John Steinbeck: Taipumaton tahto

Ensimmäinen Lue oman hyllyn kirjat -haasteen kirja on saatu päätökseen. Nyt tosiaan on ollut sellainen vähän sitä ja tätä lukufiilis, joten luin tätä monen kirjan kanssa samanaikaisesti. Toisaalta kirja on melkoisen, ei ehkä raskas, mutta ajatuksia herättävä, että itselleni ainakin sopi tällainen pätkälukeminen. Jotenkin sai nautiskella Steinbeckin loistavasta kuvauksesta pidempään.

Kyseessä on Steinbeckin varhaisromaani, joka julkaistiin 1936 eli ennen hänen läpimurtoaan. Kirjasta huokuu Steinbeckin hienovarainen, pienimuotoinen, mutta äärettömän kaunis, tehokas ja koskettava ihmiskuvaus yhtä lailla kuin hänen ympäristönkuvauksensa. Olen erittäin vaikuttunut, liikuttunut jopa, kuinka hienovaraisilla sanankäänteillä saa aikaiseksi tarkkaa ja kaunista, tämän kirjan kohdalla ehkä rujonkaunista kuvausta. 

Kirjan päähenkilöiksi nousevat Jim, Mac ja London. Jim on nuori mies, joka haluaa tehdä jotain ja ajautuuu näin kommunismin pyörteisiin aloittamaan lakko omenanpoimijoiden keskuuteen. Mac on osa liikettä ja toimii ikään kuin Jimin mentorina. Londonista leivotaan taas paikallisten poimijoiden pomo, lakon johtaja, vaikka oikeat johtajat ovatkin taustalla kuiskimassa. 

Kirja on väkivaltainen, likainen ja raju, mutta kuitenkin niin kaunis. Se on varmasti ollut aiheeltaan mielipiteitä jakava ilmestyessään ja varmasti on tavallaan vieläkin. Työväenliike on suuressa osassa maailmaa hyväksytty tapa ajaa työläisten oikeuksia, mutta on valitettavasti vielä monia maita, joissa liikkeet ovat kiellettyjä.

Olen vaikuttunut ja onnellinen. Sain haasteesta ensimmäisen luettua ja samalla erittäin hienon lukukokemuksen aiheesta, joka ei kirjaston hyllyltä olisi houkutellut ihan heti tarttumaan, mikä taas on hieman ristiriitaista, sillä itsehän kirjan ostin poistomyynnistä... 

Barbara Demick: Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa

Olen lukenut vähän sieltä ja vähän tuolta, joten keskeneräisiä kirjoja on kertynyt pinon verran, kaipa niitä tässä pikku hiljaa saa myös loppuun, aloittaen tästä. Itse asiassa tämä oli lähes sellainen ahmittava kirja, vaikka tietokirjaksi kenties luokittelisin.

Kirja on palkitun amerikkalaisen toimittajan kirjoittama teos, jossa pääosissa ovat kuusi Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan paennutta ihmistä. Kirjassa kerrotaan heidän tarinansa. Kirja perustuu suullisiin tarinoihin, jotka Demick on sitten kirjoittanut muistiin. Jonkinlaista dramatisointia on siis varmaankin tapahtunut, vaikka tarinat ovatkin hyvin simppeleitä ja riisuttuja kaikessa karmiudessaan.

Pohjois-Korea kiehtoo juuri siksi, että se on hyvin suljettu, vaikka kirjan perusteella voisikin ajatella, että viime vuosien aikana jonkinlaista länsimaalaistumista voisi tapahtua. On outoa ajatella, kuinka aivopestyjä ihmiset ovat tuolla. Kun samaa ideologiaa syötetään lapsesta lähtien, on varmaankin vaikeaa uskoa minkään muun olevan totta. 

Kuvaukset nälänhädästä olivat yksinkertaisuudessaan karmivia. Nälänhätähän on jälleen ajankohtainen Pohjois-Koreassa. Väkisin tuli mieleen, josko sitä itse selviäisi, jos ei olisi sähköjä, rahaa, lainkaan ruokaa, millä sitä itsensä ruokkisi. Ei siis kirja, jota tekee mieli lukea syöden jotain.

Tuon maailmankolkan historia on jäänyt minulle suhteellisen vieraaksi. Otankin jonkin aikavälin tavoitteeksi tutustua enemmän Korean niemimaan ja Japanin historiaan, jotta kenties pystyisin ymmärtämään paremmin maailmaa. 

Suosittelen teosta ihan sivistämistarkoituksessakin, mutta lisäksi teos oli kiintoisa luettava (tässä ei voi sanoa mukava).

Jane Austen: Viisasteleva sydän (äänikirja)

Jane Austen on ollut lempikirjailijani tai siis yksi niistä jo teini-iästä, jolloin tämänkin taisin ensimmäisen kerran lukea. Nyt pitkät työmatkat vaativat romantiikkaa ja sitä ne saivat. Vanhin tyttäreni (20 v) kulkee nyt muutaman viikon kyydissäni ja mikä sen mukavampaa kuin äidin ja tyttären yhteinen into kuunnella aina vain lisää ja lisää. Kirja tuli kuunneltua loppuun omalla kotipihalla autossa istuen. 

Tämä Austen, kuten kaikki muutkin, on aivan valloittava teos rakkaudesta, ihmisten tunnoista ja erilaisista persoonista. Austen osaa kuvailla henkilöitään niin elävästi, että tuntuu kuin oikeasti olisi heidän kanssaan samassa huoneessa ja kuuntelisi heidän vilkasta keskusteluaan. Tästä Austenin viimeiseksi jääneestä teoksesta löytää yhteneväisyksiä hänen muihin teoksiinsa ainakin teemojen suhteen. Yhtälailla kuin Ylpeydessä ja ennakkoluulossa, myös tässä tietynlainen velvollisuus ja ylpeys estävät päähenkilöitä toimimaan kuten heidän sydämensä halajaa, ainakin aluksi.

Kirjan pääosassa on Anne Elliot, joka kohtaa nuoruuden rakastettunsa kahdeksan vuoden jälkeen. Rakkaus elää kummassakin, mutta erilaiset väärinkäsitykset uhkaavat sotkea kaiken. Voiko sydän ikinä rakstaa ketään toista? Huoh... niin ihana kirja, siis aivan ihana. Tähän eläytyi aivan täysillä ja jälleen kerran tuntui, että elän niin väärällä vuosisadalla, ei sillä, että haluaisin vaikka naisten aseman olevan 1800-luvun tasoa, mutta jotenkin elämä ilman tätä kaikkea kaupallisuutta ja muuta sontaa, tuntuu niin viattomalta ja vapauttavalta, vaikka toki silloiset tiukat käyttäytymiskoodit eivät kävisi yhteen oman anarkistisen persoonani kanssa. 

Okei, tuli katsottua kirja myös elokuvana, jossa pääosassa on aivan järkyttävän ihana Rupert Penry-Jones, joka muutoin julkaisee huvittavia Twitter-kuvia. Elokuva ei ollut lähelläkään kirjaa, vaan oli hyvin typistetty kuvaus tapahtumista. Siitä välittämättä, olen nyt katsonut elokuvan jo pari kertaa ja ehkä tänäänkin ainakin pikkaisen. Minulla menee joskus vähän överiksi...

Äänikirjasta, lukijana on Erja Manto, joka onnistui tässä aivan loistavasti. Huomenna alkaa äänikirjana toinen Austen vielä, jonka hän lukee. 

Omaksi tavoitteeksini otankin nyt Austenin koko tuotannon hankkimisen englanniksi ja sen lukemisen jossain välissä. Näitä ihanempia kirjoja on vaikea löytää.

Brenda Joyce: Ryöstetty morsian

Olen jälleen taantunut, palannut vanhoihin tapoihini eli historiallisen romantiikan pariin. Kirjallisuutta, jota nuori työtoverini kutsuu mummokirjallisuudeksi. Ylpeänä kuitenkin jälleen myönnän pitäneeni tästä kirjasta, vaikka se olikin ennalta-arvattava eikä mikään kirjallinen huipputeos.

De Warennen suvusta oli edellinenkin Joycen kirja. Tässä kirjassa vilahtavat myös Tyrell ja Lizzie, jotka olivat edellisen kirjan pääosassa.  Tässä kirjassa pääosan saavat Sean O´Neill ja Eleanor de Warenne. Eleanor on rakastanut Seania lapsesta saakka. Sean on ollut kadoksissa neljä vuotta, mutta Eleanor ei ole koskaan uskonut hänen kuolleen. Kuitenkin hän on suostunut toisen miehen puolisoksi. Häiden aattona Sean palaa ja vie Eleanorin mukanaan. Kaksi kovaa vuotta vankilassa on jättänyt jälkensä. Löytävätkö Sean ja Eleanor jälleen rakkauden. Taustalla on Irlanti ja sen 1800-luvun verinen historia ja brittivallan sorto. 

Pidän Joycen tavasta kirjoittaa, joskin paikoin hän on melko monisanainen ja kirjoissa tuntuu olevan hieman liikaa, tässäkin kirjassa oli sivuja 400 ja paikoin tarina tuntui hieman junnaavan paikallaan, vaikka miellyttävä olikin ylä- ja alamäkineen, jotka aina tuovat jännitystä, vaikka loppu olisikin ennalta-arvattavissa.

Suosittelen jälleen tätäkin Joycea genren ystäville. Kyseessä on uusi Harlekiini-kirja, joka on varmaankin piakkoin myös kaupoissa. Harmittaa, että historialliset romaanit laitettiin Silk-sarjaan, jonka muista kirjoista en niinkään välitä. Siksi myös jätin sarjan tilauksen ja olen tästä eteenpäin myös kaupan valikoiman varassa.

Charlaine Harris: Veren sitomat

Uusin suomennettu Sookie ja taas pohdin koko lukemisen ajan, että ei jaksa. Tuntui, että mitään uutta ei enää tapahdu tai että asiat junnaavat paikallaan. Uusia yliksiä ilmestyi ja vanhoja poistui, vähän liikaa alkaa pyöriä Sookien ympärillä minun makuuni. Tiedän kuitenkin, että tulen lukemaan myös tulevat kirjat pohtien kuitenkin varmaan tuota samaa asiaa.

Lukeminen oli lisäksi hidasta, sillä jotenkin en vain päässyt uppoutumaan kirjan tapahtumiin. Kuten jo aiemmin on käynyt selviksi, niin Eric on ehdoton suosikkini ja vaikka Eric olikin kirjassa aika suuressa roolissa, en saanut kirjasta otetta. Tuntui, että aivan liikaa tapahtui Quinn, isoisä, ihmissudet ja kaikki muu. Katarinan jälkimainingit, jotka vaikuttivat sekä vampyyrien että normaali ihmisten elämään. 

Olo on vähän pettynyt. Olin taas odottanut liikoja, vaikka osiin odotuksistani vastattiinkin, niin jotenkin vain kaikki etenee niin hitaasti, mutta toisaalta liian paljon tapahtuu. Jotenkin en edes keksi mitään kirjoitettavaa, sillä kirja ei tehnyt juurikaan vaikutusta tai jättänyt mitään kovinkaan syvää muistijälkeä. Tulipa luettua.

Elokuvien Top 10

Valkoinen Kirahvi ja muut ovat pohtineet omaa Top 10 listaansa elokuvien osalta. Oma listani muuntui monen mutkan kautta tällaiseksi.

1.     Lentävien tikarien talo – niin eteerisen kaunis, niin suunnattoman surullinen, sydän särkyy jo vain ajatellessa.

2.     Puhallus – veijarikomedia vailla vertaa.

3.     Päiväni murmelina – Bill Murray on vain loistava, häneltä olisin voinut valita, minkä tahansa elokuva, mutta tämä on ehdoton suosikkini.

4.     Edward Saksikäsi – Tim Burton ja Johnny Depp ovat tehneet yhdessä monia loistavia elokuvia tämän jälkeen, mutta tämän elokuvan haikeutta ne eivät ole ylittäneet

5.     Leijonakuningas – en ihan kauheasti katso piirrettyjä kuin lasten kanssa, mutta Leijonakuninkaan jaksan katsoa yhä uudestaan, Jukka-Pekka Palo on suomenkielisessä versiossa aivan loistava

6.     Perikato – elokuva teki suuren vaikutuksen, vähän erilainen kuvaus toisesta maailmansodasta

7.     Mies vailla menneisyyttä – ensimmäinen Kaurismäki, joka iski täydellä teholla, siksi tällä listalla, tunnelma, surullisuus on tässä niin rujonkaunista

8.   12 apinaa - scifi-leffat eivät yleensä iske, mutta tämä on loistava

9.     Trainspotting – tämä on myös rujoudessaan ja rumuudessaan hieno tarina

10.  Unelmien sielunmessu - elokuva, jonka loputtua kaikki salissa olleet vain istuivat paikoillaan.

Listalta jäivät viime metreillä Grease, La Bamba, Hyvät, pahat ja rumat, Lämäri, Karate Kid ja moni muu, jotka ovat suosikkejani, mutta jos haen jonkinlaista merkittävyyttä ja kestävyyttä, niin yllä olevat vievät voiton niiden suhteen.

John Finnemore: Robin Hood (äänikirja)

Oli sopiva väli lyhyelle äänikirjalle ja päädyin tällä kertaa Robin Hoodiin, joka on toki tuttu tv-sarjasta ja Disney-elokuvasta sekä toki Kevin Costnerin ja Russell Crown  elokuvista. Kaikki edellä mainitut eroavat tavalla tai toisella tästä kirjasta. Kyseessä siis äänikirja vuodelta 1976, lukijoina Tapani Perttu ja Osmo Gröhn. Historian havina kuuluu huonohkona äänityksenä sekä nostalgisina laulukohtauksina.

Robin Hoodin tarina on kaikille tuttu. Alkuperäinen kirja on melkoisen väkivaltainen, eikä ainakaan tämä pätkä sisältänyt mitään neiti Marioniin liittyvää. Alunperinhan Robin Hoodin tarina on peräisin 1200 -luvulta ja on aikojen kuluessa muuttunut hyvinkin paljon. Jokainen kirjailija ja elokuvantekijä on lisännyt tarinaan oman säväyksensä. Olinkin yllättynyt kuinka paljon Robin Hoodista on kirjoja ja etenkin elokuvia. 

Tämän äänikirjan kantena on nuoruuteni idolin kuva, sarjasta Robin of Sherwood, Michael Praed. Kuva on WSOYn sivuilta.

Kirja löytyi lastenosastolta, mutta en kyllä ainakaan tätä versiota ihan pienille lapsille olisi kuunnelluttamassa, sillä väkivaltaa löytyy aika paljon ja se on suhteellisen raakaa. 

Oikein kiinnostava kokemus etenkin, kun vähän selvitteli taustoja.

Mats Strandberg - Sara B. Elfgren: Piiri

Pitihän se lukea, Ruotsin suosituin kirja viime vuodelta. Koulumaailmaan sijoittuva fantasia on artikkeleiden mukaan hullaannuttanut sekä nuoret että vanhat. En tavallaan ihmettele, sillä kirja on hyvä.

Kirja kertoo viidestä lukiolaisesta tytöstä. He kuuluvat moniin eri koulun hierarkkisiin tasoihin; suosituin, koulukiusattu, friikki, hikkari ja huonomaineinen. Heillä ei siis ole mitään yhteistä kirjan alussa ja kirjan aikanakin taistellaan yhtenäisyyden tunnetta vastaan. Kirjan alussa kuolee koulunoppilas hämärissäolosuhteissa koulun vessassa. Kuolemaa pidetään itsemurhana, mutta muutamat tietävät toisin. Tarvitaan vielä toinenkin hämärä kuolema ennen kuin paljastuu, että tytöt ovat noitia. Alkaa taistelu demonisia aineksia vastaan. Keneen voikaan luottaa...

Kirjassa käsitellään nuorten elämään liittyviä vaikeitakin teemoja kuten koulukiusaamista, mikä on mielestäni kuvattu hyvinkin todenmukaisesti. Muutoinkin kaikki hahmot ovat hyvin uskottavia ja heistä aistii nuoruuden tuskan ja elämän monimutkaisuuden tuossa iässä. Pitää pystyä olemaan aikuinen ilman, että oikeasti ymmärtää edes kaikkea, mitä maailmaan liittyy. Lisäksi nämä nuoret pyrkivät pelastamaan maailman kaiken muun angstailun sivussa.

Romantiikkaa kirjasta nyt ei oikeastaan löydy, ihastumisia sen sijaan on, monenlaisiakin, kuten on meitä ihmisiäkin. Kirjasta huokuu jotenkin sellainen ruotsalaisuus, pikkukaupungin tunnelma, skandinaavisuus, vaikka tavallaan kaikki olisi voitu sijoittaa mihin tahansa maailmalle. 

Kirja aloittaa trilogian ja uskon lukevani myös muut osat, vaikka en täysin hullaantunut olekaan. Kiinnostavaa on kuitenkin nähdä mihin suuntaan päähenkilöt muuttuvat. 

Pituutta kirjalla on lähes 600 sivua, mutta oikeastaan suhteellisen helposti sen kuitenkin lukee, mitään ahmimisrefleksiä se ei kuitenkaan synnyttänyt, vaikka kuinka yritin. Suosittelen kuitenkin kaikille fantasian ja teiniangstin ystäville. Kirja antaa myös aikuiselle ajateltavaa ja voihan sitä vaikka muistella omia kouluaikoja ja elämisen vaikeutta tuolloin.

Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki (äänikirja)

Valitsin tämän kirjan täysin mukavuusalueeni ulkopuolelta vain ja ainoastaan kahdesta syystä; lukijana on Jukka-Pekka Palo ja äänikirjassa oli 5 cd:tä. Oli sellainen viiden cd:n rako ja Jukka-Pekka Palo on vain niin ihana. Kirja ei selkeästikään ollut suunnattu minulle, vaan ehkä enemmän miehillä. Oisko tämä sellaista man-litiä; kevyttä ja höttöistä, mutta viihdyttävää.

Kirja on käsittääkseni kolmas tai neljäs kirja sarjassa, joka kertoo Viktor Kärpästä Venäjältä muuttaneesta tappajan näköisestä miehestä. Tässä kirjassa Viktorin sukulaismies Pavel katoaa Suomessa. Kirjassa käsitellään aivan tärkeitä asioita kuten ihmiskauppaa. Viktor itse yrittää päästä bisneksissään puhtaalle puolelle.

Kirjassa ärsyttävintä olivat huonot puujalkavitsit, joita latelee etenkin poliisi Korhonen. Ne olivat oikeasti niin surkeita, että oikein ärsytti. Kirjan dialogi ei syvällisyydellä brassaile, vaikka tavallaan Viktor pohtiikin tärkeitä elämänmuutokseen liittyviä ongelmia. Jaksoin kuunnella kirjan loppuun vain Palon ihanan lukemisen  vuoksi. Hänen hunajainen äänensä oli huumetta korvilleni.

En varmaankaan lue toista Rönkää. Hänellä on varmasti oma yleisönsä ja tähän joukkoon en todellakaan kuulu. Kiva kirja kuitenkin niille, jotka pitävät rikosromaaneista, todella huonoista ja kuluneista vitseistä.

Copycat-kirjankansikisa

Ammalla on copycat-kisa, johon osallistun. En nyt mikään superhyvä kuvankäsittelijä ole, mutta haluan kuitenkin osallistua. Mies ei suostunut poseeraamaan ilman paitaa, joten koira sai tyytyä malliksi.

Kyseessä on meidän Olli collie.

Lue oman hyllyn kirjat -haaste

Olen kirjahamsteri, myönnän. Nyt lukemattomia kirjoja odottaa tuossa reilu sata plus kirjaston kirjat. Jonkinlainen pakko on aina hyvä motivaattori. La petite lectrice -blogissa oli juuri sopiva haaste tähän lukemattomien kirjojen ahdistukseen.

Päätin aloittaa helläkätisesti ja määrätä luettavakseni 10 kirjaa omasta lukuvuorestani vuoden loppuun mennessä. Olen oppinut, että tavoitteita ei saa asettaa liian korkealle, muutoin ei saa mitään aikaiseksi. Osa seuraavista kirjoista on varmaan helppoja luettavia, osa taas jo ennalta haastavia, joten keskiarvoltaan sellaisia sopivia.

- Antoine de Saint-Exupery: Yölento

- Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja mr Hyde

- Guy de Maupassant: Ihmissydän

- Margaret Atwood: Nimeltään Grace

- Satu Taskinen: Täydellinen paisti

- Patrick McCabe: Pikku teurastaja

- F.E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä

- John Steinbeck: Taipumaton tahto

- John Steinbeck: Ystävyyden talo

- René Vásquez Diaz: Kavaltajan viimeinen talvi

Kuten blogini lukijat voivat päätellä, kirjat ovat kaikki kaukana peruskamastani eli romantiikasta ja paranormaalista romantiikasta, mutta jatkumoa kuitenkin viime aikoina lukemalleni. Lista ei sisällä kirjaston kirjoja ja saan vapaasti lukea muutakin, kunhan suoriudun näistä. Iskee suorituspaineet...

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Entisenä tutkijana rakastan tämän tyyppisiä otsikoita. Tilastollisesti voi todistella hyvin monia asioita, ehkä tämäkin yksi sellainen. Lisäksi Kätilön jälkeen kaipasin jotain kevyttä ja sellaista, joka ei jätä kovinkaan suurta jälkeä.

Kirja sijoittuu 24 tunnin sisään. Se muistutti etäisesti Julie Delphyn ja Ethan Hawken tähdittämää Rakkautta ennen aamua. Tai sellainen fiilis tuli. Hadley on menossa isänsä häihin Englantiin. Myöhästyessään lennolta hän törmää Oliveriin, poikaan, joka on menossa myös Lontooseen. He istuvat vierekkäin lennolla ja keskustelevat. Kaikkea keskustelua ei kirjassa kuvata, mutta aika paljon kuitenkin. Hadley on yhä katkera isälleen erosta ja onkin menossa osoittamaan mieltään häihin. Tässä osin Hadley tuntuu erittäin kypsymättömältä 17-vuotiaaksi. Hän kiukuttelee kuin pieni kakara. Toisaalta taas paikoin hän tuntuu erittäin aikuismaiselta ja kypsältä.

Kirja siis nuorten osastolta ja hyvin selkeästi sellainen. Kyllä tämän luki ihan mielellään ja oli juuri sopiva edellisen syvästi koskettaneen kirjan jälkeen. Sellainen nollauskirja. 

Suosittelen nuorten kirjojen ystäville. Ihan kiva, ei kovinkaan erikoinen, mutta ihan kiva.

Katja Kettu: Kätilö (äänikirja)

Kai minäkin, kun muutkin. Yritin lukea tätä jokin aika sitten, mutta jostain syystä en päässyt alkua pidemmälle. Olin aika yllättynyt, kun löysin äänikirjana ihan kirjaston hyllystä, ilman varausta tai mitään. Lukijana toimi Eija Ahvo, joka on aivan loistava. Lapin murre tulee aidosti, saksa luontuu ja tunnetta on riittävästi mukana.

En ehkä tätä olisi kirjana jaksanut lukea loppuun toisellakaan kerralla tai sitten olisin. Aluksi niin monimutkaisen oloinen. Monta kertojaa, monta aikatasoa. Lopussa kaikki yhtyy, selviää, langat kiedotaan yhteen. Kirja on samalla kaunis ja aivan hirveän ruma ja rujo. Kieli on samanlaista, härskiä, mutta seuraavassa lauseessa jo ihailtavan kaunista ja koskettavaa. Huumaannuin kirjasta niin, että en saanut luettua mitään muuta. Kuuntelin, elin. Yhteensattumana kävimme juuri kesällä lomalla Norjassa pohjoisessa, Jäämerenrannalla, vuonossa. Muistelin tuoksuja, joita siellä jo tästä tietämättä imin sisääni. Tunsin tuulen ihollani lukiessani, tunsin mesiangervon ja hillan kukan tuoksun. Harvoin kirja vaikuttaa näin jokaiseen aistiin.

En halunnut pitää kirjasta, koska kaikki muut pitivät, mutta en voinut mitään. Tarina on niin vahva, niin vavahduttava. Oma sukuni toinen puoli on Lapista ja olen siellä viettänyt kesäni, jänkällä haistellen hillan kukkia. Kaukokaipuu pohjoiseen heräsi jälleen. Tarina on kauhea, mutta varmaan yhä edelleen totta jossain päin maailmaa. Me naiset ja lapset kärsimme sodassa, olimme sitten täysin viattomia tai itsekin pahoja. 

Kirjassa pahuus on läsnä, se on ihmisessäkin. Paha ihminen voi olla myös hyvä, kun pahuus ei ole kuitenkaan täysin sydämessä.

Huumaannuin kirjan aiheesta niin, että luin Titovkasta, Murmanskista, vuonoista lisää, lisää. Lapin sota näkyy Lapissa vieläkin, jos sitä osaa katsoa. Sen tuntee yhä ihmisissä.

En ihmettele, että Kettu palkittiin, olisin itsekin palkinnut. Siitä, onko Johannes Angelhurst saanut vaikutteita Johannes Angeloksesta, en osaa sanoa. Tavallaan on ja tavallaan ei. Molemmat kokevat sodan, rakastavat ja pelaavat monella puolella. 

Suosittelen, ei helppo kirja, mutta syvään koskettava. Häiritsevä.