Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä (äänikirja)

Olen pitänyt Veera Vaahteran kirjoista aiemmin. Ne ovat kevyttä hömppää ja erinomaisia yleensä kirjojen välissä. Tämän lainasin jälleen Ellibsin kautta ja tällä kertaa sovelluskin toimi ihan moitteettomasti. Kirja oli tosiaan kevyt kuin höttöinen pilvi. Mitään suurta opetusta tai sanomaa ei siinä ollut, mutta enpä sitä kaivannutkaan.

Päähenkilö Lotta kävelee lukiessaan auton alle, samaan aikaan hänen kämpässään on vesivahinko, joka tuhoaa monta hyvää kirjaa ja Lotta joutuu asumaan lesbon siskonsa ja tämän kumppanin kämppään. Samalla kuvioihin astuu myös kaksi miestä; halaileva Olle ja lukutoukka Jiri. Siinäpä soppa, no ei ole. 

Lotta on introvertti, joka haluaa vain lukea ja todellakin lukea jokaisen aloittamansa kirjan loppuun. Hän ei ole eikä edes halua olla sosiaalinen eikä edes ystävällinen, vaan kaikkoaa vaikeita tilanteita vessaan, sängyn alle tai vaikka komeroon. Mihin vain, jotta ei tarvitse olla sosiaalinen, ystävällinen tai tutustua uusiin ihmisiin. 

Voin samaistua Lottaa tietyllä tasolla ja tietyllä tasolla koen hänen olevan äärimmäisen itsekäs ihminen, joka ei edes ansaitsisi ketään ihanaa miestä, pysyköön kirjojensa luona vain. Itsekin pian parin viikon joululoman jälkeen kaipaan hetkeä ihan yksin omassa kodissa hyvän kirjan parissa, mutta sitä ei taida löytyä. Ymmärrän halun omaan aikaan ja henkiseen latautumiseen, mutta senkin voi suorittaa monella eri tavalla.

Kirja oli ajoittain hyvin sekava ja tietyt juonenkäänteet vaikuttivat vain sivujen täytteeltä, mutta olihan tämä ihanan keveä. Varmasti Vaahteran kirjat löytävät tulevaisuudessakin tiensä lukulistalleni, kun aika on niille sopiva.

Danuta Reah: Pelkkää pimeyttä

Takakansi lupaa kauhuntunteen, kun pimeässä nainen luulee jonkun seuraavan itseään. Tälle mielikuvitukselle hyvinkin tyypillinen tunne. Odotin suurta takakannen perusteella. Odotin turhaan.

Debbie on opettaja, joka iltatuntien jälkeen näkee jotain rautatieasemalla. Paljastuu, että hän näkee sarjamurhaajan hahmon. Itsekäs toimittaja kirjoittaa hänestä jutun lehteen ja Debbiestä tulee murhaajan seuraava uhri. Debbien koulun turvallisuusmies Rob huolestuu Debbiestä ja huolimatta traagisesta menneisyydestään huomaa huolessaan jotain muutakin kuin pelkkää ammatillistä kiinnostusta. Murhaaja siis seuraa Debbietä, joka kieltää ahdistavat tilanteet ja olon. Itsekäs toimittaja Tim haluaa vain itselleen kunniaa ja edesauttaa murhaajan toimia. Poliisit tutkivat tahollaan.

Kirjassa vaihtelevat luvun sisällä eri ihmisten näkökulmat jotenkin rauhattomasti. Kaikki on kirjoitettu kolmannessa muodossa ja jotenkin se esti pääsemästä lähelle hahmoja tai sitten se oli vain teksti, joka tuntui ajoittain lässyttävältä. Kauhun tunnetta en saanut tuotettua lukiessani, vaikka kuinka olisin halunnut. Pettymys siis sillä tasolla. En voi kyllä sanoa jännittäneenikään paitsi ehkä ihan lopussa.

Vähän tylsää taas, kun jälleen kerran luin kirjan, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan hyvä. Sitä alkaa taas epäilemään hyvien kirjojen olemassaoloakaan. Onneksi omat hyllyt tursuvat kirjoja, jotka tiedän hyviksi ja tällaisen kirjan jälkeen tekee aina mieli palata vanhan tutun pariin. Yritän hillitä itseni ja hakea lukemattomien pinostani jälleen suurella toiveikkuudella sellaisen tulevan go-to -kirjani.