Madeline Miller: Kirke

Akhilleen laulu jäi kummittelemaan mieleen. Kummittelu mielessä myös monta kertaa, kun luin tätä teosta. Kirja sijoittuu samaan jumalten aikaan. Myös samoja hahmoja on kirjassa kuten Odysseus. Muutoin teema on täysin eri. 

Kirke syntyy jumalan ja ihmisen liitosta. Hänen isänsä on Helios. Sisarukset, kuten Kirkekin ovat puolijumalia. Kirke on perheen musta lammas, puolijumala, jonka ääni kuulostaa ihmiseltä ja jolla ei tunnu olevan mitään erityistä taitoa. Hän onkin hyljeksitty. Sitten hän tapaa ihmisen, johon ihastuu. Ihmisillä on vain huono tapa kuolla, joten Kirke ryhtyy opiskelemaan noituutta ja pian hän löytääkin itsensä. Noituus on hänen "juttunsa". Suututettuaan Zeuksen Kirke lähetetään autiolle saarelle eristyksiin muusta maailmasta. Eristys ei alkuun tunnu pahalta, aika on jumalalle suhteellinen käsite. Ihmisiä tulee ja menee. Kunnes tulee Odysseus ja moni asia muuttuu.

Tätä kirjaa on ylistetty TikTokissa ainakin. Sieltä alunperin bongasinkin. Kirjasta on jossain sanottu olevan tekeillä myös HBO:n sarja. Eli lähtökohtien pitäisi olla kunnossa. Myös etu- ja takakansi hehkuttavat lukukokemusta. Mutta jotain puuttui. En vain saanut päälle samanlaista lukufiilistä kuin sain Akhilleen laulun kanssa. Tässä kirjassa ei juuri mikään koskettanut. Vaikka Kirke oli hyljeksitty ja kaltoin kohdeltu, oli hän mielestäni vain ärsyttävä. En vain kyennyt samaistumaan tai edes pitämään hänestä. 

Kirjan ansiot lienevät enemmän siinä, että se on kirjoitettu naisen näkökulmasta, kun inspiraation lähteenä oleva teos on hyvin miehinen. Feministiseksi kirjaa on kehuttu ja sellainen se toki oli. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle.

Omien parhaiden kirjojen listalle tämä ei päädy, mutta lukukokemus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan ok. Voisi jopa sanoa, että miellyttävä. Ei kuitenkaan koukuttava tai huumaava. Näiden kahden kirjan innoittamana ostin antivaarista kuitenkin Iliaan ja Odysseian.

Madeline Miller: Akhilleen laulu

Olen löytänyt TikTokin syövereiden BookTokiin. Sieltä olen nyt bongannut muutamia kiinnostavia kirjoja luettavaksi. Tämä ei itse asiassa ole yksi niistä, vaan Millerin toinen teos Kirke, jota luen juuri nyt. Mutta, koska olen hieman kaavoihini kangistunut, koin tärkeäksi lukea Millerin teokset järjestyksessä, siksi tartuin tähän palkittuun teokseen ensin. 

Täytyy myöntää, että en olisi tätä ottanut mukaan kirjaston hyllystä ilman BookTokia. Kreikan jumaltarut eivät ehkä ole minulle se kiinnostavin genre, mutta jälleen kerran tuntuu hyvältä, että uskalsin hypätä pois turvalliselta lukuväylältä aivan johonkin toiseen.

En lukenut kirjasta kovinkaan paljon arvioita ennen omaa lukukokemusta ja se oli hyvä. Kirja on siis palkittu Orange -palkinnolla Yhdysvalloissa. Itse palkinto ei sano minulle mitään ja toisaalta palkinnot harvoin vaikuttavat lukemiini kirjoihin. En ole myöskään lukenut Homeroksen Iliad -teosta, joten en osaa ottaa kantaa myöskään siihen, kuinka hyvin Miller käsittelee Akilleksen tarinaa. Se olkoon nyt toisarvoista tässä arviossani.

Akhilles on varmaan ainakin kantapäänä meille usealle tuttu. Hän oli puoliksi jumala, puoliksi ihminen, taisteli Troijan sodassa jne. Harva tuntee kuitenkaan Patroklesta, joka oli jo Homeroksen teoksessa Akhilleksen ystävä. Patrokles on tämän teoksen kertoja, jonka kautta kerrotaan näiden kahden ystävyydestä tai oikeastaan rakkaudesta. Tämä on kirja rakkaudesta, joka saa tekemään asioita, joita ei itse uskoisi tekevänsä. 

Kun Akhilles on jumaluudessaan kaunis, nopea, voittamaton ja monia muita ylisanoja, on Patrokles ihminen, ei komea, ei pidetty, melko mitäänsanomaton loppujen lopuksi. Mutta Akhilles rakastuu tähän ja tunne on molemminpuolista. Kirjassa kuvataan näiden kahden kasvua nuorista pojista miehiksi ja toisaalta heidän välitä rakkauttaan, joka muuttuu ajan kuluessa platonisesta lihalliseksi. Lihallisen rakkauden kuvaus on melko kesyä verrattuna joihinkin teoksiin, joita luen Kindleltäni, mutta se on kirjassa, sen koen olennaiseksi. Kirjassa jumalat elävät tavallisten kuolevaisten joukossa, tosin ovat ylivertaisia kyvyiltään, mutta kommunikoivat ja toimivat yhdessä muiden kanssa.

Pidin kirjasta todella paljon. Huomattavasti enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut pitäväni. Se on loppujen lopuksi kaunis rakkaustarina ja samalla kasvutarina. Se on sujuvasti kirjoitettu ja on nopea lukea. Suosittelen kyllä tätä teosta, kokeile sinäkin hypätä välillä toiseen junaan.

Hannu Salmi: Tunteiden palo

Olen entinen turkulainen. Turun paloa olen monta kertaa pohtinut ja se on pyörinyt mielikuvituksessani jo lapsesta asti. Laatta kadussa, josta näkee palon alkamispisteen, on myös hyvin tuttu. Olinkin hyvin mielissäni, kun lukupiirimme päätti ottaa tämän kirjan luettavakseen. Nyt äänikirjojen kuuntelijoille vinkki, tämä kirja kannattaa lukea, sillä kuvat ja viitteet ovat olennainen osa tätä kirjaa, vain kuuntelmalla ei saa kyllä kirjasta kaikkea irti.

Kirja kertoo siis Turun palosta. Takakannessa luvataan tunteita, mutta onneksi niitä ei nyt ihan kauheasti ollut. Vaikka ehkä tavoite oli dramatisoida tapahtumia, ei siinä mielestäni täysin onnistuttu ja se on vain hyvä asia, sillä kirja on hyvä juuri tällaisena. Siinä kerrotaan toki palosta eri ihmisten näkökulmista, mutta tunteet ovat kuitenkin hyvin pienessä roolissa. 

Pidin todella kiinnostavana tekstin joukkoon sijoiteltuja kuvia: taidetta, tekstejä, karttoja. Ne toivat kirjaan enemmän tunnetta ja todellisuuden tuntua kuin millään dramatisoinnilla olisi pystytty tekemään. Selatessa tuntuivat jotkin kuvat oudoilta, mutta jokaiselle oli perustelu ja paikkansa. Pidin myös siitä, että kirjassa oli pyritty tuomaan esiin tavallisten ihmisten näkökulmaa, vaikka siitä ei juurikaan mitään historiallista dataa löydykään. Siinä oli myös onnistuttu mainiosti.

Vaikka tarinan lopputuloksen tiesi, oli kirja todella vetävä. Luin sen todella nopeasti. Se on hyvin kirjoitettu. Tieteelliset viitteet on sijoitettu kirjan loppuun, mikä oli ihan hyvä ratkaisu. Itse kävin niitä useammankin kerran tarkastelemassa. Se, mitä olisin halunnut kirjaan vielä lisää, oli enemmän tietoa palon jälkeisistä vaikutuksista. Sitä toki oli, mutta melko vähän. Pidin siitä, että henkilöistä oli kerrottu, mitä heille tapahtui, mutta yleisempää olisi voinut olla vähän enemmän.

Tämä kirja tullee osaksi kirjakokoelmaani. Sen verran paljon pidin ja varmasti palaan teokseen vielä toisenkin kerran. Tämän mittaluokan katastrofi saa hiljaiseksi ja kuinka pitkät vaikutukset sillä olikaan Turun asemaan ja on toki vieläkin. 

Mielenkiintoinen seikka oli myös palon syyllinen. Se ei olekaan niin yksiselitteinen kuin on annettu ymmärtää.