On ollut lukeminen tahmeeta koko helmikuun ajan tai oikeastaan se alkoi jo tammikuussa. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, kun on ollut liiaksi töitä ja vapaa-aikaa ei lähes yhtään, mutta kuitenkin olisin toivonut, että olisin saanut luettua enemmän. Mutta sentään yksi kirja.
Kirja on jatkoa Torstain murhakerho -sarjaan, jossa joukko ikäihmisten lähiössä asuvia ratkoo rikoksia. Perusjengiin kuuluvat Elisabeth (entinen MI5 tai MI6 -agentti), Ron (entinen urheilutähti), Ibrahim (psykologi) ja Joyce, jonka päiväkirjamerkinnöistä koostuu osa teoksesta. Olen pitänyt aiemmista teoksista todella paljon, mutta jotenkin tällä kertaa en innostunut niin paljon kuin aiemmin.
Tällä kertaa kerho lähtee ratkomaan yli 10 vuotta sitten tapahtunutta nuoren toimittajanaisen kuolemaa. Oliko kyseessä murha vai mikä, se on lähtökohtana. Selvittelyn ohella Elisabeth joutuu valitsemaan palkkatappamisen ja Joycen hengen välillä. Mukaan sekaantuu entinen KGB-agentti Viktor sekä jo edellisessä kirjassa vankilaan laitettu huumediileri. Selvittely vie joukon television ajankohtaisohjelmaan ja sitä kautta tv-maailmaan. Jotenkin tuntui, että tällä kertaa oli liian monta langanpäätä, liian monta uutta suhdetta ja muuta epäselvyyttä, joita piti muistaa seurata. Tästä seurasi, että mitään ei oikeastaan käsitelty syvällisesti. Sillisalaatti sanoisin.
Toki hahmot oliva edelleen mukavia ja kiehtovia, mutta jokin aiempien teosten fiiliksestä jäi puuttumaan. Tavallaan ymmärrän sen, koska henkilöitä pitää kehittää, pitää tuoda uusia, mutta ehkä sen olisi voinut tehdä pienemmässä mittakaavassa.
Ei kirja huono ollut, mutta rima oli jo mielessä kovin korkealla, joten hienoinen pettymys se oli. Suosittelen sarjaa ja suosittelen myös lukemaan järjestyksessä.