sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Julia Quinn: The Viscount who loved me (äänikirja)

Ja kyllä olen yksi Bridgertonin uhreista, mikä sinänsä ei yllätä. Kuten ehkä blogista on voinut joskus päätellä, olen suuri Barbara Cartlandin fani. En ehkä hänen kirjoitustaitonsa vuoksi, vaan ehkä enemmän hänen viihdearvonsa. Niinpä Bridgerton -sarja vei minut mukanaan ja en voinut vastustaa seuraavien osin äänikirjoja, jotka niin valmiina odottivat minua Storytellissa. Suomeksi ei kirjoista ole vielä käännetty kuin ensimmäinen osa, johon myös sarja perustuu, mutta englanniksi muutkin teokset löytyvät, tosin vain äänikirjoina.

Tämä toinen osa sarjaa käsittelee Bridgertonin vanhinta poikaa Anthonya, joka on vannonut menevänsä naimisiin hovikauden aikana. Hän on myös vannonut, että ei tule ikinä rakastumaan vaimoonsa, koska uskoo kuolevansa nuorena kuten isänsäkin. No, koska näiden tyyppisten kirjojen tarkoitus elämässä on viihdyttää ja antaa lukijalle romantiikkaöverit, on selvää, että Anthony sekä rakastuu ja tajuaa olleensa hieman höpsö. Käänteet kirjassa ovat osittain ennalta-arvattavia, mutta hauskoja. Huomasin nauravani useamman kerran kirjaa kuunnellessa. Kirjan the nainen on Kate Sheffield, vanhempi sisko kauden hurmaaville tulokkaalle Edwinalle. Anthony tietenkin haluaa Edwinan vaimokseen, no, koska Edwina on se kauden haluttavin, mutta huomaakin pian olevansa pakkonaitettu Katelle. Kate ei ole mikään perusujo nuorikko, vaan hyvinkin sanavalmis ja avoin.

Kirja oli juuri sellainen kuin odotin ja itse asiassa taisin juuri nyt tarvita. Tokihan sen kuunteluun kului 12 tuntia, kun Barbaran teoksen olisin lukaissut parissa, mutta kasvatin samalla myös omaa kestävyyttäni ja mielenlujuuttani, kun en voinut ahmia kirjaa e-kirjana. Sinänsä se ei haitannut, sillä lukija Rosalyn Landor on aivan loistava. Hetken meni taas sanastoon tottumisessa, mutta vain hetki. 

Tässä nyt kuuntelulistallani taistelevat seuraavaksi huomiostani tämän sarjan seuraava osa ja yllättäen Harry Hole. Mukavaa tasapainoilua romantiikan ja rikosten välillä. Ehkä jossain välissä saan luettua jotain ns. vakavaakin, mutta tällä hetkellä työ vie suurimman osan energiastani ja lukemiselle ei vain jää aivokapasiteettia riittävästi.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Jo Nesbo: Aave (äänikirja/e-kirja)

Ehkä kutsuisin tätä sellaiseksi välikirjaksi Hole-sarjassa. Harry palaa Hongkongista takaisin Osloon pelastamaan Olegin murhasyytöksiltä. Olegin sanotaan tappaneen ystävänsä Guston, joka oli sekaantunut Oslon huumepiireihin. Huumepiireihin on tullut uusi tekijä Dubai, joka myy uutta huumetta Viulua. Samaan aikaan huumekuolemat ovat vähentyneet, mutta riippuvaisia on yhä enemmän. Kunnian huumekuolemien vähenemisestä ovat saaneet Isabel Sköyen ja Mikael Bellman. Harry saapuu siis keskelle huumesotaa ja salaliittoja.

Harrylla ei ole poliisinvaltuuksia ja se vaikuttaa hänen tutkimuksiinsa. Tällä kertaa Harry saa sen verran monta uutta arpea vanhojen lisäksi, että kauneus alkaa olemaan kaukana hänen piirteistään, jos sitä on joskus löytynytkään. Ihme, että pysyy hengissä, sekin tosin kirjan lopussa jää epäselväksi.

Kirjan yhdeksi teemaksi bongasin isänrakkauden, joka syttyy huolimatta siitä, onko lapsi oma vai ei. Rakkaus ja uudelleen aloittaminen kulkee mielestäni myös kirjassa mukana. Voiko vanhat synnit antaa anteeksi. Muutoin pitää nyt sanoa, että en ihan kauheasti pitänyt kirjasta. Kirja jakautui Guston kertomukseen haudan takaa, joka tavallaan selvitti itse murhaa ja muita tapahtumia, mutta en siitä ihan kauheasti innostunut. Kirjassa tuntuu jokaisen henkilön ikävät piirteet korostuvan, eikä siinä ollut kuin muutama mukava ihminen.

Seuraavan teoksen Poliisin luin ensimmäisenä Holena vuosia sitten. Olen sen jo aloittanut, sillä mielikuvat ovat äärimmäisen heikkoja sen osalta ja koska tässä teoksessa luotiin pohjaa seuraavaan, haluan nähdä miten langat yhdistyvät.



keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Jo Nesbo: Panssarisydän (e-kirja/äänikirja)

 Harry haetaan Hongkongista vastentahtoisesti selvittämään Norjan uusinta sarjamurhatapausta. Harryn poissaollessa Kripos on saanut vetovastuun henkirikostutkinnoista ja he ovat myös Harryn uusin vihamiehistö, joka odottaa häntä jo lentoasemalla. Harry aloittaa tutkimuksen ensin salassa pienellä joukolla, mutta liittyy Kriposin joukkoihin enemmän tai vähemmän myöhemmin. Sarjamurhaaja murhaa uhrejaan monin eri tavoin, mutta ehkä kammottavimmat murhat tehdään laitteella, jota kutsutaan Leopoldin omenaksi. Se on teräksinen pallo, josta sinkoutuu 24 piikkiä narusta vetäessä. Laite on kuvattu niin tarkasti ja sille on luotu oma historiakin, että ainakin itselle meni ihan täydestä tällaisen laitteen todellisuus. Todellisuudessa onneksi ei kyseistä laitetta ole olemassa, vaan se on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Kirja vie Harryn Kongoon keskelle sisällissotaa ja tulivuoria. Kirjassa kuvataan maisemia tarkasti, aivan kuin itse pääsisi matkustamaan alueelle. Hyvin Nesbomaista. Harry on jälleen aivan omaa luokkaansa huolimatta isän sairaudesta, huumausaineiden väärinkäytöstä ja muutoin vain angstisesta siviilielämästä. Ja jälleen kerran toivoin, että olisin Harryn tuttu, vaikka uskoisin, että me emme ehkä tulisi toimeen. 

Nesbon kirjojen parasta antia ovat juonet. Tässä kirjassa lopetus venyi mielestäni hieman liian pitkäksi ja kerrokselliseksi. Kerroksia oli myös muutoin kirjassa melko monta, mutta kirjailijan käsissä nämä kaikki pysyivät. Ehkä hivenen vähemmän vastoinkäymisiä ja kähmintää helpottaisi, mutta uskon ja tällä kertaa tiedänkin, että kirjailija valmistelee tässä teoksessa myös tulevien kirjojen taustatarinaa. 

Ihanan Jukka Pitkäsen äänestä en vain saa tarpeeksi.

perjantai 27. marraskuuta 2020

Tuomas Vimma: Koodinimi Taïga (äänikirja)

Kuinka ihanaa onkaan saada eteensä oman lempikirjailijan teoksia. Olen elänyt jonkinmoisessa tyhjiössä kirjojen osalta ennen Storytelin hankkimista. Uutuuskirjat ovat livahtaneet ohi silmien ja olen lukenut sitä, mitä on eteen tupsahtanut. Sinänsähän sillä ei ole väliä, kunhan lukee, mutta omien suosikkien kirjoja haluaisi lukea niin nopeasti kuin vain suinkin. Tämä kirja ilmestyi jo helmikuussa, mutta nykyisen ajan asettamien henkisten haasteiden vuoksi, en ole vain ehtinyt yhtään katsella kirjauutuuksia tai muutakaan.

Koodinimi Taïga on jatkoa Vimman edelliselle teokselle Vasen ranta, josta pidin kovasti, kuten ihan jokaisesta muustakin hänen kirjastaan. Jälleen mennään ympäri Ranskaa ja Belgiaa niin kovalla vauhdilla, että hirvittää. Ruumisvana on vain neitosten perässä, kun mennään ahdingosta seuraavaan. Katariinan isä, entinen korsikalainen itsenäisyystaistelija tai terroristi, on vangittuna ja kidutettuna ranskalaisten salaisessa paikassa, kun tulee käsky siirtää hänet Belgiaan todistamaan. Samalla sekä Katariina että isä saavat kuolemantuomiot, joita lähtee toteuttamaan kaksi Ranskan salaisen palvelun parhainta palkkamurhaajaa. Takaa-ajo alkaa Korsikalta, josta se päätyy Ranskan kautta Belgiaan, jossa loppuhuipennus tapahtuu.

Kirjailija mainitsee esipuheessaan, että periaatteessa jokainen yksittäinen kohtaus olisi mahdollinen myös todellisuudessa ja uskon, että olisi. Hyvin uskottavasti nämä uskomattomat juonen käänteet on kirjoitettu ja myös erittäin asiantuntevasti. Täytyy myöntää, että henkeäsalpaava vauhti ei häirinnyt yhtään, päinvastoin odotin seuraavaa entistä uskomattomampaa tapaa selvitä selkeästi epätoivoiselta vaikuttavasta tilanteesta. 

Se, mistä Vimman teksteissä pidän eniten, on hänen tyylinsä yhdistää slangia, räävittömyyttä ja mielikuvituksellista tarinaa kasaan eheäksi kokonaisuudeksi. Hän osaa käyttää vertailuja tuoreella tavalla. Täytyy ehkä myöntää, että paikoin oli ehkä hieman paljon yhdessä paikkaa vertailuja, mutta pääsääntöisesti ne ovat hauskoja, vaikka kyseessä olisikin teloitus tai muu tilanne, jossa toista sattuu.

Kaiken kruunasi Aku Laitinen, joka osaa lukea teoksia juuri oikeanlainen pilke silmäkulmassa tai näin ainakin olen kuulevinani.

Erinomaisen hauska ja jännittävä teos, suosittelen.


perjantai 20. marraskuuta 2020

C.J. Tudor: Paluu pimeästä (äänikirja)

Arnhillin kaivoskaupungin suljetun kaivoksen uumenissa on salaisuus. Opettaja Joe Thorne palaa vuosien jälkeen kotikaupunkiinsa salaperäisen sähköpostin houkuttelemana. Onko hänen siskonsa vienyt voima palannut jälleen kuten viestissä sanotaan? Joen elämä ei ole parhaimmassa jamassa hänen ottaessaan pestin vastaan äidinkielen opettajana. Hän juo liikaa, pelaa liikaa ja saa pelätä koronkiskureiden kostoa. Hänen siskonsa katosi 25 vuotta sitten kahdeksi vuorokaudeksi, takaisin palasi joku muu. Mitä onkaan kaivosten uumenissa.

Nyt ollaan kauhun parissa. Ihan pakko on mainita pieni Lemmikkieläinhautausmaa -fiilis, joka tästä väkisin tuli. Vertaus Kingiin jälleen siis tämän kirjailijan osalta. Sanoisin, että osaltaan kirja saattaa olla kunnianosoitus tämän tyyppiselle genrelle. Kirja kulkee nykyhetken ja Joen nuoruuden välillä. Saman tyyppinen ratkaisu siis kuin Liitu-ukossa. Se toimii ihan ok ja salaisuudet paljastuvat pikku hiljaa niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin. 

Pidän kirjailijan tyylistä tuoda tekstiin tuoreita ja hauskoja vertauskuvia. Se tuo ehkä paljon käytettyyn tarinaan tuoreutta. Kuolemasta palaaminen, zombit yms. ovat kuitenkin aika käytettyjä teemoja kauhukirjallisuudessa. Tosin tässä teoksessa ei juurikaan käytetä kumpaakaan näistä termeistä, eikä kuvauksessakaan mässäillä. Tämä oli ihan oma johtopäätökseni.

Pidin kirjasta. Se oli kiva lukea tai kuunnella oikeastaan. Lukijana on suuri lempparini Aku Laitinen, jonka äänen väri saa kirjan kuin kirjan kuulostamaan ihanalta ja hauskalta.

Suosittelen.

tiistai 10. marraskuuta 2020

Matt Haig: Keskiyön kirjasto (ääni-/e-kirja)

Haig on ollut lempikirjailijoitani aina luettuani Radleyn perheen. Hänen mielikuvituksensa on vain niin hienoa ja ainutkertaista. Myös hänen kerrontansa on loistavaa ja jouhevaa.

Tämä kirja kertoo Norasta, 34 -vuotiaasta sinkusta, jonka elämässä kaikki tuntuu olevan vain sarjoja pettymyksiä ja katumuksia. Hän päättää, että ei halua enää elää. Hän ei kuitenkaan kuole, vaan joutuu kuoleman ja elämän välissä sijaitsevaan kirjastoon, jossa on hänen kaikki mahdolliset elämänsä tarjolla. Hänen pitää vain löytää  se, jossa hän haluaisi elää.

Kirjan ajatus on aivan loistava. Meillä jokaisella on tekoja ja asioita, joita katuu tai valintoja, joita kenties miettii; mitä, jos olisin valinnut toisin. Tämä on kirja niistä katumuksista ja siitä, kuinka loppujen lopuksi kadutut teot saattavatkin olla oikeasti hyvin järkeviä valintoja, mitä emme vain ehkä tule ikinä tietämään.

Haig on itse kertonut avoimesti mielenterveydellisistä ongelmistaan ja itsemurhayrityksestä. Kirjasta huokuu ymmärrys ja omakohtainen kokemus sekä pohdinta. Sen vuoksi se onkin paikoin sydäntäsärkevä. Paikoin taas hauska. Kuten voi päätellä, kirja oli mielestäni erinomainen. Se koukutti ja sai lukemaan aina vähän pidemmälle, kunnes aamuherätykseen olikin enää muutama tunti. Jälleen Storytellin ihanuus palveli levotonta mieltäni ja pystyin surffaamaan e-kirjan ja äänikirjan välillä. 

Lukijana oli yksi naislukija suosikeistani Krista Putkonen-Örn. Hän osaa lukea lässyttämättä, mikä ei ole itsestään selvää valitettavastikaan monelle naislukijalle. 

Suosittelen tätä kirjaa ihan kenelle vain, samoin kirjailijan muita teoksia. On ihanaa lukea teosta, jonka tarina on ainuslaatuisen mielikuvituksellinen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

C.J. Tudor: Liitu-ukko (ääni-/e-kirja)

Luin jostain, että tästä kirjasta ollaan tekemässä sarjaa, joten olihan se pakko lukea ennen kuin tv-pilaa kokemuksen. Kirjaa on verrattu Stephen Kingin teoksiin ja täytyy myöntää, että tietynlaista yhdenkaltaisuutta voi löytää esim. Se- ja Stand by Me -teoksiin. Kirja kulkee kertojan lapsuudessa ja jälleen nykyajassa. 

Lapsuudessa Eddiellä on kavereina Metal-Mickey, Fat Gav, Hoppo ja Nicky. Porukka on hioutunut yhteen, kunnes tapahtuu asioita, joiden vuoksi tiet erkanevat. Kaupunkiin tulee uusi opettaja, joka innostaa lapsia viestittelemään toisilleen liitu-ukoin. Pian kuitenkin tapahtuu karmeita ja liitu-ukkoja ilmestyy myös jonkun muun piirtämänä.

Lapsuuden viattomuuden loppu on kirjassa monessa tasossa käsittelyssä. Erään vaiheen loppuminen, luottamus ja lapsen mutkaton ajattelu. Hyvin samaa siis kuin mainitsemissani Kingin kirjoissa. Myös kirjan tunnelma ja teksti on hyvin kingmäistä hyvällä tapaa. Tavallaan kuitenkin myös hyvin häiritsevästi samankaltaista. Lapset tekevät valintojaan hyvin eri periaatteilla kuin aikuisten maailma vaatii ja näiden valintojen vaikutukset voivat olla kauaskantoisia.

Pidin kirjasta joka tapauksessa. Se oli mukaansatempaava ja sisälsi kaunista kieltä ja kuvausta. Vaikka arvasin lopun jo hieman aikaisessa vaiheessa, ei se haitannut jännityksen säilymistä. Tällä kertaa loppu ei myöskään ollut antikliimaksi, vaan oikein hyvin rakennettu ja toimiva sekä osittain yllättävä. Pidin siitä todella paljon. Se itse asiassa sai miettimään, kuinka paljon lukija voi oikeastaan luottaa kertojaan. Kertoja kertoo kuitenkin oman näkemyksensä asiasta, joka on vain yksi näkökulma.

Lukijana oli Aku Laitinen, jota on aina ilo kuunnella.