Oi, että pidän Schenkelin minimalistisesta kerronnasta. Kuinka tarinaa voidaan kuljettaa eteenpäin ilman vaikeita lauserakenteita, yksinkertaisesti, toteamalla, mutta kuitenkin luomalla ilmapiirin, joka kietoo sisäänsä. Niin hienovaraista, kaunista.
Tarinan aihe ei ollut kaunis, sarjamurhaaja. Tarina kertoo siis sarjamurhaajasta kuljettaen tarinaa nuoresta tytöstä suuressa kaupungissa. Päätyykö hän yhdeksi uhriksi? Loppujen lopuksi, kuka on murhaaja? Onko hän joku kirjassa erikseen nimetyistä henkilöstä vai ei? Tämä on kirjan kysymys, johon vastauksia ei välttämättä saadakaan.
Ihanaa, kun saa itse pohtia, miettiä ja ihmetellä. Kuvaukset sarjamurhaajan ajatusmaailmasta ovat karmivia. Koko kirja ajoittuu 1930-luvulle. Viittaukset natseihin ja sotaan ovat olemattomia, mutta jotenkin taustalta löytyviä.
Schenkel on kotimaassaan palkittu kirjailija, eikä mielestäni syyttä. Jotenkin tuli kauhistuttava fiilis, että olisi kiva lukea joku kirja ihan alkuperäiskielellä, mahtaisiko saksani siihen taipua. Yksi Schenkel vielä lukematta, mutta varmasti tulee luettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti