day 19 - a song from your favorite album

Lempialbumini on vieläkin ja yhä edelleen Suicidal Tendenciesin How will I laugh tomorrow...When I can't even smile today ja sieltä tähän nyt nimibiisi. Tätä mietin jopa biisiksi, joka kuvaisi minua hyvin, mutta ei taida enää, kun noista angsteista on päässyt vähän eroon.

On muuten siitä harvinainen biisi, että taidan yhä osata myös sanat ulkoa.

Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi

Teini-ikäisenä luin paljon keskitysleireihin ja muutoinkin toiseen maailmansotaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli sota Jugoslaviassa. Tämä kirja sijoittuu tuohon sotaan.

Kirjailija on tehnyt kirjaansa varten haastatteluja sodan kokeneiden naisten keskuudessa ja sen aistii tässä kirjassa. Kirjan päähenkilö on S, opettaja, joka riuhtaistaan normaalista elämästään vankileirille. Hän sulkee itsensä pois tapahtumista ja siitä kirjan nimi. Aivan kuin asiat tapahtuisivat jollekin muulle, aivan kuin hän katoaisi. Hänen elämänsä katoaa, hänen tuntemansa maailma katoaa. Leirillä S joutuu sotilaiden seksiorjaksi ja tulee tätä kautta raskaaksi. Tarina vie S:n pakolaisleirin kautta Ruotsiin, jossa hän synnyttää lapsensa. Löytääkö S itsensä...

Kirjailija ei käytä kirjassa lainkaan nimiä, vaan henkilöt ovat kirjaimia. Se tavallaan kuvastaa sitä, kuinka sota tekee ihmisistä nimettömiä, juurettomia ja kuinka helposti saattaa tuolloin kadottaa itsensä, persoonansa, niin uhrit kuin sotilaatkin. Kirja ei ole mikään helppo luettava, aivan päinvastoin. Se on ahdistava, surullinen ja ajatuksia herättävä. Se ei jätä rauhaan, eikä anna armoa. Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, jotka kuitenkin ovat olleet totta ja valitettavasti varmaan ovat vieläkin jossain päin maailmaa. Kirjassa on sama teema kuin Köbbin kirjassa, naisen kokemat seksuaalirikokset sodan aikana. Sama ahdistava tunnelma on myös löydettävissä.

Vaikka kirja on ahdistava, on se kuitenkin hyvä. Tarina on kerrottu hyvin. Ahdistavista tapahtumista on kirjoitettu kuin kirjailija itsekin olisi ollut kokemassa tilannetta. Näissä näkyy kirjailijan tekemä taustatyö, haastattelut. En välttämättä halua lukea perään mitään yhtä vaikeaa, mutta voin kuitenkin suositella tätäkin kirjaa, en viihteeksi, mutta ajattelunaiheeksi.

Sophie Jordan: Liekki

Lohikäärmeihmisiä, kiellettyä rakkautta, teini-iän ongelmia siitä on tämä kirja tehty. Tällä kertaa yliluonnollinen olio on lohikäärmeeksi muuttuva nuori tyttö, jonka äiti pelastaa omalta laumaltaan ja vie asumaan autiomaahan ihmisten kaupunkiin. Hän tapaa lohikäärmemetsästäjän, johon rakastuu. Kyseessä siis kielletty rakkaus, huoh, kuinka Romeo ja Julia -maista...

Tämä oli lukupinossani jo jonkin aikaa, kunnes pakon sanelemana (joku oli varannut) aloin lukemaan. Läheltä piti, että olisin jättänyt kokonaan lukematta. Takakansi ei saanut täysin vakuutettua kirjan hyvyydestä. Onneksi luin. Kirja oli tosi kiva. Luin sen todella nopeasti, semiahmien. Tarina vei mukanaan ja lohikäärmeeksi muuttuva ihminen olikin paljon kiinnostavampi kuin etukäteen ajattelin. Vaikka tarina itsessään ei sisällä kovinkaan paljon uusia elementtejä entisine poikaystävineen ja cheerleader-ilkimyksineen, toi lohikäärmeys sen uuden elementin.

Hyvin samantapainen tämä on kuin esim. Punaiset tulppaanit tai jopa Twilight, se ei kuitenkaan häirinnyt minua tippaakaan. On toisaalta mukava lukea jotain, mistä suunnilleen tunnistaa rakenteen ja rungon. Ei kaiken tarvitse olla täynnänsä uutuutta. Suosittelen siis esim. edellisten kirjojen ystäville ja kaikille fantasian ystäville.

Charlaine Harris: Veren perintö

Varasin kirjastosta tämän jo ennen ilmestymistä ja sainkin tosi nopeasti itselleni. Tässä vaiheessa kirjoja kohtaan on jo kohtalaisesti odotuksia, miten päästä samalle tasolle edellisten kanssa. Miten Sookien miesasiat kehittyvät jne.

Täytyy myöntää, että ensi alkuun olin hieman pettynyt kirjaan. Tuntui, että mitään ei tapahtunut. Toki ihmistiikeri Quinn yritti ja pyyteli treffeille, mutta ylipäätään kirjan alku tuntui todella tylsältä. Kirjassahan Sookie matkustaa New Orleansiin tyhjentämään kuolleen vampyyriserkkunsa Hadleyn asuntoa. New Orleansissa mukaan tulevat vampyyrikuningatar ja -kuningas sekä Debbie Peltin vanhemmat. Quinn on myös kuvioissa, kuten uusi tuttavuus Amanda, noita. Puolenvälin jälkeen alkoi kirjassa meno kuitenkin kuumentua ja loppua kohden kiihtyä. Kokonaisuus jäi siis ihan plussan puolelle.

Kirjassa poikaystävän roolin täyttää Quinn, Ericin ja Billin jäädessä sivurooleihin. Sookie oppii myös itsestään uutta, mikä varmasti heijastuu tuleviin kirjoihin. TV-sarjassahan tämä asia selvisi jo paljon aiemmin. Yllättävänkin mukavasti sarja taas etenee, vaikka tässä kirjassa ajallisesti ei päästy kovinkaan montaa päivää eteenpäin. Ihan kiva, mutta ei mitään suuria hehkutuksia.

day 17 - a song that you hear often on the radio

Juuri nyt kuulen tätä biisiä paljon radiosta tai sitten vain osaan bongata sen aina.

Seether ja Country song. Radiokanava on Rock.

Kathleen E Woodiwiss: Shanna

Tämä oli viikonlopun jäljiltä vielä kesken ennen Rautatytärtä ja tuli nyt luettua loppuun lapsia nukuttaessa, ei tietenkään ääneen.

Jos Rautatytär sisälsi viatonta romantiikkaa, tässä kirjassa ei ole mitään viatonta. Tämä on melkein rohkeampi kuin Liekki ja kukka, mutta eri tavalla.

Shanna on nuori perijätär, jonka isä on antanut hänelle vuoden aikaa mennä naimisiin hyvän nimen omaavan miehen kanssa. Hän löytää vankilasta hirttotuomion saaneen Ruarkin, joka suostuu sopimukseen vain jos saa viettää vaimonsa kanssa yhden yön. Yötä ei tule ja Shanna palaa kotisaarelleen Karibialle leskenä. Ruarkin tie ei viekään hautaan, vaan...

Kirja on todella kuuma. Se sisältää runsaasti juonenkäänteitä, erotiikkaa, romantiikkaa ja jännitystä, kaikkea orjuudesta merirosvojen kautta murhiin. Kirja pysyy kuitenkin ehjänä ja loogisena. Pidän tästä kirjasta lähes yhtä paljon kuin Liekistä ja kukasta, löysin tämän vain myöhemmin. Jostain kumman syystä suomenkielinen versioni on kahdessa osassa, mutta omistamani englanninkielinen vain yhdessä. Toki kirja on melko pitkä lähes 800 sivua, mutta ovelaa kuistenkin jakaa yksi tarina kahdeksi teokseksi.

Luulisin nyt olevani valmis jättämään Woodiwissin hetkeksi ja keskittyväni keskeneräisiin lukemisiin, joita on taas kertynyt melkoinen pino, tosin kirjastosta tuli viesti, että uusi Sookie olisi tullut...

Woodiwissia suosittelen jälleen kaikille aikuisille romantiikan ja suht kiltin erotiikan ystäville. Mitään turhan roisia on kuitenkin turha odottaa, hyvin kirjoitettua kuitenkin.

Julie Kagawa: Rautatytär

Toinen osa Rauta Saagasta tuli tänään kotiin ja sulkeuduin heti sen kiehtovaan maailmaan. Uskomatonta ahmintaa jälleen, enkä voinut itselleni yhtään mitään, oli vain pakko lukea.

Ashin, Puckin ja Meghanin tarina saa jatkoa. Meghan on sopimuksen mukaisesti mennyt Talvihoviin. Ash ei enää ole tuntevinaan Meghania ja hänen sydämensä on särkymässä. On vuodenajan vaihto ja vuodenaikain valtikka tuodaan Talvihoviin, josta se kuitenkin varastetaan. Meghan, Puck, Ash ja ystävät lähtevät tavoittelemaan valtikkaa, joka on ilkeiden Rautahovin kannattajien hallussa. Luvassa on taas satumaista fantasiaa kirjallisuusviitteineen, mutta kuitenkin nykyajassa.

Ensimmäinen osa oli todella hyvä ja niin on tämä toinenkin. Ihanaa romantiikkaa, upeaa fantasiamaailmaa, joka maalautuu lukiessa eteen. Kaikki kuitenkin tuotuna nykymaailmaan ja nykyajan ongelmiin, mikä on hienoa ja tuo kirjaan uuden kiinnostavan elementin.

Katselin kirjailijan kotisivuilta, että tällä hetkellä kirjoja on saagassa ilmestynyt 6 kappaletta englanniksi. Mielenkiintoista, miten tarinaa viedään tulevissa kirjoissa eteenpäin. Hillitsen kuitenkin itseni, enkä tilaa yhtään näistä englanniksi.

Harlequin Nocturne muuttuu nyt sarjaksi, jossa tulee kaksi kirjaa joka toinen kuukausi. Uskoakseni tämän sarjan seuraava teos tulee siis tammikuussa, ihan hyvin jaksaa odottaa. Suosittelen fantasian ja puhtaan, seksittömän romantiikan nälkäisille.

Janica Brander: Lihakuu

Ensimmäiseksi on pakko myöntää, että en ollut lukenut ainuttakaan novellikokoelmaa ennen tätä kirjaa. Olin toki yrittänyt esim. Joe Hillin kokoelmaa lukea jo aiemmin, mutta jotenkin en vain päässyt sisään. Tämä kirja taas avautui heti ja lähes ahmimalla halusin lukea seuraavan tarinan.

Brander on esikoiskirjailija ja tämän kirjan sainkin PEKK:n kautta. Se oli ensimmäinen hankinta kerhon kautta ja tämä nostaa riman kyllä hyvin korkealle.

Branderin kirjassa on useita lyhyitä tarinoita, joissa yhdistävänä tekijänä on tietynlainen maagisuus, vaikka osassa niissä maagisuus ei ole mitenkään päällepainettua. Aina luettuani tarinan ajattelin, että tämä oli lempparini. Tämä toistui jokaisen tarinan jälkeen, joten en pysty sanomaan, mikä olikaan paras.

Mieleenpainuvia tapahtumia mummon jalannostosta yksinäiseen isään; maailmanlopusta jättiläispupuun. Jotenkin aivan valloittavaa ja hurmaavaa olematta kuitenkaan hienosteltua tai liian loppuunastiajatellunoloista. Jos ei siis vielä ole käynyt selväksi, rakastuin kirjaan ja olen onnellinen, että omistan nyt kyseisen kirjan.

Erityismaininta vielä erittäin kauniinvärisistä kansista ja kansien sisäpuolista. Ne jo jotenkin kuvastivat kirjan sisältöä ja sen tunnelmaa.

Twilight - Aamunkoi 1.osa

Olin ensimmäistä kertaa keskellä yötä elokuvissa. Elokuva alkoi 0.04 ja päättyi siis 02 jälkeen. Sali oli täynnä, joten katsojia oli sellaiset 250 henkeä. Etukäteen olin jo ahdistunut mahdollisesta paperien rapinasta ja mussutuksen äänistä, mutta aivan turhaan.

En ihan kauheasti odottanut tältä ykkösosalta, sillä Aamunkoi kirjan alkuosa on melko hidastempoista ja Jacobin näkökulmasta suurimmaksi osaksi kirjoitettua. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Toteutus oli ihan hyvä. Pökkelömäinen näyttelijätyö on ollut arvostettujen kriitikoiden mielestä Twilight-elokuvien ongelma ja tämänpäiväisten arvostelujen mukaan on vieläkin, itseäni se ei häiritse. Tavallaan mielestäni pökkelömäisyys kuuluu Meyerin vampyyreille, ainakin näin itse olen kokenut. Tässä elokuvassa näyttelijätyö on paljon parempaa kuin aiemmissa, antaa valittajien valittaa.

Rakastelukohtaus oli toteutettu ihan kivasti, ajatellen nuorempia katsojia ja synnytyskohtauskin oli suht pehmo verrattuna kirjan kuvaukseen. Twilight-saagaa on kritisoitu moralisoinnista ja vanhoillisten tapojen, kuten seksin jättämisen avioliittoon, abortin vastaisuuden yms. kannattamisesta. Jotenkin en ole samaa mieltä, kirjailijalla on vapaus tuoda omia uskomuksiaan kirjoihin. On kenties parempi, että nuorten kirjoissa kannatetaan näitä asioita enemmin kuin vaikka huumeidenkäyttöä ja irtosuhteita. On aina ihmisiä, jotka ovat asioista eri mieltä ja sillehän ei voi mitään eikä tarvitsekaan voida. Maailma tarvitsee erilaisia mielipiteitä.

Palatakseni elokuvaan, oli hieno kokemus istua täydessä salissa, jossa oli hiirenhiljaista elokuvan hiljaisten osien aikana, suorastaan liikuttavaa. Ainut tahaton komiikka oli elokuvassa, kun siinä yritettiin kuvailla susilauman ajatuskeskustelua, se ei ollut oikein onnistunut. Twilight -sisäpiirivitsejä löytyi ja ne olivat mukavia. Jacobkaan ei ollut tässä elokuvassa niin ärsyttävä kuin aiemmin. Elokuva oli kaunis, kuten aikaisemmatkin ovat olleet, musiikkia oli jälleen käytetty hienosti ja tämänkin elokuvan soundtrack meni ehdottomasti ostolistalle.

Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä ja odotuksiin nähden parempi kokemus. Tätä lukiessa kannattaa nyt muistaa, että olen hillitön Twilight-friikki, joten elokuvaa on katsottu hyvin edwardiaanisin silmälasein. Lisäksi uni painaa silmää melkoisesti. Nyt onkin oikein elokuvaviikonloppu, tänään Pori-dokumentti kera Circlen ja huomenna pitäisi mennä katsomaan Ole luonani aina Kinokellariin. Nukutaan sitten sunnuntaina.

Kathleen E Woodiwiss: Liekki ja kukka

Kuten edellisessä postauksessani totesin, kaipaan romantiikkaa. Tämä on se kirja, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen, kun haluan lukea takuuvarmaan romanttista hömppää, jossa on mukana hiven erotiikkaa niin kuin mausteena. Olen tämän lyhyesti maininnut blogini alkutaipaleella.

Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1972 eli syntymävuonnani. Osaan kuvitella, että tuolloin kirjan kohtaukset herättivät pahennustakin, vaikka salaa kirjaa luettiinkin. Epäsovinnaisuutta kirjassa on vieläkin tänä päivänä, vaikka maailma onkin jo raadollistunut huomattavasti.

Kirja kertoo siis tarinan Heatherista ja Brandonista. Tarina sijoittuu 1700 ja 1800 -lukujen vaihteeseen. Heather on orpo nuori, kaunis nainen, joka on joutunut elämään paholaismaisen tätinsä orjana. Hän ajautuu väärinkäsitysten kautta eräänä iltana satamaan, josta hänet siepataan mukaan olettaen häntä prostituoiduksi. Kapteeni Brandon ottaa tytön väkisin ja rakastuu häneen. Seuraa väärinkäsityksiä, rakastumista, mustasukkaisuutta ja jännitystä eli kaikkea, mitä hyvä romanttinen hömppä pitää sisällään.

Woodiwiss, jo edesmennyt, kirjoitti romanttisia romaaneja 1972:sta aina vuoteen 2007 saakka, jolloin hän myös menehtyi. Hän ei ollut mikään määrällinen julkaisija, vaan romaaneja kertyi "vain" 13, joista itse suomennettuna olen törmännyt vain kahteen, tähän ja Shannaan. Kaivoin nyt hyllystäni Woodiwiss -kokoelmani, joka koostuu vain 5 kirjasta.

Olen varmaan aiemminkin miettinyt samaa, mutta Woodiwissin kohdalla on jälleen pakko miettiä, miksi esim. hänen kirjojaan on suomennettu näinkin vähän. Häntä pidetään kuitenkin historiallisen romanttisen kirjallisuuden pioneerina Yhdysvalloissa ja oletan hänen olleen suosittu ja olevan yhä. Samaa pohdin Judith McNaughtin kohdalla, jonka teoksista vain murto-osa on suomennettu. Huomattavasti huonompiakin kirjoja suomennetaan. Nämä nyt vain muutamia mainitakseni tältä genreltä, lukemattomia kirjoja jää huomioimatta ja sehän ahdistaa.

Ehkä seuraavaksi jotain fiksua, mutta ainakin Twilight -elokuva parin tunnin päästä, jos pysyn hereillä siihen saakka.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Varmaan ensimmäinen Finlandia-voittajakirja ikinä ja pidin ihan hirveästi. Toisaalta ei voi olla pitämättä kirjasta, jonka nimi ja luvut pohjautuvat lempilauluuni Päivänsäde ja menninkäinen.

Kirja kertoo Mikaelista, kolmekymppisestä homosta valokuvaajasta, joka löytää pihalta poikien kiusaaman peikon poikasen. Mikael ottaa peikon, Pessin, kotiinsa. Kirja kuvaa Mikaelin kamppailua rakastumista vastaan, hänen tiedonhakuaan.Se kuvaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, hyväksikäyttäjinä. Käytämme hyväksi toisiamme, rakastumme, harrastamme seksiä.

Kirjassa vuorottelee kertojana Mikael (Enkeli), Martes (Mikaelin ihastuksen kohde), Tohtori (Mikaelin ex, eläinlääkäri), Ecke (Mikaelin seksikumppani) sekä Palomita (alakerran filippiiniläinen ostovaimo). Kaikki haluavat toiselta jotain, eikä välttämättä vastikkeetta. Kaiken keskuksena on kuitenkin Pessi. Lisäksi kirja koostuu "lehtikirjoituksista", kirjojen otteista, joissa käsitellään peikkoja ja heidän elämäänsä. Itse olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta, joten tällainen tietojen jakelu on mielestäni tosi mukavaa.

Olen melko positiivisesti yllättynyt, että tällainen kirja on voittanut Finlandia-palkinnon. Aiemmin lukemani ehdokkaat eivät ole olleet mitään tämän tyyppistä, eivätkä läheskään näin hyviä. Itse en iha kauheasti siis myöskään palkintoja arvosta, tokihan niillä on paikkansa.

Lainasin kirjastosta myös kaksi muuta Sinisaloa, jotka luen varmaankin lähiaikoina. Nyt sielu huutaa kuitenkin jotain tyhjänpäiväistä romantiikkaa. Maaginen realismi alkaa avautua pikku hiljaa ja alan pitää siitä yhä enemmän.

day 16 - a song that you used to love but now hate

Tän biisin kanssa on ollut pitkäaikainen viha-rakkaus -suhde jo vuosikymmeniä, voisi sanoa. Ensin vihasin sitä, sitten rakastuin ja nyt en jaksa enää kuunnella. Kyseessä on Guns' n ' Roses ja Paradise city

Kate Thompson: Yön eläjä

Kyseessä on nuortenromaani, joka kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, joka on omien määritelmieni mukaan nuorisokriminaali. Hän muuttaa äitinsä ja pikkuveljensä Dennisin kanssa maalle, pois Dublinin hälystä. Bobby taistelee maalla viihtymistä vastaan ja Dennis tapaa öisin vanhan pienen naisen. Mitä on tapahtunut talon edelliselle asukkaalle? Kuka on vanha pieni nainen?

Tarina yhdistää irlantilaista kansanuskomusta ja nykypäivän nuorten taistelua. Bobby ei halua olla paha, mutta ympäristön ja kavereiden paineet ovat suuret. Mihin oikeastaan pitäisi uskoa?

Vaikka kirja on luokiteltu nuortenromaaniksi ja kertoja on 14-vuotias poika, on siinä vanhemmillekin sanomaa. Maailma ei ole enää sama kuin 20-30 vuotta sitten. Nuoret elävät paljon monimutkaisemmassa ja alati muuttuvassa maailmassa, jossa oman itsensä löytyminen voi joskus olla vaikeaa ja melkein mahdotontakin. Itse ainakin koin kirjan siltä osin oikein opettavaikseksi.

Kirja vei mukanaan, mutta sitten se loppui kuin seinään. Sainko vastauksia, en tiedä. Toisaalta halusinko niitä... Ajatuksia siis jäi. Saattaisin lukea muutakin tältä kirjailijalta.

Johanna Sinisalo: Sankarit

Olen ollut tietoinen Johanna Sinisalosta, mutta en ole hänen kirjoihinsa tarttunut aiemmin. Tämän löysin kirpparilta parilla eurolla ja kivan kannen vuoksi se päätyi ostoskoriini. Yllätys oli melkoinen, kun kirja imaisi minut mukaansa.

Kirja on maagista realismia, jota en myöskään ole tietoisesti lukenut aiemmin. Kirjan tarina pohjautuu Kalevalaan ja muinaisiin ugrilaisiin kansanuskomuksiin, mutta kertoo nykyajasta ja aikamme sankareista. Sankareista, joita me ihmiset rakastamme ja joiden vastoinkäymisistä luemme mielellämme lehdistä.

Keskushahmoja on useampia, mutta keskeisimpänä on Rex, muusikko, kansan tunnetilojen tulkki. Mies, jonka teksteissä elää suomalainen melankolia ja jonka naiset haluaisivat itselleen, mutta jota myös miehet arvostavat. Olen lukenut Kalevalani huonosti, mutta samaistin Rexin Väinämöiseen tuohon runojen laulajaan, joka on kunnioitettava henkilö, vaikka onkin itsekäs ja virheitä täynnä. Rex oli myös minulle sankari, jonka kuvia olisin kuvitellut olevan myös omalla seinälläni.

Mahti, urheilijasankari, toi mieleeni Matti Nykäsen laulu-urineen ja kommelluksineen. Salaperäinen Sariola oli tavallaan tapahtumien keskus, jossa kaikkien henkilöiden elämät jossain vaiheessa ristesivät. Todella mielenkiintoinen juoni, aivan ihana tavallaan.

Kirja sisälsi runoja, "uutisia", dekkaria, kirjeitä, yleisönosastonkirjoituksia ja muitakin, kaikki veivät tarinaa eteenpäin ja toivat oman näkökulmansa. Voisi kuvitella kaikesta muodostuvan epämääräinen tilkkutäkki, mutta kokonaisuus oli eheä ja jouhevasti etenevä.

Johanna Sinisalo päätyy varmasti lukulistalleni tästä eteenpäin useammin, ehkäpä jo ensi viikon kirjastovierailulla.

Felix Dahn: Felicitas

Tämä olkoon ensimmäinen unohdettu kirjani. Löysin kirjan kirpputorilta kahdella eurolla. Kirja on painettu vuonna 1912, joten pidin lähes pyhäinhäväistyksenä ostaa se noinkin halvalla. Lähes sata vuotta vanha kirja ansaitsee myös tulla luetuksi, joten sekin tuli tehtyä.

Yllätyksekseni kirjailija Felix Dahn on arvostettu kirjailija etenkin kotimaassaan Saksassa. Hänen kirjoistaan löytyy myös ihan uusiakin käännöksiä englanniksi ja niitä pystyy lukemaan jopa ilmaiseksi netissä, mikä tekee hänestä kuitenkin ihan merkittävän kirjailijan. Dahn oli koulutukseltaan juristi, mutta tutki mielellään historiaa, johon hänen teoksensa pohjautuvatkin. Hänen rooliaan Euroopan historiallisen kuvan luomisessa kiitellään. Hän on etenkin keskittynyt roomalaisten aikaan, johon tämäkin kirja keskittyy.

Itse asiassa pidin kirjan prologista melkein enemmän kuin koko kirjasta. Prologissa kirjailija kertoo kävelyretkestään, jossa hän löysi marmorikiven, johon oli kaiverrettu latinankielinen lause, joka suomennettuna on Täällä asuu onni, älköön mikään paha tänne tulko. Onni, Felicitas on kirja keskeinen hahmo ja kyseinen lause on kirjan kantava teema. Prologissa yhä kirjailija kuvaa, kuinka nukahti paikalle, josta hän löysi kivipaaden ja unessaan näki kirjan tapahtumat. Jotenkin pystyin eläytymään tähän täydellisesti ja kuvittelin 1800-luvun herrasmiehen kesäisessä saksalaisessa lehdossa sunnuntaikävelyllä. Jotenkin niin romanttista, mutta romantiikka tai romantiikan ajan kirjallisuutta tämä onkin.

Itse kirjan tarina kertoo roomalaisten viimeisistä päivistä Saksassa. Viimeinen roomalainen kaupunki joutuu saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi. Tarinassa on paljon erilaisia henkilöhahmoja, hyviä ja pahoja, molemmin puolin. Kaiken yhdistävänä tekijänä on Felicitas, kaunis nuori nainen, joka on onnellisesti naimisissa Fulviuksen kanssa. Tuona kohtalon päivänä heidän tiensä eroavat ja muutkin miehet himoitsevat Felicitasta. Tarina sisältää siis romantiikkaa, sodankäyntiä, jännitystä, kieroilua ja kuten jo totesin todella monta henkilöä, kaikki ahdettuna 130 sivuun. Juuri henkilöhahmojen moninaisuus teki kirjasta raskaan luettavan, joskin mielenkiintoisen. Kirjassa käytettiin hyvin paljon tarkkoja käsitteitä eri roomalaisista tavaroista ja tavoista, mikä kertoo kirjailijan tietämyksen laajuudesta. Sanat oli myös selitetty alaviitteissä, mikä varmaan saattoi myös osaltaa sivistääkin sivistyssanoja inhoavaa lukijaansa.

Loppujen lopuksi pidin kirjasta, pidin sen vanhahtavasta kirjoitustyylistä. Suomen kielenkin voi nähdä muuttuneen sadan vuoden aikana melkoisesti. Pidin kirjasta myös fyysisesti. Pidin sen hauraista lehdistä, sen tuoksusta ja pehmeydestä. Pidin ajatuksesta, että monet kädet ovat pidelleet samoja sivuja kuin minä, tosin kirjan kunnosta voi päätellä, että se on enimmäkseen ollut kuitenkin hyllyssä.

Olin ehkä hieman yllättynyt selvitettäessäni kirjailijan taustaa, että hän on siis suhteellisen kuulu. Jopa Satakunnan kirjastoista löytyy neljä eri hänen kirjaansa, tosin suurin osa painettuna 1900-luvun alussa tai jopa aiemmin, mutta löytyy kuitenkin. En nyt välttämättä mene heti varaamaan niitä kaikkia, mutta jos tulevaisuudessa törmään Dahnin kirjoihin, en suinkaan jätä hyllyyn. Mielenkiintoista on se sana ja tunne, joka kirjasta jäi päälimmäisenä mieleen.

Alyson Noël: Sininen kuu

Tämä on jatkoa Punaisille tulppaaneille eli jos et ole lukenut vielä kyseistä kirjaa, niin jatka omalla vastuullasi.

Ever ja Damen ovat kuolemattomia.Tässä kirjassa Damen sairastuu ja Ever joutuu hakemaan apua tai vastamyrkkyä omin neuvoin. Valonmaastahan sitä löytyy, mutta samalla Ever joutuu vaikeiden valintojen eteen.

Kuten ensimmäinen osakin tämäkin kirja osaa säilyttää ärsyttävästi salaisuutensa, joka paljastuu vasta aivan lopulla vai paljastuuko. Suorastaan ärsyttävää, mikä teki lukemisesta todella nopeaa ja ahmivaa. Halusin tietää salaisuuden heti, mutta eihän se selvinnyt. Kokonaisuutena kirja ei ole mikään ihan hirveän erityinen, sellainen välipala tai -jakso, mutta kuitenkin se piti lukea mahdollisimman nopeasti.

Tosin tämäkin kirja kuten Punaiset tulppaanitkin jättivät fiiliksen, että ei mitään kauheaa kiirettä saada seuraavaa osaa, mutta jos törmäämään satun, niin mukaan lähtee, kuten kävi tämänkin kohdalla.

Ei vampyyreita tai ihmissusia, mutta ihan kivaa fantasiaa.

day 15 - a song that describes you

Tämä ehkä kuvaa nykyistä elämänasennettani parhaiten, ehkä silloin myös minua. Iloinen, positiivinen, joka haluaa pois tästä oravanpyörästä edes hetkeksi. Siinä ehkä tämän biisin sanoma ja lisäksi aivan loistava biisi.

Dandy Warhols ja Get off

Katarina Mazetti: Tarzanin tunteet

Täytyy myöntää, että nämä Mazettin kirjat ovat kyllä oivaa ajankulua. Tosin pidemmän päälle saattaa alkaa tylsistyttää hänen tapansa jakaa kirja lyhyisiin lukuihin, joilla jokaisella on oma kertojansa.

Tarzan on oikeasti Marianne, kahden lapsen yksinhuoltaja, joka tapaa Jannen, rikkaan miehen. Heillä ei ole mitään yhteistä, mutta kuitenkin he alkavat viettää aikaa yhdessä. Siinä kirjan juoni hyvin tiivistetysti ja kertomatta mitään suurempaa, sillä tästäkin kirjasta katoaisi osa viehätystä, jos siitä kertoo enemmän.

Kirjassa vaihtelevat kertojina pääosin Marianne ja Janne, mutta välillä myö Mariannen lapset, ystävä sekä ex-mies. Mazetti saa kyllä tämän tekniikan toimimaan. Olen nyt lukenut häneltä kolme kirjaa ja kaikissa on ollut sama tekniikka, jotenkin tekee mieli lukea enemmänkin saadakseni selvää, onko muissakin. Näymmä Satakunnan kirjoistoissa olisi vielä lukematta häneltä 3 nuortenkirjaa ja yksi dekkari. Ehkä valitsen kuitenkin dekkarin. Voisi ehkä testata ruotsin kielen taitojakin.

Mazetti osaa kuvata nykymaailmaa. Itse en ole ollut, enkä toivottavasti tule olemaan, yksinhuoltaja, mutta osasin samastua ahdistukseen, jota Marianne tunsi rahojen vähyydestä ja työstä, joka vie aikaa lapsilta. Hyvin realistisen oloista, olematta kuitenkaan vailla huumoria. Huumori tai oikeastaan sellainen pilke silmäkulmassa loistaa tässäkin kirjassa.

Mukava, nopea luettava, sekä viihdyttävä, siinä ehkä sanat, joilla kuvailisin tätä kirjaa.

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

Okei, tämä ei ollut niin ihana kuin edellinen, mutta oikein mukava kuitenkin.

Joku tappaa kaksiluontoisia ja Sookiekin joutuu kohteeksi. Eric ja Bill vilahtelevat välillä kuvassa, mutta aika vähän omaan makuuni, toisaalta on kiva, että tarinaan tulee uusia hahmoja ja sitä kautta ulottuvuuksia. Tässä kirjassa esiintyvät ihmispuumat, -sudet, keijut, ihmistiikerit ja tietenkin ihanat vampyyrit.

Jos nyt sekoitan jälleen vähän pakkaa suhteessa tv-sarjaan, niin näitä tarinoita ei ole vielä nähty tv:ssä lukuunottamatta Taran tarinaa ilkeän vampyyrin kanssa, joka oli muistaakseni tv-sarjassa kaudella 3. Sekin toki hieman erilaisittain. Muutama lanka katosi ainakin minulta, ehkä selvyyttä tulee tulevissa kirjoissa tai sitten luulen vain tietyillä yksityiskohdilla kuten kauluksen kosketuksella olleen merkitystä.

Ihan kiva kirja siis, mutta edellinen oli niin paljon parempi. Nyt joudunkin odottelemaan varmaan jonkin aikaa seuraavaa kirjaa, mutta taidan laittaa sentään kirjastosta varaukseen samantien.

Charlaine Harris: Veren imussa

Kyllä, olen ahne. Ahnehdin näitä kirjoja. Onneksi pelkät kirjat eivät lihota.

Sarja vain paranee koko ajan. Tv-sarja on selkeästi kudottu kokoon kirjoista sekaisin, joten en siihen enää kauheasti viittaa.

Tässä kirjassa Eric menettää muistinsa ja asuu Sookien kanssa. Bill on poissa kuvioista, joten Ericin ja Sookien välinen suhde syventyy. Tämä onkin huomattavasti eroottisempi kirja kuin edelliset, mikä ei suinkaa ole huono juttu ;)

Eric on jopa ihanampi näissä kirjoissa kuin sarjassa, toki näen yhä edelleen Ericin Alexander Skarsgårdina, mutta eipä sillä väliä tosiaankaan, sillä mielestäni tässä kohtaa näyttelijävalinta on osunut oikeaan, kuten kyllä aika lailla muutoinkin sarjassa, johon näymmä palaan koko ajan.

Vielä yksi kirja näitä odottaa pinossa ja uusin on kohta ilmestymässä, joten asiat on ihan hyvin.

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi

Kolmas Sookie -kirja ja meno vain paranee.

Tällä kertaa Ericin rooli kasvoi ja Sookien ja hänen välillään selkeästi alkaa kipinöidä, hyvä hyvä.Kirjat tuntuvat vain paranevan. Tämäkin kirja poikkeaa huomattavasti tv-sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Toki Russell Eddington on molemmissa ja Alcide <3. Muutoin eroja on selkeästi ja jälleen kirjan ansioksi.

Tokihan sarja pohjautuu vain näihin eli ei suoraan ole tehty, eikä oikeastaan voisikaan, sillä kirjat sisältävät niin paljon Sookien sisäistä keskustelua, että siitä olisikin vaikeaa saada ohjelmaa aikaiseksi.

Keskeneräiset kirjat ahdistavat edelleen, mutta taidan kuitenkin siirtyä seuraavan Sookien pariin...

Katarina Mazetti: Kaiken se kestää

Parfyymia peräkammarissa oli aivan ihana ja olin todella iloinen, kun löysin kirjastosta tämän jatko-osan. Jos nyt siis et ole lukenut edellistä kirjaa, niin jatka omalla vastuulla, sillä jotain juonipaljastusta myös ekasta on tulossa.

Tämä kirja jatkuu sananmukaisesti seuraavasta hetkestä, johon edellinen loppui. Rakenne noudattelee samaa kaavaa kuin Parfyymia peräkammarissa eli joka toinen luku on Bennyn sanoin ja joka toinen Desireen. Tämä on mielestäni todella onnistunutta tässäkin kirjassa ja jotenkin herttaista.

Edellinen kirjahan loppui siihen, kun Benny ja Desiree päättivät yrittää kolme kertaa lasta ilman mitään sitoumuksia. Benny oli löytänyt Anita, jonka kanssa oli avoliitossa. Alkuosassa tätä kirjaa Anitakin on mukana, mutta katoaa kuvioista. Enempää en kirjan juonesta kerro, jääköön se lukukokemukseksi, sillä käänteitä tässäkin kirjassa löytyy.

Kirja kuvaa jälleen hyvin kahden täysin erilaisista maailmoista tulevan ihmisen rakkautta ja suhdetta. Maatilan arki vastaan kirjaston hiljaisuus tuo todellakin vastakkainasettelua. Mutta tosiaan kaiken se rakkaus kestää.

Löysin kirjastosta vielä yhden Mazettin, jonka taidan lukaista lähiaikoina, jahka saan taas pari keskeneräistä loppuun. Tämä oli sellainen välipalalukukokemus, jonka ahmin eilen illalla. Yhä edelleen toki yritän saada keskeneräiset loppuun, mutta kun kirjoja on niin paljon ja aikaa ihan liian vähän. Sillai semisti ahdistavaa.

Tätä suosittelen kuitenkin kaikille vähän erilaisesta romantiikasta pitäville sekä niille, jotka pitävät näppärästä ja ironisesta kerronnasta, jossa on kuitenkin totuuden siemen.

Sandra Brown: Nopeita leikkauksia

Uusi Brown on aina pieni ilonaihe. Osa kirjoista on aivan loistavia, osa taas keskinkertaisia. Tämä oli jotain siitä väliltä.

Kirjan nimi viittaa elokuvamaailmaan. Tässä viitataan useisiin elokuviin, etenkin Hitchcockin leffoihin.

Hissiin ammutaan mies keskellä päivää hänen naisystävänsä viereen. Naisystävää aletaan epäillä murhasta. Hän saa avukseen asianajajan ja pian alkaa jännittäviä juonenkäänteitä sisältävä murhaajan takaa-ajo. Murhat ja muutkin tapahtumat jäljittelevät elokuvia. Onpas vaikea kertoa kirjasta ilman juonipaljastuksia, mutta kannattaa siis itse lukea.

Brownin tavaramerkkinä ovat erotiikkaa sisältävät kohtaukset ja jännitys. Tässäkin kirjassa on kumpaakin, ehkä kuitenkin enemmän jännitystä. Mielestäni hyvä näin, sillä osittain nuo kiihkeät kohtaukset ovat jotenkin puolikutoisia ja tuntuvat päälleliimatuilta. Itse tarina on tässä kirjassa ihan ok, ei nyt mikään suuryllätys, mutta ihan kiinnostava. Kirja pitää otteessaan, mikä on kiva, sillä olen kyllästynyt jättämään kirjoja kesken. On paljon mukavampi intensiivisesti paneutua kirjaan kuin näykkiä palan sieltä ja täältä.

Suosittelisin tätä Brownin ystäville ja muillekin romanttisen jännityksen ystäville.

day 14 - a song that no one would expect you to love

En tiedä ajattelevatko ihmiset edes millaisesta musiikista oikeasti pidän. Ehkä he kuvittelevat pitäväni jazzista tai muusta tai sitten ei. Uskoisin, että kukaan ei usko, että minä pidän ihan oikeasti Manowarista, siis oikeasti.

Joten äijämetallia.

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Okei, alan kääntymään kirjojen puolelle. Tämä Sookie Stackhouse -sarjan toinen kirja oli kilometrin parempi kuin tv-sarjan toinen tuotantokausi, jos tahti jatkuu samana, niin kuinka hyviksi nämä tulevatkaan.

Tässä kirjassa Sookie seikkailee siis Dallasissa, mukana on mainadi ja uskon veljeksiä. Nämä löytyivät myös tv-sarjasta, vaikkakin melko erilaisina. Kirjan toteutus siis niin paljon parempi.

On todella kiinnostavaa, joskin hieman ärsyttävää, lukea tätä kirjasarjaa, kun pidän myös tv-sarjasta ja sen hahmot ovat henkilöityneet näyttelijöihinsä. Väkisin myös kirjan hahmot saavat näyttelijöiden piirteet, mikä tavallaan harmittaa todella, sillä yksi ilo kirjoja lukiessa on nimenomaan se, että saa kuvitella henkilöiden ulkonäön kuvauksen perusteella. Se ilo jää nyt minulta pois.

Joudun nyt astumaan harha-askeleen keskeneräisten kirjojen loppuunsaattamisessa, sillä lainasin kirjastosta pikalainaan uuden Sandra Brownin, tosin eipä sen lukemiseen varmaan kovin montaa päivää kulu.