Kyseessä on Tiilikan toinen teos. Ensimmäinen oli oma elämänkertainan Punainen mekko, joka kertoi protituutioon ajautuvasta nuoresta naisesta. Pidin kirjasta ja niin pidin tästäkin.
Aiheena kirjassa on mielenterveys, kaksisuuntainen persoonallisuushäiriö. Asia, josta minulla ei ole omakohtaista kokemusta tai muutoinkin minkäänlaista kokemusta. Lukenut olen aiheesta. Kirjan päähenkilö Myrsky on taideopiskelija, joka kamppailee maanisdepressiivisyyden kanssa. Samalla hän hakee itseään, kuten nuoret ylipäätään. Psyykkiset ongelmat tuovat vain etsintään oman näkökulmansa. Myrsky tapaa Marekin. Puolalaisen pikkurikollisen, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen isänsä. Kaksi kadonnutta sielua löytää toisensa, ainakin hetkeksi.
Kirjassa kuvataan Myrskyn päänsisäistä kamppailua. Hän on välillä maaninen, välillä masentunut. Hän kuulee äänia, näkee olemattomia. Hän käyttää liikaa päihteitä, eikä lainkaan lääkkeitä. Kirjassa ei oteta sen enempää kantaa lääkityksen toimivuuteen tai ei-toimivuuteen. Se ei pyri saarnaamaan tai hyväksymään. Se vain kertoo Myrskyn tunnelmista, ajatuksista.
Kirja on rankka, kuten oli Tiilikan ensimmäinenkin teos. Kirja voisi olla vielä rankempi, jos siinä kuvattaisiin tiettyjä asioita tarkemmin, mutta koska Myrsky on tavallaan tiettyjen asioiden kohdalla tunteeton, niin on kirjakin ja jättää asioita kuvaamatta, sillä Myrsky ei niihin kiinnitä huomiota.
Kirja on kiinnostava, hyvin kirjoitettu. Siinä on mielenkiintoisia hahmoja. Se ei kuitenkaan päästä helpolla. Suosittelut siis sellaisten kirjojen ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti