Niinhän siinä kävi, että tämä piti ahmia heti perään. Jotain koukuttavaa näissä kyllä on, vaikka romantiikka ei olekaan se. Tarina kenties.
Tässä kakkososassa Faythe ja muut joutuvat jäljittämään uroskissoja tappavaa saalistajaa. Samalla tiettyjä tapahtumia Faythen menneisyydestä nousee pintaan. Kirjassa on jälleen väkivaltaa melkoisesti ja se kuvaillaan melkoisen realistisesti. Ei kuitenkaan mielestäni niin paljon kuin ensimmäisessä osassa tai sitten olen jo tottunut siihen.
Ihmiskissat ovat kiinnostavia. Heidän synnystään ja muusta saa tässä kirjassa lisätietoa. Tavallaan poikkeavuus ihmissusista on mitätön. Kissa on vain erilainen lähestyttävä kuin susi. Ihan ok mielestäni tämäkin. Tavallaan murheet ovat kuin ihmisten, mutta tietyt säännöt sanelevat ihmiskissojen elämää rajoittavammin kuin meidän ihmisten.
Nyt alkaa taas työviikko, mikä tarkoittaa, että mitään syvällistä uppoutumista kirjoihin ei ehdi tekemään kuin lasten nukahtamisen jälkeen ja usein on itsekin siinä vaiheessa sen verran poikki, että uni on ainut, mitä kaipaa ja haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti