Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Ensimmäinen lukupiirin kirja, tuttu jo nuoruudesta, jolloin luin tämän useampaankin kertaan. Nyt en tosin ole lukenut pitkään aikaan mitään Christieta. Erittäin mukavaa ja leppoisaa vaihtelua kaiken fantasian, romantiikan ja järkevän kirjallisuuden keskellä. 

Aikaisemmalta nimeltään kirja on Kymmenen pientä neekeripoikaa, joka kuvastaa huomattavasti paremminkirjan juonta kuin nykyinen. Kyseessä on klassinen suljetun huoneen ongelma, jossa tapahtuu murhia ilman, että kukaan läsnäolijoista voisi olla murhaaja. Saarella on kutsuttu kymmenen ihmistä, jotka kaikki tavallaan ovat aiheuttaneet toisen ihmisen kuoleman ja päässeet siitä kuin koira veräjästä. Se onkin ainut asia, mikä on yhteistä näillä ihmisillä. Kaiken taustalla on jylhä kalliosaari ja lasten loru, jossa kymmenen sotilaspoikaa pääsee kukin hengestään eri tavoin. 

Tässä siis murhataan murhaajia, vähän kuten vaikka Dexterissä. Murhia ei kuitenkaan kuvata niin brutaalisti, päinvastoin niitä ei kuvata juuri ollenkaan muutoin kuin jälkikäteen. Hyvin Chritiemäinen lähestymistapa, sanoisin. Tässä kirjassa on nerokas juoni, joka etenkin ensimmäisellä lukukerralla pohdituttaa paljonkin. Nyt muistin suunnilleen murhaajan jo aloittaessani, joten lukukokemus siltä osin jäi laihaksi, toisaalta pystyi havainnoimaan tarinaa aivan uudella tavalla.

Christie on kirjoittanut loistavia dekkareita, mutta myös paljon sellaisia melko yhdentekeviä. Tämä teos on klassikko ja yksi parhaista. Henkilöhahmot jäävät suhteellisen kapeiksi, mutta jotenkin ei kaipaakaan mitään syvällisempää. 

Oli kiva lukea tämä jälleen uudelleen ja saatan jopa tarttua muutamaan muuhunkin Christieen, joita löytyy hyllystäni. Lukupiiri on näin ollen korkattu myös osaltani.