Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi

Mitä kirjoittaisi teoksesta, joka kosketti syvästi? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jossa ei ollut montaa lausetta tekstiä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jonka kuvat viiltävät sydäntä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, joka yksinkertaisuudessaan on kaunis ja hieno?

Nämä kaikki kysymykset herätti sarjakuva-albumi Pikku Närhi, jonka otin mukaani kirjaston uutuushyllystä vain, koska halusin lukea jonkun sarjakuvan ennen kuin Delislen albumit saapuvat luokseni. Enpä olisi uskonut, että tuolla pienellä ajatuksella sain kokea jotain näin hienoa. Jokainen valinta, jokainen ajatus voi olla portti johonkin unohtumattomaan. 

Pikku Närhi asuu suuressa talossa sairaalloisen äitinsä kanssa. Kaikki ikkunat ja ovet on teljetty. Yhteyttä ulkopuoliseen ei ole, kunnes Pikku Närhi kohtaa hämähäkin. Ulkopuolinen on pelottavaa. Seinillä tuijottavat entiset sukupolvet. Voi, Pikku Närheä...

Kirja perustuu kuville, jotka ovat tummia, järkyttävän kauniita ja ahdistavan surullisia. Kuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia, jokainen ruutu on taideteos. Pikku Närhen silmät, ne kuvastavat niin paljon tunteita ja ajatuksia, että sanoja ei tarvita.

On suunnattoman vaikea saada sanoja aikaiseksi. Kokemus on tuore ja järisyttävä. Itku pyrkii ulos. Tämä on teos, joka pitää kokea itse.

Teos on ehdolla sarjakuva Finlandian saajaksi, toivon suurta menestystä.