Voi, kun olisin halunnut pitää tästä teoksesta. Olisin halunnut hullaantua, olla pyörällä päästäni ja vain ihmetellä, miten joku osaa kertoa tällaisen tarinan. Mutta sitten tulee tuo mutta...
Laitoin tämän uusimman Pulkkisen varaukseen jo silloin heti, kun se ilmestyi. Sain kovakantisen kirjan käteeni ja yritin jo tuolloin hullaantua. Silloin pääsin juuri ja juuri New Yorkiin, kunnes en enää kyennyt lukemaan riviäkään. Nyt, kun löysin kirjan lähikirjastosta äänikirjana, ajattelin, että näin saan kirjan luettua, pakotan itseni kuuntelemaan, pakotan hullaantumaan. Pakotin itseni ainakin kuuntelemaan. Yritin viime minuuteille saakka hullaantua, samaistua edes yhteen henkilöön, mutta...
Kirja kertoo monitahoisen tarinan Mariasta. Maria on pappi ja kirjassa pohditaankin runsaasti teologisia dilemmoja mm. Paavalin ehdottomuudesta ja yhteisöllisyydestä. Marian tarinaa kerrotaan kolmella eri aikatasolla. Maria 14 vuotiaana anorektikkona, Maria pappina tutustumassa Jasminaan, pieneen muukalaiseen ja Maria New Yorkissa etsimässä itseään, juuriaan, uskoaan. Näistä ehkä Maria nuorena oli edes vähän sellainen, johon kykenenin tuntemaan jotain myötätuntoa, muutoin Maria jäi tyhjäksi, vieraaksi. Marian lisäksi kirjassa on pätkiä Jasminan päiväkirjasta. Tämä päiväkirja oli yksi seikka, joka sai minut ahdistumaan. Kuinka 7 vuotias lapsi, joka vasta opettelee suomea pystyy kirjoittamaan tekstejä, joita Jasmina kirjoitti, liian aikuismaista, liian hyvää kieltä. Omat merkintäni tuolta ajalta päiväkirjastani ovat huomattavasti huonompaa suomea, lapsellisempia tai sitten olin sellainen.
Näistäkin huolimatta olisin vielä voinut rakastua kirjaan, mutta... Paikoin tuntui kuin kirja olisi ylikirjoitettu. Oli liikaa päälauseita ilman sivulausetta, liikaa lauseita ilman verbiä, liikaa taiteellisuutta, henkevyyttä, joka ei sopinut päähenkilöiden päähän, huulille tai teksteihin. Kikkailut veivät päähenkilöitä vain koko ajan kauemmas, en pystynyt tunnistamaan heissä yhtään tuttua piirrettä. Sellaista piirrettä, johon voi sanoa, että noinhan minäkin teen, tuollainen minäkin olen.
Vierautta kirjassa käsiteltiin monesta eri näkökulmasta, se oli ihan hyvä ratkaisu. Vieras itselleen, vieras maailmassa, vieras maassa, vieras sisällä, vieras äiti... Ehkä jopa hieman korostettiin vierautta etenkin ihan lopussa, lukija kenties olisi itsekin tajunnut, ehkä.
Mutta hyvä puoli, sain kirjan kuunneltua loppuun, siitä olen tyytyväinen. Yhä edelleen toivon, että seuraava Pulkkinen on parempi, vaikka oma suosikkini oli se ensimmäinen Raja ja siitä on ollut vain alamäkeä.
Lukijana oli Leena Pöysti, minulle täysin tuntematon, mutta pieni googlaus selvitti, että kyseessä on ihan tunnettu näyttelijä, jos seuraa kotimaisia sarjoja, joita en itse seuraa. Lukijaa ei voi moittia, päinvastoin, hän oli varsin mainio.
Harmi. Vieras jäi minulle vieraaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti