Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (äänikirja)

Vähän erilainen Christie. Rikosta ei ole ratkomassa Poirot tai neiti Marple, vaan papin poika Bobby ja aatelisneito Frankie. 

Kaikki alkaa, kun Bobby on pelaamassa golfia ja löytää jyrkänteen pohjalta henkitoreissa olevan miehen. Onko kyseessä harha-askel vai työnnettiinkö mies alas? Bobbyn valvoessa kuolevan miehen vieressä tämä sanoo lauseen "miksi he eivät pyytäneet Evansia?". Tämä lause käynnistää tapahtumien ketjun, jossa sekä Bobbyn että Frankien henki johtuu uhatuksi. Kirjan englanninkielinen nimi on juuri tuo. Vielä, kun kuolleen miehen taskusta löytynyt valokuva kauniista naisesta on vaihdettu vähemmän kauniiseen, niin soppa on sekaisin.

Tämä oli aivan ihana kirja. Muistan joskus nähneeni kirjasta tehdyn tv-elokuvan, mutta olin kyllä täysin hakoteillä murhaajan suhteen. Sekin oli hieno fiilis, sillä ennalta-arvattavuus on niin tylsää dekkareissa. 

Christielle tyypilliseen tapaan henkilöhahmot olivat rakastettavia ja todellisen oloisia. Tähän oli saatu ympättyä hieman romanssiakin, mutta ei siten, että se olisi mitenkään "häirinnyt" itse rikoksen selvittämistä. 

Lukijana, ah, ihan Lars. Kävin scouttaamassa kirjaston Christie-varaston äänikirjojen osalta ja kuuntelemista riittää vielä pitkäksi aikaa. Nyt tosin seuraava ääniteos on jotain ihan muuta.

Arki on siis alkanut ja työmatkat jatkuneet. Äänikirjojen osalta toivoisin, että niitä olisi kirjastossa enemmän. Jotenkin laimeat nuo valikoimat.

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Pois tällaiset koukuttavat yli 500 sivuiset kirjat. Luin eilen liian myöhään, pääsin vain sivulle 340. Tänään maltoin tuskin odottaa, että pääsin töistä kotiin. Kaikki tämä kirjan vuoksi, joka ei loppujen lopuksi edes ollut mikään kovinkaan kummoinen, mutta hyvänen aika kuinka koukuttava.

Violetin kaappaa Lontoosta vampyyri Kaspar, joka on vampyyrikuninkaallinen. Violetista tulee vampyyrien panttivanki. Kirja sisältää muutamia melko rankkoja melkein raiskauskuvauksia, mikä hämmentää, kun tietää kirjoittajan olleen 14 vuotias kirjan alvoittaessaan ja nytkin vielä alle 20. Sinänsä teos ei ole seksuaalinen. Vampyyrit kuvataan melko stereotypisesti aina romanialaisia sukujuuria myöten. Siinä kirja ei tuo mitään uutta genreen. Myös kirjan inspiraatio Romeo ja Julia on esillä jopa ärsyttävän alleviivatusti, taas hyvin tuttua vastaavista teoksista. Omanlaistaan kirjassa on maailma, joka paljastuu hyvinkin hitaasti kirjan edetessä ja jää loppujen lopuksi vielä hyvin hämäräksi. 

Kirjan kieli oli palkoin harvinaisen ärsyttävää, etenkin kun Kaspar kutsui Violetia "typyksi". Kuka käyttää sellaista kieltä??? Onko kyse huonosta suomennoksesta vai onko alkuperäisessä myös yhtä ärsyttävä kielikuva, se jää minulle vielä hämäräksi. 

On kuitenkin vaikea uskoa, että kirjailija on näinkin nuori osittain pervojen kohtausten vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että kirja on kaikista stereotypioistaan huolimatta hyvin omalaatuinen. Itse en ainakaan ole vastaavankaltaista lukenut.

Kirjalle on jo tekeillä jatko-osa, sitä en tiedä ryntäänkö kirjastoon sitä varaamaan. Ehkä, jos tapaamme hyllyllä, saatan siepata mukaani. 

Ihanaa oli kuitenkin, että olin koukussa. Ei ole ihanampaa fiilistä kuin koukuttua täysin johonkin kirjaan. 

Nicola Cornick: Sydäntenmurskaaja

Susanna rakastui 17-vuotiaana, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Nyt hän saapuu Lontoon seurapiireihin toisella nimellä. Hänen tehtävänsä on erottaa epäsuotuisaksi ennustettu kihlajaispari toisistaan. Hän törmää ei-niin-entiseen mieheensä Devliniin, joka ei tiedä, miksi Susanna on hylännyt hänet 9 vuotta sitten. Heidän vetovoimansa toisiaan kohtaan ei anna kuitenkaan periksi.

Kyseessä on Cornickin sarja, vaikka kirjat ovatkin täysin itsenäisiä teoksia. Yhdistävänä tekijänä on kirjoissa ajalleen epänormaali ammatti tai elämä. Pidin kirjasta, kuten muistakin Cornickin kirjoista. Pidin tästä jopa niin paljon, että luin kirjan loppuun eilen yömyöhään, vaikka tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Kyllä väsyttää.

Cornickin kirjoissa on myös seksiä, joka on sellaista keskirivoa. Se ei ole Cartlandmaista suuteloa ja hänen miehuutensa sykkimistä, mutta myöskään joillekin kirjoille tyypillistä rivoa, raakaa ja hyvin yksityiskohtaisesti kuvattua seksiä. Sanoisin, että seksi on kirjoitettu historiallisille romaaneille hyvin tyypillisellä tavalla. Sopivaa, jotta kirjaa jaksaa lukea eteenpäin.

Osallistun tällä aikamatka-haasteeseen.

Jessica Clare: Ice games

Jatkoa tosi-tv -kirjoille. Aivan älyttömän koukuttavaa. Tällä kertaa kyseessä on vielä Suomessa esittämätön Dancing on ice. Tosin luulen tämän olevan tulossa.

Zara on entinen lapsitähti ja olympialuistelija, joka mokasi aikoinaan. Ty on vapaaottelija, joka on myös mokannut. Nyt nämä kaksi laitetaan pariksi tosi-tv-ohjelmaan. Jäätanssin lomassa tunteet kuumenevat monella tapaa.

Ehkä nyt ei ollut kyseessä aivan niin hyvä teos kuin kaksi aiempaa, mutta yhtä koukuttava teos kuitenkin on. Tällä kertaa ei myöskään itse peli ole pääosassa niin paljon. Seksiä on tarjolla, mutta sekin on hieman vähemmän pinnalla kuin edellisissä. Ei kuitenkaan haittaa, sillä kirja on kuitenkin hyvä.

Tästä maksoin jopa muutaman euron. On jotenkin pelottavan helppoa ostaa Kindlelle kirjoja. Sitä vain haluaa jonkun ja sitten ostaa, ei tarvitse etsiä ja kaivella. Ehkä jotain siinä katoaa siitä ihanasta kirjan metsästyksestä.

Sarja on saamassa jatkoa jälleen, kyllähän näitä tosi-tv-sarjoja löytyy niin paljon, että niistä saa aikaiseksi pitkänkin kirjasarjan.

Jos pidit edellisistä sarjan kirjoista, pidät tästäkin.

Jos vaikka välillä musiikkia

Olin eilen yhden päivän Porisperessä. Lähinnä olin paikalla katsomassa ikilemppariani Suicidal Tendenciesia, jonka olen odottanut näkeväni livenä ehkä noin 25 vuotta. Heidän biisinsä pelastivat monelta teiniangstilta, etenkin biisi How will I laugh tomorrow, when I can't even smile today on ollut ja on yhä yksi tarkimmin osuvista biiseistä pieneen masennuskohtaukseen.

Muutakin kiinnostavaa löytyi, Viikate. Olin toki kuullut biisejä, mutta livenä setti toimi aivan sairaan hyvin. Kauniisti soivat kitarat, hieno laulu, sanoista puhumattakaan. Taisin löytää uuden lempparinin.

Pentti Kurikan Nimipäivät oli myös kiinnostava kokemus. Yhteiskunnallista kannanottoa, joka osuus erittäin oikeaan. Punkasennetta alkukantaisemmillaan. 

Päivä koostui melkoisesti hardcorepunkista ja muusta raskaammasta. Paikallisista bändeistä Jack Rabbit oli aikamiesten bluesvivahteista rockia ja tulihan sieltä välistä Cultin Sweet soul sisterkin.

69 Eyesin olin nähnyt aiemminkin livenä. Se ei yllättänyt, mutta ei kyllä innostanutkaan, jälleenkään, vaikka heidän musiikistaan pidänkin.

Illan päätöksen Michael Monroen jätin muille, sillä olin niin ekstaasissa Suikkareiden näkemisestä, että en halunnut enää minkään pilaavan fiilistä.

Tuija Lehtinen: Viiden tähden tuhkimo

Kääntelin kirjoja käsissäni. Siirsin niitä hyllystä toiseen. Aloitin yhtä, siirryin seuraavaan. Yritin välttää tätä Lehtisen triplateoksen viimeistä, sillä tarkoitus oli lukea jotain aivan muuta, mutta minkä sitä itselleen mahtaa. Sitkeästi kahlaan kuitenkin Lumen tajua läpi, vaikka se ei olekaan vielä kohlahtanut. 

Tämä Lehtinen on kirjoitettu 1990-luvun alussa. Se huokuu osittain tuon ajan arvostuksia, rahaa, rahaa ja rahaa. Satumarja komennetaan sairaan enonsa luokse, jotta tämä voisi hoitaa tulevan perinnön suvun ahneiden käytettäväksi. Enon kotona asuu myös Aija, taloudenhoitaja ja tämän poika Petri, jonka kanssa Satumarjalla tuntuu menevän kaikki ristiin. Kuvassa on myös Timo paikallisen kaupunginjohtajan poika, jonka kanssa Satumarjalla on sutinaa. Kuka onkaan liikkeellä perinnön vuoksi, kuka oikean rakkauden.

Ihan kiva on varmaan oikea termi kuvaamaan teosta. Kivasti romantiikkaa, kivasti hauskojakin tapahtumia, sopivasti draamaa. Luin mielelläni, sai ajatukset hetkeksi muualle huomisesta, jolloin yksi unelmistani täyttyy ja saan nähdä lempibändini livenä näiden kaikkien vuosien jälkeen Welcome to Pori, Suicidal Tendencies. Jännittää niin perhanasti jo nyt.

Lukeminen on vähän tahmeaa, joten pitää lukea sitä, mikä kiinnostaa.