Lars Kepler: Nukkumatti

Tällä kertaa olisi pitänyt uskoa kirjan sisäkannen varoistusta kirjan avaamisesta. En tosiaan voinut laskea sitä käsistäni ennen kuin olin saanut loppuun. Tämä tarkoitti liian myöhäistä tai pitäisikö sanoa aikaista valvomista. Yli 500 sivuinen kirja ei ole paras mahdollinen ahmimiskirja, mutta minkäs teet.

Olen pitänyt kaikista aiemmistakin Kepler-kirjoista, mutta tämä oli ehkä ahmittavin. Pidän kirjojen lyhyistä luvuista, jotka kuitenkin kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin. Pidän kirjan hahmoista, pidän kaikesta. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun 13 vuotta sitten kaapattu poika ilmaantuu keskellä yötä ratakiskoille. Kaappaaja tai oikeammin sarjamurhaaja on virunut hullujenhuoneella jo samat 13 vuotta. Pojan ilmaantuminen todistaa Joona Linnan olleen oikeassa apurista. Joona Linna on kirjassa olennaisessa roolissa, mutta suuren roolin saa myös Saga Bauer, poliisi, joka lähetetään mielisairaalaan saamaan selville sarjamurhaaja Jurek Walterilta, missä kadonneen pojan Mikaelin samaan aikaan kadonnut sisko on. Muutkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat mukana. Myös Joonan historiaa avaa tämä tapaus jälleen lisää. 

Kirjassa on sellaista Uhrilampaiden tuntua. Jurek Walter on hyytävä hahmo. Muutoinkin kaikki ikkunasta sisään tuijottelut yms. saivat oman olonkin tuntumaan uhatulta. Hienosti kehitetty, vaikka ei mikään hirveän omaperäinen olekaan. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka kirjasarja tästä etenee. Kaikki jäi niin kiinnostavaan vaiheeseen, että jatko on varmasti yhtä huumaava kuin tämäkin teos. 

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Aloinkin pohtimaan, että viimeisen parin kuukauden aikana tuntemani suunnaton väsymys on saattanutkin olla vain hyvän kirjan puutteesta johtuvaa ahdistusta tai sitten ei. Mutta hyvä kirja saa paremmalle mielelle ja työn murheetkin unohtuvat.