Äänikirjoja epätoivoisesti metsästäessäni olen kuunnellut Kyröltä molemmat Mielensäpahoittajat ja kyllä kuunnellut mielelläni, mutta en hullaantunut. Yritin kuunnella myös yhtä, nyt jo unohtunutta Kyröä, mutta se ei säväyttänyt lainkaan. Mies itse taas (tv:stä tuttuna) säväyttää ja hänen juttunsa ovat juuri sellaisia, joista pidän. Kuitenkaan samaa en ole täysin löytänyt kirjoista, ennen tätä. Myös urheilu on ollut aina lähellä sydäntäni, nimenomaan penkkiurheilu ja tämä teos lämmitti penkkiä yhtä hyvin kuin takapuoleni talviolympialaisten aikaan.
Kyrö kuuluu samaan ikäpolveen kuin itsekin, siksi kirja vilahteli tuttuja nimiä. Tuli sellaisia flashbackejä, että juu, muistanhan minäkin Reijo Ståhlbergin työnnöt ja Neuvostoliiton ylivoiman jääkiekossa. Kyrö pohtii kirjassaan sekä omaa, mutta myös koko ikäpolvensa suhdetta urheiluun ja urheilijatähtiin, mutta myös urheilupaikkoihin ja fanitukseen. Monelle asialle pystyin nyökyttämään hyväksyvästi päätäni, mutta joissakin seikoissa olen eri mieltä. Esimerkiksi siinä, että kyllä Suomesta löytyy vielä jäähalli, jossa pelataan sm-tasolla, mutta jossa on kylmä ja jossa ihmiset huutavat ja elävät peliä. Tervetuloa vain Porin Isomäkeen aistimaan, miltä jääkiekkopelin pitää oikeasti tuntua. Itse olen kiertänyt kahta poikkeusta lukuunottamatta kaikki sm-liigahallit ja ilman patalasejakin voin sanoa, että tässä Pori on paras.
Mutta takaisin kirjaan. Kirja valittiin vuonna 2011 vuoden urheilukirjaksi ja hyvähän tämä onkin. Itse olen kahlannut muutamia urheilijoiden (jääkiekkoilijoiden) elämänkertoja, seurojen (jääkiekko) historiikkeja ja tietenkin kausikirjoja (jääkiekko) ja pidin tästä yhtä lailla kuin jo klassikoksi muodustuneesta Porin Ässien historiikista Pitkä laukaus. Pystyin aistimaan urheilukenttien tuoksun, ymmärtämään, mitä Kyrö puhui pohtiessaan urheilijoiden suorituksia, paineita, ilmeettömyyttä ja sitkeyttä. Oikeastaan tämä kirja pitäisi lukea juuri ennen isoja kisoja, tällä pääsisi juuri oikeaan fiilikseen.
Kirjan luki Antti L J Pääkkönen (Paavo Pesusieni) ja ihan kohtalaisesti lukikin. Hieman häiritsivät nautintoa hänen muutamia sekunteja pitkiksi venyvät taukonsa, mutta muutoin ilmaisu oli hyvää.
Tällä pääsen myös viimein osallistumaan Kansankynttiläin kokoontumisajoihinkin ja olen enää yhden kirjan päästä tavoitteestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti