Katie McGarry: Pushing the limits

Vähän on ollut lukeminen jäissä menneellä viikolla. En uskalla lukea sängyssä, jos käy huono/hyvä tuuri, että kirja koukuttaa, enkä pysty lopettamaan. Siksipä olen lueskellut siellä täällä pätkiä. Tämä tosin koukutti, mutta onneksi oli perjantai. Kirja on Kindleltä luettu, jälleen. 

Nuori aikuinen (YA) on genre, johon olen koukuttanut itseni. Minä keski-ikäinen nainen, mieleltäni kuitenkin nuori. Tässä kirjassa on ongelmia kerrakseen. Echo on joutunut äitinsä pahoinpitelemäksi todella pahasti, mutta ei muista, mitä on tapahtunut. Hän on pudonnut koulun hierarkiassa friikkien joukkoon. Noah on menettänyt vanhempansa ja on sijaisvanhemmilla. Yhteinen terapeutti saattaa heidät yhteen. Molemmilla on ns. asioita, jotka sotkevat heidän yrityksensä luoda ihmissuhteita.

Kirja ei ole helppo. Se repii ja tuo eteen asioita, joita oma suojeltu elämäni ei ole kokenut, eikä toivon mukaan koekaan. Se on kuitenkin kirja rakkaudesta. Kirja, jossa henkilöt kasvavat ihmisinä. Se tässä oli hienoa ja koukuttavaa. Vaikka on kyse nuorista, ovat vaatimukset ja valinnat aikuisten. Nuori on kuitenkin itsekäs, pitää pystyä päättämään millä tavoin. 

Tällaiselle keski-ikäistyneelle perheenäidille voisi joskus hyvä olla enemmän itsekäs. Ehkä se on yksi viehtymys näihin YA-kirjoihin, kaipuu itsekkyyteen ja siihen aikaan, jolloin monet asiat olivat hyvin mustavalkoisia ja pää oli täynnä ideologisia ajatuksia, okei paljon muutakin toki. Olen kuitenkin huomannut, että näiden kirjojen avulla pääsen useimmiten helpoiten pois arjen ahdistavuudesta. 

Suosittelen lämpimästi kaikille tämän tyyppisten teosten ystäville. 

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Toinen Vaahteran kirja. Vaahtera siis kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego. Vanhatalon kirjoja en olekaan lukenut, mutta tämän luettuani olen lukenut kaikki hänen alter egonsa kirjat. Itse asiassa nuo omalla nimelläänkin kirjoitetut teokset vaikuttavat sen verran kiinnostavilta, että taidan päätyä lukemaan nekin jossain vaiheessa.

Onnellisesti eksyksissä on onnellinen kirja. Se on hauska, positiivinen ja elämänmyönteinen. Se saa hyvälle tuulelle ja höttöisyydestään huolimatta on ihan kivaa luettavaa. Emma on opiskelija, joka olisi valmistumassa, jos vain saisi aikaiseksi. Hän lyöttäytyy ns. väärien miesten pariin eli taiteilijoiden muusaksi. Hänen rakkain esineensä on Nopsa-polkupyörä, jolla Emma usein eksyy, sillä suuntavaisto on olematon. Joskus on kuitenkin mukavaa olla eksyksissä. Emman elämään ilmestyy kolme miestä: Janek, muusikko; Miikka, graduohjaaja ja Ilari; parhaan ystävän poikaystävä. Samaan aikaan Emma yrittää saada graduaan valmiiksi, valmistautua elämään ja löytää itseään. 

Vaikka teos sisältää romantiikkaa, on se enemmän itsensä etsimistä. Omien toiveidensa ja unelmiensa saalistamista. Jokainen meistä varmaan joskus tuntee kuin Emma, olonsa eksyksissä olevaksi. Oikean suunnan löytäminen ei ole helppoa, eikä ainakaan valintojen tekeminen. 

Pidin jälleen kovasti kirjoitustyylistä ja iloisen huolettomasta olotilasta, jonka kirja sai aikaiseksi. Luin kirjaa hitaasti joka ilta muutaman luvun. Mitään ahmimisen intoa kirja ei herättänyt, mutta ei myöskään kesken jättämisen fiilistä. Ihan kiva, mukavaa ajankulua, hyvää fiilistä. Sellaista ainakin itse tunsin saavani tästä teoksesta. 

Salla Simukka: Lumikki -trilogia

Ihastuin ulkoasuun ja moniin kiittäviin kommentteihin. Kun sitten sain lahjakortin kirjakauppaan, hankin koko trilogian kerralla. Rakastuin ulkoasuihin, aivan älyttömän kauniita kirjoja. Sellaisia, joita ei halua laittaa edes hyllyyn vaan haluaisin pitää näytillä koko ajan. Päätin postata myös koko trilogian kerralla.

Punainen kuin veri

Tässä tutustutaan Lumikki Andersoniin. Lumikki on muuttanut Tampereelle Riihimäeltä opiskellakseen lukiossa ja päästäkseen pois vanhasta. Lumikilla on salaisuuksia, joista yksi selviää kirjan kuluessa. Sen tavallaan arvaa aika aikaisessa vaiheessa, mutta enpä paljasta sitä tässä. Lumikilla ei ole ystäviä ja hän haluaa tilnteen säilyvän sellaisena. Kun hänen koulutoverinsa joutuvat pulaan, Lumikki ikään kuin vahingossa joutuu sekaantumaan asiaan. Verisiä seteleitä, huumekauppaa, likaisia poliiseja ja itseriittoisia teinejä. 

Pidin Lumikista, löysin hänestä jotain itsestäni tai itsestäni 17-vuotiaana ehkä jotain nykyminästäkin. Vaikka kirjan tarina ei mikään suunnattoman omaperäinen olekaan, tekee Lumikin persoona ja sen paljastaminen pikku hiljaa kirjasta äärettömän kiinnostavan. Tai en oikein taida edes osata sanoa, mikä kirjassa on niin hyvää. Luin kuitenkin kirjan nopeasti, ahmien. Onneksi kaksi seuraavaa vain odottaa hetkeä, jolloin on hetki aikaa tarttua ja imautua Lumikin Tampereeseen.


Valkea kuin lumi

Lumikki on lähtenyt Prahaan. Pois kotoa, olemaan vain yksin. Yksin hän ei kuitenkaan saa olla, sillä hänen luokseen tulee nuori nainen, joka sanoo olevansa hänen siskonsa. Lumikki on pitänyt muurin tunteiden edessä, mutta saako mahdollinen sisko muurit sortumaan. Sisko asuu epämääräisen perheen kanssa. Pian Lumikki on taas vaarassa ja tapahtumien keskipisteessä. Vaikea sanoa oikeastaan kovinkaan paljon muuta juonesta, jotta ei paljastaisi liikaa. Lumikki pohtii Prahassa myös menneisyyttään, josta mahdollisen siskon kohtaaminen nostaa pintaan seikkoja, joita perheessä on piiloteltu. Kirjassa paljastetaan lisää myös Lumikin suuresta rakkaudesta Liekistä. Liekki on ollut ainut, johon Lumikki on luottanut ja jonka hän päästänyt lähelleen.

Lumikki on mielenkiintoisesti rakennettu hahmo. Entinen koulukiusattu, joka on nyt vahva, mutta kuitenkin omaa yhä epävarmuuden ja pelon, vaikka sitä ei haluakaan myöntää. Lumikki on yksin, mutta ei yksinäinen tai ehkä onkin. Hänen sydämensä on murtunut. Lumikki rakasti ja häntä rakastettiin. Rakkaus ei kuitenkaan riittänyt kyseisessä tilanteessa. 

Kirja on hyvä, pidin kuitenkin enemmän ensimmäisestä. En oikein saa sanottua tästä mitään, vaikka luinkin innolla ja ahmien. Kirja herätteli Lumikin perheen salaisuuksia sen verran, että uskoisin niitä käsiteltävän kolmannessa kirjassa, jonka taidan aloittaa vielä tänään. 

Kirjan kansipaperi on jälleen aivan suurenmoisen kaunis.


Musta kuin eebenpuu

Trilogian viimeinen osa sai odotukseni korkealle ja hyvähän tämä olikin, mutta jotenkin latistunut. Lumikki on alkanut seurustella Sampsan kanssa ja on mukana koulun näytelmässä, joka on mukaelma Lumikki-sadusta. Kaikki tuntuu hyvältä ja juuri sellaiselta kuin pitää, kunnes Lumikki alkaa saada kirjeitä henkilöltä, joka kutsuu itseään Varjoksi ja tuntuu tietävän Lumikista ja hänen perheestään paljon, enemmän kuin Lumikki itse. Samaan aikaan myös Liekki ilmestyy jälleen Lumikin elämään.

Varjo johdattaa Lumikkia kohti kadonneen siskon mysteeriä samalla uhaten Lumikin ystäviä ja vihollisia. Draama yksityiselämässä Sampsan ja Liekin välillä tuo vaikeuksia elämään. Alkaako todellisuus muistuttaa näytelmää...

Hyvähän tämäkin oli. Arvasin harmittavan aikaisin Varjon henkilöllisyyden, mutta tietynlaisia yllätysmomentteja löytyi kirjasta useampia. Kirja ei kuitenkaan tyytynyt tavanomaisiin ratkaisuihin, ainakaan lopun osalta, joten siitä propsit. Kiitokset myös helppolukuisuudesta.

Kokonaisuudessaan tässä sarjassa on kuitenkin jotain hyvin hienoa. Osaisinpa vain sanoa mitä. Se sai aikuisenkin pohtimaan, etenkin omaa käytöstään ja oman itsensä etsimistä, joka tuntuu olevan käynnissä koko elämän. Kirjoissa pidin todella paljon kohdista, joissa lause alkaa Olipa kerran... Niitä suorastaan rakastin. Kuten jo aiemmin olen todennut kirjojen päällyskannet ovat todella upeita ja sopivat kirjoihin erinomaisesti. Taidanpa lukea Simukan muutkin kirjat, jotta pääsen varmuuteen. Lumikkia jään kaipaamaan, mutta uskon, että hän löysi ainakin osan itsestään ja on vahva jatkamaan matkaa ilman meitä lukijoita.

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Rakastuin Olaviin Synnintekijässä. Samalla rakastuin keskiajan tuoksuihin ja olemiseen. Nyt olen vielä enemmän Olavin pauloissa. Tällä kertaa tuoksut eivät saaneet ihastumaan, mutta loivat kaikelle jälleen omalaatuisen ilmapiirin, johon uppoaa. 

Keskiajan ihminen oli kahden tulen välissä. Toisaalla kirkko ja sen voima, säännöt ja vaatimukset ja toisaalla ihmisen heikkous, vietit ja halut. Useat, ehkä lähes kaikki, kirkonmiehet olivat tekopyhiä, joille Jumalan sana oli keino saada, mitä itse haluaa. Kirkko oli korruptoitunut. Tämähän yllytti nimenomaan osittain Lutheria naulaamaan teesinsä kirkon oveen. 

Olavi on Suomessa ja ikävöi Miraclea. Hän ei pysty unohtamaan tai antamaan itselleen anteeksi kovia sanojaan. Hänen isänsä Maunu Tavast lähettää Olavin takaisin Sorbonneen opiskelemaan. Olavi lähtee pelonsekaisin tuntein. Pariisi on muuttunut. Paisetauti leviää jo kaupungin lähellä. Kirjassa kalman haju seuraakin niin lukijaa kuin Olaviakin. Olavi on murheen murtama, syyllisyyden uuvuttama, kun joutuu piispa Cauchon vaatimuksesta sekaantumaan Jeanne D'Arcin noituusoikeudenkäyntiin. Taustalla häilyy myös uhka Miraclen miehisyysoikeudenkäynnistä. Miracle täyttää Olavin mielen ja hän on täysin epätoivoinen. Kalmistolla on suuri osa kirjassa. Kuolleiden haju tuntuu kaupungissa ja se välittyy lukijan sieraimiin. 

Kuolema, rakkaus, ahneus, luottamus, näitä teemoja itse ainakin bongasin lukiessani. Suurimman huomioni sai kuitenkin kuolema, joka tuntuu leijuvan kaiken yllä. Kuolema, joka ei tuo helpotusta, vaan on ruma, rujo ja kammottava. Olavi on entistä hellyyttävämpi kaikessa tuskassaan ja itkunpurskahduksissa. Hän on aivan valloittava, ihana suorastaan. Juuri, koska hän on heikko, inhimillinen, mutta tunteissaan kuitenkin niin syvä ja uskollinen. En oikein osaa kuvata tunteitani Olavin suhteen.

Jatkoa varmasti seuraa, toivon ainakin niin, sillä tarina jäi kesken. Haluan lisää. Haluan Olavin kokemukset ja tunteet itselleni. 

Libraries gave us power, then work came and made us free

Kuten olen muutamassa aiemmassa bloggauksessa todennut, olen vaihtamassa työpaikkaa. Eilen oli viimeinen päiväni vanhassa työpaikassa. Työtoverini olivat keränneet kolehdin läksiäislahjaani varten ja sain kouraani 145 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Kyllä vain 145 euroa. Haukoin jo siinä vaiheessa henkeäni ja aloin suunnitella kirjaostoksia. Eilinen ilta meni kuitenkin Helsingissä nauttien elämää suuremmasta musiikista eli Manic Street Preachersin konsertissa. Manic Street Preachers on ollut lempibändejäni jo parinkymmenen vuoden ajan. He saivat minut lukemaan eksistentiaalifilosofiaa, josta jäänteenä kirjahyllystäni löytyy yhä Sartrea. Luin, en ehkä ymmärtänyt. Konsertti oli täydellinen, olen yhä huumaantunut.

Palatakseni kirjalahjakorttiin, tänään suuntasin kulkuni kaupunkiin kirjakauppaan. Olin suunnitellut ostavani muutamia käsityökirjoja, ehkä keittokirjan ja lapsille jotain. Päästyäni kauppaa pyörin siellä kuin karkkikaupassa aivan sekaisin. Väkisin kiskoin itseni pois tutun ale-hyllyn edestä. Noin tunnin pyörimisen jälkeen koko 145 euroa ja 6 euroa päälle oli kulutettu. Päädyin ostamaan koko Salla Simukan trilogian, koska sen olen halunnut lukea ja upea ulkomuoto iski aivan täydellisesti. Mainoksen uhrina hankin Dickerin mainostetun Totuus Harry Quebertin tapauksesta, se onkin yllättävän paksu. Lisäksi vähän virkkausohjeita. Pihan tonkijalle ötököiden bongauskirja ja tulevalle taiteilijalle lanka-askartelua.

Olen tyytyväinen valintoihini jo nyt ennen lukemista, uskon olevani vielä tyytyväisempi luettuani. Tuollaisia lahjakortteja voisin ottaa useamminkin... Ehkä nyt kuitenkin yritän pysyä uudessa työpaikassani pidempään.

Ilkka Remes:Ikiyö (äänikirja)

Tämä lienee viimeinen äänikirja pitkään aikaan. Huomenna on viimeinen työpäiväni tässä työpaikassa ja ensi maanantaista alkaen työmatkani lyhenee 60 km päivittäin. Vartin työmatka ei kaipaa äänikirjoja tai eihän siinä edes pääse vauhtiin. 

Tämä on toinen kosketukseni Remekseen. Sen verran googlailin, että sain selville tämän teoksen olevan ensimmäinen, jossa esiintyvät Antti ja Aaro Korpi. Antti on Teran poliisi ja Aaro hänen utelias poikansa. Kun tiesin molempien päähahmojen selviävän tilanteesta, helpoitti se oloani etenkin kirjan loppuvaiheilla.

Kaikki alkaa, kun tapahtuu raha-autoryöstö. Vastaavia ryöstöjä on tapahtunut myös Saksassa ja anarkistisen ympäristöryhmän epäillään olevan iskujen takana. Antti Korpi sekaantuu asiaan osin sattumalta, osin luontaisen uteliaisuutensa vuoksi. Hänen poikansa Aaro on perinyt uteliaan luonteensa isältään ja sotkeutuu osaltaan myös asioihin, joihin hänen ei pitäisi. Alkaa jännitysnäytelmä, joka vie läpi Euroopan, Afrikkaan ja myös Amerikkaan. 

Kirjan lopussa esitettiin pyyntö, että käänteistä ei kerrottaisi, joten niistä tämän enempää kerro, sillä jännityksen säilyminen on tässä kirjassa aivan ehdoton. Jännitys todella säilyy loppuun asti, viimeiseen lukuun. Aivan ihanaa, istuin tänään työpaikan parkkipaikalla aamulla ja kuuntelin viimeisiä lukuja jännityksestä väristen. Kerrankin en miettinyt menetettyjä plussia. 

Oikeastaan aika lailla ihastuin Anttiin, vaikka tämä jäyhä suomalaismies onkin. Tuli niin mieleeni rakas aviomieheni, jonka kaltainen Anttikin on. Aaro on myös ärsyttävyydessään hyvin herttainen. Hän käsittääkseni seikkailee Remeksen nuorisokirjoissa. Ehkä tämäkin aukko pitää jollain tavoin tukkia jossain vaiheessa. Kunpa vain olisi enemmän aikaa lukea. 

Kirja on sekoitus faktaa, fiktiota ja ihmissuhteita, niin kuin hyvän kirjan pitääkin olla. Itselleni nousi yhdeksi kantavaksi teemaksi isä-poika -suhteet ja niiden vaikeus. Isien teot heijastuvat heidän lapsissaan ja näiden teoissa. Niin isällä kuin äidilläkin on suunnaton vaikutus lapsiinsa, pelottavan suurikin. Kirjassa on erittäin mielenkiintoisia viittauksia muihin kirjoihin esim. Conradin Pimeyden sydämeen, joka on ollut lukulistallani melkoisen monta vuotta, mutta joka on vain jäänyt. Ehkä kaivan sen Kindlen syvyyksistä jälleen näkyviin alkuperäisenä versiona. Kirja on myös faktoiltaan hyvin synkkä, ehkä jopa ahdistava. Mutta niin hyvä.

Jos tämä nyt jää viimeiseksi äänikirjaksi vähään aikaan, niin paremmin ei olisi voinut käydä. Hyvä kirja, loistava, ihana Lars lukijana. Jään hieman kaipaamaan pidempiä työmatkoja juuri kirjojen vuoksi, mutta vain hieman.

Remes ei nyt äänikirjana luokseni lentele, mutta varmaankin "oikeana" kirjana seuraavaksi.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Sain e-kirjan jo kuukausia sitten Blogatin kautta luettavakseni, mutta jotenkin vain on jäänyt. Syynä ehkä suurimpana se, että Elisan sovellus on vain yhdellä tabletilla, jota olen vuoroin Kindlen kanssa käyttänyt nukuttaessani lapsia ja viime aikoina Kindle vei voiton. Lisäksi en oikein päässyt kirjan alussa kärryille, mitä tässä nyt oikein haetaan. Olin kuitenkin sitkeä ja onneksi olin, sillä loppujen lopuksi pidin kirjasta aika paljon jopa. Pidin sen härskiydestä, hajuista, mauista ja etenkin sen itselleen tiukasta, mutta kuitenkin inhimillisesti periksiantavasta Olavista.

Tapahtumapaikkana on pääosin Ranska, Pariisi, 1425. Olavi Maununpoika saapuu opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon. Hän on kotoisin Itämaasta ja on Turun piispan Maunu Tavasin ottopoika. Pariisi levittäytyy eteen haisevana, riettaana, likaisena, mutta kuitenkin kiinnostavana. Yliopistossa Olavi tutustuu kauniiseen kanssaopiskelijaan Miracleen, joka saa Olavin kupeet liekkeihin ja tuntemaan kiellettyjä tunteita. Kesä Miraclen kotikonnuilla saa Olavin kielletyt tunteet koetukselle. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää ja Olavi joutuu käymään sisäistä kamppailua uskon, rakkauden ja sääntöjen sekamelskassa.

Kuten sanoin, pidin kirjasta. Se toi osittain mieleeni Utrion ihanat keskiaikaan sijoittuvat teokset, vaikka tässä naiset olivat lähinnä vain synnin kohde. Olavi tuntui aluksi hyvin kaukaiselta, mutta tarinan edetessä aloin ymmärtää häntä yhä paremmin. Olin hieman pettynyt, että kirja oli lyhyt ja tarina jäin kesken, mutta eipä hätää olen ladannut myös jatkon tälle teokselle Kalmantanssin. 

Historiallisten romaanien kirjoittaminen on taitolaji. Lukija pitää pystyä viemään menneelle ajalle hienovaraisesti, mutta kuitenkin syvällisesti. Kaunisto onnistui tässä mainiosti. Hän toi eteeni keskiajan kaikkien aistien avulla. Haistoi ja maistoin keskiajan. Haistoin sen epähygieenisyyden ja aloin jopa pohtia, kuinka bakteerikammoinen nykyihminen ikinä pärjäisi keskiajalla. En usko, että pärjäisi. Keskiajan ruuat ovat minulle tuttuja keittokirjoista, joita olen koonnut keittiön kirjahyllyyni. Olen myös ollut muutamissa keskiajan pidoissa, joissa olen maistellut ruokia. Pystyin maistamaan mausteisin ruuan, raskaan oluen ja mausteisen lämmittävän viinin.

Jatkan ehdottomasti aikamatkaani Kalmantanssin kanssa, toivottavasti hieman nopeammalla aikataululla. Kirjailijaan voi käydä tutustumassa vaikka hänen Facebook-sivuillaan.

Sandra Brown: Paljon pelissä

Olen ollut hieman pettynyt muutamaan viimeisimpään Sandra Brownin kirjaan. Siksi lähdin hieman epäillen lukemaan teosta, joka tupsahti postiluukusta kirjakerhon antina. Tällä kertaa en joutunut pettymään, vaan kirja on huomattavasti parempi kuin muutama edellinen. 

Tapahtuu sarjamurha. Murhaajaksi epäillään Lee Coburnia, joka ilmestyy leskeksi jääneen Honorin kotiin. Coburn väittää Honorilla olevan jotain, minkä vuoksi hänet ollaan valmiita tappamaan. Voiko Honor luottaa Coburniin ja säilyttää oman ja tyttärensä hengen? Ovatko kaikki tutut rikollisissa touhuissa mukaan? Oliko Honorin edesmennyt mies kunnon poliisi? Miten tämä kuoli oikeasti? Jännitys tiivistyi, oli seksiä, oli romantiikkaa, oli etelän kuumaa ilmastoa. Oli aika lailla hyvä kokonaisuus.

Kirja sijoittuu Amerikan Etelään New Orleansin seudulle, rämeelle. Muutoin kirjassa ei etelä oikein näkynyt tai "kuulunut", vain ympäristön mukaan. Mietin lukiessani, mahtaako kirjan viehätykseen vaikuttaa se, että tätä ei ollut suomentanut kääntäjäopiskelijat, kuten muutamia aiempia. Mutta vaikea sanoa, kyllähän usein tällaiset suositut kirjailijat menettävät laatua, tasoa, kun kirjoja ilmestyy useita vuodessa. Ehkä Sandran kohdallakin on käynyt näin, ideat ovat olleet vain vähissä.

Tämä oli pitkästä aikaa "oikea" kirja, jonka sain luettua loppuun. Olen ollut suunnattoman huono lukija viime aikoina. Lähinnä syyksi katson työnvaihtoruljanssin, joka on vienyt ajatuksiani ihan muualle. Uuteen työhöni liittyi vähän tämä kirjakin, jossa pääpahista kutsutaan kirjanpitäjäksi, melkein kuin tulevaa minua :)

Jos olet pitänyt Brownin vanhemmista teoksista, pitänet tästä. Huomattavasti luettavampi teos kuin vaikka 3 edellistä, jotka ovat olleet melkoisen pliisuja.