Eunsun Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Olen lukenut aiemmin pari kirjaa (1 ja 2) koskien Pohjois-Koreaa. Kuten monia muitakin tuo suljettu maa kiinnostaa. On jotenkin dystooppista kuinka erilaista elämä voikaan olla vielä nykymaailmassa. Tämän kirjan bongasin sattumalta kirjastosta, kun hain äänikirjaa työmatkoille. Muistan lukeneeni arvosteluja kirjan ilmestyessä ja pohtineeni, että tämä pitää lukea, mutta mitään suurta himoa en kirjaa kohtaan tuntenut. Kävi vielä sellainen onnellinen yhteensattuma, että sain olla muutaman tunnin kotona ihan yksin, mikä on tässä perheessä niin harvinaista herkkua, että tilaisuushan piti käyttää heti hyväksi. Istuin tuon pari tuntia keittiön pöydän ääressä, join teetä ja luin tämän kirjan. 

Kirjan 195 sivua on helppoa luettavaa ja toisaalta ei ole. Aihehan ei ole mikään mukava, vaan siinä on monia hyvin ahdistavia seikkoja, mutta tämä kirja ei mässäile lainkaan niillä, niitä jopa siloitellaan ja ohitetaan aika paljon. Tämä tekee kirjasta helppo- ja nopealukuisen.

Eunsun karkaa Pohjois-Koreasta äitinsä ja siskonsa kanssa Kiinaan, jossa äiti naitetaan kiinalaiselle miehelle. Toisesta vankilasta toiseen. Kuinka ollakaan heidät ilmiannetaan ja heitä kohtaa palautus takaisin Koreaan. Tilanteet kerrotaan suhteellisen ylimalkaisesti kuin muistellen ilman yksityiskohtia. Pako uudestaan Kiinaan onnistuu paremmin ja ajan kuluessa he pääsevät mutkien kautta myös Etelä-Koreaan. 

Pidin kirjasta, mutta kuten jo toistaakseni vielä itseäni, oli se hyvin ylimalkainen, siloiteltu. Ei sillä, että suuresti nauttisin karmivista yksityiskohdista, mutta jotain sellaista olisin kuitenkin toivonut. Jo aiemmista lukemistani kirjoista tuttuja teemoja vilahtaa myös tässä kirjassa päälimmäisenä nälänhätä ja teloitukset. Yhä edelleen pidän Demickin kirjaa parhaimpana näistä lukemistani. 

Pohjois-Korea on epätodellisen oloinen kuin jäänne jostain kylmän sodan alkupäivistä. Uskon, että oman elinikäni aikana tilanne tulee muuttumaan, mutta miten,sitä jää kauhulla miettimään. Ihmisen pahuus, itsekkyys ja vallanhimo on karmea yhdistelmä.

Tämä osuu kirjahaasteessa kohtaan Tositapahtumiin pohjautuva kirja.

John Verdon: Tappakaa Peter Pan

Verdonin aiemmat Guerney-kirjat olen ahminut nopeasti. Tämä tuntui pitkältä ja tahmealta, lukeminen venyikin tuntien sijaan kuukausiksi. Sitkeästi kuitenkin päätin kirjan lukea loppuun ja täytyy myöntää, että loput noin 100 sivua olivat ihan kiinnostavia ja ne tulikin luettua muutamassa päivässä. Kirjassa sivuja on lähes 600. 

Guerney tempautuu mukaan Hardwickin pyynnöstä selvittämään eriskummallista murhaa, josta vankilaan on tuomittu murhatun vaimo. Hardwick on kuitenkin varma, että Kay Spalter ei ole murhannut tai tilannut miehensä murhaa. Kuka sitten onkaan syyllinen... Murhaan liittyy likaiset poliisit, järjestäytynyt rikollisuus ja ahneet sukulaiset. Pian kuitenkin mukaan kuvaan astuu palkkamurhaaja, jota kutsutaan Peter Paniksi. Samalla Guerney joutuu puolustelemaan Madeleinelle toimintatapojaan ja sitä, että asettaa itsensä usein kohteeksi.

Peter Pan on häikäilemätön, tunteeton tappaja, joka tappaa työkseen ja tuntuu nauttivan siitä. Hieman kuluneesti taustalle keksitään vaikea äiti-suhde. Muutoinkin kirja sisältää enemmän kliseitä kuin omaperäisiä ajatuksia. Ensimmäiset 500 sivua tuntuivat uuvuttavilta, jossa pyöriteltiin ja selviteltiin Peter Panin ja Spalterin murhan taustoja, vasta tosiaan lopussa tuli toimintaa. 

Lieneekö sarjassa jokin välivaihe, sillä Guerneyn elämää ja suhdetta Madeleineen käsiteltiin aiempia enemmän, mutta en kovinkaan paljon innostunut tästä ja se ei ainakaan nosta intoani lukea sarjan tulevia kirjoja. Jotain uutta pitää kirjailijan keksiä.

Toivon nyt, että tämän kirjan loppuunsaattaminen saisi orastavan lukujumin laukeamaan, sillä hyllyssäni odottaa mielenkiintoisia teoksi useampikin. Toisaalta tuo käsityöharrastus tulee taas sotkemaan lukemiset erilaisten kisojen alkaessa. Kaikkea ei voi saada ja pitää tehdä sitä, mikä kulloinkin tuo rentoutumisen.

Tämä kirja osallistuu kirjan vuoden lukuhaasteessa kohtaan lue yli 500 sivuinen kirja.

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin (äänikirja)

Marko Kilpi on tuttu ihanasta Poliisit-sarjasta. Ihan hämmentyneenä erään Kuopio-jakson jälkeen googlasin, että onko tosiaan ja onhan hän. Pidin edellisestä kuuntelemastani Kilvestä, joten riskiä tähän ei ollut sen suhteen. Lisäksi muistelin, että kirjasta on tehty ihan kiitosta saanut elokuva, jota en kuitenkaan ole nähnyt. Lukijana kirjassa on Kari Ketonen, joka hoitaa homman ihan ok. Ehkä hieman persoonattomasti, mutta ihan hyvin.

Kirjan yksi päähenkilöistä on Olli Repo, joka oli myös edellisessä kirjassa. Tällä kertaa Olli loukkaantuu pahoin virantoimituksessa ja joutuu tutkijaksi hankalien rikosten yksikköön, jossa työskentelee myös omalaatuinen Elias. Olli laitetaankin Eliaksen pariksi. Olli ei saa selvää paristaan ja se luo kirjaan omanlaisensa jännitteen. Eliaksen toimintatavat ovat omalaatuisia eivätkä herätä kaikissa ansaitsemaansa ihastusta. Ollin ja Eliaksen lisäksi päähenkilöksi nousee Pike, joka on vankilasta vapautunut huumekuningatar. Pike on saanut lapsen ja haluaa nyt päästä eroon vanhoista ympyröistä ja muuttaa elämäänsä. Vanha elämä kuitenkaan ei halua päästää irti Pikestä. Tapahtuu epäselviä kuolemia, jotka kaikki tuntuvat loppujen lopuksi jotenkin liittyvän toisiinsa. Liittykö Pike jotenkin tapahtumiin, kuka on huumekaupan huipulla. 

Kirja on aivan äärettömän ahdistava paikoin. Myönnän itkeneeni työmatkoilla monta kertaa. Ahdistuneeni suuresti, mutta nauttineeni lähes koko matkasta. Kilpi tuo kirjoihinsa autenttista poliisiotetta, joka ajoittain ehkä on liiankin yksityiskohtaisesti selitettyä, mutta sekään ei häirinnyt ainakaan tässä kirjassa. Kirjan rikokset ovat julmia. Kirja on paikoin raaka ja todella ahdistava. Tuntuu ajoittain, että kirjan maailmassa ei ole onnellisia loppuja.

Kirjan nimi Elävien kirjoihin nousee monessa tapahtumassa sekä vertauskuvallisesti että ihan oikeasti. Kuolema tuntuu olevan lähes kaikkien kintereillä, mutta toisaalta elämä sellaisenaan kuin sitä elää ei aina ole oikeasti elämää. 

Ainut, mikä hienoisesti ärsytti oli kirjan aivan loppuosa, mutta sekään ei häirinnyt ihan suunnattomasti, mutta olisin ehkä kaivannut vähän jämäkämpää otetta, toisaalta taas nykyinen loppu tuo kirjaan taas uuden näkökulman. 

Taidan haluta törmätä Kilven muihinkin (kahteen) Olli Repo -kirjoihin, jospa tämä lukujumikin hellittäisi.

Kirjan vuoden haasteessa tämä kirja on kohdalla Kirja, josta on tehty elokuva.