Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe (äänikirja)

Tähän kirjaan tartuin täysin vahingossa. Olin matkalla ja yhtäkkiä tuli tarve saada kuunnella kirjaa. Lainassa ollut äänikirja ei kiinnostanut, joten valitsin Ellibsistä ensimmäisen äänikirjan fiktion puolelta, joka oli vapaana ja se sattui olemaan tämä. Kuunneltuani jonkin aikaa luin netistä arvioita ja voi olla, että en olisi kirjaa lainannut niiden perusteella. Nyt kuuntelin täysin ilman ennakkoasenteita ja aika pitkälle myös täysin ilman takakansitekstiä. 

Kirjassa keskiössä on aivan tavallinen ruotsalainen perhe tai niin he itse kuvittelevat olevansa. Perheen 19-vuotias tytär Stella pidätetään murhasta epäiltynä ja pian aivan tavallisesta tuleekin jotain ihan muuta. Kirjassa käsitellään murhaa isän, Stellan ja äidin näkökulmista. Jokainen heistä joutuu sekä kohtaamaan omat asenteensa sekä miettimään menneisyyden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Isä on pappi, joka valehtelee. Stella on itsekäs teini, joka joutuu asettamaan jonkun muun itsensä edelle. Äiti on juristi, joka joutuu kikkailemaan oikeudella ja menettää samalla omaa luottamustaan oikeuslaitokseen. Jos kenelläkään oikeastaan on edes omatuntoa vai onko se vain syyllisyyttä.

Tavallaan pidin kirjasta ja tavallaan taas en. Pidin tarinasta, mutta en pitänyt kenestäkään päähenkilöstä. Ei heistä ehkä kuulunutkaan pitää, mutta en pitänyt tavasta, jolla kirjailija heitä kuvasi. En pitänyt tavasta, jolla tavoin kirjailija ohitti lukijan ajoittain, piti lukijaa tyhmänä. Kirja oli kliseinen, sen ihmiskuvat olivat kliseisiä, mutta kuitenkin se omalla tavallaan tuore. Hieman ärsyttävää lukea jo toinen kirja peräkkäin, josta ei oikein osaa sanoa pitkikö siitä vai ei. 

Se, mistä pidin, oli kirjan epilogi. Se käänsi tavallaan kaiken taas ihan nurinniskoin. Erinomainen lopetus kirjalle. Juuri, kun luulin olevani fiksumpi kuin kirjailija ja huokaavani, että näinkö tylsästi tämäkin, tuli pam.

Ellibs-sovellus ei ihan koko ajan suostunut toimimaan kanssani yhteistyössä, vaan jouduin monasti painamaan kirjaa uudelleen päälle, buuttaamaan koko sovelluksen tai muutoin vain vähän säätämään, mutta pääsääntöisesti meni ihan hyvin. 

Daniel Cole: Räsynukke

Sain vinkin tähän kirjaan ystävältäni, joka kehui kirjaa ja sanoi hänelle tulleen mieleen Arttu Tuomisen upean Leipurin. Ehkä jotain samaa tässäkin oli, mutta itse en ilman ystäväni ajatusta olisi yhdistänyt näitä kahta. Leipurin jälkeen olin aivan haltioissani, tämän jälkeen olin hieman kahtiajakoisissa fiiliksissä. Toki pidin kirjasta, vai pidinkö.

Kirjan päähenkilö on poliisi Wolf, joka on hyvin ristiriitainen persoona. Toisaalta hyvä poliisimies, toisaalta ehkä jopa psykopaattinen. Lontoosta löytyy ruumis, jossa on kuuden eri ihmisen ruumiinosia. Pian poliisi saa samalta murhaajalta listan, jossa on kuusi nimeä, jotka murhaaja sanoo tappavansa tiettyinä päivinä. Viimeisenä listassa on Wolf. Suunnattomasti käänteitä, yllättäviä sellaisia. Lontoon harmaa miljöö taustalla. Hieman alkoholisoitunut naispoliisi, jolla on tunteita Wolfia kohtaan. Ex-vaimo, joka on toimittaja. Kaikki palikat ovat siis valmiina ehkä liiankin valmiina. 

Luin kirjan nopeasti, lähinnä juonenkäänteiden vuoksi. Itse kieli oli mielestäni paikoin jopa ärsyttävän huonoa, liekö syy käännöksessä vai onkohan jo alkuperäisteksti ajoittain kömpelöä. Pidin kuitenkin kirjasta ajoittain, pidin siitä, että siitä löytyi kliseiden joukosta selkeitä uusia piirteitä, uusia kuvioita. Juoni vei mukanaan ja hetkittäin tunsin Wolfia kohtaan jopa myötätuntoa, kunnes kirja taas yllätti. Murhaajaa en arvannut kuin osittain, toisaalta loppu tuli melko nopeasti ilman sen suurempia vinkkejä. Koska viime aikoina olen ollut C.B. Striken lumoissa, vertasin kirjaa väkisin edelliseen lukemaani ja täytyy myöntää, että tämän kirjan pohjalta Strike vie voiton.

Jos törmään Coleen, luen varmaan seuraavan osan tätä sarjaa. En osaa sanoa, haenko kirjaa erikseen. Jännähän tällainen ristiriitainen fiiliskin on.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (äänikirja)

Blogitauon aikana luin Robert Galbraithin C.B. Strike -sarjan ensimmäisen kirjan. Siitä fiilikset olivat kenties hieman kaksijakoiset. Toisaalta pidin, toisaalta odotuksiin nähden kirja ei ollut niin mielikuvituksellinen kuin olisin toivonut. Kuitenkin pidin hahmoista ja se on syy, miksi otin myös tämän kirjan työmatkakuunteluun.

Kirjailijan vaimo tulee pyytämään Strikea löytämään miehensä. Mies on kadonnut ennenkin, joten suurta huolta vaimolla ei ole. Kuinka ollakaan mies löytyy kuolleenna samalla tavoin kuin tämän viimeisimmän käsikirjoituksessa Bombyx Morissa päähenkilö kuolee. Käsikirjoitus onkin kirjan keskiössä. Käsikirjoitus on eräänlainen häväistysteos kirjailija Owen Quinen tutuista sekä siviilielämässä että myös kustannusmaailmassa. Epäiltyjä siis löytyy. 

Kirjassa Striken ja Robinin suhde kehittyy jonkin verran. Tiettyjä vihjailuja Robinin menneisyydestä heitetään ilman mitään koppia, joten ainakin olettaisin niitä purettavan seuraavassa kirjassa. Robin on myös mielestäni isommassa roolissa tässä kirjassa ensimmäiseen verrattuna. Striken ja Robinin kanssakäymistä on kiva lukea ja tuntea siitä hienovaraista latautumista, joka ei kuitenkaan mitenkään lämpene kirjassa. Saati lämpenee lainkaan...

Kirja kirjassa ei ole mikään uusi idea, mutta tässä sitä on käytetty varsin mainiosti murhan taustana. En arvannut murhaajaa oikein, mikä sekin oli mukavaa. Murhaaja paljastuu aivan lopussa ja loppuhuipennus on rakennettu oikein hyvin ja mielikuvituksellisesti.

Lukijana oli ihan Eero Saarinen, jonka ääntä jaksaisi kuunnella pidempäänkin. Itse Ellibslibrary tökki tämän kirjan kohdalla vähän liikaa, mutta annan vielä mahdollisuuden, kun tajusin siitä löytyvän appin. Tähän asti kuuntelin kännykän selaimen kautta. 

Kirjoista löytyy myös tv-sarja HBO:lta. Sitä olen katsellut näiden kahden ensimmäisen kirjan osalta. Mutkia oiotaan melkoisesti, mutta näyttelijävalinnat ovat oikein hyviä ja osuvia. Tämä kirja on puristettu kahteen jaksoon, joten melkoisesti on jätetty ulkopuolelle. Voin kuitenkin myös suositella tv-sarjaa.

Barbara Cartland: Markiisin kosto (äänikirja)

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Satakirjastojen e-kirjaston äänikirjaa työmatkalla. Kokemus oli ihan jees, tosin aina ajoittain pätkiminen rasitti, mutta sille ei varmaan voi mitään, kun puhelinyhteys menee liian hitaaksi. Muutoin en juurikaan eroa huomannut muihin kännykän kautta kuunneltuihin äänikirjoihin. 

Itse kirja valikoitui kuunneltavaksi lähinnä kirjoituskurssini vuoksi. Syksyn viimeisenä tehtävänä oli kirjoittaa sekä positiivinen että nuiva arvio kirjasta. Tiesin heti tehtävänannon saatuani, että haluan tehdä arvion Cartlandin kirjasta, koska hän on juuri sellainen kirjailija, joka jakaa mielipiteitä. Itse olen sitä mieltä, että Cartlandille on paikkansa, kunhan häntä ei ota liian totisesti.

Olen Cartlandia analysoinut tässä bloggauksessani. Aika hyvin voi sanoa, että kaava sopii myös tähän teokseen, joskin huomasin, että analyysini ei ole aukoton, vaan vaatisi hienoista päivitystä. Riittääpä tekemistä jatkokssakin.

Tässä teoksessa on synkeä markiisi, jolla on vihamies. Vihamies aikoo naida markiisin holhotin, joten markiisi ryhtyy koston enkeliksi ja päättää hakea kostonsa välineeksi viattoman nuoren tytön orpokodista. Tämä tyttö on köyhä, kaunis ja rakastuu oikopäätä markiisiin, joka ei taas ymmärrä omia tunteitaan kunnes on melkein liian myöhäistä. 

Taattua Barbaraa siis, ehkä hieman mielikuvituksetonta, mutta sellaista takuuvarmaa romanttista hömppää, jolle ainakin minä olen aina joskus hyvin avoin. Välttämättä kovinkaan monta Barbaraa en jaksaisi lukea peräjälkeen, mutta yksi silloin tällöin on ihan mukava. 

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Bongasin kirjan jonkun blogista ja ymmärsin heti, että tässä on kirja makuuni. Vampyyrikirjat ovat olleet suosikkieni joukossa jo pitkään samoin kuin myös kaikenlainen romanttinen hömppä. Joten mikä parempaa kuin ne yhdessä ja vielä uudella tvistillä ja vielä parempaa suomalaiselta kirjailijalta. Odotukset olivat siis äärettömän korkealla tämän kirjan suhteen. Ja miten kävi, no tosi hyvin. Eilen mainitsin poikenneeni kirjastossa ja silloin hain juuri tämän varaukseni ja nyt noin vuorokautta myöhemmin myhäilen tyytyväisyyttäni luettuani kirjan tai oikeastaan ahmittuani. 

Anna saa syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltaan vampyyrin, Vladin. Annan ja vanhempien suhde on hankala ja lahja ei sitä helpota. Anna on suomenruotsalaista vanhaa sukua, joka tuntee arvonsa. Tämä luo mukavan ristiriidan kirjan tapahtumien välille. Tietyllä tavalla kirjassa on paljon stereotypioita, joita niiden väliset ristiriidat korostavat ja tekevät kirjasta omalla tavallaan todella hauskan. Epäonnistuessaan kirja olisi ollut täynnä myötähäpeää, mutta onneksi kirjailija osaa pitää langat käsissään.

Vampyyrit ovat kirjassa yläluokan uusi leikkikalu. Elävä kuollut, jolle saa tehdä mitä haluaa. Käyttää täysin omien fantasioidensa kohteena. Anna on kuitenkin toista maata, eikä halua kohdella toista elävää orjan tavoin. Ihmisoikeudet kuuluvat myös vampyyreille. 

Anna on vanhempiensa mielestä epäonnistunut elämässään; ei ole miestä, ei ammattia, opiskelut ovat kesken jne. Anna on tavallaan tyytynyt kohtaloonsa. Kiltti tyttö, joka ottaa vastaan kaiken mitä annetaan, kaiken negatiivisenkin. Kiltti tyttö on kiltti vain tiettyyn rajaan ja sen jälkseen kiltin tytön kosto onkin karmeaa katseltavaa. Päästäänkö kirjassa kostoon asti, onkin eri asia, mutta ainakin Anna löytää itsestään uusia puolia ja rohkeutta.

Pidin kirjasta, pidin kovasti. En ehkä nauranut ääneen, kuten kommentti kirjan kannessa sanoo, mutta huomasin hymyileväni ja ahmivan sivuja kiihtyvällä tahdilla. Vähän olin ajatellut kirjassa olevan eroottisluonteista kuvausta enemmän kuin siinä oli, mutta oikeastaan hyvä näin. Kirja ei ollut ylilatautunut ja sopivat pienet hetket sopivat tarinaan todella hyvin. 

Osittain kirja toi mieleen Johanna Sinisalon loistavan Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan, mutta vain tietyissä yksityiskohdissa ja maagisen realismin häivähdyksissä. Tämä kirja on kuitenkin pääasiassa viihdyttävä, toki ajatuksia herää, mutta ei siinä mittakaavassa kuin Sinisalon kirjan luettua. 

Nyt vaan odottamaan kirjailijan seuraavaa tuotosta, millaiseen maailmaan hän viekään. Suosittelen aidosti kaikille vampyyreista pitäville tai vaan jotain erilaista haluaville.

...tai vaikka kirjoittaisi

Long time no see...

Blogi on ollut tahattomalla tauolla muutaman vuoden. Yritin miettiä miksi, mutta en keksinyt kuin tekosyitä, joten antaa olla. Tauolla ollaan oltu ja nyt ollaan takaisin entistä fiksumpana ja tarkkanäköisempänä tai sitten ei.

Olen tämän vuoden syksyn aikana osallistunut avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen kurssille, jossa itse asiassa tuli tämä blogiasiakin tänään puheeksi. Senpä vuoksi unohdan kaikki paineet ja muut syyt, miksi en taas aloittaisi. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat toki kaksi eri asiaa, mutta niin sidoksissa toisiinsa, että olen jälleen tajunnut lukeneeni aivan liian vähän näiden vuosien aikana. Tai olenhan minä lukenut, mutta olen lukenut lähes ainoastaan ahdistukseen. Ahdistukseen lukeminen minulla tarkoittaa pakonomaista lukemista koko ajan ilman, että miettisin pätkääkään mitä luen. Pääasia, että saa täytettyä pään jollain muulla kuin ahdistavilla arkiajatuksilla. Blogin kautta kuitenkin aina joskus jopa luin laatukirjallisuuttakin.

Lukupinoni on tälläkin hetkellä mittava ja nyt on ilokseni myönnettävä, että laatua on luvassa. Laatua siis minuun tapaani, ei mitään klassikkoja tai eksistentiaalia pohtivia teoksia. 

Kirjoittamisen opintojeni tavoitteena oli ensin saada kirjoituslukot auki ja ne ovat nyt avautuneet. Haaveeni on aina ollut (aina tarkoittaa tässä aina niin kauan kuin muistan) kirjoittaa kirja ja olla kirjailija. Olen lukemattomia kertoja kirjoitellut siansaksaa ja myöhemmin ihan oikeaakin kieltä äidin vanhalla kirjoituskoneella. Mutta elämä, arki, byrokratia ja mikä tahansa muu elämässäni aikaa ja etenkin ajatuksia vienyt, on vienyt ilon kirjoittamisesta tai oikeastaan asettanut mieleeni lukkoja, esteitä ja muita ylitsepääsemättömiä kiemuroita, että olen luovuttanut. Ajatellut, että en osaa. Ajatellut, että en ole tarpeeksi hyvä. Ajatellut, että sitten joskus. Nyt päätin, että se joskus on nyt. Ja tämän innon sain kurssilta. En vielä ole kirjaa julkaisemassa, mutta olen kirjoittanut, olen päästänyt mieleni vapaaksi. Annan sen liitää ja katsotaan mitä seuraa.

Olkoon aloituksena tämän blogin uudelleen avaaminen. Tadaa, tässä mä oon suoraan kirjoituskurssilta kirjaston ja ruokakaupan kotiutuneena. Täynnä energiaa, iloa ja toivoa. Entisen minän mukaan olen todella ärsyttävä, uuden minän mukaan ihan perusfiiliksissä.