Kun äänikirja koukuttaa, on se todella ahdistavaa. Sillä äänikirjaa ei niin vain pikkasen katsota eteenpäin tai lueta viimeisiä sivuja. Lisäksi äänikirjaa ei pysty kuuntelemaan silmät ristissä. Tällä kertaa piina oli todellinen. Olin aivan koukussa. Istuin kotipihalla, kaupan parkkipaikalla, työpaikan parkkipaikalla autossa ja kuuntelin vain sen luvun loppuun.
Olen pitänyt myös aiemmista J.K. Rowlingin alter egon kirjoista, mutta tämä oli aivan huippu. Täysin koukuttava, täysin arvaamaton, täysin kaikkea. Robinin ja Striken suhde kehittyy, he ovat haavoittuvaisia ja umpimielisiä, mutta jotenkin samalla kovin aitoja. Ihmisiä, jotka eivät puhu siitä, mitä heidän mielessään ihan oikeasti on. Niin kuin me muutkin.
Striken toimistoon tulee psykoottisessa tilassa oleva nuori mies, joka sanoo nähneensä miehen kuristavan lapsen ja sitten hautaavan tämän metsään. Strike ei voi antaa asian olla. Pian toimisto saa toimeksiannon ministeriltä, jolla tuntuu olevan jonkinlainen suhde psykoottiseen mieheen Billyyn. Tässä vaiheessa kaikki tuntui hyvin selvältä ja vähän tylsältäkin, mutta sitten kirjailija muuttaakin kaiken. Alkaa tapahtua sekä yksityiselämässä että jutussakin. On koukeroita enemmän kuin tarpeeksi, mutta itse en ainakaan huomannut, että yksikään lanka olisi karannut kirjailijan käsistä.
Tässä oli niin paljon kaikkea, mutta kuinka taitavasti se olikaan kirjoitettu. Kuinka ovelasti jätettiin loppuun cliffhanger seuraavaan kirjaan. Kuinka kierosti lukijaa harhautettiin. Kuinka täydellisesti hänet koukutettiin. Aivan ihana kirja siis.
Kirjan luki Eero Saarinen, joka on yltänyt lukijaportaissani Lars Svedbergin kannoille. Hän ehkä näkee jo Larsin kengän kannat, mutta ei vielä pysty niitä koskettamaan. Pidän kovasti hänen luennastaan, joka on riittävän eläytyväistä olematta kuitenkaan ylinäyteltyä.
Näin nyt hieman krapulaisena hyvästä kokemuksesta luulen taas epätoivoisesti etsiväni seuraavaa hyvää kirjaa pitkän tovin. Tai ehkä palaan jonkun hyvän ystävän seuraan. Nyt, kun olen antanut itselleni armon kaikkien lukemattomien kirjojen yrittäessä syyllistää minua, pystyn nauttimaan vanhoista ystävistä niin usein kuin haluan. Niistä ehkä yhteinen postaus jossain vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti