Oli upea kokemus kävellä jälleen kirjastoon. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon kirjastosta saa iloa, rauhaa ja voimaa. Aika paljon nykyään ostan kirjoja ja ympäröin itseni kotona kirjoilla, mutta kirjastossa kirjojen energia jotenkin vain imeytyy paremmin. Hyllyt ovat täynnä uusia mahdollisuuksia ja maailmoja. Sieltä tarttui mukaani tämäkin teos. Veera Vaahteraa eli Pauliina Vanhatalon alter egoa olen lukenut aina, kun olen käsiini saanut. Kirjat ovat keveitä ja hauskoja. Se ei myöskään tämän teoksen osalta ole väärä arvio, ehkä jopa päinvastoin ainakin keveyden osalta.
Jenna on stand-up -koomikko, joka on seurustellut Osmon kanssa neljä vuotta, mutta on vieläkin Osmon perheelle salaisuus. Jennan Veli tekee itsemurhan ja siitä alkaa tapahtumien ketju, joka johtaa Jennan itsetutkiskeluun ja erilaisiin päätöksiin.
Ainesta olisi. Olisi mahdollisuus tutkiskella itseään, pohtia omaa identiteettiä, omia valintoja jne. Nämä tehdään kuin lukijalta piilossa. Lopun ratkaisu on osin ennalta-arvattava, mutta siihen johtaneita ajatusketjuja ei näy kirjassa missään. Niinpä olinkin kovin pettynyt kirjan keveydestä, joka ei ollut hauskaa keveyttä, vaan puuttumista. Kirjasta puuttui liha luiden ympäriltä. Se oli kuin juoni, jota ei oltu lihotettu riittävästi. Sen luki ja lopussa hymähti, että ai näin ilman sen suurempaa ihmetystä.
Vaikka viihdyin kirjan parissa, tunsin itseni hieman petetyksi. Ihan kuin kirjailija olisi vain halunnut pukata teoksen ulos äkkiä ja siirtyä jonkun kiinnostavamman pariin. Pettynyt, se olen. Olisin niin halunnut verrata kirjaa vaikka Tuija Lehtisen kirjoihin, mikä ajatus kävi mielessäni kirjan alussa, mutta ajatus haihtui ja lopulta katosi kokonaan. Myös romantiikka puuttui tai sekin oli ehkä vain lihatonta, pelkkää luuta ja runkoa.
Jos Vahteraa haluat lukea, älä aloita tästä teoksesta. Ehkä pitäisi tutustua Vanhatalon kirjoihin myös, mutta nyt olen liian pettynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti