Harry haetaan Hongkongista vastentahtoisesti selvittämään Norjan uusinta sarjamurhatapausta. Harryn poissaollessa Kripos on saanut vetovastuun henkirikostutkinnoista ja he ovat myös Harryn uusin vihamiehistö, joka odottaa häntä jo lentoasemalla. Harry aloittaa tutkimuksen ensin salassa pienellä joukolla, mutta liittyy Kriposin joukkoihin enemmän tai vähemmän myöhemmin. Sarjamurhaaja murhaa uhrejaan monin eri tavoin, mutta ehkä kammottavimmat murhat tehdään laitteella, jota kutsutaan Leopoldin omenaksi. Se on teräksinen pallo, josta sinkoutuu 24 piikkiä narusta vetäessä. Laite on kuvattu niin tarkasti ja sille on luotu oma historiakin, että ainakin itselle meni ihan täydestä tällaisen laitteen todellisuus. Todellisuudessa onneksi ei kyseistä laitetta ole olemassa, vaan se on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.
Kirja vie Harryn Kongoon keskelle sisällissotaa ja tulivuoria. Kirjassa kuvataan maisemia tarkasti, aivan kuin itse pääsisi matkustamaan alueelle. Hyvin Nesbomaista. Harry on jälleen aivan omaa luokkaansa huolimatta isän sairaudesta, huumausaineiden väärinkäytöstä ja muutoin vain angstisesta siviilielämästä. Ja jälleen kerran toivoin, että olisin Harryn tuttu, vaikka uskoisin, että me emme ehkä tulisi toimeen.
Nesbon kirjojen parasta antia ovat juonet. Tässä kirjassa lopetus venyi mielestäni hieman liian pitkäksi ja kerrokselliseksi. Kerroksia oli myös muutoin kirjassa melko monta, mutta kirjailijan käsissä nämä kaikki pysyivät. Ehkä hivenen vähemmän vastoinkäymisiä ja kähmintää helpottaisi, mutta uskon ja tällä kertaa tiedänkin, että kirjailija valmistelee tässä teoksessa myös tulevien kirjojen taustatarinaa.
Ihanan Jukka Pitkäsen äänestä en vain saa tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti