En tiedä mitä sanoisin. Ehkä minulle kävi niin kuin kirjassa kerrottiin. Luettuani jään tuijottamaan kantta hämmentynyt hymy huulillani toivoen, että kirja ei olisi päättynyt vielä. Paljon on tästä kirjasta kirjoitettu kehuvia arvioita. Usein ne saavat minut vastahankaan ja näin taisi käydä myös tämän teoksen kanssa. Se on ollut hyllyssäni ilmestymisestä asti, mutta ehkä sen paksuus, keltaisen kirjaston leimat ja ylistävät kommentit ovat saaneet minut unohtamaan sen lukulistaltani. Potiessani suunnatonta kirjakrapulaa päätin kuitenkin viimein tarttua teokseen näin äänikirjana, koska halusin jotain, jonka lukee Jukka Pitkänen ja tämä tuntui riittävän pitkältä kokemukselta hänen kanssaan. Pituus on 21 tuntia ja 52 minuuttia.
Kirja on monitahoinen, monipolvinen. Se on kirja kirjan sisällä, sisältää kirjoittamisen ohjeistusta, salaisuuksia, historiaa, jännitystä, rakkautta. Paljon kaikkea. Kaikesta voisi syntyä sotku, mutta kirja pysyy kirjoittajan hallinnassa, tarinassa on punainen lanka ja se pitää otteessaan aivan loppuun asti. Itse asiassa mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän koukussa olin.
Harry Quebert on kirjoittamisen opettaja ja yksi Amerikan suurista kirjailijoista. Eräänä päivänä hänen pihaltaan löytyy 15-vuotiaan tytön ruumis ja Harry joutuu syytteeseen tytön murhasta. Lähes kaikki uskovat Harryn syyllisyyteen paitsi Marcus Goldman, Harryn oppilas ja ainut ystävä. Marcus alkaa selvittää, mitä oikeasti tapahtui ja päätyy kirjoittamaan siitä kirjan.
En oikein tiedä, mitä sanoisin. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Se innoitti minua kirjoittamaan, se innoitti lukemaan. Se on niin hienosti rakennettu ja hallittu kokonaisuus, että tulee aivan vilunväreet. Se on tarina ystävyydestä ja ikuisesta rakkaudesta. Se on kirjoittamisen ja kirjojen ylistys. Se on tarina Amerikasta, ennakkoluuloista ja syyllisyydestä.
Kertakaikkiaan upea teos. Mitä tästä opin, kaikkien kehumat kirjat voivat olla myös omaan makuuni loistavia. Yritän siis karttaa luontaista ennakkoluuloani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti