Sally Thorne: Toinen ensivaikutelma

Edellisestä Thornesta innostuneena varailin kirjastosta kaikki hänen kirjansa. Tartuin tähän vielä edellisen kirjan hekumat mielessäni. Huoh... haaveeksi jäi hekumat. Tämä teos on kovin kiltti ja hattarainen. Eikä edes uskottava (ihan kuin höttöiset romantiikkakirjat sellaisia yleensä olisivat).

Ruthie on työskennellyt senioritalokylässä useita vuosia ja kangistunut omiin kaavoihinsa. Sitten paikalle ilmestyy omistajan tatuoitu poika moottoripyörällään ja Ruthien maailma muuttuu. Siinä juoni ja arvaattekin kenties miten käy ja kyllä näin juuri; onnellinen loppu, Ruthie ymmärtää, että elämää on seniorikylän ulkopuolella ja paha poika ymmärtää, että ei olekaan niin paha poika.

Olihan kirja ihan hauska ja hymähdin monta kertaa. Olihan sitä ihan kiva lukea. Mutta olin kuitenkin pettynyt. Tarina oli niin hattarainen, että se alkoi ällöttää. Se oli liian sokeroitu. Mukana oli uskontoa ja kliseitä. Tatuoinnit eivät tee kenestäkään pahaa poikaa tai tyttöä, ei ainakaan nykymaailmassa. Ei myöskään moottoripyöräily. Henkilökuvaukset olivat siis kovin ohuita ja kliseisiä eli tylsiä. Ainoat oikeasti kiinnostavat henkilöt olivat sivuhenkilöt eli vanhukset. Heidän salaisuuksiinsa päästiin vasta aivan lopussa.

Yksi Thorne on vielä kirjaston varauksessa, annan sille vielä mahdollisuuden. Tai tiedänhän minä, että annan kaikille tästä eteenpäin ja ehkä petyn, ehkä (toivottavasti) en. 

Katsoin muutoin Hating game -elokuvan ja petyin suuresti, mikä ei taaskaan ole kenellekään yllätys. Harvoin elokuva yltää lähellekään kirjaa. Ihan kiva elokuva, jos ei ole lukenut kirjaa. Kirjan luettua ei ehkä niinkään.

Simona Ahrnstedt: Vielä vähän lisää

Näitä Ahrnstedtin kirjoja olen lukenut aiemminkin ja viihtynyt jokaisen parissa. Tällä kertaa päähenkilöt Stella ja Thor ovat aiemmista teoksista poiketen maalla. Thor on maanviljelijä ja Stella perii tämän maatilan naapurista purkukuntoisen talon. Stellan koko elämänsä on muuttunut kertaheitolla; poikaystävä on pettänyt, hän on menettänyt asuntonsa ja työpaikkansa samassa hälinässä. Niinpä hän päättää lähteä perimäänsä taloon aikomuksena myydä se ja lähteä New Yorkiin opiskelemaan vaatesuunnittelua. Käy kuitenkin niin, että naapurin Thor vie Stellan sydämen, mutta muuttuuko Stellan tulevaisuuden visio myös. 

Pidin kyllä kirjasta. Se oli vähän vähemmän kiltti kuin edellinen teos, jonka luin, mutta melko kesy kuitenkin. Toisaalta kirjan juoni ei nyt ollut mikään kovinkaan kummoinen ja muutamia lankoja kerittiin lopussa kokoon sotkeutumisen uhallakin. Stella oli tukholmalaiseksi yllättävän hyvin maallesopeutuva ja Thor maajussiksi omanlaisensa.

Pidin pikkukylän miljöökuvauksista ja maaseudun fiiliksestä. En pitänyt mutkien oikomisesta ja myös Thorin esineellistäminen oli pidemmän päälle vähän tylsää. Seksikohtaukset olivat ihan ok. Eivät nyt mitään superhekumallisia, mutta ihan kivoja, paikoin toki myötähäpeää synnyttäviä. 

Vähän erilaisempi Ahrnstedtin kirja, jossa ei ollut vain rikkaita ja vielä rikkaampia. Mukava lukea vähän oikeammista ihmisistä välillä.

Sally Thorne: Totista leikkiä

Yksi TikTok-suositus jälleen. Suurimman osan TikTok-suosituksista palautan tänään lukemattomina takaisin kirjastoon. Muutamaa yritin, mutta ei lähtenyt. Tämä teos sen sijaan oli oikein viihdyttävä. 

Kyseessä enemies-to-lovers -tyyppinen teos, joka on hyvin kesy, mutta hauska. Osittain sellainen, joita luen usein ja osittain taas ei sinnepäinkään. En yleensä pidä hauskoista kirjoista, mutta tämä oli sen verran hyväntuulinen, että kyllä pidin ja itse asiassa hämmästyttävän paljon.

Lucy on töissä kustantamossa ja samoin on hänen arkkivihollisensa Joshua. He työskentelevät eri johtajien apulaisina ja ilmapiiri on kireähkö. Kertoja Lucyn mielestä he pelaavat hating gamea päivittäin, johon sisältyy erilaisia osioita, kuten toisen tuijottelu. Yrityksessä tulee avoimeksi johtajan paikka, johon molemmat aikovat hakea. Samalla pelin laatu muuttuu ja vihasta tuleekin jotain ihan muuta. Onko Lucy edes tulkinnut peliä oikein.

Aloitan siitä, mistä en pitänyt ja se oli Joshuan esineellistäminen. Hänen lihaksistaan puhuttiin melkoisen monta kertaa kuolaavaan sävyyn ja muutaman kerran jälkeen se alkoi ärsyttää. Se olikin ainoita asioita, jotka ärsyttivät. Muutoin pidin kirjasta ja luin sen melko hotkaisten. Mukavaa, tyhjäpäistä viihdettä, joka sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Mitään syvällistä tuskin löytää, mutta ei aina ole tarviskaan.

Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka saatan nielaista tänään iltapalaksi. Suosittelen romantiikan nälkään.