Arttu Tuominen: Vapahtaja

Kuten aina, odotin innolla Artun uuden kirjan lukemista. Tällä kertaa en kuitenkaan päässyt tarinan imuun ennen kuin ihan lopussa. 

Porissa ollaan jälleen, siellä synkemmällä puolella. Kodittomia ja muita laitapuolenkulkijoita vaanii joku, jota kutsutaan Vapahtajaksi. Hän saa ihmiset polttamaan itsensä elävältä. Samaan aikaan Mannerin poika Aleksi on syvällä huumepiireissä, Paloviita avioeron mainingeissa ja muut tutut henkilöt vain muuten elämän ongelmien kourissa. 

Kovin paljon tapahtuu, mutta hyvin tarina pysyy kirjailijan hanskassa. Jälleen suurta plussaa miljöökuvauksista sekä henkilökuvauksista. Ehkä nyt vähän kritiikkia tarinasta, joka tuntuu ensin etenevän kovin hitaasti ja syöksyy lopuksi kohti päätöstä. Itse olisin toivonut vähän vähemmän vauhdikasta loppuratkaisua. Toinen asia, joka itseäni on harmittanut lähes koko tämän uuden sarjan ajan, on sen rosoisuuden puuttuminen, jota löytyi Leipuri-sarjasta. Toki tässäkin ollaan tekemisissä ihmisluonnon nurjan puolen kanssa, mutta jotenkin se aito rosoisuus puuttuu. Vähän ehkä sellainen liian tuotettu fiilis tulee näistä kirjoista, minkä jälleen ymmärrän täysin. Onhan nyt takana iso kustantamo ja isommat resurssit.

En siis täysin vaikuttunut ollut teoksesta, mutta pidin siitä kyllä. Innolla odotan kuitenkin sarjan tulevaa päätöstä. Haikein mielinkin. Oma lempparini Oksman on ainakin päässyt syvälle ihoni alle.