Olin tätä kirjaa katsellut pidemmän aikaa kirjastossa, mutta jotenkin takakansi ei saanut minua innostumaan. Vedenalainen maailma ei ole kovinkaan innostava. Scifi-haastetta varten ajattelin kuitenkin tämän ottaa eli nuorille tarkoitettu scifi olkoon tämä. Eräänlainen dystopia tämäkin.
Tarina sijoittuu siis veden alle, jonne on perustettu uusi territorio, missä asuu muutamia uudisasukkaita sekä ihmiskunnan pohjasakkaa. Veden alle saapuu myös pintapuolinen Gemma hakemaan veljeään, joka on kadonnut. Hän tapaa Tyn, pojan, joka on asunut pinnan alla suurimman osan elämästään. Nuoret etsivät Gemman veljeä yhdessä.
Kirja sisältää erittäin kauniita kuvauksia vedenalaisesta maailmasta. Siinä on jännitystä ja tietenkin romantiikkaa, hyvin iisiä sellaista kuitenkin. Kerronta oli sujuvaa ja melkein myöhästyin töistä aamulla, kun olisin halunnut lukea kirjan loppuun. Loppua kohti siis jännistys tiivistyi ja salaliitot paljastuivat.
Suosittelut kaikille scifistä ja fantasiastakin pitäville.
Sivut
▼
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Ari Turunen: Ettekö te tiedä, kuka minä olen - ylimielisyyden historia
Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lainannut kirjaston e-kirjastosta ja lukenut kokonaisuudessaan näytöltäni, en siis edes Kindleltä. Kokemus oli ihan kiva, tosin muutoinkin paljon näyttöä tuijottavana, en ehkä ihan kauheasti kirjoja jaksa lukea tällä menetelmällä. Hyvä kuitenkin, että kirjastoissakin on erilaisia vaihtoehtoja lukemiselle.
Kirja itsessään on jälleen tietokirja, kylläpä näitä nyt luenkin. Kuten otsikostakin voi päätellä, asiaa käsitellään humoristisesti, mutta kuitenkin käyttämällä viitteitä. Löysin kirjasta monia itselleni tuttuja juttuja etenkin kauppatieteelliseltä puolelta, jonka opiskelijat muuten tässä kirjassa kärjistetysti niputetaan kaikki ylimielisiksi. Tämähän pitää paikkaansa osan kohdalla, mutta kuten muissakin ammattikunnissa, myös kauppatietelijöissä on henkilöitä, jotka toimivat eettisesti ja ajattelevat muutakin kuin rahaa.
Kirjassa kuvaillaan ylimielisyyttä monesta eri näkökulmasta läpi maailman historian.Ylimielisyys on niin rasistinen kuin elitistinen piirre. Siihen voidaan liittää hyvin monia eri asioita. Tämä oli itselleni tavallaan uusi lähestymistapa.
Hattuun nouseminen, egoilu, monopolismi, itsensä parempana pitäminen ovat kaikki ylimielisyyden ilmentymiä. Turusella on jokaisesta hienoja esimerkkejä. Ylimielisyys johtaa tuhoon, siitä ei seuraa mitään hyvää. Se lienee tämän kirjan neuvo.
Viimeinen luku on pyhitetty nöyryydelle ja sille, kuinka toimia oikealla tavalla. Pidin kirjasta, pidin sen kirjoitustavasta, pilkkeestä silmäkulmassa. Opin kuitenkin kirjasta, minulle tutut tapahtumat kuten Enron saivat uuden ulottuvuuden, uuden näkökulman.
Voin suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat leppoisaa lukemista, mutta sellaista, joka pistää ajattelemaan ja pohtimaan asioita vähän eri näkökulmasta. Kannattaa myös kokeilla kirjaston e-kirjoja, jos oma kirjasto suo sellaisia mahdollisuuksi. Adoben digital editions tuntui ihan toimivalta ohjelmalta.
Kirja itsessään on jälleen tietokirja, kylläpä näitä nyt luenkin. Kuten otsikostakin voi päätellä, asiaa käsitellään humoristisesti, mutta kuitenkin käyttämällä viitteitä. Löysin kirjasta monia itselleni tuttuja juttuja etenkin kauppatieteelliseltä puolelta, jonka opiskelijat muuten tässä kirjassa kärjistetysti niputetaan kaikki ylimielisiksi. Tämähän pitää paikkaansa osan kohdalla, mutta kuten muissakin ammattikunnissa, myös kauppatietelijöissä on henkilöitä, jotka toimivat eettisesti ja ajattelevat muutakin kuin rahaa.
Kirjassa kuvaillaan ylimielisyyttä monesta eri näkökulmasta läpi maailman historian.Ylimielisyys on niin rasistinen kuin elitistinen piirre. Siihen voidaan liittää hyvin monia eri asioita. Tämä oli itselleni tavallaan uusi lähestymistapa.
Hattuun nouseminen, egoilu, monopolismi, itsensä parempana pitäminen ovat kaikki ylimielisyyden ilmentymiä. Turusella on jokaisesta hienoja esimerkkejä. Ylimielisyys johtaa tuhoon, siitä ei seuraa mitään hyvää. Se lienee tämän kirjan neuvo.
Viimeinen luku on pyhitetty nöyryydelle ja sille, kuinka toimia oikealla tavalla. Pidin kirjasta, pidin sen kirjoitustavasta, pilkkeestä silmäkulmassa. Opin kuitenkin kirjasta, minulle tutut tapahtumat kuten Enron saivat uuden ulottuvuuden, uuden näkökulman.
Voin suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat leppoisaa lukemista, mutta sellaista, joka pistää ajattelemaan ja pohtimaan asioita vähän eri näkökulmasta. Kannattaa myös kokeilla kirjaston e-kirjoja, jos oma kirjasto suo sellaisia mahdollisuuksi. Adoben digital editions tuntui ihan toimivalta ohjelmalta.
torstai 23. helmikuuta 2012
Satu Grönroos: Lumen syli
Kirja, jota en olisi lukenut, saatikka ostanut aiemmin. Nyt sain tämän PEKK:n kautta ja olen erittäin tyytyväinen. Kyseessä on Grönroosin esikoisteos, joka sijoittuu 1960-luvulle. Se on tarina ihmisistä, jotka menettävät, rakastavat ja yrittävät vain selvitä, kukin tavallaan.
Keskiössä on Helmi 7 vuotias ekaluokkalainen, jonka paras ystävä kuolee koulumatkalla. Helmin elämän aikuiset eivät huomaa tytön ahdistusta, vaan jokainen pyrkii selviämään omista murheistaan. Näin Helmi ajautuu mielikuvituksen maailmaan, jossa Mirjami on yhä elossa. Taustalla väijyy myös Otus, joka tekee pahaa lapsille.
Olen yhä hämmentynyt lukukokemuksestani. Kirja vaikuttaa syvästi. Siinä vuorottelevat kertojina Helmi ja hänen opettajansa Kaarina, jolla on omat tuskansa kannettavanaan. Grönroos onnistuu mielestäni hyvin kuvaamaan maailmaa seitsenvuotiaan silmin. Lapsen pelot ja ajatukset tuodaan esiin nimenomaan lapsen näkökulmasta, lapsen sanoin ja ajatuksin.
Kirja kertoo vaikeista asioista ja paikoin sen lukeminen on vaikeaa, mutta halu lukea loppuun on aina suurempi. Loppu oli hieman äkkinäinen ja siinä tapahtui monta asiaa yhtä aikaa, mutta muutoin kirja on mielestäni oikein hyvä. Siinä on sanomaa, tunnetta ja ajankuvauskin on oikein onnistunut. Hiuskiinnekuvaus on varsin hupaisa.
Voin suositella kirjaa lämpimästi ja kiitän jälleen PEKK:iä loistavasta kirjavalinnasta.
Keskiössä on Helmi 7 vuotias ekaluokkalainen, jonka paras ystävä kuolee koulumatkalla. Helmin elämän aikuiset eivät huomaa tytön ahdistusta, vaan jokainen pyrkii selviämään omista murheistaan. Näin Helmi ajautuu mielikuvituksen maailmaan, jossa Mirjami on yhä elossa. Taustalla väijyy myös Otus, joka tekee pahaa lapsille.
Olen yhä hämmentynyt lukukokemuksestani. Kirja vaikuttaa syvästi. Siinä vuorottelevat kertojina Helmi ja hänen opettajansa Kaarina, jolla on omat tuskansa kannettavanaan. Grönroos onnistuu mielestäni hyvin kuvaamaan maailmaa seitsenvuotiaan silmin. Lapsen pelot ja ajatukset tuodaan esiin nimenomaan lapsen näkökulmasta, lapsen sanoin ja ajatuksin.
Kirja kertoo vaikeista asioista ja paikoin sen lukeminen on vaikeaa, mutta halu lukea loppuun on aina suurempi. Loppu oli hieman äkkinäinen ja siinä tapahtui monta asiaa yhtä aikaa, mutta muutoin kirja on mielestäni oikein hyvä. Siinä on sanomaa, tunnetta ja ajankuvauskin on oikein onnistunut. Hiuskiinnekuvaus on varsin hupaisa.
Voin suositella kirjaa lämpimästi ja kiitän jälleen PEKK:iä loistavasta kirjavalinnasta.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat - huutolaislasten kohtaloita Suomessa
Bongasin kirjan erään kirjaston viime vuoden luetuimpien tietokirjojen listalta. Aamuluettavaksi alun perin hankin, mutta näin iltasella tuli luettua loppuun.
Kirja koostuu 25 tarinasta, jotka tekijä on koonnut hänelle lähetetyistä kertomuksista. Kirjassa on tarinoita, joita lukee välillä hymy huulilla, mutta myös tarinoita, jotka saavat itkemään. Kaiken kaikkiaan kirja pistää miettimään elämää 1900-luvun alussa, sen karuutta ja osittaista julmuuttakin.
Huutolaisiksi joutui sekä lapsia, että aikuisia, yleensä sellaisia, jotka eivät itse omaa elantoaan kyenneet tienaamaan eli vammaisia, vanhuksia, mielipuolia. Kirjan tarinat ovat kaikki lapsuudesta. Tämä siitäkin syystä, että huutolaisuus kiellettiin lailla 1923, tosin käytännöt jatkuivat tuonkin jälkeen, vaikka eivät enää huutokauppoina.
Jokainen meistä on katsonut elokuvia, joissa käydään orjakauppaa. Kuinka ihmiset ovat kauppatavarana. Huutolaisuudessa on kyse tästä, mutta myös siitä, kun tarjoaa halvimman ylläpidon. Se oli ihmisarvoa alentavaa toimintaa, josta monelle jäi elinikäiset arvet sieluun. Huutolainen oli talossa usein huonoimmassa asemassa, sai huonoimman makuupaikan, huonointa ruokaa. Lasten kohtalot ovat todella karmivia. Kuinka pieni 4 vuotias lapsi joutuu tekemään töitä koko päivän saamatta kunnon ruokaa, hellyyttä tai kunnon vaatteita. Kirjan tarinoiden henkilöt ovat kuitenkin kaikki selvinneet, eläneet hyvinkin pitkiä elämiä, vaikka huutolaisuuden kokemukset ovat vahingoittaneet sekä henkisesti että usein myös fyysisesti.
Voin suositella kirjaa niille, jotka haluavat tietää enemmän lähihistoriastamme. Tapahtumista, joista vaiettiin pitkään. Kirjan luettua osaa arvostaa omaa elämäänsä ja halaa kenties lapsiaan vähän tiukemmin.
Kirja koostuu 25 tarinasta, jotka tekijä on koonnut hänelle lähetetyistä kertomuksista. Kirjassa on tarinoita, joita lukee välillä hymy huulilla, mutta myös tarinoita, jotka saavat itkemään. Kaiken kaikkiaan kirja pistää miettimään elämää 1900-luvun alussa, sen karuutta ja osittaista julmuuttakin.
Huutolaisiksi joutui sekä lapsia, että aikuisia, yleensä sellaisia, jotka eivät itse omaa elantoaan kyenneet tienaamaan eli vammaisia, vanhuksia, mielipuolia. Kirjan tarinat ovat kaikki lapsuudesta. Tämä siitäkin syystä, että huutolaisuus kiellettiin lailla 1923, tosin käytännöt jatkuivat tuonkin jälkeen, vaikka eivät enää huutokauppoina.
Jokainen meistä on katsonut elokuvia, joissa käydään orjakauppaa. Kuinka ihmiset ovat kauppatavarana. Huutolaisuudessa on kyse tästä, mutta myös siitä, kun tarjoaa halvimman ylläpidon. Se oli ihmisarvoa alentavaa toimintaa, josta monelle jäi elinikäiset arvet sieluun. Huutolainen oli talossa usein huonoimmassa asemassa, sai huonoimman makuupaikan, huonointa ruokaa. Lasten kohtalot ovat todella karmivia. Kuinka pieni 4 vuotias lapsi joutuu tekemään töitä koko päivän saamatta kunnon ruokaa, hellyyttä tai kunnon vaatteita. Kirjan tarinoiden henkilöt ovat kuitenkin kaikki selvinneet, eläneet hyvinkin pitkiä elämiä, vaikka huutolaisuuden kokemukset ovat vahingoittaneet sekä henkisesti että usein myös fyysisesti.
Voin suositella kirjaa niille, jotka haluavat tietää enemmän lähihistoriastamme. Tapahtumista, joista vaiettiin pitkään. Kirjan luettua osaa arvostaa omaa elämäänsä ja halaa kenties lapsiaan vähän tiukemmin.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Deborah Simmons: Tumma ritari
Oli ihan pakko lukea yksi romanttinen kirja välillä. Tämä on yksi kirpparilöydöistä ja lojunut tuossa keittiön koko ajan kasvavassa lukupinossa jo jonkin aikaa.
Kirja sijoittuu jonnekin 1600 tai 1700 -luvulle. En ainakaan heti löytänyt kirjasta vuotta, mutta eipä se nyt ihan kauheasti haittaa. Kirjassa on ritari ja neito pulassa sekä kaiken lisäksi lohikäärme, joka uhkaa neitoa. Ritari on raajarikko, neitokaan ei ole täydellinen. Kumpikin siis kuvittelee olevansa huonompi kuin muut. Tämähän on myös romantiikan syntymisen syy tässä kirjassa. Jälleen on vuorossa jännitystä, epäuskoa ja sellaista vanhanaikaista romantiikkaa ilman seksiä.
Ihan mukava luettava. Kirjaa kuuluu De Burgh -veljekset sarjaan. En nyt suunnattomalla innolla ryntää hakemaan muita sarjan kirjoja, mutta voihan näitä lukea, jos eteen sattuu. Riitti kuitenkin tyydyttämään romantiikan nälän.
Kirja sijoittuu jonnekin 1600 tai 1700 -luvulle. En ainakaan heti löytänyt kirjasta vuotta, mutta eipä se nyt ihan kauheasti haittaa. Kirjassa on ritari ja neito pulassa sekä kaiken lisäksi lohikäärme, joka uhkaa neitoa. Ritari on raajarikko, neitokaan ei ole täydellinen. Kumpikin siis kuvittelee olevansa huonompi kuin muut. Tämähän on myös romantiikan syntymisen syy tässä kirjassa. Jälleen on vuorossa jännitystä, epäuskoa ja sellaista vanhanaikaista romantiikkaa ilman seksiä.
Ihan mukava luettava. Kirjaa kuuluu De Burgh -veljekset sarjaan. En nyt suunnattomalla innolla ryntää hakemaan muita sarjan kirjoja, mutta voihan näitä lukea, jos eteen sattuu. Riitti kuitenkin tyydyttämään romantiikan nälän.
lauantai 18. helmikuuta 2012
Dean Koontz: Pienempi paha
Pitkästä aikaa luin dekkarin. Dekkarikausia tulee ja menee, en usko, että tämä on kauden alku, mutta ihan mukava luettava kuitenkin. En ole tainnut Koontzin kirjoja oikein lukeakaan aiemmin, joten sitenkin jotain uutta ja erityistä.
Kirja alkaa hyvin kiinnostavasti, baarimikko Billy löytää autonsa tuulilasista viestin, jossa häntä pyydetään valitsemaan. Joko hän toimittaa viestin poliisille ja iäkäs nainen kuolee tai hän ei tee mitään ja viehättävä vaalea opettajatar kuolee. Tästä alkaa osittain tyypillinen dekkarin kissa-hiiri -leikki.
Billy tuntuu alussa hyvin sympaattiselta hahmolta, kiltiltä, huolehtivaiselta. Hänen taustaan paljastuu kuitenkin vähemmän kilttejä yksityiskohtia. Toisaalta, ne eivät ainakaan omaa mielipidettäni kuitenkaan muuttaneet.
Dekkareita lukiessa on aina hauska itse yrittää paljastaa murhaajaa, etenkin perinteisen tyylisissä "murha kirjastossa" kirjoissa. Tämä ei nyt ole mitenkään perinteinen, mutta murhaajan arvailu oli kuitenkin hauskaa. Osuin jopa osittain oikeaan, mutta olin kuitenkin aivan väärässä, mikä oli erittäin mukava asia lukukokemuksen kannalta.
Itselleni jäi ihan kiva fiilis kirjasta ja saattaisin kuvitella lukevani useammankin Koontzin kirjan. En ehkä lähde saalistamaan, mutta jos eteen sattuu, niin saatan ottaa mukaan.
Kirja alkaa hyvin kiinnostavasti, baarimikko Billy löytää autonsa tuulilasista viestin, jossa häntä pyydetään valitsemaan. Joko hän toimittaa viestin poliisille ja iäkäs nainen kuolee tai hän ei tee mitään ja viehättävä vaalea opettajatar kuolee. Tästä alkaa osittain tyypillinen dekkarin kissa-hiiri -leikki.
Billy tuntuu alussa hyvin sympaattiselta hahmolta, kiltiltä, huolehtivaiselta. Hänen taustaan paljastuu kuitenkin vähemmän kilttejä yksityiskohtia. Toisaalta, ne eivät ainakaan omaa mielipidettäni kuitenkaan muuttaneet.
Dekkareita lukiessa on aina hauska itse yrittää paljastaa murhaajaa, etenkin perinteisen tyylisissä "murha kirjastossa" kirjoissa. Tämä ei nyt ole mitenkään perinteinen, mutta murhaajan arvailu oli kuitenkin hauskaa. Osuin jopa osittain oikeaan, mutta olin kuitenkin aivan väärässä, mikä oli erittäin mukava asia lukukokemuksen kannalta.
Itselleni jäi ihan kiva fiilis kirjasta ja saattaisin kuvitella lukevani useammankin Koontzin kirjan. En ehkä lähde saalistamaan, mutta jos eteen sattuu, niin saatan ottaa mukaan.
perjantai 17. helmikuuta 2012
Häkkinen – Ikonen – Pitkänen – Soikkanen: Kun halla nälän tuskan toi: miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet
Kirja on ollut sanomalehden korvikkeena nyt reilun kuukauden. Kuten Suomen historian kirjaa kirjoittaessani totesinkin, innostuin nälkävuosista ja tämä on kirja, joka jäi mukaani kirjastosta. Kirja on aivan erinomainen.
Kirjassa on, kuten näkyykin, useita eri kirjoittajia. Kirjoittajat ovat myös eri alojen tutkijoita ja tarkastelevat kirjassa nälkävuosia jokainen omasta näkökulmastaan. Asiaa tarkastellaan hyvin objektiivisesti, tieteellisesti, tekstin olematta kuitenkaan kuivaa tai tylsää. Kirjoittajat ovat onnistuneet erinomaisesti tuomaan tieteellisyyden ilman tieteellisyyden leimaa.
Kirjassa on pohdittu nälkävuosien tematiikkaa talouden, yhteiskuntahierarkian, uskonnon, uskomusten, kulttuurin ja monen muun näkökulmasta. Koen ainakin itse saaneeni erittäin laajan ja monipuolisen kuvan kaikista eri näkökulmista, jotka tulee ottaa huomioon tarkasteltaessa tämänkaltaista murhenäytelmää. Nälkävuosien aikana kuoli noin 150 000 ihmistä eli noin 8 %:a koko kansasta. Määrä on siis erittäin huomattava.
Nälkävuosiin johtivat useampi heikkosatoinen vuosi, erittäin kylmä talvi ja osaltaan myös infrastruktuurin heikkous ja yleinen heikko taloustilanne. Ihmisten kohtalot olivat karmeita. Kirjassa ei niinkään ole tarkasteltu yksittäisen henkilön tapahtumia, vaikka niihinkin on lyhyesti viitattu esimerkinomaisesti eri tilanteita hahmottamaan.
Vaikka kirja on tieteellinen teos, sen lukeminen oli suoranainen nautinto. Itse asiassa aamun hetket tuntuivat jopa liian lyhyiltä, kun kirjaan oikein syventyi. Pidin kirjan parhaimpana saavutuksena kokonaisvaltaista tarkastelua asiasta, johon liittyy paljon enemmän kuin mitä ensi alkuun ajatteleekaan. Kirjassa oli myös sopivasti katkelmia lehtikirjoittelusta, kuvia ja muuta dokumentointia.
Suosittelen kaikille Suomen historiasta vähääkään kiinnostuneille.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
Valitsin kirjan scifi-haasteeseen umpimähkään kirjaston hyllystä. Tarina vaikutti takakannen perusteella ihan kivalta ja kirja oli sopivan paksuinen. Tällaiset hetket saattavat muuttaa aika paljon ajattelua ja tulevaisuuden toimia. Pistää oikein pohtimaan, onko mikään oikeasti sattumanvaraista.
Verronen on minulle, häpeän tunnustaa, aivan uusi tuttavuus, vaikka näin jälkikäteen selvitettynä hän onkin palkittu ja kiitetty kirjailija. Minulta asia on mennyt täysin ohi, mikä kuvastaa varmaankin aikaisempia lukutottumuksiani. Tämän kirjan luettuani hain jo seuraavan Verrosen odottamaan.
Tarina sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, kyseessä on siis dystopia. Maailma on muuttunut. Ympäristö on tuhoutunut tai tuhoutumassa. Säteily on niin voimakasta, että ilman suojaa ei selviä. Yhteiskunta on totalitäärinen, jokainen on sirutettu ja saanut tietynlaisen statuksen. Yhteiskunnan ulkopuolella elää kuitenkin vielä siruttomia, joita metsästetään suruttomasti. Kuva maailmasta on melko ahdistava.
Kirja kertoo Tiksu P:stä, joka on läpikäynyt täydellisen muutoksen maksaakseen velkansa. Tiksu ajautuu erinäisten vaiheiden kautta kuumailmapallolentäjäksi. Hän työskentelee ensin ympäristöhörhöjen kanssa yrittäen selvittää sään manipulointia, mutta ajautuu sen jälkeen metsästämään siruttomia Etelä-Eurooppaan, joka on kuuma ja ahdistava paikka. Tiksu ei tunne, hän vain ajautuu.
On oikeastaan vaikea kuvata kirjaa lukukokemuksena. Luettuani tämän eilen illalla mietin sängyssä toista tuntia, mitä oikeastaan luin. Luinko matkakertomuksen, luinko kauhuskenaarion tulevaisuudesta, luinko pätkän ihmisen elämänkaaresta vai mitä. Päädyin lopputulokseen, että luin jotain näistä kaikista. Tiksu matkustaa halki Euroopan, samalla kuvataan ympäristön tuhoa ja ihmisten ahdinkoa, mutta myös ihmisyyden katoamista ja toisaalta sen löytymistä. Sanoisin siis, että hyvin moniulotteinen ja kiinnostava teos on kyseessä.
Kuten jo mainitsinkin, hain jo seuraavan Verrosen odottamaan ja kas, sekin on dystopia. Itse pidän dystopioiden lukemisesta, ainakin tähän astisissa on ollut jotain samaa, mutta kaikki ovat kuitenkin tyystin erilaisia.