Jotenkin sitä miettii esikoiskirjailijoita, onko heillä suunnaton palo, tarve kertoa tarinansa. Onko tarina vainonnut heitä vai tuleeko se kuin itsestään. Tämä ei nyt mitenkään liity Nirosen kirjaan, kunhan vain pohdin. Tarina on vahva tässä kirjassa. Se on yhtäaikaa surullinen ja toiveikas. Se on hetki elämää.
Kirjassa yhdistyy kahden nuoren tarina hienosti jopa yhdessä lauseessa voidaan viedä kummankin tarinaa eteenpäin. Voisi kuvitella tällaisen olevan sekavaa ja vaikeaa, mutta jostain syystä se toimi ja vieläpä oikein hyvin. Riina ja Joona ovat abiturientteja. He asuvat eri puolilla Helsinkiä. Heidän elämänsä ovat hyvin erilaiset, mutta kummatkin ovat nyt yhdessä elämän käännekohdista.
Tällä kertaa jo parjaamani takakannet osuivat hienosti asian ytimeen, vaikka en sitä heti tajunnut. Nyt on pakko ihan tehdä suora lainaus.
"...kuinka kaikki, mitä on tulossa voi hetkessä muuttua konditionaaliksi."
Itse pidän konditionaalista, mutta en ole koskaan ajatellut sitä näin. Tuo on minusta äärettömän hienosti sanottu ja kirjan luettua sen vasta ymmärtää. Tämä kuuluu siihen kategoriaan kirjoja, jotka jäävät toviksi mieleen ja paljastavat itsestään uusi kerroksia. Kirja ei ole pituudella pilattu, mutta lyhyeen on saatu tunteita ja draamaa.
On jotenkin ahdistavaakin ajatella, että kirjoittaja on vasta 23, mutta hän osaa kuitenkin jäsennellä ajatuksensa näin hienosti. Se on jopa vähän kadehdittavaa. Toivon, että hänestä kuullaan paljon vielä tulevaisuudessa, sillä ainakin minua hänen kirjansa kosketti. Kirja on tosiaan tarina nuorista, mutta asiat, joita siinä käsitellään ovat iästä riippumattomia. Jokainen meistä tuntee samalla tavoin kuin kirjan päähenkilöt.
Mukavaa vaihtelua iänkaikkisella pararomantiikalle, joka tällä hetkellä puskee ulos jokaisesta huokosestani, vaikka tiedänkin pian palaavani sen pariin. Taidan kuitenkin maistella jotain muuta välillä. Mitä, sitä ei taida kukaan vielä tietää. Nironen on kuitenkin erittäin suositeltava luettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti