Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Olin nähnyt ennen kirjan lukemista elokuvan ja pidin siitä suunnattomasti. Yllätyksekseni elokuva noudatteli kirjaa hyvinkin paljon ja tunnistin kirjasta elokuvan, mikä ei ole itsestäänselvyys kovinkaan usein, vaan kuten tiedämme kirjat lyövät elokuvat 100-0, usein ei aina.

Dorian Grayn muotokuva on klassikko. Se on Oscar Wilden ainoa romaani ja herätti viktoriaanisessa Britanniassa huomiota ja pahennusta aiheellaan, jota tulkittiin monin tavoin. Samoin itse kirja on hyvin moniulotteinen. Lukiessakin pohti, mitä oikeastaan luki. Lukiko kuvausta ihmismielen synkkyydestä tai kenties yhteiskunnan rappiosta. Päätin kuitenkin lukea kirjan kirjana, vaikka se herättikin jälleen lukuisia ajatuksia, kuten hyvän kirjan tuleekin.

Lyhyesti juonesta, joka lienee monelle tuttu. Kirja kertoo kauniista Dorian Graysta, josta taidemaalari Basil Hallward maalaa taulun, josta tulee kirjan keskushahmo. Dorian toivoo, että hän pysyisi aina yhtä kauniina kuin hän on taulussa ja toive käy toteen. Dorian on alussa viaton, turmeltumaton nuori mies, joka saa kuitenkin opastusta haureuteen ystävältään lordi Henrylta. Dorianin vajotessa yhä syvemmälle, hän kuitenkin säilyttää kauniin ja viattoman ulkomuotonsa. Sen sijaan hänestä maalattu taulu kuvastaa Dorianin sielun turmeltuneisuutta ja siinä hänen kauneutensa katoaa. Dorian pysyy siis vuosikymmeniä saman näköisenä, mutta viimein hän alkaa tuntea myös sielunsa rumuuden.

Kirja on yhä ajankohtainen. Ihmisen tavoittelu kauneutta ja ikuista nuoruutta kohtaan on ainainen piirre ihmiskunnassa. Kauneuden tavoittelussa unohdetaan usein eettiset asiat ja moraali. Vain se, mikä näkyy peilissä on tärkeää. Ihmisen teot kuitenkin heijastuvat hänen sieluunsa ja kerääntyvät sinne kuin sairaus, joka mädättää ihmisen sisältäpäin.

Kirja tulkittiin aikanaan myös homoeroottisena johtuen Wilden omasta elämästä. Tietynlaista tämänkaltaista alavirettä kirjasta voi myös havaita, etenkin Basilin tunteissa Doriania kohtaan ja Dorianin käytöstä ja vaikutusta myös muihin miehiin. Asiaa ei käsitellä mitenkään negatiivisessa valossa, vaan se vain on.

Mitä kirja sitten on? Onko se kauhua, kuten jossain määritellään? Kauhua se on sinänsä ja varmaan aikanaan vielä enemmän, että se käsittelee ihmismielen turmeltuneisuutta, joka kauhistuttaa yhä edelleen. Nykyään maailma on vain niin täynnä eriasteista kauhua, mikä johtuu meistä ihmisistä, että Dorianin kaltainen ihminen sellaisenaan ei välttämättä enää nyky-yhteiskunnassa olisi niin yksin kuin hän kirjassa on. Kirja käsittelee myös pahuutta monessa eri olomuodossa. Elääkö pahuus meissä jokaisessa, mutta on vain peitellympää useimmissa ja purskahtaa esiin rikollisissa ja kutsumissamme pahoissa ihmisissä.

Kirja siis tosiaan pisti miettimään ja pohtimaan, vaikka sitä en välttämättä olisi aluksi uskonut. Suosittelen kirjaa lämpimästi jälleen kaikille. Kirja ei ole sellainen kerralla ahmaistava, mutta koukuttava se on.