Tuomas Kyrö: Miniä

Sinnehän minäkin Kirjan ja ruusun päivänä suunnistin, kirjakauppaan, jotta saisin kaupanpäällisenä tämän kirjan. Kävin työpaikkakuntani pienessä Kipa-kirjakaupassa ja vierailu oli hyvin miellyttävä. Tämä mukaan lukien sain 13 eurolla 5 kirjaa, kun valitsin muutamia loistavia teoksia alelaatikosta. Mutta sitten tästä Kyröstä.

Kyrö on minulle tuttu ennestään vain ja ainoastaan tv:stä. En ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, olen sattumalta saattanut kuulla muutamia pätkiä Mielensäpahoittajasta. Miehelle kävin juuri lainaamassa Mielensäpahoittajan äänikirjana, kun hän on innostunut kokeillessaan muutamia pätkiä omassa autossani kuuntelemista kirjoista. Tätä voi pitää suunnattomana askeleensa, sillä mieheni ei lue.

Mutta nyt Miniään. En siis ole lainkaan tietoinen, mitä appiukko on tehnyt ennen tätä, joten tavallaan pystyin lukemaan kirjaa ilman ennakkoluuloja. Tosin olin sivusilmällä jo vilkaissut muiden postauksia blogeista. Melkoisen moni tämän onkin jo lukenut.

Pidin kirjan kannesta, se oli oikein kiva ja värikäs. Tossuihin myös viitataan kirjassa, mikä oli kiva juttu. Kirja itsessään on suhteellisen viihdyttävä ja jopa opettavainen. Pystyn melko hyvin samaistumaan kiireiseen uranaiseen, joka saa vaivoikseen kaavoihinsa kangistuneen appiukkonsa. Takaumia oli kenties välillä vähän liikaa ja näin itse tarinasta tuli jotenkin ohut. Toisaalta takaumien kautta hetkistä tuli koomisia.

Mitäs sitten voisi sanoa... Kivaa ajanvietettä ei sen suurempaa. Saatan kuunnella nuo miehelle lainatut äänikirjat, mutta en syöksy varaamaan Kyröä kirjastosta. En ole suuri tällaisen kirjallisuuden ystävä. Olisiko tämä jotain huumorikirjallisuuden muotoa, kenties. Ihan kiva siis, mutta tuskin toista kertaa tartun, mutta eihän ole lahjakirjan sivuihin katsomista tai jotain sinnepäin.