Lainasin tämän alunperin miehelleni kuunneltavaksi, mutta pitihän se itsekin kuunnella, että tietää, mistä puhutaan. Harvempi on varmaan välttynyt kuulemasta Mielensäpahoittajasta. Ehkä tuo ennakkohypetys sai odotukset liian korkealle tai sitten olen vaikeasti miellytettävä.
Kirjassa on noin 5 minuutin pituisia novelleja kuin yleisönosastokirjoituksia, joita rustaa vanha yksinäinen mies, jonka vaimo on hoitokodissa ja lapset jossain kaukana kaupungissa. Tokihan kirjassa kaipaillaan vanhaan hyvään aikaan, mutta siinä on myös selkeitä kannanottoja vanhustenhuollosta nykypäivänä tai ainakin itse olin näin ajattelevani.
Paikoin kirjassa oli aivan huikeita ajatuksia nykyajan ihmisestä, mutta jotenkin kirja hiipui loppua kohden. Jutut alkoivat toistumaan. Tosin kirjan viimeinen novelli sai itkemään ihan kunnolla, sen verran herkäksi myös mielensäpahoittaja voi ryhtyä.
Tunnistin kirjasta oman isäni viisauksia säästäväisyydestä ja elosta yleensä. Isäni varmaan pitäisi kirjasta, jos häntä saisi lukemaan yhtään mitään.
Tämäkään kirja ei vielä saanut haluamaan lisää Kyröä, mutta ehkä annan vieläkin mahdollisuuden.
Antti Litja oli huikea lukija, joka selkeästi samastui hahmoon aivan täysillä. Äänikirjana tämä oli suhteellisen lyhyt "vain" neljä cd:tä, sellainen välipala. Seuraava äänikirja odottaa jo autossa aamua, taidan olla täysin koukuttunut tähän kuuntelemiseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti