Luettuani edellisen Christien otin samalla selvää enemmän itse kirjailijasta. Tässä selvisi, että Christie kirjoitti romanttisia kirjoja nimellä Mary Westmacott. Kyseinen kirjailijanimi oli täysin uusi, olikin mukava yllätys, kun kirjastosta löytyi useita kirjoja tällä nimellä. Tapani mukaisesti hamstrasin varmuuden vuoksi mahdollisimman monta, jos vaikka koukuttuisin. Näin ei kuitenkaan käynyt, ainakaan tämän kirjan ansiosta, vaikka ihan kiva lukuromaani kirja onkin.
Kirja kertoo tarinan, jossa kertojana on Hugh. Mies, joka on rampautunut onnettomuudessa. Hän on tarkkailija, jolle ihmiset avautuvat. Hugh toimii kertojana. Alussa hän saa viestin, että hänen vanha tuttavansa John Gabriel on kuolemaisillaan ja haluaa tavata hänet vielä kerran. Hugh kertoo, kuinka hän tapasi John Gabrielin ja miten tämä pilasi naisen, Isabellan, elämän. Vai pilasiko?
Tavallaan kirjassa on mysteeri, ei tosin rikos, mutta alussa ilmaistu ratkaisematon mysteeri, jota kertoja alkaa purkaa auki. Sinänsä tarina ei ole mitenkään yltiöromanttinen, en ehkä pitäisi kovinkaan romanttisena lainkaan. Tarina on enemmänkin ihmissuhdedraama. Ei mikään ihmeellinen tarina, mutta kuitenkin sellainen, jonka lukee.
Tarinan opetus, onko sellaista. Ehkä se, että onnellisuus merkitsee eri asioita eri ihmisille. Toiset ihmiset haluavat olla onnettomia tai he saavat energiaa siitä, että ovat onnettomia ja saavat näin ihmisiltä myötätuntoa. Toiset taas ymmärtävät maailmaa aivan täysin eri tavoin kuin mikä määritellään normaaliksi.
Muutama Westmacott majailee vielä kirjastohyllyssäni. Tällä hetkellä olen onnellinen, jos jaksan lukea ylipäätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti