Jos ihmisellä on kolme harrastusta ja yhtä tekee intohimoisesti, niin jotenkin ei jää aikaa kahdelle muulle niin paljon. Näin on käynyt nyt minulle. Neulominen vie kaiken ajan ja lukeminen on hyytynyt lähinnä sille tasolle, että kuuntelen autossa äänikirjoja ja luen aina pätkä silloin tällöin ruuanlaiton lomassa, muutoin aika menee neulomiseen ja sukkiahan valmistuukin.
Nyt kuuntelun osalta olen jäänyt hieman koukkuun näihin Wallandereihin. Lukija Eero Saarinen on aivan mainio, kirjat ovat sopivan koukuttavia ja on pakko myöntää, että en ole kirjastosta kovinkaan moneen uuteen kiinnostavaan äänikirjaan törmännyt.
Ei nyt mennyt lukujärjestys ihan järjestyksessä ja se hieman risoo, etenkin, kun aloitin tämän kyseisen kirjan jälkeen kuuntelemaan kirjaa, joka on sarjassa ennen tätä teosta. Minähän tiedän jo asioita, joita ei kirjassa ole vielä tapahtunut. Toisaalta Wallanderit keskittyvät aika paljon kuitenkin aina kyseiseen tapaukseen, joten yritän antaa tuon olla häiritsemättä itseäni.
Hymyilevän miehen alussa Wallander on päättänyt luopua poliisiurasta. Hän kokenut syvän henkisen trauman ja tuntee olevansa aivan toinen ihminen kuin ennen. Hän jopa heittää pois oopperalevynsä. Tulee kuitenkin tapaus, jota Wallander ei voi olla tutkimatta. Ja hyvä näin, sillä muutoin koko tapaus olisi saattanut jäädä tutkimatta tyystin. Ensin kuolee vanha asianajaja tapahtumassa, jota luullaan auto-onnettomuudeksi, pian kuolee hänen poikansa ja muita ihmisiä uhkaillaan. Tuntuu kuin asianajajien työllä olisi roolinsa tässä, mutta millä osalla. Pian Wallander älyää tutkivansa talousrikoksia, mutta myös jotain muutakin.
Olihan tämä ihan hyvä, mutta nyt meni vähän överiksi sen suhteen, että kuinka monta rikoksen haaraa tähän olikaan ujutettu. Ihan ei mielestäni pysyneet langat käsissä, eikä kaikkea saatu kudottua rikoksen verkoksi mitenkään sujuvasti.
Edellisessä kirjassa ärsyttänyt tapa käyttää Kurt Wallanderin koko nimeä jatkuvasti puuttui onneksi tästä eli Wallander oli vain Wallander. Lukija Eero Saarinen on vakaa ja hyvä lukija, joka ei juurikaan eläydy, mutta lukee kiinnostavasti ja sellaisella rauhoittavalla äänellä, jota kaipaa työmatkoilla, mutta joka välillä etenkin aamuisin alkaa myös unettaa.
Uusi Wallander on jo soittimessa, itse asiassa tätä ennen tehty, joten nyt saan selville, miksi Wallander oli kirjan alussa niin järkyttynyt mieleltään.
Hymyilevän miehen alussa Wallander on päättänyt luopua poliisiurasta. Hän kokenut syvän henkisen trauman ja tuntee olevansa aivan toinen ihminen kuin ennen. Hän jopa heittää pois oopperalevynsä. Tulee kuitenkin tapaus, jota Wallander ei voi olla tutkimatta. Ja hyvä näin, sillä muutoin koko tapaus olisi saattanut jäädä tutkimatta tyystin. Ensin kuolee vanha asianajaja tapahtumassa, jota luullaan auto-onnettomuudeksi, pian kuolee hänen poikansa ja muita ihmisiä uhkaillaan. Tuntuu kuin asianajajien työllä olisi roolinsa tässä, mutta millä osalla. Pian Wallander älyää tutkivansa talousrikoksia, mutta myös jotain muutakin.
Olihan tämä ihan hyvä, mutta nyt meni vähän överiksi sen suhteen, että kuinka monta rikoksen haaraa tähän olikaan ujutettu. Ihan ei mielestäni pysyneet langat käsissä, eikä kaikkea saatu kudottua rikoksen verkoksi mitenkään sujuvasti.
Edellisessä kirjassa ärsyttänyt tapa käyttää Kurt Wallanderin koko nimeä jatkuvasti puuttui onneksi tästä eli Wallander oli vain Wallander. Lukija Eero Saarinen on vakaa ja hyvä lukija, joka ei juurikaan eläydy, mutta lukee kiinnostavasti ja sellaisella rauhoittavalla äänellä, jota kaipaa työmatkoilla, mutta joka välillä etenkin aamuisin alkaa myös unettaa.
Uusi Wallander on jo soittimessa, itse asiassa tätä ennen tehty, joten nyt saan selville, miksi Wallander oli kirjan alussa niin järkyttynyt mieleltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti