Vuotuinen Porispere vuodatus

Olen ollut yhtä vailla kaikissa Porispereissa, kuten Rane Raitsikkakin. Tämä oli nyt kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olen Ranen nähnyt, sillä en aina ole ihan kaikkia katsellut. Tällä kertaa tarjonta oli aivan loistava, että vain pari bändiä jätin katsomatta. Liput hankittiin jo ennen joulua ja niin tehdään myös tänä vuonna. Luotto ensi kesään on niin vahva.

 

Perjantaina odotin eniten Juliet Jonesin Sydäntä. Paikka eturiviin piti varata ajoissa ja siinähän sitten jökötin meidän 9 vuotiaan kanssa, jota olin tarmolla yrittänyt aivopestä, mutta en täysin onnistunut. Julietit näin viimeeksi livenä ehkä vuonna 1990 tai 1989 ensimmäisissä DBTL:ssä. Silloinkin olin eturivissä. Julietit veivät täysin sydämeni silloin ja jälleen. On aivan huikea kokemus kuulla bändiä, jota olet rakastanut yli 20 vuotta ja jonka biisit osaat ulkoa. Vähän kuin pari vuotta sitten Suicidal Tendencies. Keikka oli todella hyvä, iloinen, rento ja ennen kaikkea täynnä energiaa ja hyvää oloa.

 

Julietin jälkeen hypättiin telttaan tsekkaaman Pää kii, jota eräs ystäväni oli kehunut, eikä suotta. Rentoa punk-meininkiä riitti ja punkhan on hyvin lähellä sydäntäni. Pidin kovasti, vaikka keikasta ei näin jälkikäteen paljoakaan jäänyt mieleen.

 

Sitten illan toinen odotettu kohokohta minulle, Viikate. Kaksi vuotta sitten näin Viikatteen livenä ekan kerran ja silloin ihastuin, nyt lähes rakastuin. Kitarat soivat niin kauniista. Vitsit ovat surkeita ja kuivia. Laulut täynnä melankoliaa, mutta jotain positiivista kuitenkin. Viime keikan jälkeen otin Viikatteen kuunteluun ja nyt olikin hienoa osata lähes kaikkien laulujen sanat ulkoa. Nyt pari viikkoa keikan jälkeen kitarat soivat autossani lähes päivittäin, sillä välillä täytyy kuunnella seuraavaa aktia, jota tyttäreni 9 v odotti koko festareilta eniten, Lapkoa.

 

Itse olin ennen keikkaan tykästynyt Lapkon joihinkin biiseihin, mutta en ollut nähnyt heitä ennen livenä. Tyttäreni vaatimuksesta riensimme juoksujalkaa eturiviin. Täytyy onneksi todeta, että hyvä musiikkimaku on ainakin osittain periytyvää, onneksi. Lapkon keikka oli paras koko illassa ja jopa koko festareilla. Se oli niin täynnä energiaa, positiivista energiaa, taitoa, hienoa musiikkia ja kaikkea muutakin mahdollista. Tyttäreni oli aivan fiiliksissä keikan jälkeen ja on yhä. Meillä on melkoinen Lakon tehosoitto käynnissä usealla taholla. Itselleni etenkin uudesta levystä tulee mieleen Manic Street Preachersin ekat levyt ehkä lisättynä hitusella Big Countrya. Pidän kovasti.

 

Odotin kovasti illan seuraavaa esiintyjää Danko Jonesia, joka lukeutuu lempibändeihini. Valitettavasti tällä kertaa en ihan saanut, mitä halusin, sillä vaikka soitto oli komeaa, välispiikit sopivan maskuliinisia ja rock, jotain puuttui. Vähän kliininen olo jäi, ehkä keikka olisi parempi muualla kuin päälavalla. Joka tapauksessa tuli lapsen nukkumaanmenoaika, joten jätimme Eput muille ja suuntasimme kotiin.

 

Lauantai alkoi odotetulla Olavi Uusivirralla. Ajankohta oli aikainen, mutta Olavi sai teltallisen yleisöä kyllä fiiliksiin. Aivan loistava, energinen keikka. Melkein toivoin olevani 20 vuotta nuorempi ja eturivissä, jossa Olavi kävi halailemassa. Olin kuitenkin minä ja synkkänä takarivissä. Tosin kovin synkkä ei Olavin kanssa voinut olla.

 

PKN valtasi päälavan ja luvassa oli punkhenkeä, punkhenkisillä välispiikeillä. Hyvähän PKN on ja kehittynyt selkeästi parin vuoden takaisesta. Aina mun pitää kuunnella punkkia. Olen palvonut Rane Raitsikkaa aina Smackin ajoista ja viimein näin palvontani kohteen livenä Atomirotan riveissä. Rane oli ihana, soitti hyvin ja puhui jääkiekosta, mitä muuta voi tyttö haluta. Atomirotalta tiesin tasan yhden biisin, mutta se ei haitannut letkeän fiiliksen leviämistä hyväksi oloksi koko kroppaan.

 

Disco Ensemble löytyy myös levyhyllystäni ja esiintyi seuraavaksi päälavalla. Keikka oli hyvä ja energinen, ehkä olisi toiminut paremmin teltassa ja eturivissä äänentoisto hieman puuroutui, joten ihan täysillä en keikasta nauttinut, mutta neiti 9 v nautti. Energiaa ja hyvää oloa riitti tälläkin kerralla.

 

Festareilla joutuu usein vaikeiden valintojen eteen ja sellainen tuli seuraavaksi. Mennäkö katsomaan Melrosea ja Tokelaa vai Teksti-tv 666:ta. Tein ratkaisun, että katsoin pari biisiä Melrosea ja todettuani, että ei iskenyt ihan nuijalla, siirryin pikkulavalle katsomaan jotain outoa. Pää kii laulaja oli maininnut jätkien imppaavan liimaa ja Disco Ensemblen Miikka oli kehunut, joten mitä muuta voi tehdä kuin katsoa. Lisäksi Porisperen sivuilla bändiä oli kehuttu porilaisimmaksi ei-porilaiseksi bändiksi. Yhteyksiä etenkin Circleen olin havaitsemani. Viisi kitaristia pienellä lavalla oli jo itsessään harvinainen näky. Musiikki soi kauniisti, oudon huumaavasti. Mies ei pitänyt, mitä huumaannuin ja lisäsin Teksti-tv 666:n soitettavien listalle.

 

Tämän jälkeen tuli suurin pettymys. Ei sillä, että muutenkaan pitäisin Von Herzen Brothersin musiikista, mutta olin kuitenkin pettynyt. Keikka tuntui kestävän iäisyyksiä, enkä saanut pienintäkään fiilistä aikaiseksi. Kaikesta ei voi pitää. Tässä vaiheessa tytär sai lähteä kotiin ja isä ja äiti menivät moshaamaan Nuclear Assaultin tahtiin. Kunnon speed-musiikkia ei usein kuule/koe livenä ja nämä vanhat papat jaksoivat hienosti. Muistan omistaneeni kopioidun c-kasetin, johon olin hienosti tekstannut Nuclear Assault heidän fontillaan. Ehdin myös katsoa pätkä Nuorien Vihaisten Miesten settiä eli laulaa kuorossa Patasydäntä. Peruspunkkia löytyy heidänkin repertuaaristaan hyvin.

 

Mitä voi sanoa Popedasta muuta kuin, että niin perussuomirockia harvoin näkee. Popedan olen nähnyt Porissa livenä ehkä vuonna 1984 yhdessä Dingon kanssa. Popeda on varma. Keikka oli hyvä, laulut osasi ulkoa. Hieman ehkä hymyilytti Costellon tuulikone ja Paten välispiikit, mutta en voinut olla pitämättä. Kersantti Karoliinakin onneksi tuli encoressa.

 

Juju ja Mama Longhorn eivät ihan kauheasti säväyttäneet. Harvoin kuitenkin bongaa oman yliopiston matematiikan harkkojen vetäjän ilman paitaa lavalta soittamasta kitaraa, mutta selvisin traumoitta. Illan pääesiintyjä oli Bad Religion. Bad Religion on kuulunut lemppareihini pitkään ja biisit olivat tuttuja. Keikka oli hyvä, posiitivista energiaa ja punkasennetta löytyi, mutta jokin jäi uupumaan, en tiedä vain mikä. Me vanhat emme jaksaneet enää Teflon Brothersia, joten matka kävi kotiin.

 

Sunnuntain perhepäivä oli tyttären toinen kohokohta, sillä olihan Robin esiintymässä. Häntä ennen kuitenkin legendaarinen kaksikko Pommi ja Gommi räjäytti ainakin oman pankkini. Tuli ihan lapsuus mieleen. Robin oli näin täti-ihmisellekin mukavan energinen kokemus ja ahkerasta aivopesusta johtuen osaan hänenkin biisinsä ulkoa. Olimme jo ennakkoon sopineet, että Elastinen ja Samuli Edelman saavat jäädä väliin. Eivät kuulu ihan mukavuusalueelle.

 

Viikonlopun saldo oli huikean positiivinen. Järjestelyt olivat jälleen kerran erinomaiset. Sää oli hyvä, bändit olivat loistavia, fiilis huikea. Porispere on rauhallinen ja sopuisa, että sinne voi viedä lapsetkin. Tällä kertaa nuorin oli kotona muina päivinä paitsi sunnuntaina, mutta 9 vuotias nautti täysin rinnoin. Niin tekivät myös äiti ja isä.

 

Kuvat lisää myöhemmin.