En nyt kovin innoissani tarttunut tähän äänikirjaan. Viimeisimmät Lehtolaiset ovat olleet pettymyksiä, eivätkä odotukseni olleet mitenkään korkeat. Tällä kertaa Lehtolainen yllätti minut todella positiivisesti. Pidin kirjasta, jopa jouduin sen imuun sen verran pahasti, että jouduin istumaan pihalla autossa ajoittain kuuntelemassa luvun loppuun.
Aino asuu yksin mummonmökissä luonnonsuojelualueella pitäen huolta Kreivin tiluksista. Eräänä päivänä hän löytää rannalta alastoman pahoinpidellyn miehen, Thomaksen. Liivijengi on yrittänyt hukuttaa Thomaksen läheiseen järveen, mutta ihmeekseen Thomas on jäänyt henkiin. Thomaksen murhayrityksen syy selviää ja alkaa kujanjuoksu liivijengin ja menneisyyden kanssa.
Sekä Ainolla että Thomaksella on painolastia lapsuudesta ja nuoruudesta. Annetut valat, lupaukset painavat, velvoittavat. Mihin asti ihminen voi elää nuorena annettujen lupaustensa mukaan? Tämä kysymyshän löytyi hieman toisella tapaa myös Arttu Tuomisen Verivelasta. Samoja ajatuksia löytyy myös uudesta Lehtolaisesta, tosin ehkä vähän romanttisemmassa ja vähemmän verisessä paketissa.
Pidin kirjasta kovasti, kuten jo mainitsin. Lehtolainen on tässä kirjassa aivan erilainen kuin aiemmin, vaikka tiettyjä päälleliimattuja Lehtolaiselle tyypillisiä asioita löytyykin, kuten tiettyjen artistien käsittely, sienestys, viittaus taitoluisteluun. Nämä olivat tässä teoksessa triviaaleja yksityiskohtia, jotka löytäessään enemmänkin hymähti tuttuudesta kuin ärsyyntyi siitä.
Lars Svedberg on ollut ikonini äänikirjojen lukijana. Yhtenä Larsin manttelinperijänä pidän itse Aku Laitista, joka luki tämän teoksen. Aku on hyvä, ei eläydy, vaan lukee ilmeikkäästi olematta mitenkään yliampuva. Hänen äänensä on rauhoittava ja luo hyvä ilmapiirin kirjaan kuin kirjaan. Myönnän valinneeni Ellibsistä kirjoja vain hänen vuokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti