Luin pitkästä aikaa ihan kirja kirjaa. Tällä kertaa kirjaston uutuushyllystä tarttui mukaan yhden lempikirjailijani kirjan, jota olin jo aiemmin katsellut Storytellista. Päädyin kuitenkin lukemaan kirjana aamulehden sijaan.
Odotukset ovat aina suuret, kun kyse on Johanna Sinisalon teoksesta. Ennen päivänlaskua ei voi on yksi lempikirjoistani. Tässä kirjassa oli jotain samaa, mutta ei lähellekään. Loppu oli jotenkin myös antikliimaksi koko kirjalle ja oli ehkä hieman töksäyttävä. Mutta ensin kirjan juonesta.
Essi ja Siiri ovat naispari, jolla on kaksi lasta noin 6 vuotias Sissi ja vuoden ikäinen Luukas. Essi on entinen Master Chef -kilpailija, jolla on vegaanikahvila. Siiri on kirjanpitäjä, joka on kotona Luukkaan ja Sissin kanssa ja pyrkii tekemään omia töitään aina, kun pystyy. Sissi on varhaiskypsä (olen sitä mieltä, että epätodellisen varhaiskypsä), Essin biologinen lapsi. Luukas on Siirin biologinen lapsi, yli vuoden ikäinen poika, joka ei puhu eikä pukahda. Molempien lasten isä on neurologi Ville, joka elää parisuhteessa Hiseon kanssa.
Tarinan keskiö alkaa, kun Sissi jää tarhassa kiinni viiltelystä. Uhkat lastensuojelusta, epäilyt toisista alkavat täyttää henkilöiden ajatukset. Kirja on kirjoitettu vuorotelleen Essin, Sissin ja Siirin näkökulmista. Lukija tietää Sissin perustelut viiltelylle, toisaalta ymmärrettävä, toisaalta ei. Sissin ajatukset eivät juuri eroa aikuisten ajatuksista syvällisyyden osalta. Se tekee tarinasta jo hieman epäuskottavan. Sissi on utelias lapsi, joka osaa lukea ja lukee tieteellistä kirjallisuutta, josta omaksuu osan ja osaa ei ymmärrä.
Siirin ja Essin parisuhde nousee tavallaan keskiöön ongelman tultua ilmi, mutta se on enemmänkin sivujuonne. Myös Siiri ja Essi sekä heidän historiansa on sekavan tarinan taustalla, mutta sieltä tulevat juonteet eivät kuitenkaan sovi tarinaan. Lukija odottaa, että kaikki langanpäät koottaisiin yhteen, mutta kirjailijan käsissä pysyy vain muutama lanka.
Kirja on kategorisoitu kauhuksi. Valitettavasti kauhuaspektit ovat olemattomia. Niitä yritetään luoda kirjaan, mutta ne jäävät täysin irrallisiksi. Kirja yritti kovasti, yritti vähän liiankin kovasti. Yritys jäi kuitenkin puolitiehen ja lukijalle jäi vähän sekava olo kirjan loppuessa. Tähän pitäisi pistää "sad face".
Kuitenkin pidän Sinisalon kirjoittamisesta, sitä on kiva lukea, vaikka tarina ei nyt toiminutkaan. Pidin tässä myös teorian ja faktan vuoropuhelusta. Se ei ollut niin hienoa kuin Ennen päivänlaskua ei voi -teoksessa, jossa fakta tosin oli myös fiktiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti