En muista, missä ensi kerran näin juttua tästä kirjasta, ehkä lehdessä ehkä Facebookissa kustantajan sivuilla. Kirjastossa törmäsimme kirjan kanssa uutuushyllyssä ja tarina tuntui lukemisen arvoiselta ja täytyy myöntää, että se on juuri sellainen.
Kirjan teema, hyväksikäyttö, on itsessään jo ahdistava ja usein vaiettu teema. Siksi onkin tärkeää, että asiasta puhutaan, kirjoitetaan, sitä pidetään esillä.
Eletään 1960-luvun loppua. Riikka on iltatähti, ei kovinkaan toivottu ja hän ei opi rakastamaan, koska ei koskaan saa tuntea rakkautta. Riikan veli Erkki on ainut, jolta Riikka saa edes jotain, jota voi kutsua huolenpidoksi. Isä on masentunut ja makaa sängyssään. Äiti tuntuu kovin tunnekylmältä ja taistelee myös omia hyväksikäytön aiheuttamia aaveita vastaan. Riikka löytää 13-vuotiaana jotain rakkautena pitämäänsä miesten sängyistä. Hän uskoo, että se on tapa, jolla välitetään.
Kirjassa kertojat vaihtelevat. Jokainen tuo omat kipupisteensä, epävarmuutensa lukijan eteen. Keskenään he eivät asioista kuitenkaan puhu. Kaikki vaietaan, lakaistaan maton alle, pois näkyvistä. Lukijana teki mieli huutaa, että puhukaa, sanokaa, kertokaa, mutta näinhän se on elämässä, harvoin puhutaan tärkeistä asioista.
Pidin kirjasta todella paljon. Luin sen yhdeltä istumalta. Vaikka se kertoo vaikeista teemoista, se ei osoittele, syyttele, se kertoo. Teksti on soljuvaa, kirjoitettu murteella, se on elämänmakuista ja uskottavaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun alkuun, aikaan, jolloin tästäkään asiasta ei puhuttu ääneen. Nykyään puhutaan, mutta ei riittävästi. Paikoin ajankuvaus menetti hieman uskottavuuttaan, mutta vain paikoin. Sinänsä ajalla ei ole oikeastaan merkitystä, sillä tapahtumat voisivat valitettavasti olla totta vielä tänäkin päivänä.
Suosittelen ehdottomasti. Kirja pistää ajattelemaan. Kaikista kirjoista ei voi sanoa samaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti