Olen odottanut tätä kirjaa pitkän aikaa. Talvella Joe Hill mainosti Twitterissä tämän ilmestymistä USAssa, joten suhteellisen nopeasti tuli suomenkielisenä, niin paljon en siis odottanut, että olisin lukenut englanniksi.
Pidin Hillin esikoisteoksesta Sydämenmuotoinen rasia tosi paljon. Novellikokoelmaa yritin lukea, mutta novellit eivät ole minua varten. Tätä kirjaa kohtaan oli siis suhteellisen kovat odotukset. Osa täyttyi, osa ei.
Kirja kertoo Igistä, joka herää yhtenä aamuna krapulassa ja sarvet päässään. Häntä on syytetty tyttöystävänsä murhasta ja nyt sarvien avulla hän saa ihmiset kertomaan suurimmat salaisuutensa. Hän löytää myös murhaajan ja haluaa kostaa.
Pidin kirjan alusta ja lopusta todella paljon. Keskivälikin oli ihan ok, mutta ehkä hieman pitkäpiimäinen eli hieman tiivistystä, noin 100 sivua, niin tulos olisi ainakin minun mielestäni ollut parempi. Tosin ymmärrän takautumien tärkeyden tarinan kannalta.
Hill osaa isänsä tavoin kirjoittaa omaperäisiä tarinoita, mielenkiintoisine hahmoineen. Pidin Igistä todella paljon, hän on erittäin herttainen, vaikka olisikin muuttumassa piruksi tai demoniksi sarviensa kanssa. Hyvin mielenkiintoinen siis. Lisäksi Hillin kirjoissa on kiinnostavia viittauksia musiikkiin, niin tässäkin, Mickin ja Keithin evankeliumi selkeimpänä. Tätä kirjoittaessa soi muuten The Romantics "What I like about you" repeatilla.
Suosittelut kauhunsekaisista kirjoista pitäville.
Sivut
▼
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
Juhani Aho: Rautatie
Sainpa sentään yhden klassikon luettua, vaikka ei ollutkaan klassikkolistallani.
Rautatie kertoo Matista ja Liisasta sekä heidän matkaan katsomaan rautatietä. Se on myös kertomus uuden pelosta ja epäluulosta. Vaikka tarina on vanha, on kirjassa paljon sellaista, jota voi soveltaa nykyaikaankin. Pelko uutta ja ihmeellistä kohtaan on yhä edelleen vallalla maailmassa, oli kyse sitten tekniikasta, ihmisistä tai vaikka kulttuurista. Tässä kohden Aho on aikaakestävä.
Oli mielenkiintoista lukea suomea, joka sisälsi paljon sanoja, joiden merkitystä en olisi ymmärtänyt, jollei joku ystävällinen sielu, kenties kirjan edellinen omistaja, olisi kirjoittanut selityksiä sivuille. Oma painokseni on vuodelta 1955, mutta ensipainoshan ilmestyi jo 1884. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa, kuinka hyvin tarina on kestänyt aikaa, vaikka Matin ja Liisan elämäntapa onkin jo kadonnut aikoja sitten.
Kirjassa on pilke silmäkulmassa ja henkilöhahmot ovat loistavia. Matti on juro maalaismies, joka saattaa mököttää viikkokausia. Liisa on toimelias ja miestään tavallaan hyvin paljon rakastava emäntä. Jotenkin hurmaannuin kirjasta ja saatanpa innostua lukemaan enemmänkin suomalaisia klassikoita, sillä nehän ovat myös oman kulttuurimme peruspilareita, joiden lukeminen on yleissivistävää.
Nyt aloitin kuitenkin projektin Keskeneräiset kirjat loppuun ja tämä oli niistä ensimmäinen.
Rautatie kertoo Matista ja Liisasta sekä heidän matkaan katsomaan rautatietä. Se on myös kertomus uuden pelosta ja epäluulosta. Vaikka tarina on vanha, on kirjassa paljon sellaista, jota voi soveltaa nykyaikaankin. Pelko uutta ja ihmeellistä kohtaan on yhä edelleen vallalla maailmassa, oli kyse sitten tekniikasta, ihmisistä tai vaikka kulttuurista. Tässä kohden Aho on aikaakestävä.
Oli mielenkiintoista lukea suomea, joka sisälsi paljon sanoja, joiden merkitystä en olisi ymmärtänyt, jollei joku ystävällinen sielu, kenties kirjan edellinen omistaja, olisi kirjoittanut selityksiä sivuille. Oma painokseni on vuodelta 1955, mutta ensipainoshan ilmestyi jo 1884. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa, kuinka hyvin tarina on kestänyt aikaa, vaikka Matin ja Liisan elämäntapa onkin jo kadonnut aikoja sitten.
Kirjassa on pilke silmäkulmassa ja henkilöhahmot ovat loistavia. Matti on juro maalaismies, joka saattaa mököttää viikkokausia. Liisa on toimelias ja miestään tavallaan hyvin paljon rakastava emäntä. Jotenkin hurmaannuin kirjasta ja saatanpa innostua lukemaan enemmänkin suomalaisia klassikoita, sillä nehän ovat myös oman kulttuurimme peruspilareita, joiden lukeminen on yleissivistävää.
Nyt aloitin kuitenkin projektin Keskeneräiset kirjat loppuun ja tämä oli niistä ensimmäinen.
torstai 27. lokakuuta 2011
Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa
Tarkoitus oli lukea ihan vähän vain ennen nukkumaanmenoa, mutta kävikin klassinen yhdeltä istumalta lukeminen, kirjaimellisesti vielä.
Pidin Oliverin esikoisteoksesta Kuin viimeistä päivää todella paljon, joten laitoin tämän heti varaukseen kirjastosta, enkä totisesti katunut. Kirja on aivan ihana, itkettävä ja ihana.
Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rakkaus on luokiteltu kaikkein vaarallisemmaksi taudiksi ja tämän vuoksi kaikki 18 -vuotiaat puhdistetaan eli heidän aivojaan sörkitään, jotta he eivät kykene tuntemaan. Kirjan päähenkilö Lena on pian täyttämässä 18 vuotta.
Jossain määrin kirjasta tuli mieleen Nälkäpeli, jossa siinäkin elettiin totalitaarisessa yhteiskunnassa, tosin muuta yhteneväisyyttä ei juurikaan ole, paitsi, että tästäkin on tulossa trilogia. Kirja on kaihoisan surullinen, jossa Romeo ja Juliakin on varoittavaa esimerkkiä. Itku tuli, se myönnettäköön, sen verran kaunista tämä oli.
Päähenkilö on siis nuori, mutta missään tapauksessa en luokittelisi tätä nuorisokirjaksi pelkästään, vaan sillä on annettavaa meille aikuisillekin. Tavallaan koko kirjan teemana on kulkea massan mukana. Kun näin tekee, tulee onnelliseksi. Sitähän se elämäkin tuntuu välillä olevan, massa mukana kulkemista.
Kaiken kaikkiaan mielestäni aivan ihastuttava kirja, en osaa edes nyt kuvailla oikeilla sanoilla, kun piti heti tulla kirjoittamaan, jotta saisin tämän hyvän kirjan jälkeisen fiiliksen kestämään vielä vähän kauemmin. Tiedättehän sellaisen täydellisen olon, kun laskee huokaisten hyvän kirjan käsistään ja oikeastaan haluaisi melkein lukea sen uudestaan, mutta ei kuitenkaan voi, kun muistaa vielä kaiken. Minulle ainakin näitä fiiliksiä tulee hyvistä kirjoista ja tämä oli sellainen.
Pidin Oliverin esikoisteoksesta Kuin viimeistä päivää todella paljon, joten laitoin tämän heti varaukseen kirjastosta, enkä totisesti katunut. Kirja on aivan ihana, itkettävä ja ihana.
Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rakkaus on luokiteltu kaikkein vaarallisemmaksi taudiksi ja tämän vuoksi kaikki 18 -vuotiaat puhdistetaan eli heidän aivojaan sörkitään, jotta he eivät kykene tuntemaan. Kirjan päähenkilö Lena on pian täyttämässä 18 vuotta.
Jossain määrin kirjasta tuli mieleen Nälkäpeli, jossa siinäkin elettiin totalitaarisessa yhteiskunnassa, tosin muuta yhteneväisyyttä ei juurikaan ole, paitsi, että tästäkin on tulossa trilogia. Kirja on kaihoisan surullinen, jossa Romeo ja Juliakin on varoittavaa esimerkkiä. Itku tuli, se myönnettäköön, sen verran kaunista tämä oli.
Päähenkilö on siis nuori, mutta missään tapauksessa en luokittelisi tätä nuorisokirjaksi pelkästään, vaan sillä on annettavaa meille aikuisillekin. Tavallaan koko kirjan teemana on kulkea massan mukana. Kun näin tekee, tulee onnelliseksi. Sitähän se elämäkin tuntuu välillä olevan, massa mukana kulkemista.
Kaiken kaikkiaan mielestäni aivan ihastuttava kirja, en osaa edes nyt kuvailla oikeilla sanoilla, kun piti heti tulla kirjoittamaan, jotta saisin tämän hyvän kirjan jälkeisen fiiliksen kestämään vielä vähän kauemmin. Tiedättehän sellaisen täydellisen olon, kun laskee huokaisten hyvän kirjan käsistään ja oikeastaan haluaisi melkein lukea sen uudestaan, mutta ei kuitenkaan voi, kun muistaa vielä kaiken. Minulle ainakin näitä fiiliksiä tulee hyvistä kirjoista ja tämä oli sellainen.
Unohdettujen kirjojen metsästys alkakoon, haaste
Haasteita on monenlaisia ja tässä olisi yksi.
Kirpputorit, antikvariaatit ja kirjastot ovat täynnänsä kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut aikoihin. Kirjoja, joiden etu- ja takansi ei kerro mitään kirjan sisällöstä, jos kansia on lainkaan. Kirja ei löydy klassikkoautomaatista ja sen kirjailijasta ei ole kukaan kuullutkaan tai jos on, niin ei vähään aikaan.
Kirja ei ole cool tai hip. Haastan kaikki lukemaan kirjan tai kirjoja, jotka ovat unohdettuja. Kirjoja, jotka vain odottavat juuri sinua tarttumaan ja avaamaan etukansi. Kirjoja, joiden taiteellinen arvo ei välttämättä ole niin suuri, että sitä hehkutettaisiin vuosienkin jälkeen. Tai kirjailija, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka kirja on kuitenkin ollut julkaisemisen arvoinen.
Itse olen hamstrannut pari tällaista jo lukupinooni. Molemmat ovat vanhoja, mutta vanhuus ei ole unohduksen ainut kriteeri, kirja voi olla muutoinkin unohdettu.
Esittele kirja blogissasi ja tuo linkki tämän tekstin kommentiksi. Pureudu syvemmälle, hae tietoa, jos löydät, kirjailijasta. Pohdi, miksi kirja on unohdettu, olisiko sillä kuitenkin jotain annettavaa.
Kirpputorit, antikvariaatit ja kirjastot ovat täynnänsä kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut aikoihin. Kirjoja, joiden etu- ja takansi ei kerro mitään kirjan sisällöstä, jos kansia on lainkaan. Kirja ei löydy klassikkoautomaatista ja sen kirjailijasta ei ole kukaan kuullutkaan tai jos on, niin ei vähään aikaan.
Kirja ei ole cool tai hip. Haastan kaikki lukemaan kirjan tai kirjoja, jotka ovat unohdettuja. Kirjoja, jotka vain odottavat juuri sinua tarttumaan ja avaamaan etukansi. Kirjoja, joiden taiteellinen arvo ei välttämättä ole niin suuri, että sitä hehkutettaisiin vuosienkin jälkeen. Tai kirjailija, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka kirja on kuitenkin ollut julkaisemisen arvoinen.
Itse olen hamstrannut pari tällaista jo lukupinooni. Molemmat ovat vanhoja, mutta vanhuus ei ole unohduksen ainut kriteeri, kirja voi olla muutoinkin unohdettu.
Esittele kirja blogissasi ja tuo linkki tämän tekstin kommentiksi. Pureudu syvemmälle, hae tietoa, jos löydät, kirjailijasta. Pohdi, miksi kirja on unohdettu, olisiko sillä kuitenkin jotain annettavaa.
Tami Hoag: Hautaa syvemmällä
Uusi kirjailijatuttavuus minulle. Eikä lainkaan hullumpi.
Tarina sijoittuu 1980-luvulle, mikä tarkoittaa poliisitutkinnassa sitä, että DNA-testit ovat vielä tulossa ja muutoinkin toiminta on verkkaisempaa ja perustuu enemmän tutkijoiden ammattitaitoon kuin tieteeseen. Tällaisessa ympäristössä pienestä kaupungista löytyy naisten ruumiita. Sarjamurhaaja on siis liikkeellä.
Tarinaan sekaantuu luoti aivoissaan FBI:n profiloija, ala-asteen opettaja ja neljä hänen oppilastaan perheineen. Tässä ovat ydinhenkilöt. Kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, joissa kukin kertoo tapahtumista jonkun edellä mainitun henkilön näkökulmasta. Tämä ratkaisu teki kirjasta hieman hankalan lukea alussa, mutta noin neljänneksen jälkeen rakenne tehosti kirjan tarinaa.
Murhaaja pysyi yllättän hyvin varjeltuna melko pitkällekin kirjaa, mikä on aina hyvä juttu. Henkilöt olivat pääosin kiinnostavia, toki joukossa oli muutama jonninjoutava. Paikoin kirjassa oli liian monta langanpätkää, jotka eivät vain pysyneet käsissä.
Kokonaisuutena ihan kelvollinen jännäri. Löysin Hoagilta toisen kirjan kirpparilta, jonka jopa saata lukaista lähitulevaisuudessa. Sellainen jännäreiden faneille luettava kirja, mutta ei tosiaan tuo mitään uutta ja mullistavaa tällekään genrelle, vaikka takakansi niin hehkuttaakin.
Tarina sijoittuu 1980-luvulle, mikä tarkoittaa poliisitutkinnassa sitä, että DNA-testit ovat vielä tulossa ja muutoinkin toiminta on verkkaisempaa ja perustuu enemmän tutkijoiden ammattitaitoon kuin tieteeseen. Tällaisessa ympäristössä pienestä kaupungista löytyy naisten ruumiita. Sarjamurhaaja on siis liikkeellä.
Tarinaan sekaantuu luoti aivoissaan FBI:n profiloija, ala-asteen opettaja ja neljä hänen oppilastaan perheineen. Tässä ovat ydinhenkilöt. Kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, joissa kukin kertoo tapahtumista jonkun edellä mainitun henkilön näkökulmasta. Tämä ratkaisu teki kirjasta hieman hankalan lukea alussa, mutta noin neljänneksen jälkeen rakenne tehosti kirjan tarinaa.
Murhaaja pysyi yllättän hyvin varjeltuna melko pitkällekin kirjaa, mikä on aina hyvä juttu. Henkilöt olivat pääosin kiinnostavia, toki joukossa oli muutama jonninjoutava. Paikoin kirjassa oli liian monta langanpätkää, jotka eivät vain pysyneet käsissä.
Kokonaisuutena ihan kelvollinen jännäri. Löysin Hoagilta toisen kirjan kirpparilta, jonka jopa saata lukaista lähitulevaisuudessa. Sellainen jännäreiden faneille luettava kirja, mutta ei tosiaan tuo mitään uutta ja mullistavaa tällekään genrelle, vaikka takakansi niin hehkuttaakin.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
day 13 - a song that is a guilty pleasure
Tätä ajatellessa tulee mieleen vain yksi biisi, joka saa kyllä sukat pyörimään jalassa ja housunpuntit vipattamaan.
Olen Euroviisu-friikki ja tämä on ehkä yksi mukaansatempaavia (en sano parhaimpia) biisejä Euroviisuista.
Sakis Rouvas on kunnostautunut myös muulla saralla kuin musiikin (voi vaikka kuvagooglata). Tässä kuitenkin This is our night.
Olen Euroviisu-friikki ja tämä on ehkä yksi mukaansatempaavia (en sano parhaimpia) biisejä Euroviisuista.
Sakis Rouvas on kunnostautunut myös muulla saralla kuin musiikin (voi vaikka kuvagooglata). Tässä kuitenkin This is our night.
tiistai 25. lokakuuta 2011
Julie Kagawa: Rautakuningas
Eilen postiluukusta kolahtanut kirja tuli luettua pikavauhtia, sen verran kiinnostava teos on kyseessä. Kiitokset vain Nocturne -sarjalle tämänkin julkaisusta. Nyt viimeistään Harlekiini -leima saisi väistyä, hyviä kirjoja voivat julkaista muutkin kuin suuret, kunnioitetut kustannustalot.
Rautakuningas avaa uuden saagan. Yritän nyt kovasti olla kertomatta juonesta mitään suuria paljastuksia, mutta varoituksena niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, jotain voi lipsahtaa.
Kirja on ihana yhdistelmä Shakespearen Kesäyön unelmaa, Liisaa ihmemaassa, Narniaa, keijutarinoita (kuten esim. Melissa Marr), sieltä löytyy World of Warcraftin maisemia jne. En varmaan osaa sanoa edes kaikkia vaikutteita, nämä kuitenkin itse jossain vaiheessa aistin. Mielestäni kirja on todella onnistunut, eikä yhtymäkohtia yritetä piilotella, päinvastoin ne mainitaan jopa suoraan.
Kirja kertoo Meghanista, tavallisesta lukiolaisesta, jonka pikkuveli katoaa. Tämän jälkeen mikään ei olekaan enää tavallista. (tämä oikeastaan takakansi tiivistettynä) Tarina ei siis kerro aikuisista, vaikka aikuisten kirjasarja onkin kyseessä, tästä pidin myös, kuten edellisistä lukukokemuksistani voisikin päätellä.
Kirjassa on kuitenkin rakkautta, puhdasta sellaista; siinä on seikkailua, draamaa ja kaikkea näiden väliltä. Itselleni ainakin jäi suuri kutina lukea seuraava sarjan osa, joka ilmestyykin jo joulukuussa. Onneksi olen Nocturnen kestotilaaja.
Ihan valtavat suosittelut kaikille, jotka pitävät satumaisesta fantasiasta, keijuista, puhuvista kissoista ja fantasiamaailmoista.
Rautakuningas avaa uuden saagan. Yritän nyt kovasti olla kertomatta juonesta mitään suuria paljastuksia, mutta varoituksena niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, jotain voi lipsahtaa.
Kirja on ihana yhdistelmä Shakespearen Kesäyön unelmaa, Liisaa ihmemaassa, Narniaa, keijutarinoita (kuten esim. Melissa Marr), sieltä löytyy World of Warcraftin maisemia jne. En varmaan osaa sanoa edes kaikkia vaikutteita, nämä kuitenkin itse jossain vaiheessa aistin. Mielestäni kirja on todella onnistunut, eikä yhtymäkohtia yritetä piilotella, päinvastoin ne mainitaan jopa suoraan.
Kirja kertoo Meghanista, tavallisesta lukiolaisesta, jonka pikkuveli katoaa. Tämän jälkeen mikään ei olekaan enää tavallista. (tämä oikeastaan takakansi tiivistettynä) Tarina ei siis kerro aikuisista, vaikka aikuisten kirjasarja onkin kyseessä, tästä pidin myös, kuten edellisistä lukukokemuksistani voisikin päätellä.
Kirjassa on kuitenkin rakkautta, puhdasta sellaista; siinä on seikkailua, draamaa ja kaikkea näiden väliltä. Itselleni ainakin jäi suuri kutina lukea seuraava sarjan osa, joka ilmestyykin jo joulukuussa. Onneksi olen Nocturnen kestotilaaja.
Ihan valtavat suosittelut kaikille, jotka pitävät satumaisesta fantasiasta, keijuista, puhuvista kissoista ja fantasiamaailmoista.
maanantai 24. lokakuuta 2011
Marily Kaye: Tänään täällä, huomenna poissa
Kolmas kirja tuli luettua. Nämähän alkavat mennä kiinnostavaan suuntaan. Enää ei häiritse se tieto, että kirjat ovat nuorille kirjoitettuja, sillä juoni alkaa avautua. Jos kuvittelin ensimmäistä kirjaa lukiessani, että jokaisessa on päähenkilönä eri henkilö, olin osin oikeassa, mutta myös hyvin väärässä.
Toistuvana teemana on Amandan siirtyminen jonkun toisen valitun ruumiseen, tällä kertaa Sarahin, jonka taitona on saada ihmiset tekemään, mitä haluaa. Tarinassa selviää lisää valittujen taustoista ja heidän kyvyistään sekä he kasvavat ihmisinä tämän tarinan edetessä entistä enemmän.
Vähän tulee mieleen x-men, mutta vain vähän, sillä siinähän taidot olivat hyvinkin erilaisia kuin tässä. Onko taustalla kuitenkin salaliitto vai mitä, se ei selvinnyt tässä kirjassa, mutta jotain lisävalaistusta tuli.
Harmi, että tässä taisi olla kaikki tähän asti suomennetut teokset, pitää jäädä siis odottamaan tulevia julkaisuja tai sitten kääntyä englanninkielisen tarjonnan pariin.
Toistuvana teemana on Amandan siirtyminen jonkun toisen valitun ruumiseen, tällä kertaa Sarahin, jonka taitona on saada ihmiset tekemään, mitä haluaa. Tarinassa selviää lisää valittujen taustoista ja heidän kyvyistään sekä he kasvavat ihmisinä tämän tarinan edetessä entistä enemmän.
Vähän tulee mieleen x-men, mutta vain vähän, sillä siinähän taidot olivat hyvinkin erilaisia kuin tässä. Onko taustalla kuitenkin salaliitto vai mitä, se ei selvinnyt tässä kirjassa, mutta jotain lisävalaistusta tuli.
Harmi, että tässä taisi olla kaikki tähän asti suomennetut teokset, pitää jäädä siis odottamaan tulevia julkaisuja tai sitten kääntyä englanninkielisen tarjonnan pariin.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Marilyn Kaye: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Kuten totesin edellisen kirjan kohdalla, nämä ovat nopeita lukea. Suuri teksti, kiva kirjoitustyyli ja mukaansatempaava tarina.
Kuvittelin ensimmäistä lukiessani, että jokainen kirja kertoisi eri ihmisestä, mutta taisin olla väärässä. Tosin Amanda ottaa tässä kirjassa toisen henkilön ruumiin, mutta samat henkilöt kuitenkin ovat pääosissa, mikä on toisaalta tosi kiva.
Tällä kertaa Amandasta tulee Ken, komea poika, joka kuulee kuolleita. Samaan aikaan Jenna, joka kuulee ajatuksia, tapaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut.
Tarina kulkee taas egoistisen Amandan ajattelun kautta sekä toki myös Jennan tarinan kautta. Amanda ymmärtää tässä kirjassa yhä paremmin oman käyttäytymisensä nurjat puolet. Jotenkin niin ihanaa, en osaa sanoa miksi, mutta on vain.
Onneksi vielä yksi tätä sarjaa löytyy lukupinosta, sen kimppuun taidan hyökätä jopa ihan heti.
Kuvittelin ensimmäistä lukiessani, että jokainen kirja kertoisi eri ihmisestä, mutta taisin olla väärässä. Tosin Amanda ottaa tässä kirjassa toisen henkilön ruumiin, mutta samat henkilöt kuitenkin ovat pääosissa, mikä on toisaalta tosi kiva.
Tällä kertaa Amandasta tulee Ken, komea poika, joka kuulee kuolleita. Samaan aikaan Jenna, joka kuulee ajatuksia, tapaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut.
Tarina kulkee taas egoistisen Amandan ajattelun kautta sekä toki myös Jennan tarinan kautta. Amanda ymmärtää tässä kirjassa yhä paremmin oman käyttäytymisensä nurjat puolet. Jotenkin niin ihanaa, en osaa sanoa miksi, mutta on vain.
Onneksi vielä yksi tätä sarjaa löytyy lukupinosta, sen kimppuun taidan hyökätä jopa ihan heti.
Marilyn Kaye: Poissa silmistä, poissa mielestä
Jos nyt olen täysin rehellinen, niin ihan pikkaisen nolotti lukea tätä kirjaa tai oikeastaan nolotti pitää siitä. Olen jo aiemmin lueskellut erilaisia teinikirjoja, mutta tämä sarja kertoo kuitenkin 12-13 vuotiaista, mutta sitten päätin, mitä väliä. Kirja kertoo ihmisistä ja ihminen olen minäkin. Toki tuollaisen nuorisolle tarkoitetun tekstin huomaa, mutta toisaalta ei sillä ole niin väliä, koska tarina on kiinnostava. Sitä paitsi fontti on tavallista suurempaa eli ei ole ainakaan päänsärkyjä tiedossa.
Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa kuvataan yhdeksän teinin erityilaatuista lahjaa. Valitut on sarjan nimi ja tämä tosiaan ensimmäinen kirja. Löysin tämänkin Risingshadowista, ihastuin etenkin kirjojen nimiin, joissa on käytetty tämän kirjan kaltaisia sananlaskuja, jotka kuitenkin kuvaavat todella hyvin myöskin kirjan sisältöä.
Tämä tarina kertoo Amandasta ja Traceysta. Amanda on koulun suosituin tyttö, kovanaama ja ilkimys. Tracey on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan, eivät edes omat vanhemmat. Molemmilla on erityislahjakkuus; Tracey pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja Amanda pystyy asettumaan toisen ihmisen ruumiseen. Näin tässäkin käy Amandasta tulee Tracey.
Toki kirja sisältää teinikirjoille tyypillistä kategorisointia suosittuihin ja ei-suosittuihin, samoin teiniepävarmuuden käsittelyä, mutta onko moni meistä aikuisistakaan päässyt eroon oikeasti epävarmuudestaan vai peitämmekö sen vain aikuismaisen käytöksen alle. Itse ainakin, ihan rehellisesti sanoen jälleen, haluan, että minusta pidetään, haluan olla mukava ja ystävällinen. En ehkä ole enää niin epävarma kuin nuorena, mutta kyllähän sitä aina kysäisee sketsisarjoistakin tutun kysymyksen: Does my bum look big in this?
Mutta ihan kiva kirja siis ja herätti ajatuksia, vaikka onkin kevyttä luettavaa.
Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa kuvataan yhdeksän teinin erityilaatuista lahjaa. Valitut on sarjan nimi ja tämä tosiaan ensimmäinen kirja. Löysin tämänkin Risingshadowista, ihastuin etenkin kirjojen nimiin, joissa on käytetty tämän kirjan kaltaisia sananlaskuja, jotka kuitenkin kuvaavat todella hyvin myöskin kirjan sisältöä.
Tämä tarina kertoo Amandasta ja Traceysta. Amanda on koulun suosituin tyttö, kovanaama ja ilkimys. Tracey on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan, eivät edes omat vanhemmat. Molemmilla on erityislahjakkuus; Tracey pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja Amanda pystyy asettumaan toisen ihmisen ruumiseen. Näin tässäkin käy Amandasta tulee Tracey.
Toki kirja sisältää teinikirjoille tyypillistä kategorisointia suosittuihin ja ei-suosittuihin, samoin teiniepävarmuuden käsittelyä, mutta onko moni meistä aikuisistakaan päässyt eroon oikeasti epävarmuudestaan vai peitämmekö sen vain aikuismaisen käytöksen alle. Itse ainakin, ihan rehellisesti sanoen jälleen, haluan, että minusta pidetään, haluan olla mukava ja ystävällinen. En ehkä ole enää niin epävarma kuin nuorena, mutta kyllähän sitä aina kysäisee sketsisarjoistakin tutun kysymyksen: Does my bum look big in this?
Mutta ihan kiva kirja siis ja herätti ajatuksia, vaikka onkin kevyttä luettavaa.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Charlaine Harris: Veren voima
Keräilin kirjastosta kaikki tähän asti ilmestyneet Sookie Stackhouse -kirjat, joten nyt voi lukea keskeytyksettä ainakin viisi kirjaa. Tosin en tiedä jaksanko, mutta yrittää aina voi.
Pidän tv-sarjasta todella paljon, olen katsonut kaikki tuotantokaudet, parhaimmat ainakin kahdesti. Yllättäen suosikkihahmoni on Eric, grrr...
Luin tämän ensimmäisen aikoja sitten englanniksi, hankin samalla myös 7 ensimmäistä kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea muita, en tiedä miksi. Osasyyksi otaksun sen, että kirjat poikkeavat sarjasta todella paljon ja jotenkin en ole päässyt sen yli.
Näistä on nyt varmaan kirjoitettu niin paljon, että mitään uutta ei välttämättä ole enää sanottavana. Jotenkin Sookie tuntuu ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa todella tyhjäpäiseltä, ehkäpä tahti muuttuu tulevissa kirjoissa. Ihan kivaa luettavaa nämä ovat, mutta jos on kiinnostavampaa, jäävät kyllä odottamaan vuoroaan.
Olen kärsinyt lievästä kirjaähkystä ja siitä syystä minulla on jälleen puolitusinaa kirjoja kesken, ehkäpä saan viikonlopun aikana loppuun vielä muutaman jo aloitetun, siksi tiuhat päivitykset.
Pidän tv-sarjasta todella paljon, olen katsonut kaikki tuotantokaudet, parhaimmat ainakin kahdesti. Yllättäen suosikkihahmoni on Eric, grrr...
Luin tämän ensimmäisen aikoja sitten englanniksi, hankin samalla myös 7 ensimmäistä kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea muita, en tiedä miksi. Osasyyksi otaksun sen, että kirjat poikkeavat sarjasta todella paljon ja jotenkin en ole päässyt sen yli.
Näistä on nyt varmaan kirjoitettu niin paljon, että mitään uutta ei välttämättä ole enää sanottavana. Jotenkin Sookie tuntuu ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa todella tyhjäpäiseltä, ehkäpä tahti muuttuu tulevissa kirjoissa. Ihan kivaa luettavaa nämä ovat, mutta jos on kiinnostavampaa, jäävät kyllä odottamaan vuoroaan.
Olen kärsinyt lievästä kirjaähkystä ja siitä syystä minulla on jälleen puolitusinaa kirjoja kesken, ehkäpä saan viikonlopun aikana loppuun vielä muutaman jo aloitetun, siksi tiuhat päivitykset.
Katarina Mazetti: Parfyymia peräkammarissa
Tämä oli yllättävän herttainen kirja. Tarina kahdesta yksinäisestä ihmisestä. Desiree, kirjastonhoitaja ja Benny, peräkammarinpoika-maanviljelijä, tapaavat hautausmaalla. Desireen miehen ja Bennyn äidin haudat ovat vierekkäin. Miten kaksi täysin erilaista ihmistä rakastuu ja miten rakkaus kestää, siinä kirjan teema.
Kirja on rakennettu kiinnostavasti. Se jakautuu lyhyihin lukuihin, joista joka toinen on Desireen "äänellä" ja joka toinen Bennyn. Toteutus toimii loistavasti. Kirja on nopea luettava ja se pitää mielenkiinnon yllä koko 200 sivun ajan.
Sieppasin tämän kirjastosta ihan takakannen perusteella, enkä pettynyt. Kirja on painettu jo vuonna 2001, joten mitään uunituoretta tuotantoa se ei ole. Herätti kyllä halun lukea muutakin kyseiseltä kirjoittajalta. Tekstissä näkyi sellainen "pilke silmäkulmassa" -fiilis.
Suosittelut kirjoista pitävälle, sillä Desireen ammatinkautta kirjassa viittaillaan myös kirjailijoihin ja kirjoihin. Toisaalta kaikille kevyestä romantiikasta pitäville.
Kirja on rakennettu kiinnostavasti. Se jakautuu lyhyihin lukuihin, joista joka toinen on Desireen "äänellä" ja joka toinen Bennyn. Toteutus toimii loistavasti. Kirja on nopea luettava ja se pitää mielenkiinnon yllä koko 200 sivun ajan.
Sieppasin tämän kirjastosta ihan takakannen perusteella, enkä pettynyt. Kirja on painettu jo vuonna 2001, joten mitään uunituoretta tuotantoa se ei ole. Herätti kyllä halun lukea muutakin kyseiseltä kirjoittajalta. Tekstissä näkyi sellainen "pilke silmäkulmassa" -fiilis.
Suosittelut kirjoista pitävälle, sillä Desireen ammatinkautta kirjassa viittaillaan myös kirjailijoihin ja kirjoihin. Toisaalta kaikille kevyestä romantiikasta pitäville.
tiistai 18. lokakuuta 2011
day 12 - a song from a band you hate
Viha on voimakas sana. En ehkä vihaa mitään bändiä, mutta on kyllä bändejä, joista en sitten pidä lainkaan. Helpoin olisi lykätä tähän Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, mutta se on hyvin läpinäkyvää ja itsestäänselvä valinta, siksi päädynkin toiseen.
Simply Red oli jossain vaiheessa 80-lukua bändi, josta jopa hieman pidinkin. Kunnes muutimme Turussa kaupungin vuokra-asuntoon. Alakerran aikamiespoika spoilasi Mick Hucknallin minulta. Aina pöhnässä kotiin tullessaan hän soitti repeatilla Simply Redin Stars -biisiä. Siksi aloin vihaamaan sekä tuota biisiä, mutta myös koko bändiä. "väristys"
Rohkenen kuitenkin laittaa videon tähän, kuuntelematta toki.
Simply Red oli jossain vaiheessa 80-lukua bändi, josta jopa hieman pidinkin. Kunnes muutimme Turussa kaupungin vuokra-asuntoon. Alakerran aikamiespoika spoilasi Mick Hucknallin minulta. Aina pöhnässä kotiin tullessaan hän soitti repeatilla Simply Redin Stars -biisiä. Siksi aloin vihaamaan sekä tuota biisiä, mutta myös koko bändiä. "väristys"
Rohkenen kuitenkin laittaa videon tähän, kuuntelematta toki.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu
Tuija Lehtisen uusin löytyi kirjaston pikalainoista. Lehtinen on kiva luettava, sillä kirjat ovat meneviä ja mukavia. Tämäkään ei tehnyt poikkeusta ja oli huomattavasti parempi kuin edellinen lukukokemus Kolme miestä netissä.
Tarina kertoo yllättäen avioerosta. Päähenkilö Rea eroaa miehestään ja muuttaa pois ilkeiden appivanhempien luota. Lasten vuorohoito ja vanhat tunteet ovat kirjassa hallitsevia. Aina ei päähenkilön tarvitse olla sinkku, vaan tämäkin sujuu ja tekee oikeastaan päähenkilöstä entistä tutumman.
Eihän tämä jälleen mitään suurta ihmetystä aiheuttanut, mutta oli sen verran mukava, että melkein yhdeltä istumalta tuli luettua. Etenkin pidin viittauksesta Lehtisen nuorisokirjaan, oiskohan muuten ollut juuri tuo R.I.P, jonka itsekin luin jokin aika sitten.
Hyvää Lehtistä kuitenkin. Ei kärkeen yllä, mutta sellainen hyvä keskitaso. Voin suositella kaikille Lehtisen kirjoista muutenkin pitävälle, mutta syvällisyyttä hakevalle, tässä ei ole mitään.
Tarina kertoo yllättäen avioerosta. Päähenkilö Rea eroaa miehestään ja muuttaa pois ilkeiden appivanhempien luota. Lasten vuorohoito ja vanhat tunteet ovat kirjassa hallitsevia. Aina ei päähenkilön tarvitse olla sinkku, vaan tämäkin sujuu ja tekee oikeastaan päähenkilöstä entistä tutumman.
Eihän tämä jälleen mitään suurta ihmetystä aiheuttanut, mutta oli sen verran mukava, että melkein yhdeltä istumalta tuli luettua. Etenkin pidin viittauksesta Lehtisen nuorisokirjaan, oiskohan muuten ollut juuri tuo R.I.P, jonka itsekin luin jokin aika sitten.
Hyvää Lehtistä kuitenkin. Ei kärkeen yllä, mutta sellainen hyvä keskitaso. Voin suositella kaikille Lehtisen kirjoista muutenkin pitävälle, mutta syvällisyyttä hakevalle, tässä ei ole mitään.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Diane Gaston: Heittiö vai herrasmies
Tuplakirjan jälkimmäinen puolisko tarjosi taas takuuvarmaa historiallista romantiikkaa.
Tässä tarinassa salaisuuksia kantaa mies, mutta tyttökin sopivasti kapinoi ja kantaa oman osansa salailusta. Eihän tästä mitään syvällistä saa aikaiseksi, mutta tosi kiva lukukokemus tai sanotaan ainakin, että rentouttava.
Kyllähän nämä saavat pari kertaa aina huokaamaan. Miehet ovat komeita kuin paholaiset ja naiset kauniita kuin taivaan enkelit. Niistä aineksista saa usein ihan kelpo ajanvietettä ja niin nytkin.
Tänään hain kirjastosta pari loistavaa, suuria odotuksia herättävää kirjaa, joista toivon saavani juttua pian aikaiseksi. Tosin tänään menen sivistämään itseäni teatteriin.
Tässä tarinassa salaisuuksia kantaa mies, mutta tyttökin sopivasti kapinoi ja kantaa oman osansa salailusta. Eihän tästä mitään syvällistä saa aikaiseksi, mutta tosi kiva lukukokemus tai sanotaan ainakin, että rentouttava.
Kyllähän nämä saavat pari kertaa aina huokaamaan. Miehet ovat komeita kuin paholaiset ja naiset kauniita kuin taivaan enkelit. Niistä aineksista saa usein ihan kelpo ajanvietettä ja niin nytkin.
Tänään hain kirjastosta pari loistavaa, suuria odotuksia herättävää kirjaa, joista toivon saavani juttua pian aikaiseksi. Tosin tänään menen sivistämään itseäni teatteriin.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Juliet Landon: Kaunis lady Amelie
Suunnattomat vieroitusoireet romanttisista historiallisista romaaneista sai nyt tarttumaan kaupassa tällaiseen Harlekiini tuplakirjaan, tämä kirjoista ensimmäinen.
Nämä ovat niin tuttuja ja turvallisia vailla fantasiaa tai muutakaan yliluonnollista, vain rakkautta, romantiikkaa, yllättäviä käänteitä ja viktoriaanisen ajan käyttäytymissääntöjä. Kertakaikkisen rentouttavaa lukemista siis.
Tämä tarina tavallaan poikkesi valtavirrasta ja tavallaan ei. Vaikka lady Amelie olikin leski, oli hän kuitenkin viaton ja kokematon, joten jotain tuttua ja jotain uutta. Lordi Elyot on toki jälleen kokenut naistenmies, mutta salaisuudet tässä kirjassa omistaakin lady Amelie.
Kyllähän minä näistä pidän, ei sitä käy kieltäminen. Historialliset rakkausromaanit ovat parhaimpia pakopaikkoja juuri sen vuoksi, että niiden loppu on aina onnellinen. Ne ovat tavallaan hyvin ennalta-arvattavia, mutta yllättäviä käänteitä saattaa sisältyä aina ajoittain ja vaikka ei sisältyisikään, niin se ei haittaa. Tavallaan saa sitä, mitä tilaa. Joskus kaipaa juuri sitä.
Nämä ovat niin tuttuja ja turvallisia vailla fantasiaa tai muutakaan yliluonnollista, vain rakkautta, romantiikkaa, yllättäviä käänteitä ja viktoriaanisen ajan käyttäytymissääntöjä. Kertakaikkisen rentouttavaa lukemista siis.
Tämä tarina tavallaan poikkesi valtavirrasta ja tavallaan ei. Vaikka lady Amelie olikin leski, oli hän kuitenkin viaton ja kokematon, joten jotain tuttua ja jotain uutta. Lordi Elyot on toki jälleen kokenut naistenmies, mutta salaisuudet tässä kirjassa omistaakin lady Amelie.
Kyllähän minä näistä pidän, ei sitä käy kieltäminen. Historialliset rakkausromaanit ovat parhaimpia pakopaikkoja juuri sen vuoksi, että niiden loppu on aina onnellinen. Ne ovat tavallaan hyvin ennalta-arvattavia, mutta yllättäviä käänteitä saattaa sisältyä aina ajoittain ja vaikka ei sisältyisikään, niin se ei haittaa. Tavallaan saa sitä, mitä tilaa. Joskus kaipaa juuri sitä.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Kahdeksan satunnaista asiaa
Koska en (vielä) ole saanut ainuttakaan tunnustusta tai muutakaan, omin Satun blogista tällaisen tunnustuksen, jossa tulee kertoa itsestä kahdeksan satunnaista asiaa.
1. Olen opettaja ammatiltani. Opetan ammattiainetta, joka on hyvin kaukana kirjallisuudesta.
2. Meillä on kaksi koiraa Vellu ja Olli sekä yksi kissa Patu. Vellu sai nimensä Veli-Pekka Ketolan mukaan eli Iso Musta. Olli on niinkuin Olli Herman tai MolliOlli Oikarinen. Patu taas on nimetty jääkiekkoilija Pasi Tuomisen mukaan.
3. Kaikki lasteni nimet alkavat samalla kirjaimella, kahden lapsen nimi on peräisin kirjasta.
4. Itken todella helposti esim. Arttu Wiskarin Tuntematon potilas saa itkemään joka kerta, vaikka en sellaisesta musiikista pidäkään.
5. Minulla on korvissa yhteensä 15 reikää, joista 13 on tehty itse parsinneulan ja jääpalan avulla, tosin vuosia sitten.
6. Pidän Euroviisuista, vaikka muutoin pidänkin enemmän punkista ja rockista.
7. Olen nähnyt Neumannin tuulipuvussa pian muutettuani Poriin, karisivat siinä nuoruuden haavekuvat.
8. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan.
Ja kuten Satukin, jaan tämän kaikille halukkaille, jotka eivät vielä ole saaneet tunnustuksia tai muita.
1. Olen opettaja ammatiltani. Opetan ammattiainetta, joka on hyvin kaukana kirjallisuudesta.
2. Meillä on kaksi koiraa Vellu ja Olli sekä yksi kissa Patu. Vellu sai nimensä Veli-Pekka Ketolan mukaan eli Iso Musta. Olli on niinkuin Olli Herman tai MolliOlli Oikarinen. Patu taas on nimetty jääkiekkoilija Pasi Tuomisen mukaan.
3. Kaikki lasteni nimet alkavat samalla kirjaimella, kahden lapsen nimi on peräisin kirjasta.
4. Itken todella helposti esim. Arttu Wiskarin Tuntematon potilas saa itkemään joka kerta, vaikka en sellaisesta musiikista pidäkään.
5. Minulla on korvissa yhteensä 15 reikää, joista 13 on tehty itse parsinneulan ja jääpalan avulla, tosin vuosia sitten.
6. Pidän Euroviisuista, vaikka muutoin pidänkin enemmän punkista ja rockista.
7. Olen nähnyt Neumannin tuulipuvussa pian muutettuani Poriin, karisivat siinä nuoruuden haavekuvat.
8. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan.
Ja kuten Satukin, jaan tämän kaikille halukkaille, jotka eivät vielä ole saaneet tunnustuksia tai muita.
tiistai 11. lokakuuta 2011
day 11 - a song from your favorite band
Lempibändi, niinpä. Lempibändit vaihtelee. Ensin oli Dingo, sitten tuli Duran Duran ja A-ha. Sitten siirryinkin raskaampaan Metallica, Manowar, Suicidal Tendencies ja sitä kautta Manic Street Preachers, Kent, Billy Talent ja My Chemical Romance. Muitakin on toki, tässä vain muutama. Juuri nyt en oikein varmaan edes osaisi sanoa lempibändiäni, sillä musiikin kuuntelu on tauolla noiden pienten hirviöiden vuoksi, jotka haluavat aina kuunnella jotain lastenlauluja. Mutta laitetaas tähän nyt vaikka Manic Street Preachersia.
Tämä biisi, koska Design for Lifessa on loistavat sanat, kuten MSP:n lauluissa yleensäkin.
Tämä biisi, koska Design for Lifessa on loistavat sanat, kuten MSP:n lauluissa yleensäkin.
Alyson Noël: Punaiset tulppaanit
Tämä kirja muistutti minua suuresti Twilightistä lähes alusta alkaen, vaikka vampyyreista ei tässä kirjassa varsinaisesti olekaan kyse, mutta kuitenkin kuolemattomista.
Huolimatta selkeästä ja paikoin ärsyttävästä Twilight -fiiliksestä kirja oli ihan kiva luettava. Tosin paikoin puhekielisyys tuntui hieman päälleleimatulta, mutta sekin pienoinen ärsytys vain.
Kirja kertoo Everistä, tytöstä, jonka perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, mutta josta hän itse selvisi kuin ihmeen kaupalla. Samalla hän sai kyvyn tunnistaa ihmisten aurat ja kuulla heidän ajatuksiaan sekä myös tavallaan muunkinlaista selvännäköä. Tämä oli mielestäni kirjan kiinnostavin osa. Ever pystyy siis kuulemaan kaikkien ajatukset, paitsi kuolleiden ja Damenin. Damen on uusi komea, mustiinpukeutunut poika, joka aloittaa koulun ja hakeutuu Everin seuraan.
Kuulostaa siis hyvin tutulta ja sitähän se onkin. Tosin jotenkin tässä kirjassa Damenin tosi luonne paljastuu vasta suhteellisen myöhään, mikä pitää kuitenkin jännitettä yllä ja sen ansiosta kirjan jaksaakin lukea helposti loppuun.
Ihan kiva siis. Sellaisille, jotka haluavat jotain Twilightin kaltaista, mutta ei välttämättä mitään järisyttävän uutta.
Huolimatta selkeästä ja paikoin ärsyttävästä Twilight -fiiliksestä kirja oli ihan kiva luettava. Tosin paikoin puhekielisyys tuntui hieman päälleleimatulta, mutta sekin pienoinen ärsytys vain.
Kirja kertoo Everistä, tytöstä, jonka perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, mutta josta hän itse selvisi kuin ihmeen kaupalla. Samalla hän sai kyvyn tunnistaa ihmisten aurat ja kuulla heidän ajatuksiaan sekä myös tavallaan muunkinlaista selvännäköä. Tämä oli mielestäni kirjan kiinnostavin osa. Ever pystyy siis kuulemaan kaikkien ajatukset, paitsi kuolleiden ja Damenin. Damen on uusi komea, mustiinpukeutunut poika, joka aloittaa koulun ja hakeutuu Everin seuraan.
Kuulostaa siis hyvin tutulta ja sitähän se onkin. Tosin jotenkin tässä kirjassa Damenin tosi luonne paljastuu vasta suhteellisen myöhään, mikä pitää kuitenkin jännitettä yllä ja sen ansiosta kirjan jaksaakin lukea helposti loppuun.
Ihan kiva siis. Sellaisille, jotka haluavat jotain Twilightin kaltaista, mutta ei välttämättä mitään järisyttävän uutta.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
Toinen matkalla lukemistani kirjoista.
Tähän törmäsin muistaakseni Risingshadowin kirjasuosituksissa ja kirja kuulosti heti omalta. Lempielokuvani tai yksi niistä on ehdottomasti Päiväni murmelina. Tähän viitataan myös tässä kirjassa ja kirjan juonikulku on lainattu tästä, siinä onkin yhteneväisyydet.
En yleensä lainaa takakansia, mutta tässä yhteyssä takakansi kertoo oikeastaan sen, mitä haluan itse sanoa.
Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelamaton ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.
Tätä kirja juuri on. Menin juuri ennen kirjoittamisen aloitusta lukemaan uudestaan epilogin ja nyt taas vollotan minkä kirjoittamiseltani ehdin. Todellakin kirja, joka saa minut itkemän, mutta myös kirja, joka saa minut nauramaan.
Vaikka kirjan henkilöt ovatkin nuoria, ovat kirjan teemat oivallisia myös meillä muka-aikuisille; kiusaaminen, syrjiminen, omana itsenään pysyminen ja elämän valinnat. Jokainen pieni valinta vie aina johonkin uuteen suuntaan ja vaikuttaa moniin ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan siis aivan uskomaton lukukokemus. Suositten.
Tähän törmäsin muistaakseni Risingshadowin kirjasuosituksissa ja kirja kuulosti heti omalta. Lempielokuvani tai yksi niistä on ehdottomasti Päiväni murmelina. Tähän viitataan myös tässä kirjassa ja kirjan juonikulku on lainattu tästä, siinä onkin yhteneväisyydet.
En yleensä lainaa takakansia, mutta tässä yhteyssä takakansi kertoo oikeastaan sen, mitä haluan itse sanoa.
Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelamaton ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.
Tätä kirja juuri on. Menin juuri ennen kirjoittamisen aloitusta lukemaan uudestaan epilogin ja nyt taas vollotan minkä kirjoittamiseltani ehdin. Todellakin kirja, joka saa minut itkemän, mutta myös kirja, joka saa minut nauramaan.
Vaikka kirjan henkilöt ovatkin nuoria, ovat kirjan teemat oivallisia myös meillä muka-aikuisille; kiusaaminen, syrjiminen, omana itsenään pysyminen ja elämän valinnat. Jokainen pieni valinta vie aina johonkin uuteen suuntaan ja vaikuttaa moniin ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan siis aivan uskomaton lukukokemus. Suositten.
Cassandra Clare: Lasikaupunki
Viimeinen osa Varjojen kaupungit -trilogiasta sai päätöksen ollessani pidennetyllä viikonloppuvapaalla isän ja äidin hoteissa.
Tämä oli aivan valloittava. Onnellinen loppu, rakkautta, jännitystä, ällistyttäviä käänteitä, niin ihanaa siis.
Tarina kuitenkin sisältää opetuksen hyväksymisestä ja anteeksiannosta, näinhän useat tarinat sisältävät. Tuo ei kuitenkaan ole mitenkään alleviivattua tai korostettua, vaan hienosti sisäänrakennettua.
Ennen koko trilogian lukemista oli varma, että en halua lukea tästä trilogiasta tulleita spin offeja, tarinoita Simonin tai muiden jatkosta, mutta jotenkin jopa nuo sivuhenkilöt oli rakennettu niin hyvin, että jäin kaipaamaan heitäkin. Toki Carlya ja Jacea eniten. Saattaa olla, että hiivin tyttäreni kirjahyllylle noita jatko-osia lainaamaan joku ilta.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä trilogia. Itsenäisinä teoksina kirjat ovat myös ihan ok, mutta en ehkä suosittelisi lukemaan vain yhtä tai ehkä ensimmäisen.
Tämä oli aivan valloittava. Onnellinen loppu, rakkautta, jännitystä, ällistyttäviä käänteitä, niin ihanaa siis.
Tarina kuitenkin sisältää opetuksen hyväksymisestä ja anteeksiannosta, näinhän useat tarinat sisältävät. Tuo ei kuitenkaan ole mitenkään alleviivattua tai korostettua, vaan hienosti sisäänrakennettua.
Ennen koko trilogian lukemista oli varma, että en halua lukea tästä trilogiasta tulleita spin offeja, tarinoita Simonin tai muiden jatkosta, mutta jotenkin jopa nuo sivuhenkilöt oli rakennettu niin hyvin, että jäin kaipaamaan heitäkin. Toki Carlya ja Jacea eniten. Saattaa olla, että hiivin tyttäreni kirjahyllylle noita jatko-osia lainaamaan joku ilta.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä trilogia. Itsenäisinä teoksina kirjat ovat myös ihan ok, mutta en ehkä suosittelisi lukemaan vain yhtä tai ehkä ensimmäisen.
torstai 6. lokakuuta 2011
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki
Tämä on Varjojen kaupungit -trilogian toinen osa. Jacen ja Claryn tarina etenee. Ensimmäisen kirjan päätteeksi kävi ilmi, että he ovat sisar ja veli. Tässä toisessa osassa heidän tarinansa saa siis uuden vivahteen, kielletty rakkaus.
Ensimmäisen kirjan päätteeksi minun oli pakko käydä spoilaamassa tarina loppuun. En pystyisi lukemaan kolmea kirjaa epätietoisuudessa. Jace ja Clary ansaitsevat onnellisen lopun. Nyt, kun tiedän heidän kenties saavan sen tavalla tai toisella pystyn jälleen nauttimaan kirjan käänteistä.
Mielestäni tämä sarja on kirjoitettu todella hyvin. Vaikka kohderyhmä onkin nuoriso, on kirjoissa paljon annettavaa myös aikuiselle. Tarina on moniulotteinen ja henkilökuvaukset ovat todella uskottavia ja samaistumiskelpoisia. Olen jo hyvin syvällä Claryn ja Jacen sisällä.
Onneksi viimeinen osa odottaa jo pinon päälimmäisenä, sillä en jaksaisi odottaa kovinkaan kauaa sen aloittamista, joten aloitankin sen jo tänään.
Ensimmäisen kirjan päätteeksi minun oli pakko käydä spoilaamassa tarina loppuun. En pystyisi lukemaan kolmea kirjaa epätietoisuudessa. Jace ja Clary ansaitsevat onnellisen lopun. Nyt, kun tiedän heidän kenties saavan sen tavalla tai toisella pystyn jälleen nauttimaan kirjan käänteistä.
Mielestäni tämä sarja on kirjoitettu todella hyvin. Vaikka kohderyhmä onkin nuoriso, on kirjoissa paljon annettavaa myös aikuiselle. Tarina on moniulotteinen ja henkilökuvaukset ovat todella uskottavia ja samaistumiskelpoisia. Olen jo hyvin syvällä Claryn ja Jacen sisällä.
Onneksi viimeinen osa odottaa jo pinon päälimmäisenä, sillä en jaksaisi odottaa kovinkaan kauaa sen aloittamista, joten aloitankin sen jo tänään.
tiistai 4. lokakuuta 2011
day 10 - a song that makes you fall asleep
Nukahtaminen musiikin tahtiin on niin suhteellista. Nuorempana laitoin stereoihin täysille Metallican Master of the Puppetsin ja nukahdin alta aikayksikön. Nykyään samanmoinen tykitys ei välttä toisi unihiekkaa silmiin, kenties päinvastoin.
Meidän yhdellä tyttärellä oli tapana vauvana valvottaa öisin oikein urakalla, tällöin laitoi tv:stä päälle Yle Klassisen ja sieltä löytyi apu. Rauhoittava klassinen musiikki rentouttaa vieläkin ja unettaa myöskin.
Laitetaan tähän yhdestä lempielokuvastani lempimusiikkiani, oikea lempijuttu siis.
Kyllä säälittävää, mutta totta, pidän tosi paljon Twilight -leffoista.
Meidän yhdellä tyttärellä oli tapana vauvana valvottaa öisin oikein urakalla, tällöin laitoi tv:stä päälle Yle Klassisen ja sieltä löytyi apu. Rauhoittava klassinen musiikki rentouttaa vieläkin ja unettaa myöskin.
Laitetaan tähän yhdestä lempielokuvastani lempimusiikkiani, oikea lempijuttu siis.
Kyllä säälittävää, mutta totta, pidän tosi paljon Twilight -leffoista.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Kiersten White: Paranormaali
Olen rakastunut kirjastoihin jälleen uudelleen. Muistan lapsena, kuinka kirjasto oli aina kuin ovi johonkin toiseen maailmaan. Kuinka kotimatka tuntui pitkältä, kun oli pussi täynnä uutta luettavaa. Nyt koen tuota fiilistä lähes aina kirjastossa käydessäni, se oli muutaman vuoden kateissa, mutta onneksi löysin sen jälleen. Tämä kirja on yksi tuollaisen seikkailun tulosta.
Kirja kertoo Eviestä, tytöstä, joka ei ole tavallinen. Hän elää maailmassa, joka ei myöskään ole tavallinen ja jonka säännöt ovat moraalisesti epäilyttäviä. Sitten hän tapaa pojan, joka ei myöskään ole normaali, rakastuu ja maailma, jonka hän tunsi, paljastuu pahaksi ja moraalittomaksi. Näin ehkä lyhyesti, liikaa paljastamatta kirjan juoni. Tarkenpaan en viitsi ryhtyä, jotta lukukokemus pysyisi yhtä hyvänä kuin minulla.
Kirjan teema on hyväksyminen tai sen ainakin itse koin teemaksi. Toisaalta se kertoo siitä, kuinka ihminen voidaan kasvattaa pitämään toista pahana. Tuli ihan mieleen tietyissä kulteissa kasvaneet lapset, joiden todellisuuden taju hämärtyy ennen kuin he ovat itse tehneet yhtäkään johtopäätöstä. Se teki tästä kirjasta myös kiinnostavan luettavan.
Vaikka tarinan päähenkilö on 16 -vuotias, mielestäni kirjan teemat sopivat yhtä hyvin aikuiselle kuin nuorellekin. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on omaperäisyyttä. Suosittelut kaikille fantasian ystäville.
Kirja kertoo Eviestä, tytöstä, joka ei ole tavallinen. Hän elää maailmassa, joka ei myöskään ole tavallinen ja jonka säännöt ovat moraalisesti epäilyttäviä. Sitten hän tapaa pojan, joka ei myöskään ole normaali, rakastuu ja maailma, jonka hän tunsi, paljastuu pahaksi ja moraalittomaksi. Näin ehkä lyhyesti, liikaa paljastamatta kirjan juoni. Tarkenpaan en viitsi ryhtyä, jotta lukukokemus pysyisi yhtä hyvänä kuin minulla.
Kirjan teema on hyväksyminen tai sen ainakin itse koin teemaksi. Toisaalta se kertoo siitä, kuinka ihminen voidaan kasvattaa pitämään toista pahana. Tuli ihan mieleen tietyissä kulteissa kasvaneet lapset, joiden todellisuuden taju hämärtyy ennen kuin he ovat itse tehneet yhtäkään johtopäätöstä. Se teki tästä kirjasta myös kiinnostavan luettavan.
Vaikka tarinan päähenkilö on 16 -vuotias, mielestäni kirjan teemat sopivat yhtä hyvin aikuiselle kuin nuorellekin. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on omaperäisyyttä. Suosittelut kaikille fantasian ystäville.
lauantai 1. lokakuuta 2011
P.C.Cast & Kristin Cast: Piinattu
Kyllä, koukussa ollaan. Neljäs Yön talo -sarjan kirjasta tuli oikein varattua kirjastosta ja ahmin sen alle vuorokaudessa. Melkein nolottaa myöntää, kuinka paljon nautin välillä (joku voisi sanoa koko ajan) tällaisesta teinigenreen luettavasta kirjallisuudesta, joka on tavallaan hyvin viatonta, mutta pinnan alla kuohuu. Aivan kuten teini-iässä oikeastikin. Ehkä se on tämän sarjan se juttu.
Tässä neljännessä Zoey-kirjassa tarina menee eteenpäin ja tilanne muodostuu hyvinkin uhkaavaksi. Kirjassa yhdistyvät intiaaniuskomukset vampyyritarinoihin, mikä on ollut pinnan alla edellisissä kirjoissa. Pidin tästä todella paljon. Tuntuu kuin sarja tosiaan paranisi kirja kirjalta. Valitettavaa nyt on kuitenkin se, että enempää suomennettuja ei tähän hätään ole saatavilla, mikä aiheuttaa suunnatonta painetta kirjatilaukseen, jonka taas olen kieltänyt itseltäni.
Yön talo -sarja kertoo teineistä tai nuorista aikuisista olisi ehkä se oikea termi. He ovat merkittyjä eli heistä tulee isona vampyyreita tai sitten he kuolevat muutokseen. Juuri tämän elävä - kuollut -teemaa kirjoissa käsitellään. Tämä kirja päättyi niin ärsyttävästi, että uutta kirjaa tuskin jaksaa odottaa.
Tässä neljännessä Zoey-kirjassa tarina menee eteenpäin ja tilanne muodostuu hyvinkin uhkaavaksi. Kirjassa yhdistyvät intiaaniuskomukset vampyyritarinoihin, mikä on ollut pinnan alla edellisissä kirjoissa. Pidin tästä todella paljon. Tuntuu kuin sarja tosiaan paranisi kirja kirjalta. Valitettavaa nyt on kuitenkin se, että enempää suomennettuja ei tähän hätään ole saatavilla, mikä aiheuttaa suunnatonta painetta kirjatilaukseen, jonka taas olen kieltänyt itseltäni.
Yön talo -sarja kertoo teineistä tai nuorista aikuisista olisi ehkä se oikea termi. He ovat merkittyjä eli heistä tulee isona vampyyreita tai sitten he kuolevat muutokseen. Juuri tämän elävä - kuollut -teemaa kirjoissa käsitellään. Tämä kirja päättyi niin ärsyttävästi, että uutta kirjaa tuskin jaksaa odottaa.