Susanna Niiranen & Marko Lamberg (toim.): Ihmeiden peili - Keskiajan ihmisen maailmankuva

Keskiaika on aina kiehtonut minut. Ensi koulussa keskiajan historia, myöhemmin esim. Kaari Utrion kirjat, joista osa sijoittuu nimenomaan keskiaikaiseen Suomeen. Päätinkin nyt aamulukemisena keskittyä parin kirjan verran keskiaikaan, mutta ei kuitenkaan ihan normaalista historianäkökulmasta.

Odotukset olivat siis suuret tätä kirjaa kohtaan. Kirjaan ovat kirjoittaneet nuoret tutkijat kukin omasta tutkimusalueestaan. Tarkastelun kohteina ovat keskiajan kartat, yhteisölliset odotukset vs. yksilön toiminta, huumori, ajanvietekulttuuri, nainen trubaduurien silmin, nainen vallassa, pyhimysten kuvat sekä viimeisenä keskiaikainen kirkkorakennus nykyajan muinaismuistoksi. Kiinnostavia aiheita lähes kaikki ja suurin osa oli kiinnostavaa yhä lukiessakin. Muutamia tekstejä vaivasi tyypillinen tutkijan ote, mikä tarkoittaa, että teksti ei ollut riittävän kansantajuista ja myyvää. Ei tuo lukemista juuri haitannut, mutta vertailukohteena oli edellinen tietokirjani nälkävuosista, jossa tekstit olivat hyvin erilaisia.

Pidin kuitenkin kirjasta, vaikka se oli hieman hajanainen johtuen eri näkökulmista, mikä on tietenkin aina hyvä juttu, mutta jotenkin tässä teoksissa eivät ne kuulut punaiset langat pysyneet sillä tavoin käsissä, että kirjasta olisi muodostunut selkeä kokonaisuus, vaan kunkin kirjoittajan tekstit ikäänkuin kuuluivat yhteen, mutta olivat kuitenkin melko kaukana toisistaan. Yksittäisinä teksteinä kukin oli oikein mukava.

Lukupinossani on myös toinen keskiaikaan liittyvä teos, mutta ehkä siirrynkin puuvillan likaiseen maailmaan tai kenties jotain ihan muuta. Maanantaiaamuna sen tietää, viikonloppu menköön kaunokirjallisuuden kera.

Rachel Vincent: Syytetty

Kissojen kesken -sarjan kolmannessa osassa Faythe on syytettynä edellisessä kirjassa tekemistään pahoista teoista. Kirja seuraa alfojen hallitsemaa oikeudenkäyntiä syrjäisessä mökkikylässä, jossa alkaa tapahtua outoja.

Kirja sijoittuu muutaman päivän ajanjaksolle. Takakansien perusteella en varmaankaan olisi tarttunut näistä yhteenkään kirjaan, enkä tarttunutkaan pitkään aikaan. Takakansi ei tässäkään tapauksessa anna oikeutta sisällölle. Vähän niinkuin elokuvien trailerit, joissakin niissä on elokuvan kaikki parhaat pätkät ja loput elokuvasta on pelkkää kuraa, mutta välillä traileri ei tosiaankaan tee oikeutta elokuvalle.

Tosiaan tässä kirjassa on keskiössä alfojen valtataistelu, johon nyt on sekoitettu Faythen teot ja Marcin syntyperä. Siinä sivussa tapetaan taas muutama kulkukissa, tavataan ihmiskarhu ja luodaan uusia suhteita sekä löydetään uusi naaraskissakin. Paljon kaikkea ehtii tapahtua muutaman päivän tarinassa.

Loppuosan taistelukohtaukset olivat tässä jopa minulle poikkeuksellisen raakoja, mutta kuten olen aiemminkin jo todennut näiden kirjojen kohdalla, ne ovat jotenkin vain kiinnostavaa vaihtelua. Romantiikkaa toivoisin vähän enemmän, mutta tiedän toki, että kaikkea ei voi saada.

Seuraava osa jo odottaa tuossa vieressä, tosin houkuttelee myös Yön talon seuraava osuus, jonka hain tänään kirjastossa. Saas nähdä, mitä lukeman pitää.

Rachel Vincent: Saalistaja

Niinhän siinä kävi, että tämä piti ahmia heti perään. Jotain koukuttavaa näissä kyllä on, vaikka romantiikka ei olekaan se. Tarina kenties.

Tässä kakkososassa Faythe ja muut joutuvat jäljittämään uroskissoja tappavaa saalistajaa. Samalla tiettyjä tapahtumia Faythen menneisyydestä nousee pintaan. Kirjassa on jälleen väkivaltaa melkoisesti ja se kuvaillaan melkoisen realistisesti. Ei kuitenkaan mielestäni niin paljon kuin ensimmäisessä osassa tai sitten olen jo tottunut siihen.

Ihmiskissat ovat kiinnostavia. Heidän synnystään ja muusta saa tässä kirjassa lisätietoa. Tavallaan poikkeavuus ihmissusista on mitätön. Kissa on vain erilainen lähestyttävä kuin susi. Ihan ok mielestäni tämäkin. Tavallaan murheet ovat kuin ihmisten, mutta tietyt säännöt sanelevat ihmiskissojen elämää rajoittavammin kuin meidän ihmisten.

Nyt alkaa taas työviikko, mikä tarkoittaa, että mitään syvällistä uppoutumista kirjoihin ei ehdi tekemään kuin lasten nukahtamisen jälkeen ja usein on itsekin siinä vaiheessa sen verran poikki, että uni on ainut, mitä kaipaa ja haluaa.

Rachel Vincent: Kissatyttö

Sain viimein tilattua tämän sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, jotka ovat jo aikaa puuttuneet. Loput sainkin Harlekiini -sarjan kautta suoraan postista. Nyt olen tyytyväinen, että koko sarja on jo hallussa, kun tämä ensimmäinen oli mukavasti koukuttava.

Kirja kertoo ihmiskissoista. Sarjassa seurataan Faythea, joka on ihmiskissa naaras, harvinainen laatuaan. Ihmiskissat ovat kuin ihmissusia eli pystyvät muuttamaan muotoaan halutessaan. Faythe on jättänyt laumansa elääkseen normaalia elämää. Hän joutuu kuitenkin palaamaan laumansa luo jonkun alkaessa siepata ja tappaa muita naarasihmiskissoja. Palatessaan hän palaa myös entisen kihlattunsa Marcin vaikutuspiiriin. Luvassa on romantiikkaa, yliluonnollisuutta, väkivaltaa, verta, kuumia tunteita ja jännitystä. Muista naisten kirjoista tämä eroaa selkeästi väkivallallaan. Väkivaltaa on paljon. Se kohdistuu sekä naisiin että miehiin sekä kissan että ihmisen hahmoissa. Itse en kokenut väkivaltaa keskeisimmäksi tekijäksi kirjassa, mutta huomiota se tosiaan herätti.

Kirjasarjassa on kuusi kirjaa, ainakin tähän asti ilmestyneinä. Itseäni koukuttaa sarjassa ainakin tämä yliluonnollisuus aspekti, toisaalta kirjassa naiset eivät ole uhreja, vaan osaavat myös itse pitää puoliaan. Ennen kaikkea tietenkin kirjassa on romantiikkaa ryyditettynä tuolla fantasiaelementillä. Oikein kiinnostavaa siis. Kävinkin jo sieppaamassa lukupinostani tuon seuraavan osan.

Michelle Willingham: Soturi ja parantaja

Jos olin vielä edellisen kirjan hurmoksessa aloittaessani tätä, hurmokseni hieman laantui. Vaikka teos oli ihan mukava luettava ja se tuli ahmittua hetkessä, niin se ei herättänyt aivan yhtä suurta huokaustulvaa kuin edellinen Willingham. 

Kirja on osa MacEganin veljeksistä kertovaa sarjaa. Näitä on kai vielä ainakin yksi, jota en ole lukenut. Jos törmään, varmasti luen. Kirjassa Connor MacEgan on pahasti loukkaantunut ja Aileen, parantaja, parantaa häntä. Heillä on salattu menneisyys, joka on vain toisen tiedossa. Siis salaisuuksia, sairauksia, romantiikkaa, sellaista perusromantiikkaa.

Nyt luulen, että olen riittävästi lukenut hömppää vähäksi ajaksi. Taidan aloittaa Verros-maratonin huomenna tai jossain vaiheessa viikkoa. Kesken on kyllä pari muutakin kirjaa. Saas nähdä, mieli muuttuu kuin tuuliviiri.

Michelle Willingham: Soturin sydän

Joskus vain kaikki menee niin sanotusti överiksi. Nyt on mennyt tämä lukeminen. Ahmiminen on pientä nyt tämän hullunkiillon rinnalla. On sellainen pakonomainen tunne lukea koko ajan, ja lukea nimenomaan näitä "kevättä rinnassa" -kirjoja eli hömppää.

Tämä on näitä MacEganin -veljeksistä kertovia kirjoja, joita olen jo lukenut aiemminkin. Tämä oli tosi hyvä, en kutsu loistavaksi, sillä mitään kirjallista hienoutta ei löydy, mutta tähän tarkoitukseen, romantiikannälkään kirja on aivan omiaan.

Bevan MacEgan on soturi ja Genevieve on neito pulassa. Löytyy taas salaisuuksia, tunteiden kieltämistä, jännitystä, väkivaltaa ja romantiikkaa. Seksiä ei ole paljonkaan, mutta vihjailevia sanoja toki ja huurun tiivistymistä. Mutta se ei ole tämän sarjan itsetarkoitus ja hyvä niin.

Pahaa pelkään, että seuraava MacEgan on jo tuossa vieressä odottamassa.

Terri Brisbin: Voitonmaku

Ne kuuluisat viimeiset sanat taas, luen pari kappaletta ennen kuin alan nukkumaan... Kirjan takakansi ei mitenkään houkutellut lukemaan, joten ajattelin, että muutama kappale varmaankin riittää. Väärässä olin, taas. Tuli sitten ahmaistua koko kirja yön pimeinä tunteina, vaikka unikin olisi tehnyt terää.

Kirjassa on toki perusromantiikan ainekset; kaunis nainen, urhea soturi ja salaisuuksia. Tämä kirja ei edes sisältänyt suuresti seikkailuja tai jännittäviä tilanteita. Se kuvasi uhrautuvuutta rakkauden eteen. Ja ihan oikeasti laskiessani kirjan viimein luettuna syliini, huokaisin. Oli se aika ihana siis.

Brisbin on minulle uusi tuttavuus näiden Harlekiini-kirjailijoiden joukossa, mutta täytyy pistää nimi muistiin.

Asiasta viidenteen, toisaalta liittyen tähän, kävin eilen kirjastossa ja nyt lukupinossani odottaa kymmenen Verrosta. Jotenkin vain nyt ei halua lukea mitään ajatuksia herättävää tai kantaaottavaa, vaan pää vaatii romantiikkaa ja lihaksikkaita vartaloita sekä rakkautta. Selkeästi siis kevättä rinnassa.

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan

Ensin on pakko todeta, että olen aina pitänyt suunnattomasti alaviitteistä. Pidän niiden lukemisesta, niiden tekemisestä ja ylipäätään niiden olemassa olosta. Alaviitteet ovat siis aivan sairaan hienoja.

Kinsellan kirjat ovat myös todella rentouttavia luettavia. Niissä on sopivasti romantiikkaa, huumoria ja kiinnostavia hahmoja.Tässä kirjassa on siis kaikki viihdyttävän kirjan elementit kohdallaan.

Kirja kertoo Poppysta, joka on menossa pian naimisiin. Poppy kadottaa sukukihlasormuksen, häneltä varastetaan kännykkä ja hän löytää kännykän roskiksesta, kaikki lähes samalla hetkellä. Alkaa kiivas tekstailu puhelimeen tulevien sähköpostien omistajan kanssa. Juonikuvio tuntuu aluksi vähän monimutkaiselta varsinkin, kun sotkuun lisätään entisiä tyttöystäviä, akateemiset vanhemmat, liike-elämän kierot kuviot ja sarja väärinkäsityksiä. Mutta kaikesta syntyy oikein mukava sekasotku, jossa tosiaan on romantiikkaa ja huumoria.

Olen lukenut Kinsellan muut kirja lukuunottamatta noita himoshoppareita ja niitäkin siitä syystä, että kirjastossa ei ole sattunut olemaan sarjan ensimmäistä osaa silloin, kun olisin sen halunnut lainata, elokuvan olen nähnyt ja hämmästyksekseni pidin siitä tosi paljon.

Kinsella ei ole mikään syvällinen lukukokemus, mutta se on mitä parhainta hyväntuulen lukemista. Jos siis kaipaat hymyn huulillesi ja hieman huokauksia, tartu rohkeasti Kinsellaan.

Margaret Moore: Lady Beatricen lemmitty

Takakansi lupaili romantiikkaa ja kiihkoa. Nyt tuli kyllä pahanlaatuinen odotuskuilu, sillä vaikka kirja toki sisälsi romantiikkaa, oli siitä kiihko kaukana ja itse romanssikin oli suhteellisen tylsä, kuten koko kirjakin. Melkein jäi kesken koko teos, mutta urheasti kahlasin sen loppuun.

Hyvää tässä kirjassa oli, että sankaritar oli taas hieman iäkkäämpi ei 18 vuotias, vaan jopa 23 muistaakseni ja urhealla ritarilla oli punaiset hiukset. Siihen oikeastaan hyvät jutut jäivätkin. Lady Bea on rakastunut Ranulfiin, joka ei tunnu vastaavan hänen tunteisiinsa, joten lady Bea päättää vietellä miehen. Kuulostaa ihanan romanttiselta, mutta kerronta ei pysynyt ihan mukana.

Tulipa tosiaan luettua ja se siitä oikeastaan. Taisi käydä melkein samoin edelliselle Moorelle. Koskahan ihminen oppii virheistään...

Eppu Nuotio: Musta (äänikirja)

Eppu Nuotion tiedän televisiosta. En ole lukenut hänen kirjojaan ja suoraan sanoen en olisi lainannut tätäkään, jos valinnanvaraa olisi lähikirjastossa ollut enemmän äänikirjojen suhteen, vaan ei ollut. No, ei tämä nyt niin huono ollut kuin olin ajatellut, mutta ei mikään ihan ihmeellinenkään.

Kirja kertoo Piistä, tummaihoisesta toimittajasta, joka on lähetetty Helsingistä aluetoimitukseen. Hän saa uutisoitaakseen uutisen tapetusta raskaana olleesta papista. Tästä lähtee liikkeelle vyyhti, joka alkaa avautua kerros kerrokselta. Tapahtuman selvitessä Pii saa selville asioita myös itsestään ja kasvaa ihmisenä.

Se täytyy Nuotion ansioksi sanoa, että hän pystyi pitämään jännityksen suhteellisen hyvin hallussaan. Murhaajan arvasin kuitenkin oikein jo vähän aiemmin. Jotenkin ratkaisu jäi kuitenkin torsoksi. Pääasia ei loppujen lopuksi ollutkaan tapahtunut rikos, vaan Piin kasvu, mikä oli hieman ristiriitaista.

Kirjan luki kirjailija itse. Verrattuna edelliseen kuuntelemaani äänikirjaan oli ero huima. Edellinen oli näytelty loistavasti, tässä kirja vain luettiin. Englanninkielen ääntämys särähti korvaani jo Jussi Lammen lukiessa Perssonia ja tässä myös, mutta makuasia varmaan jälleen. Kirja oli kuitenkin ihan miellyttävä kuunnella. En kuitenkaan koukuttunut eikä kirja saanut minua innostumaan muista Nuotion kirjoista, harmi.

Elina Tiilikka: Myrsky

Kyseessä on Tiilikan toinen teos. Ensimmäinen oli oma elämänkertainan Punainen mekko, joka kertoi protituutioon ajautuvasta nuoresta naisesta. Pidin kirjasta ja niin pidin tästäkin.

Aiheena kirjassa on mielenterveys, kaksisuuntainen persoonallisuushäiriö. Asia, josta minulla ei ole omakohtaista kokemusta tai muutoinkin minkäänlaista kokemusta. Lukenut olen aiheesta. Kirjan päähenkilö Myrsky on taideopiskelija, joka kamppailee maanisdepressiivisyyden kanssa. Samalla hän hakee itseään, kuten nuoret ylipäätään. Psyykkiset ongelmat tuovat vain etsintään oman näkökulmansa. Myrsky tapaa Marekin. Puolalaisen pikkurikollisen, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen isänsä. Kaksi kadonnutta sielua löytää toisensa, ainakin hetkeksi.

Kirjassa kuvataan Myrskyn päänsisäistä kamppailua. Hän on välillä maaninen, välillä masentunut. Hän kuulee äänia, näkee olemattomia. Hän käyttää liikaa päihteitä, eikä lainkaan lääkkeitä. Kirjassa ei oteta sen enempää kantaa lääkityksen toimivuuteen tai ei-toimivuuteen. Se ei pyri saarnaamaan tai hyväksymään. Se vain kertoo Myrskyn tunnelmista, ajatuksista.

Kirja on rankka, kuten oli Tiilikan ensimmäinenkin teos. Kirja voisi olla vielä rankempi, jos siinä kuvattaisiin tiettyjä asioita tarkemmin, mutta koska Myrsky on tavallaan tiettyjen asioiden kohdalla tunteeton, niin on kirjakin ja jättää asioita kuvaamatta, sillä Myrsky ei niihin kiinnitä huomiota.

Kirja on kiinnostava, hyvin kirjoitettu. Siinä on mielenkiintoisia hahmoja. Se ei kuitenkaan päästä helpolla. Suosittelut siis sellaisten kirjojen ystäville.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Luin tämän, koska kirja ja kirjoittaja on ollut julkisuudessa. Hänen julkisuusimagonsa myös kiinnostaa minua. Tartuin siis kirjaan ihan ulkokirjallisista syistä. Kirja oli ainakin itselleni kuitenkin ahmimiskamaa, vaikka aiheeltaan ei ole sellaista tyypillistä kyseiseen kategoriaan kuuluvaa.

Kirja kertoo Pasista, ekonomista, joka on kotoisin pieneltä tehdaspaikkakunnalta. Hän saa tehtäväkseen mennä kotikaupunkiinsa johtamaan tehtaan YT-neuvotteluita. Siinä samalla Pasi kohtaa nuoruutensa maisemat ja ystävät. Kirjassa ystävistä pääosaan nousee Janne, joka on juuttunut vanhaan elämäänsä.

Pystyin samaistumaan kirjaan aivan täysin. Kirja kuvasi oman elämäni ajanjaksoja, se kuvasi lempimusiikkiani ja kuin kuorrutuksena olen vielä kaiken lisäksi ekonomi. Kaikki kirjassa oli tuttua, tunteet, tapahtumat, fiilis. Lukiessa oli välillä ihan surrealistinen olo, esimerkiksi Manowarin diggaus oli kuvattu niin samoin tuntein kuin itsekin koin, samoin Metallica, Tsernobyl. Toisaalta ekonomin työn ongelmallisuus oli myös hyvin kuvattu. Markkinatalous ja sen asettamat haasteet omalle moraalille ovat oikeasti todellinen ongelma. Tätä ristiriitää oli kuvattu hyvin Pasin näkökulmasta, joka joutui kamppailemaan oman moraalinsa, työpaikkansa ja vielä oman historiansa kanssa. Ei ole helppoa ei.

Olin oikeastaan melko hämmästynyt kirjasta, olin myös hämmästynyt siitä, kuinka paljon pidin kirjasta. Hämmästynyt olin myös omasta ennakkoluulostani kirjaa kohtaan. Aiemmin jätin kotimaiset kirjat lähes lukematta lukuunottamatta Lehtolaista ja Utriota, mutta nyt olen tajunnut viimein sen, kuinka paljon annettavaa voi olla kirjalla, jonka kirjoittajalla on kulttuurisesti ja myös ajallisestikin samanlainen tausta kuin itsellä. Kaikesta tuntuu saavan irti paljon enemmän. Suomessa kirjoitetaan lisäksi aivan loistavaa kirjallisuutta.

Suosittelen tätä kaikille, etenkin niille 70-luvulla syntyneille, jotka diggaavat Manowaria, Metallicaa ja Maidenia.

Margaret McPhee: Nainen rannalla

Harlekiinissa oli ale ja ostin kasan hömpänpömppää luettavaksi, kun siltä tuntuu ja nyt tuntui.

McPheeltä en olekaan lukenut mitään aiemmin, eikä tämä kirja nyt ihan kauheasti vakuuttanut, vaikka ihan sellainen mukava luettava oli.

Mies löytää tajuttoman naisen rannalta. Naisella on synkkä menneisyys, jonka tämä haluaa salata. Mies rakastuu, nainen rakastuu, tapahtuu kauheita ja loppu hyvin. Siinä tarinan juoni.

Kuten edellisestä syvällisestä kuvauksesta voi päätellä, kirja ei sisällä juuri minkäänlaisia yllätyksiä. Ehkä yllättävin seikka kirjassa on, että sankaritar on iältään "jo" 27 vuotta. Yleensähän näissä sankarittaret ovat viattomia neitseitä, jotka ovat iältään maksimissaan 21. Näin ei siis tässä kirjassa.

Muutoin sanoisin, että kyllähän tämän luki, mutta ei ahmimalla, jos se on jokin määrite kirjan hyvyydelle.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (äänikirja)

Pitää muistaa, että en lainaa enää äänikirjoina kirjoja, jotka saattavat itkettää. Ei ole kovin mukavaa ulvoa täysillä autoa ajaessa.

Kirjan luki Esko Salminen tai tässä tapauksessa lukeminen on väärä termi. Esko Salminen näytteli, eläytyi kirjaan. Täytyy myöntää, että kuuntelukokemus oli aivan huikean hieno. Juuri tähän kirjaan sopi näyttely, jokaisen henkilön äänen muuttaminen.

Sitten itse kirjaan. Olen lukenut Steinbeckia aikoinani, en kyllä vähään aikaan, mutta nuorempana luin montakin hänen kirjaansa ja pidin. Tätä en ole kuitenkaan lukenut enkä myöskään nähnyt elokuvaa. Tarinassa kuvaillaan ystävyyttä, yksinäisyyttä eri tasoilla. Kirjan päähenkilöt ovat George ja Lennie. Lennie on lapsen tasolla oleva suuri mies, jonka pitää hellimisestä. Hän hellii eläimiä ja vähän muitakin. George on hänen toverinsa. Älykäs, pieni ja syvästi huolissaan Lenniestä. Nämä kaksi siirtotyöläistä kulkevat tilalta toiselle hanttitöitä tehden.

Kuten jo totesin, kirja on ystävyyden kuvaus. Se on myös kuvaus uskollisuudesta, joka jatkuu myös ajan toiselle puolen. Se on kuvaus itsekkyydestä ja toisten ajattelemisesta. Se on hyvin kaunis, mutta myös rujo. Maisemakuvaukset ovat huikean hienoja. Tunnelmia kuvataan niin hienovaraisesti, että tuntuu kuin olisi itse tilanteessa mukana.

Taidan kaivaa Eedenistä itään kirjahyllystäni lukupinoon. Sen verran taas Steinbeck sai miettimään ja nauttimaan.

Becca Fitzpatrick: Riitasointu

Ah, olen koukussa ja kovasti.

Samankaltaisuudet Twilightin kanssa pulpahtivat pintaan. Kuten Uusikuussa, tässäkin on pääpari tavallaan erossa kirjan aikana. Tyttäreni sanoi vihanneensa kirjan lukemista juuri tuosta syystä. Itseäni asia ei ihan kauheasti ärsyttänyt, vaan tavallaan tuollainen suotaminan ja huopaaminen on ihan ok tämän tyyppisissä kirjoissa.

Patchista tuli ensimmäisen kirjan lopussa Noran suojelusenkeli ja sellaisena hän aloittaa tässäkin kirjassa. Joku kuitenkin lyö heidän välilleen kitkaa ja pian Nora ja Patch ovat riidoissa, kuitenkin niin rakastuneita toisiinsa. Ah...

Kirja noudattelee tavallaan tyypillistä romanttista kirjallisuutta epäuskoineen, salaisuuksineen ja muine perusromantiikan palikoin. Se on sekä hyvä että huono asia. Hyvä, koska tuttu tekee lukemisesta helpompaa. Huono, koska jotain uutta olisi aina kiva lukea. Ei se kuitenkaan minua pahemmin häirinnyt. Olen siis koukussa. Onneksi tyttäreni kirjahyllystä löytyi jo kolmaskin osa englanniksi ja kirjailijan kotisivuilta bongasin, että viimeinen osa ilmestyy syksyllä. Odotus ei siis veny vuosiin, mikä on hyvä.

Nyt kuitenkin seuraavan osan kimppuun.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Pakkohan tämä oli viimein lukea, kun vanhempi tyttäreni on hehkuttanut ja useassa blogissa arvosteltu. Kirjastossa sattui vielä olemaan kaksi ensimmäistä osaa hyllyssä, joten kaikki tähdet olivat kohdallaan.

Kuten nimestäkin voi päätellä, kirja kertoo langenneesta enkelistä. Tosin tämä selviää vasta kirjan puolivälin jälkeen, mutta nimen perusteella asian on voinut päätellä jo aiemmin. Patch on langennut enkeli, Nora ihminen. Patch tulee Noran elämään yllättäen ja asiat johtavat toiseen ja he rakastuvat.

Koin suurta yhtäläisyyttä Houkutukseen. Tarinan juonesta siis, tosin vastaavia juonia taitaa olla maailma pullollaan, mutta yhtäläisyyttä ei voinut olla huomaamatta ihan biologian partnereista lähtien. Sinänsä se ei haitannut lainkaan, kunhan vain tuli jossain vaiheessa mieleeni.

Onhan tämä kirja ihan koukuttava ja toinen osa on jo luvun alla, mutta ei tämä nyt mitään suurta ihmeellisyyttä tuonut tullessaan, mutta onko tarpeenkaan. Kirja on hyvä, kun sen lukee mielellään, jopa ahmien. On ihan sama, mitä siitä muutoin voi sanoa.

Seuraavaa tosiaan pukkaa ja onnksi meiltä löytyy kolmaskin osa, tosin englanniksi tyttären hyllystä.

Leif G W Persson: Putoaa vapaasti kuin unessa (äänikirja)

Ensimmäinen äänikirjani, jonka jaksoin kuunnella loppuun, vaikka levyjä olikin 20 pituutta reilusti yli 20 tuntia. Ensimmäinen, jota yritin oli Bo Carpelanin teoksen ääniversion, mutta siinä sekä lukija että teksti ottivat niin pahasti hanttiin, että en yksinkertaisesti kyennyt kuuntelemaan kyseistä teosta kovinkaan pitkään. Tämä oli täysin päinvastainen kokemus. Päätin aloittaa äänikirjojen kuuntelun työmatkallani, joka kestää reilut puoli tuntia suuntaansa. Matka ei ajallisesti ole mikään mahdoton ja hyvän kirjan parissa se menee kuin hujauksessa.

Kirjan lukijana toimi Jussi Lampi, joka suoriutui tehtävästään aivan mainiosti. Kirja itsessään kertoo Olof Palmen murhan tutkinnasta. Tutkinnasta, joka aloitetaan yli 20 vuotta murhan jälkeen. Kirja voisi olla totta, mutta taruahan se on. Kuitenkin tuo totuuden mahdollisuus tekee kuuntelukokemuksesta todella kiehtovan. Matka loppui usein kesken ja oli pakko jäädä autoon odottamaan sopivaa väliä.

En usko, että olisin kyseistä kirjaa ikinä lainannut, minkä otinkin yhdeksi äänikirjojen valintakriteeriksikin. Hipelöin tänään kirjaa kirjastossa ja sehän oli mammutti. Äänikirjan kuuntelu työmatkoilla vei ihan reilusti aikaa, mutta se kiisi kuin siivillä. Kirjasta tulee mieleen elokuva JFK -avoin tapaus, jossa myös haetaan vaihtoehtoisia tutkimusreittejä.

Se, kuka murhaaja kirjan mukaan on, jääköön nyt salaisuudeksi, mutta sellainen siis paljastetaan. Suosittelen kaikille salaliittoteorioiden kannattajille. Äänikirjana voin suositella kaikille, vaikka ihan ensimmäiseksikin. Jussi Lampi on hyvä lukija, tosin vertailukohtaa ei ole kuin tuo epäonnistunut Bo Carpelan, jonka lukijaa en nyt muista, mutta Lampeen verrattuna hän oli kaamea. Seuraava äänikirja seurasikin jo kirjastosta, mutta sen pituus reilu 4 tuntia riittänee noin viikoksi.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Vaikea aloittaa tästä kirjasta. Kirjassa vaelletaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Se on tarina ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä. Ei suoraan sormella osoittaen, mutta hienovaraisesti vihjaten. Se kertoo siitä, kuinka ihminen haluaa valloittaa, haluaa olla kaiken yläpuolella. Se kertoo siitä, kuin pienet teot voivat vaikuttaa syvästi, ei vain ihmisiin vaan myös ympäristöön.

Tässä kirjassa ei ollut mitään maagista tai yliluonnollista, vaikka sitä odotin koko ajan, että nurkan takaa löytyisi. Kirja sisälsi kuitenkin jännitteitä ja jännitystä. Jännitteet päähenkilöiden välillä aiheuttavat ongelmia. Jännitystä, jonkin tuntemattoman läsnäolosta. Kirjassa on pätkiä Conradin Pimeyden sydämestä ja samankaltaista tiivistyvää jännitystä, kauhua voi myös tästä kirjasta löytää.

Sinisalo on minulle kyllä koko ajan yllättävä ja mielenkiintoa lisäävä kirjailija. Kuin sattumalta luin häneltä yhden teoksen ja olen nyt täysin koukuttunut. Tosin enää ei ole kuin kaksi lukematta, mutta kuitenkin. Jokainen lukemistani sinisaloista on ollut erilainen, vaikka niissä on ollut yhdistäviä tunnelmia.

Tänään onkin kirjastopäivä, joten mitähän kivaa nyt jää mukaan.