Sainpas lopetettua vuoden muuhun kuin hömppään. Tämä kirja tarttui mukaan kirjaston uutuushyllystä, ehkä kannen perusteella, ehkä takakannen kiinnostavan tekstin. On välillä ihan mysteeri, mitkä kirjat houkuttavat lukemaan. Kannella ja takakannen tiedoilla on yllättävänkin suuri vaikutus välillä ja ajoittain taas ottaa mielummin mukaan kirjoja, joita verhoaa jonkinlainen salaperäisyyden verho.
Koivisto on minulle täysin uusi tuttavuus, toisaalta tämä on hänen toinen kirjansa, joten pitkää tuttavuussuhdetta ei ole vielä edes voinut luoda. Kirja oli todella kiinnostava ja luin sen lähes yhdeltä istumalta, mitä nyt parit paukut kävin paukuttelemassa lasten kanssa välillä.
Kirja kertoo ihmisistä, nuorista, joilla on lapsena ollut kova kohtalo, mikä on yhdistänyt heidän elämänsä. Kirjassa edetään usealla eri aikatasolla lapsuudesta aikuisuuteen, pääpaino on kuitenkin noin 25-vuotiaissa, jolloin elämässä tapahtuu jotain merkittävää, rikos. Kuka on ollut osallisena ja kuka on pettänyt kenet vai onko kukaan pettänyt. Siinä kysymyksiä, joihin etsitään vastauksia.
Kirja on todella kiinnostava. Lapsuuden kohtaukset ovat ahdistavia ja melkein tulee olo, että ei halua edes lukea kohtia, joissa lapsia kohdellaan kaltoin, kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja uskottavia. Kaikkea ei kerrota, vaan lukija saa itsekin päätellä tapahtumien kulkua ja se sopii tähän kirjaan todella hyvin.
Fiilikset ovat todella ristiriitaiset näin lukemisen jälkeen. Oliko kirja hyvä vai vain kiinnostava. Elokuvamainen se ainakin oli, mikä näkyi nimenomaan henkilöhahmojen rakentamisessa. Täytynee lukea Koiviston esikoisteos myöskin, sen verran kiinnostava kirjailija on kyseessä. On hienoa myös itsessäni, kun huomaa rohkeutta tarttua tuntemattomaan kirjaan ja kirjailijaan, sitä ei aina ole löytynyt.
lauantai 31. joulukuuta 2011
Michelle Willingham: Salakavala sydän
Tämä kirja aloittaa käsittääkseni McEganin -saagan, joten olisi pitänyt lukea ennen edellistä, toisaalta kirjoja yhdistää vain nimi ja paikka, joten eipä paljon haittaa ole "väärässä" järjestyksessä lukemisesta.
Kirja sijoittuu 1100-luvulle, mikä on ollut minulle aina sellainen vaike vuosisata tai ylipäätään keskiajalle sijoittuvat kirjat. Jotenkin ne eivät ole houkutelleet yhtä lailla kuin vaikka 1700-luvulle sijoittuneet. No, luettua tuli ja sisälsihän tämäkin kuumia tunteita, kieltäytymistä, jännitystä ja romantiikkaa. Iseult on lupautunut toiselle miehelle, kun rakastuu Kieraniin, orjaan, joka ei kuitenkaan ole oikeasti orja. Siinä sellainen pikasisältö kirjasta.
Edellisen Willinghamin tapaan tämä oli ihan kiva luettava, mutta täytyy myöntää, että ei niin kiinnostava kuin aiempi. Jotenkin naiseuden nappula -käsite ei sopinut kirjan ilmapiiriin ja teki siitä jotenkin tahattoman koomisen. Kuumat kohtaukset menettivät hieman kuumuuttaan kyseisen käsitteen kautta. Ehkä kyseessä oli lapsus kääntäjän puolelta.
Jotenkin ahdistavaa päättää lukuvuosi tällaiseen mitäänsanomattomaan kirjaan, mutta minkäs teet. Ehkä aloitan ensi vuoden laadukkaammalla...tai sitten en.
Kirja sijoittuu 1100-luvulle, mikä on ollut minulle aina sellainen vaike vuosisata tai ylipäätään keskiajalle sijoittuvat kirjat. Jotenkin ne eivät ole houkutelleet yhtä lailla kuin vaikka 1700-luvulle sijoittuneet. No, luettua tuli ja sisälsihän tämäkin kuumia tunteita, kieltäytymistä, jännitystä ja romantiikkaa. Iseult on lupautunut toiselle miehelle, kun rakastuu Kieraniin, orjaan, joka ei kuitenkaan ole oikeasti orja. Siinä sellainen pikasisältö kirjasta.
Edellisen Willinghamin tapaan tämä oli ihan kiva luettava, mutta täytyy myöntää, että ei niin kiinnostava kuin aiempi. Jotenkin naiseuden nappula -käsite ei sopinut kirjan ilmapiiriin ja teki siitä jotenkin tahattoman koomisen. Kuumat kohtaukset menettivät hieman kuumuuttaan kyseisen käsitteen kautta. Ehkä kyseessä oli lapsus kääntäjän puolelta.
Jotenkin ahdistavaa päättää lukuvuosi tällaiseen mitäänsanomattomaan kirjaan, mutta minkäs teet. Ehkä aloitan ensi vuoden laadukkaammalla...tai sitten en.
torstai 29. joulukuuta 2011
Michelle Willingham: Mies soturin hahmossa
Selkeästi olen ollut lukemisen puutteessa ollessani sairas. Nyt ei tee mieli kuin lukea ja ahmia tekstiä. Niinpä tuli luettua tänään vielä kolmaskin kirja loppuun. Tämä jälleen Harlekiini-teoksia.
Kirjoittaja on ihan uusi tuttavuus, mutta hyvin mielenkiintoinen. Kirja sijoittuu 1100-luvun Irlantiin. Tämä jo itsessään saa miettimään uljaita kelttejä villavaatteissaan heilutellessaan kirveitä ja kyllä, sitähän tämäkin kirja on tulvillaan. Normanniprinsessa naitetaan vasten tahtoaan kelttikuninkaalle myös vastoin tämän tahtoa. Miehen mieltä vaivaavat toisaalta vastuu ja kunnia omaa klaaniaan kohtaan, toisaalta heräävä rakkaus ja himo kiellettyä normannivaimoa kohtaan. Vaimo taas haluaisi olla oikea kuningatar ja rakastuu kuin rakastuukin mieheensä. Kiellettyä himoa, rakkautta, sotaa ja hyvin kuumia tunteita on tämä kirja pullollaan.
Täytyy myöntää, että pidin tästä kovasti ja lukiessani en voinut olla jälleen pohtimatta sitä, miksi itsekin syyllistyn Harlekiini-kirjojen vähättelyyn. Siis nämähän on tehty tietynlaiseen fiilikseen, romantiikan nälkään, huokailun kaipuuseen ja itse ainakin tarvitsen juuri tällaista aika ajoin ja melko useinkin, jos luettujen listaa katselee...
Onneksi ostin samalla toisenkin saman kirjoittajan kirjan, joka sattumalta kertoo vielä tämän kirjan sankarin veljestä, joten tätä samaa on vielä saatavilla. Taidan myös tarvita sitä vielä ainakin yhden kirjan verran ennen siirtymistä ainakin osittain "vakavampaan" kirjallisuuteen.
Kirjoittaja on ihan uusi tuttavuus, mutta hyvin mielenkiintoinen. Kirja sijoittuu 1100-luvun Irlantiin. Tämä jo itsessään saa miettimään uljaita kelttejä villavaatteissaan heilutellessaan kirveitä ja kyllä, sitähän tämäkin kirja on tulvillaan. Normanniprinsessa naitetaan vasten tahtoaan kelttikuninkaalle myös vastoin tämän tahtoa. Miehen mieltä vaivaavat toisaalta vastuu ja kunnia omaa klaaniaan kohtaan, toisaalta heräävä rakkaus ja himo kiellettyä normannivaimoa kohtaan. Vaimo taas haluaisi olla oikea kuningatar ja rakastuu kuin rakastuukin mieheensä. Kiellettyä himoa, rakkautta, sotaa ja hyvin kuumia tunteita on tämä kirja pullollaan.
Täytyy myöntää, että pidin tästä kovasti ja lukiessani en voinut olla jälleen pohtimatta sitä, miksi itsekin syyllistyn Harlekiini-kirjojen vähättelyyn. Siis nämähän on tehty tietynlaiseen fiilikseen, romantiikan nälkään, huokailun kaipuuseen ja itse ainakin tarvitsen juuri tällaista aika ajoin ja melko useinkin, jos luettujen listaa katselee...
Onneksi ostin samalla toisenkin saman kirjoittajan kirjan, joka sattumalta kertoo vielä tämän kirjan sankarin veljestä, joten tätä samaa on vielä saatavilla. Taidan myös tarvita sitä vielä ainakin yhden kirjan verran ennen siirtymistä ainakin osittain "vakavampaan" kirjallisuuteen.
Candace Camp: Itsenäinen nainen
Pokkareita 3 kpl /2 euroa. Voiko olla ostamatta...ei todellakaan. Olkoonkin, että suurin osa mukaan tarttuneista oli näitä Harlekiini-pokkareita, mukana oli Atwood ja Polvakin. Näistä kenties myöhemmin lisää.
Candace Camp kirjoittaa Harlekiinin historiallinen -sarjaan. Tämäkin kirja sijoittui 1800-luvun Englantiin. Siinä lapsuuden ystävinä ja toistensa tukena olleet mies ja nainen tapaavat vuosien jälkeen. Auttaaksen naisen ahdingosta mies pyytää tätä vaimokseen ilman tunnesiteitä tai velvoitteita. He palaavat sukukartanoon, jonka valtias mies nyt on. Tapahtuu murha ja entisyyden haamut pääsevät liikkeelle. Mies ja nainen yrittävät kieltää tunteensa, turhaan. Tähän kuuluu nyt syvä huokaus...
Mitä voisin sanoa muuta kuin, että kiva romanttinen kirja. Vähän erilainen lähestymistapa varmisti kiinnostuksen ja ylläpiti lukuinnostuksen sen pari tuntia, jota tällaisen kirjan lukeminen rauhaisassa nurkassa vaatii. Ajatuksia herättäneen Sinisalon jälkeen oli todella rentouttavaa lukea taas ihan vain tällaista hömppää. Ihanan syntisen aivot narikkaan kirjallisuutta.
Candace Camp kirjoittaa Harlekiinin historiallinen -sarjaan. Tämäkin kirja sijoittui 1800-luvun Englantiin. Siinä lapsuuden ystävinä ja toistensa tukena olleet mies ja nainen tapaavat vuosien jälkeen. Auttaaksen naisen ahdingosta mies pyytää tätä vaimokseen ilman tunnesiteitä tai velvoitteita. He palaavat sukukartanoon, jonka valtias mies nyt on. Tapahtuu murha ja entisyyden haamut pääsevät liikkeelle. Mies ja nainen yrittävät kieltää tunteensa, turhaan. Tähän kuuluu nyt syvä huokaus...
Mitä voisin sanoa muuta kuin, että kiva romanttinen kirja. Vähän erilainen lähestymistapa varmisti kiinnostuksen ja ylläpiti lukuinnostuksen sen pari tuntia, jota tällaisen kirjan lukeminen rauhaisassa nurkassa vaatii. Ajatuksia herättäneen Sinisalon jälkeen oli todella rentouttavaa lukea taas ihan vain tällaista hömppää. Ihanan syntisen aivot narikkaan kirjallisuutta.
Johanna Sinisalo: Lasisilmä
Tämän vuoden 130. luettu kirja. Ensi vuonna en pääse lähellekään, sillä aloitan uuden työn vuoden alussa.
Olen rakastunut Sinisalon tyyliin kirjoittaa, tyyliin luoda fantasiaa arkipäivään. Tämä kirja ei ehkä sisällä fantasiaa, mutta on kuitenkin erinomaisen kiinnostava.
Tarina sijoittuu jatkuvajuonisen saippuasarjan käsikirjoitustiimiin. Taru on kiltti, kirjoittaja, jonka oma elämä alkaa muistuttaa saippuasarjaa vai alkaako saippuasarja muistuttaa hänen elämäänsä. Todellisuus ja taru yhdistyvät jännittävällä tavalla. Tuleeko hulluksi, vai onko kaikki jo hullua... Ajatukset pyörivät päässä kirjan luettua, mitä oikeastaan luin. Se on aina hyvä piirre.
Tällä kertaa Sinisalo ei ole tuonut mukaan viittauksia tai muutoinkaan detaljeja lukuunottamatta muutamaa viittausta Raamattuun ja runoihin. Tarinassa kertojana on Taru ja ajoittain seurataan ulkopuolisen silmin käsikirjoitustiimin työskentelyä.
Kirja on mielestäni hyvä. Se ei ehkä ole niin innostava kuin kaksi aiemmin lukemaani Sinisaloa, mutta hyvä joka tapauksessa. Siinä on riittävästi koukkuja, joiden ansiosta kirjaa jaksaa lukea vaivattomasti. Lukupinossa on vielä pari Sinisaloa, onneksi.
Olen rakastunut Sinisalon tyyliin kirjoittaa, tyyliin luoda fantasiaa arkipäivään. Tämä kirja ei ehkä sisällä fantasiaa, mutta on kuitenkin erinomaisen kiinnostava.
Tarina sijoittuu jatkuvajuonisen saippuasarjan käsikirjoitustiimiin. Taru on kiltti, kirjoittaja, jonka oma elämä alkaa muistuttaa saippuasarjaa vai alkaako saippuasarja muistuttaa hänen elämäänsä. Todellisuus ja taru yhdistyvät jännittävällä tavalla. Tuleeko hulluksi, vai onko kaikki jo hullua... Ajatukset pyörivät päässä kirjan luettua, mitä oikeastaan luin. Se on aina hyvä piirre.
Tällä kertaa Sinisalo ei ole tuonut mukaan viittauksia tai muutoinkaan detaljeja lukuunottamatta muutamaa viittausta Raamattuun ja runoihin. Tarinassa kertojana on Taru ja ajoittain seurataan ulkopuolisen silmin käsikirjoitustiimin työskentelyä.
Kirja on mielestäni hyvä. Se ei ehkä ole niin innostava kuin kaksi aiemmin lukemaani Sinisaloa, mutta hyvä joka tapauksessa. Siinä on riittävästi koukkuja, joiden ansiosta kirjaa jaksaa lukea vaivattomasti. Lukupinossa on vielä pari Sinisaloa, onneksi.
tiistai 27. joulukuuta 2011
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
Onkin varmaan jäänyt viikko välistä. Olen tosiaan ollut suhteellisen kipeänä, joten kaikenlainen toiminta on ollut ihan hirveän ponnistuksen takana. Nyt alkaa valoa näkyä tunnelin päässä sen verran, että jaksaa tehdäkin jotain.
Tosin kauhean iloinen en ole vieläkään, jos koskaan. Olen ollut aina hieman angstinen, joten iloisuus ei ole luontainen ominaispiirteeni, vaikka ulospäin voisikin niin näkyä. Yksi biisi kuitenkin tuli päähäni, en nyt tiedä, kuuntelenko tätä iloisena sen enempää kuin surullisena tai kiukkuisenakaan, mutta ihan kiva biisi. Chicane featuring Tom Jones ja Stoned in love
Tosin kauhean iloinen en ole vieläkään, jos koskaan. Olen ollut aina hieman angstinen, joten iloisuus ei ole luontainen ominaispiirteeni, vaikka ulospäin voisikin niin näkyä. Yksi biisi kuitenkin tuli päähäni, en nyt tiedä, kuuntelenko tätä iloisena sen enempää kuin surullisena tai kiukkuisenakaan, mutta ihan kiva biisi. Chicane featuring Tom Jones ja Stoned in love
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Chelsea Cain: The Night Season
Tämä kirja on kulkenut muutaman kuukauden ns. laukkukirjana eli kirjana, jota luen aina, kun joudun odottamaan, jonottamaan tai muutoin vain tylsää kodin ulkopuolella. Olen usein pohdiskellut tuskastuneena erilaisissa jonoissa, että olisi edes kirja. Nyt on ollut ja voin suositella kaikille, joita odottaminen ahdistaa, kirja vie ahdistuksen pois. Pokkari uppoaa kivasti laukkuun ja englanninkielisenä sitä on jotenkin kivakin lukea pienissä pätkissä. Tosin tämä piti hotkia loppuun, kun oli ihan pakko tietää, mitä tapahtui.
Cain on kirjoittanut tätä ennen kolme kirjaa, joissa pääosissa on ollut Gretchen Lowell, sarjamurhaaja, häntä takaa-ajava poliisi Archie Sheridan sekä toimittaja Susan. Tämä kirja jatkaa näistä ainakin kahden henkilön kanssa eli Archien ja Susanin, muutkin edellisistä kirjoista tutut hahmot ovat mukana, mutta tässä ei jahdata enää Gretchenia, vaan aivan toisenlaista sarjamurhaajaa.
Murhat sijoittuvat tulva-aikaan. Koko kaupunki tulvii ja ruumiita alkaa löytyä. Aluksi epäilläänkin niiden olevan tulvan uhreja, mutta paljastuukin niiden olevan aivan jotain muuta. Oikeataan sen enempää en paljasta, sillä kirjassa on hyvin mielenkiintoinen ja omaperäinen juoni, kuten on ollut Cainin aikaisemmissakin kirjoissa.
Kirja oli tosi hyvä kassikirja, sillä siinä oli mukavia lyhyitä lukuja, joita luki muutamassa minuutissa. Juoni oli selkeä ja henkilöhahmot tuttuja ennestään, joten juonesta pääsi aina perille uudestaan eikä se ollut liian monimutkainen, jotta lukeminen olisi hankalaa jonkin ajan kuluttua. Toimii toki varmasti myös kerralla luettuna.
Cainin kirjoihin kannattaa tutustua, jos ei ole vielä tutustunut ja on kiinnostunut sarjamurhaajaromaaneista sekä jännityksestä. Romantiikkaa ei juurikaan näissä ole, ainakaan sillä tavoin perinteisesti määriteltyinä. Ymmärtänette, kun olette lukeneet ensimmäiset kolme kirjaa.
Nyt alkaa tautikin helpottaa ja jaksan jopa lukea, mikä on ollut todella uuvuttavaa viimeisten päivien aikana. Joskus ajattelin, että niin kipeä ei voi olla, ettei jaksa lukea, mutta kyllä todellakin voi.
Cain on kirjoittanut tätä ennen kolme kirjaa, joissa pääosissa on ollut Gretchen Lowell, sarjamurhaaja, häntä takaa-ajava poliisi Archie Sheridan sekä toimittaja Susan. Tämä kirja jatkaa näistä ainakin kahden henkilön kanssa eli Archien ja Susanin, muutkin edellisistä kirjoista tutut hahmot ovat mukana, mutta tässä ei jahdata enää Gretchenia, vaan aivan toisenlaista sarjamurhaajaa.
Murhat sijoittuvat tulva-aikaan. Koko kaupunki tulvii ja ruumiita alkaa löytyä. Aluksi epäilläänkin niiden olevan tulvan uhreja, mutta paljastuukin niiden olevan aivan jotain muuta. Oikeataan sen enempää en paljasta, sillä kirjassa on hyvin mielenkiintoinen ja omaperäinen juoni, kuten on ollut Cainin aikaisemmissakin kirjoissa.
Kirja oli tosi hyvä kassikirja, sillä siinä oli mukavia lyhyitä lukuja, joita luki muutamassa minuutissa. Juoni oli selkeä ja henkilöhahmot tuttuja ennestään, joten juonesta pääsi aina perille uudestaan eikä se ollut liian monimutkainen, jotta lukeminen olisi hankalaa jonkin ajan kuluttua. Toimii toki varmasti myös kerralla luettuna.
Cainin kirjoihin kannattaa tutustua, jos ei ole vielä tutustunut ja on kiinnostunut sarjamurhaajaromaaneista sekä jännityksestä. Romantiikkaa ei juurikaan näissä ole, ainakaan sillä tavoin perinteisesti määriteltyinä. Ymmärtänette, kun olette lukeneet ensimmäiset kolme kirjaa.
Nyt alkaa tautikin helpottaa ja jaksan jopa lukea, mikä on ollut todella uuvuttavaa viimeisten päivien aikana. Joskus ajattelin, että niin kipeä ei voi olla, ettei jaksa lukea, mutta kyllä todellakin voi.
torstai 22. joulukuuta 2011
Maggie Stiefvater: Häivähdys
Tuntuu kuin tämä kirja olisi tapahtunut täällä. Ulkona on ollut synkkää, kosteaa, kuollutta. Fiilis on jotenkin sama kuin tässä kirjassa. Surullinen, painostava, odottava. Kirja, jota lukiessa voisi itkeä koko ajan.
Sam on muuttunut ihmiseksi, Grace ei voi hyvin. Lisäksi mukaan tulee Cole, Beckin sudeksi muuttama rocktähti. Kertojana on myös Isabel. Koska kertojia on 4, on kerronta välillä hieman sekavaa. Pitää palata alkuun katsomaan, kuka olikaan kyseessä. Cole ja Isabel ovat kyllä erittäin kiinnostavia henkilöitä, joten heidänkin silmin on tarinaa mielenkiintoista seurata.
Jotenkin, ihan pikkaisen, minua alkoi Sam ärsyttää tässä kirjassa. Hän tuntuu sellaiselta saamattomalta nyhveröltä, mutta ehkä se olen vain minä.
Pidin kirjasta joka tapauksessa. En niin paljon kuin Väristyksestä, mutta pidin kuitenkin. Nyt pitää vain jaksaa jonottaa Ikuisuutta, joka päättää Samin ja Gracen tarinan. Uskomatonta jotenkin, kuin surullisen ilmapiriin pystyykään kirjaan luomaan.
Sam on muuttunut ihmiseksi, Grace ei voi hyvin. Lisäksi mukaan tulee Cole, Beckin sudeksi muuttama rocktähti. Kertojana on myös Isabel. Koska kertojia on 4, on kerronta välillä hieman sekavaa. Pitää palata alkuun katsomaan, kuka olikaan kyseessä. Cole ja Isabel ovat kyllä erittäin kiinnostavia henkilöitä, joten heidänkin silmin on tarinaa mielenkiintoista seurata.
Jotenkin, ihan pikkaisen, minua alkoi Sam ärsyttää tässä kirjassa. Hän tuntuu sellaiselta saamattomalta nyhveröltä, mutta ehkä se olen vain minä.
Pidin kirjasta joka tapauksessa. En niin paljon kuin Väristyksestä, mutta pidin kuitenkin. Nyt pitää vain jaksaa jonottaa Ikuisuutta, joka päättää Samin ja Gracen tarinan. Uskomatonta jotenkin, kuin surullisen ilmapiriin pystyykään kirjaan luomaan.
maanantai 19. joulukuuta 2011
J.R.Ward: Varjeltu rakastaja
Jotenkin tämän kirjan lukeminen oli tuskaista alusta asti. Vaikka pidän sarjasta todella paljon, niin tämä kirja ei lämmittänyt mieltä niin paljon kuin aiemmat. Kirjassa pääroolissa ovat Phury ja Cormia, mutta eivät niin paljon kuin olisin toivonut. Kirja vie toisaalta eteenpäin sekä lesserien, John Matthewn, Tohrin, Rehvin ja vampyyrien koko suvun tarinoita. Se lienee tulevaisuuden kannalta olennaista, mutta tämän kirjan kannalta ongelmaista.
Phury lupautui edellisessä kirjassa jo esiurokseksi ja hänen ensimmäiseksi valitukseen valittiin Cormia. Kirjassa he rakastuvat mutkien kautta. Kuumia kohtauksia on luvassa, mutta huomattavasti vähemmän kuin mihin on totuttu. Mielenkiintoista kirjassa on lessereiden tarinan kehittyminen ja sen kietoutuminen vampyyrien tulevaisuuteen. Varmasti tulevissa kirjoissa nämä kuviot selkeytyvät ja tuovat uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia tarinaan.
Nämä kirjat ovat tiiliskiviä, enkä voi olla hämmästelemättä, miten joku voi keksiä, kuvitella kyseisen kaltaisen maailman ja tapahtumat. Tässäkin kirjassa on yli 600 sivua. Toisaalta kirjat ovat ihan kelpo luettavaa, kevyttä, mutta kiinnostavaa. Suomennoskin on ihan ok. Ei siis mitään vikaa, mutta jotenkin olo jäi tyhjäksi. Ehkä seuraava osa korjaa tämän.
Ihan pakko vielä mainita, että hienoa tässä kirjassa oli, kun Bella ja Cormia katselivat Muodin huipulle -sarjaa, se on myös yksi minun lempisarjojani.
Phury lupautui edellisessä kirjassa jo esiurokseksi ja hänen ensimmäiseksi valitukseen valittiin Cormia. Kirjassa he rakastuvat mutkien kautta. Kuumia kohtauksia on luvassa, mutta huomattavasti vähemmän kuin mihin on totuttu. Mielenkiintoista kirjassa on lessereiden tarinan kehittyminen ja sen kietoutuminen vampyyrien tulevaisuuteen. Varmasti tulevissa kirjoissa nämä kuviot selkeytyvät ja tuovat uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia tarinaan.
Nämä kirjat ovat tiiliskiviä, enkä voi olla hämmästelemättä, miten joku voi keksiä, kuvitella kyseisen kaltaisen maailman ja tapahtumat. Tässäkin kirjassa on yli 600 sivua. Toisaalta kirjat ovat ihan kelpo luettavaa, kevyttä, mutta kiinnostavaa. Suomennoskin on ihan ok. Ei siis mitään vikaa, mutta jotenkin olo jäi tyhjäksi. Ehkä seuraava osa korjaa tämän.
Ihan pakko vielä mainita, että hienoa tässä kirjassa oli, kun Bella ja Cormia katselivat Muodin huipulle -sarjaa, se on myös yksi minun lempisarjojani.
lauantai 17. joulukuuta 2011
Jackie Braun: Viinitilan lumossa
Noh, tämä nyt on toinen Julia-kirja. On ollut tapana kuitenkin jotain kirjoitella, niinpä annan mennä.
Kirja kertoo viinitilasta, kyllä ylläri. Jayen isä kuolee ja hän jättää viinitilan Jayen äitipuolella, joka myy tilan Zackille, vastustamattomalle miehelle. Raukkaushan tässä syntyy ja vanhat murheet, pelot ja ahdistuksen unohtuvat. Ihan kiva luettava, nopea, ennalta-arvattava ja riittävän huokailuttava.
Nyt pitää yrittää lukea taas noita keskeneräisiä vähän enemmän ajatuksiaherättäviä kirjoja välillä, tosin väsymys painaa yhä. Olo on muutenkin vähän alakuloinen, joten Häivähdys saattaa saada tipan linssiin melko nopeasti.
Tilasin muuten tänään Mazettin pari lukematonta teosta ruotsiksi. Odotan innolla lukukokemusta.
Kirja kertoo viinitilasta, kyllä ylläri. Jayen isä kuolee ja hän jättää viinitilan Jayen äitipuolella, joka myy tilan Zackille, vastustamattomalle miehelle. Raukkaushan tässä syntyy ja vanhat murheet, pelot ja ahdistuksen unohtuvat. Ihan kiva luettava, nopea, ennalta-arvattava ja riittävän huokailuttava.
Nyt pitää yrittää lukea taas noita keskeneräisiä vähän enemmän ajatuksiaherättäviä kirjoja välillä, tosin väsymys painaa yhä. Olo on muutenkin vähän alakuloinen, joten Häivähdys saattaa saada tipan linssiin melko nopeasti.
Tilasin muuten tänään Mazettin pari lukematonta teosta ruotsiksi. Odotan innolla lukukokemusta.
Ally Blake: Vaimoksi takamaille
Mistä tietää olevansa kipeä? Tietenkin siitä, että ei pysty edes lukemaan. Sain pahan allergisen reaktion lääkkeistä ja kutisevia, unettomia öitä on nyt takana melkein viikko. Pikku hiljaa alkaa helpottaa ja jaksaa lukeakin. Ei vielä kyllä mitään superhienoa, jos sitä nyt koskaan luenkaan.
Tämä on yksi kirpparilöydöistäni, Julian tuplakirjan eka osa. Tarina nykyajasta ja rakkaudesta. Ei mikään uusi eikä ihmeellinen, mutta ihan kiva ja lyhyt, ei ehtinyt kutka päälle ennen loppua.
Kirjassa mennään naimisiin oleskeluluvan vuoksi ja arvaahan sen, että tosi rakkaus koittaa. Siinä kirja kokonaisuudessaan, mutta tosiaan ihan miellyttävä luettava tämäkin. En näitä Julia -sarjan kirjoja ostele kuin kirppareilta, sillä niiden kirjallinen taso ei ole päätähuimaava, vaikkakin ovat ihan hyvin kirjoitettuja useimmiten.
Ehkä pian univelka saadaan kuitatuksi ja lukeminenkin alkaa taas maistua paremmalta. Onhan tässä joulun alla tietenkin muutakin tekemistä.
Tämä on yksi kirpparilöydöistäni, Julian tuplakirjan eka osa. Tarina nykyajasta ja rakkaudesta. Ei mikään uusi eikä ihmeellinen, mutta ihan kiva ja lyhyt, ei ehtinyt kutka päälle ennen loppua.
Kirjassa mennään naimisiin oleskeluluvan vuoksi ja arvaahan sen, että tosi rakkaus koittaa. Siinä kirja kokonaisuudessaan, mutta tosiaan ihan miellyttävä luettava tämäkin. En näitä Julia -sarjan kirjoja ostele kuin kirppareilta, sillä niiden kirjallinen taso ei ole päätähuimaava, vaikkakin ovat ihan hyvin kirjoitettuja useimmiten.
Ehkä pian univelka saadaan kuitatuksi ja lukeminenkin alkaa taas maistua paremmalta. Onhan tässä joulun alla tietenkin muutakin tekemistä.
perjantai 16. joulukuuta 2011
Kirpparilöytöjä
Kävin paikallisella kirpparilla, jolla en ollutkaan aikoihin käynyt. Kirjahuone olikin oikea aarreaitta. Reilulla kahdellatoista eurolla tarttui tällainen pino mukaan.
Osa on täyttä hömppää. Äänettömän kevään kanssa minulla on sellainen "Sieppari ruispellossa" -syndrooma eli pitää aina ostaa, kun näkee. Sama on Sheikin kanssa. Tuulen Viemää kuvittelen lukevani nyt, kun kirja on omana. Muutama noista menee Unohdettujen kirjojen -haasteisiin. Taustalla näkyy myös kirjaston kirjojen pinojani, kaikki siis keittiön sivutasolla, mistä saankin kuulla jatkuvasti.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Liken kevään katalogista bongattua
Like on julkaissut kevätkataloginsa, josta löytyy toinen toistaan kiinnostavampia kirjoja.
Simon Lelicin kirja Laitos ilmestyy helmikuussa. Pidin todella paljon hänen esikoisteoksestaan Katkeamispiste, joten odotan tätä innolla. Dystopialta vaikuttaa näin kuvauksen perusteella, mielenkiintoista.
Mika Pekkolan Aamun kirkastus näyttäisi olevan kauhuromantiikkaa, mikä aina kyllä sopii. Tämä kirja ilmestyy jo tammikuussa. Kirja on Pekkolan esikoisromaani, ties vaikka PEKK:n kautta tulisi.
Liz Williams Aavekauppiaan tytär vaikuttaa myös tutustumisen arvoiselta. Scifiä ja fantasiaa yhdistelevä kirja saattaa olla onnistuessaan hyvinkin kiinnostava.
Itse olen ainakin toiveissani ollut kääntyneenä vasempaan, siksi Terry Eagletonin Miksi Marx oli oikeassa vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta. Ainakin luvataan sen olevan helppolukuista.
Like julkaisee myös monia musiikkimaailman vaikuttajien omaelämänkertoja ja tarinoita, jotka kyllä minulle ovat olleet hieman vieraita. Jos nyt uuden vuoden lupauksena nro 1 lupaan lukea jonkun muusikon muistelman. John Watersin muistelmat vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, vaikka onkin kyseessä jo uusintapainos.
Nämä nyt päälimmäisiä kiinnostavina teoksia, uskoisin suurimman osan eksyvän lukulistalleni, jollei jopa kirjahyllyyni.
Simon Lelicin kirja Laitos ilmestyy helmikuussa. Pidin todella paljon hänen esikoisteoksestaan Katkeamispiste, joten odotan tätä innolla. Dystopialta vaikuttaa näin kuvauksen perusteella, mielenkiintoista.
Mika Pekkolan Aamun kirkastus näyttäisi olevan kauhuromantiikkaa, mikä aina kyllä sopii. Tämä kirja ilmestyy jo tammikuussa. Kirja on Pekkolan esikoisromaani, ties vaikka PEKK:n kautta tulisi.
Liz Williams Aavekauppiaan tytär vaikuttaa myös tutustumisen arvoiselta. Scifiä ja fantasiaa yhdistelevä kirja saattaa olla onnistuessaan hyvinkin kiinnostava.
Itse olen ainakin toiveissani ollut kääntyneenä vasempaan, siksi Terry Eagletonin Miksi Marx oli oikeassa vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta. Ainakin luvataan sen olevan helppolukuista.
Like julkaisee myös monia musiikkimaailman vaikuttajien omaelämänkertoja ja tarinoita, jotka kyllä minulle ovat olleet hieman vieraita. Jos nyt uuden vuoden lupauksena nro 1 lupaan lukea jonkun muusikon muistelman. John Watersin muistelmat vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, vaikka onkin kyseessä jo uusintapainos.
Nämä nyt päälimmäisiä kiinnostavina teoksia, uskoisin suurimman osan eksyvän lukulistalleni, jollei jopa kirjahyllyyni.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Katsaus vuoteen 2011 -haaste
Bongasin Susan blogista tällaisen haasteen, jossa seuraaviin kysymyksiin vastataan vuonna 2011 luetuilla kirjoilla.
1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Lauren Oliver: Delirium, rakkaus on harhaa
2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Katarina Mazetti: Parfyymia peräkammarissa
3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ? Norah Lofts: Kohtalokas valloittaja
4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Cormac McCarthy: Tie
5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? Mazettin kirjat
7. Mikä kirja oli suurin pettymys? Riikka Pulkkinen: Totta
8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Suzanne Collins: Nälkäpeli
9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri
10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? Cormac McCarthy: Tie
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Johanna Sinisalo: Sankarit
14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Daniel Kehlmann: Maine
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä
Olipas hankalaa valita vain yksi kirja. Yritin myös olla valitsematta samaa useammin, mutta Tie tuli pariin kohtaan. Aika hyvin muistui mieleen kirjojen sisältö muutamaa lukuunottamatta.
1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Lauren Oliver: Delirium, rakkaus on harhaa
2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Katarina Mazetti: Parfyymia peräkammarissa
3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ? Norah Lofts: Kohtalokas valloittaja
4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Cormac McCarthy: Tie
5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? Mazettin kirjat
7. Mikä kirja oli suurin pettymys? Riikka Pulkkinen: Totta
8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Suzanne Collins: Nälkäpeli
9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri
10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? Cormac McCarthy: Tie
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Johanna Sinisalo: Sankarit
14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Daniel Kehlmann: Maine
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä
Olipas hankalaa valita vain yksi kirja. Yritin myös olla valitsematta samaa useammin, mutta Tie tuli pariin kohtaan. Aika hyvin muistui mieleen kirjojen sisältö muutamaa lukuunottamatta.
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
Muutamakin biisi, jotka sopivat tähän kategoriaan. Slayerin Raining blood on aika hyvä kiukkubiisi, mutta vielä parempi on tämä.
Linkin Park ja One step closer
Linkin Park ja One step closer
perjantai 9. joulukuuta 2011
Katarina Mazetti: Hiljaa! Sinä olet kuollut
Mazettin dekkari. Mazetti on kirjoittanut kirjoja monesta eri genrestä aina lasten kirjoista historiallisiin romaaneihin. Tämä on käsittääkseni hänen ainut dekkarinsa.
Kirja sijoittuu radioasemalle. Radiotoimittaja murhataan kesken suoran radiolähetyksen. Tuntuu uskomattaomalta, että kukaan olisi edes voinut päästä studioon tappamaan häntä. Kirja seuraa tapahtumia radioaseman harjoittelijan Mallan sähköpostiviestien, päiväkirjamerkintöjen sekä lehtikirjoittelun kautta.
Täytyy myöntää, että tästä kirjasta en pitänyt kauheasti. Murha tapahtuu vasta melkein kirjan puolessa välissä ja alkuosan ihmisten esittely ja yleinen jaarittelu oli aika tylsää. Sähköpostiviestien käyttäminen tarinan eteenpäin viemisessä ei myöskään ollut mielestäni täysin onnistunutta. Vaikka loppuratkaisu olikin yllättävä, oli kirja todella hidas lukea, koska se oli niin tylsä. Eipä ihme, että Mazetti ei ole kirjoittanut toista dekkaria.
Nyt olen saanut päätökseen Mazettin suomennettujen kirjojen lukemisen ja vaihtoehtona on lukea kirjoja ruotsiksi, mitä en ole tehnytkään muutamaan vuoteen. Voisiko kuitenkaan vastustaa kirjaa, jonka nimi on Mitt liv som Pingvin...
Kirja sijoittuu radioasemalle. Radiotoimittaja murhataan kesken suoran radiolähetyksen. Tuntuu uskomattaomalta, että kukaan olisi edes voinut päästä studioon tappamaan häntä. Kirja seuraa tapahtumia radioaseman harjoittelijan Mallan sähköpostiviestien, päiväkirjamerkintöjen sekä lehtikirjoittelun kautta.
Täytyy myöntää, että tästä kirjasta en pitänyt kauheasti. Murha tapahtuu vasta melkein kirjan puolessa välissä ja alkuosan ihmisten esittely ja yleinen jaarittelu oli aika tylsää. Sähköpostiviestien käyttäminen tarinan eteenpäin viemisessä ei myöskään ollut mielestäni täysin onnistunutta. Vaikka loppuratkaisu olikin yllättävä, oli kirja todella hidas lukea, koska se oli niin tylsä. Eipä ihme, että Mazetti ei ole kirjoittanut toista dekkaria.
Nyt olen saanut päätökseen Mazettin suomennettujen kirjojen lukemisen ja vaihtoehtona on lukea kirjoja ruotsiksi, mitä en ole tehnytkään muutamaan vuoteen. Voisiko kuitenkaan vastustaa kirjaa, jonka nimi on Mitt liv som Pingvin...
torstai 8. joulukuuta 2011
Katarina Mazetti: Herttasotilas
Viimeinen osa Mazettin nuorisokirjasarjasta vie Linnean tarinaa eteenpäin, vaan ei loppuun. Linnea toipuu yhä Pian itsemurhasta ja toipuminen kokee kolahduksen Linnean tavatessa Pian veljen Perin. Per on sotilas ja 6 vuotta Linneaa vanhempi. Molemmilla on arvet Pian kuoleman johdosta ja yhdessä he repäisevät arvet auki ja paikkaavat toinen toisensa. Linnea ja Per rakastuvat, mutta kenties vääristä syistä. Linnea rakastuu Periin, koska tällä on Piamaisia piirteitä ja päinvastoin.
Mazetti jatkaa samaa vaikeaa polkua. Tässä kirjassa käsitellään parisuhdeväkivaltaa, politiikkaa, uskontoa jne. Kaikki kuitenkin Mazettimaisesti pilke silmäkulmassa ja rivien välissä. Lukija joutuu koville joutuessaan pohtimaan, mitä oikeastaan tapahtuu. Mielestäni tämä on erittäin antoisaa. Linnea toimii tässäkin kertojana ja hänen tuntemustensa kautta pitää tulkita tapahtumia.
Kirjan lopussa tarina jää kesken. Linnea valmistuu ylioppilaaksi ja kenties loppu on optimistinen tai sitten ei. Enpä osaa sanoa kumpaa on ja sekin on mielenkiintoista.
Vähän tuntuu siltä, että seuraavaksi käännyn ruotsinkielisten kirjojen pariin, tosin vielä on yksi suomennettu Mazetti luvun alla, melkein lopussa. Siitä siis enemmän myöhemmin.
Mazetti jatkaa samaa vaikeaa polkua. Tässä kirjassa käsitellään parisuhdeväkivaltaa, politiikkaa, uskontoa jne. Kaikki kuitenkin Mazettimaisesti pilke silmäkulmassa ja rivien välissä. Lukija joutuu koville joutuessaan pohtimaan, mitä oikeastaan tapahtuu. Mielestäni tämä on erittäin antoisaa. Linnea toimii tässäkin kertojana ja hänen tuntemustensa kautta pitää tulkita tapahtumia.
Kirjan lopussa tarina jää kesken. Linnea valmistuu ylioppilaaksi ja kenties loppu on optimistinen tai sitten ei. Enpä osaa sanoa kumpaa on ja sekin on mielenkiintoista.
Vähän tuntuu siltä, että seuraavaksi käännyn ruotsinkielisten kirjojen pariin, tosin vielä on yksi suomennettu Mazetti luvun alla, melkein lopussa. Siitä siis enemmän myöhemmin.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Katarina Mazetti: Punahilkka ja suden hetki
Kirja jatkaa Linnean tarinaa. Linnea yrittää selvitä ystävänsä Pian itsemurhasta. Hän sotkeutuu näpistykseen, lunttaukseen ja noituuteen ennen kuin sotkee asiansa oikein kunnolla. Hän ajautuu erinäisten yhteensattumien kautta Los Angelesiin lähes rahattomana ja ilman yösijaa. Vaikka matka on täynnä vastuksia, auttaa se Linneaa pääsemään yli Pian kuoleman aiheuttamasta ahdistuksesta.
Mazetti jatkaa puhuttelevaa nuorisosarjaansa. Tämäkään kirja ei päästä helpolla, vaan kirjassa käsitellään hyvinkin vaikeita aiheita mm. maailman epätasa-arvoisuutta. Kaikki eivät asu lintukodon tapaisessa hyvinvointivaltiossa, vaan ihmisillä on suuri vaikeuksia ja ongelmia, joista täytyy selvitä päivittäin.
Pidin tästäkin kirjasta todella paljon. Vaikka kyseessä on tosiaan nuorisokirja, ei se tarkoita mielestäni tämän kirjan osalta muuta kuin, että kirjan pääosassa on 17 vuotias ja jotkut hänen kohtaamansa ongelmat ovat nimenomaan tyypillisiä tuolle iälle, muutoin kirja on iätön.
Suosittelut samoille kuin viimeeksi, niille, jotka haluavat lukea hyvän kirjan, joka saa ajattelemaan ja jossa on syvällistäkin pohdintaa.
Mazetti jatkaa puhuttelevaa nuorisosarjaansa. Tämäkään kirja ei päästä helpolla, vaan kirjassa käsitellään hyvinkin vaikeita aiheita mm. maailman epätasa-arvoisuutta. Kaikki eivät asu lintukodon tapaisessa hyvinvointivaltiossa, vaan ihmisillä on suuri vaikeuksia ja ongelmia, joista täytyy selvitä päivittäin.
Pidin tästäkin kirjasta todella paljon. Vaikka kyseessä on tosiaan nuorisokirja, ei se tarkoita mielestäni tämän kirjan osalta muuta kuin, että kirjan pääosassa on 17 vuotias ja jotkut hänen kohtaamansa ongelmat ovat nimenomaan tyypillisiä tuolle iälle, muutoin kirja on iätön.
Suosittelut samoille kuin viimeeksi, niille, jotka haluavat lukea hyvän kirjan, joka saa ajattelemaan ja jossa on syvällistäkin pohdintaa.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Katarina Mazetti: Sielunsiskot
Päädyin hamstraamaan kirjastosta kaikki siellä olevat Mazettin kirjat mukaan lukien tämän nuorisokirjan. Kirja aloittaa kolmen kirjan pituisen sarjan. Se kertoo Linneasta, joka tässä kirjassa on 16 vuotias. Hänen paras ystävänsä Pia tekee itsemurhan. Kyse on siis suhteellisen synkästä aiheesta.
Kirja kulkee takaisinpäin ajassa, jolloin Linnea ja Pia kohtasivat ja ystävystyivät ja seuraa heidän suhdettaan aina traagisiin tapahtumiin. Kirja on todella hyvin kirjoitettu. Siinä on filosofisia keskusteluita aina Jumalasta politiikkaan. Mazetti ei päästä lukijaansa helpolla. Kirja ei siis ole mitään tavallista teinihömppää, päinvastoin.
Kirjassa kertojana on vain Linnea. Hän liian pitkä, ei kovin kaunis, riittävän fiksu ja rakastunut koulun komeimpaan poikaan. Häntä kiusataan ja hän saakin avukseen Pian, jonka ongelmista kirjassa ei suoraan kerrota, koska Pia ei puhu asioistaan edes Linnealle. Rivien välistä pystyy tulkitsemaan hänen ongelmiaan. Tämä on hyvin todentuntuista, jopa hieman masentavalla tavalla.
Suosittelen kirjaa nuorille ja vanhoille. Se antaa ajattelemisen aihetta ja on synkkyydessään kuitenkin optimistinen. Jatkankin suoraan seuraavan osaan tätä sarjaa, sillä Linnea on hyvin tutunoloinen, sellainen, joka itse saatoin olla tai jonka olen joskus tuntenut.
Kirja kulkee takaisinpäin ajassa, jolloin Linnea ja Pia kohtasivat ja ystävystyivät ja seuraa heidän suhdettaan aina traagisiin tapahtumiin. Kirja on todella hyvin kirjoitettu. Siinä on filosofisia keskusteluita aina Jumalasta politiikkaan. Mazetti ei päästä lukijaansa helpolla. Kirja ei siis ole mitään tavallista teinihömppää, päinvastoin.
Kirjassa kertojana on vain Linnea. Hän liian pitkä, ei kovin kaunis, riittävän fiksu ja rakastunut koulun komeimpaan poikaan. Häntä kiusataan ja hän saakin avukseen Pian, jonka ongelmista kirjassa ei suoraan kerrota, koska Pia ei puhu asioistaan edes Linnealle. Rivien välistä pystyy tulkitsemaan hänen ongelmiaan. Tämä on hyvin todentuntuista, jopa hieman masentavalla tavalla.
Suosittelen kirjaa nuorille ja vanhoille. Se antaa ajattelemisen aihetta ja on synkkyydessään kuitenkin optimistinen. Jatkankin suoraan seuraavan osaan tätä sarjaa, sillä Linnea on hyvin tutunoloinen, sellainen, joka itse saatoin olla tai jonka olen joskus tuntenut.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Martina Haag: Radan väärällä puolen
En nyt sentään näin nopeasti lukenut kirjaa, vaan aloitin sen jo eilen illalla. Kirja jatkaa Bellan tarinaa. On kulunut 7 vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Bella on naimisissa tv-julkkis Matten kanssa. Heillä on 2 poikaa ja Bella työskentelee TV4:n vastaanottovirkailijana. Kirja kuvaa ensinnäkin arkea, sitä, kuinka ihminen sotkeutuu arkeen ja antaa arkisen aherruksen ja velvollisuuksien hukuttaa oman itsensä. Kirja on myös tarina mustasukkaisuudesta, epäilyistä ja kuitenkin rakkaudesta.
Kirja jatkaa hupaisaa kirjoitustyyliä ja hauskoja käänteitä. Pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Kirja kuvaa hyvin noin 40-vuotiaan naisen etsintää. Sitä, mihin hän on hukannut itsensä, kun velvollisuudet vievät elämästä kuitenkin suuren osan. Pitää pysähtyä ja ajatella hetki sitä, mitä itse haluaa. Tämä kaikki on kirjoitettu itseironisesti ja hauskasti.
Bella on ihana ihminen, täynnä virheitä ja epäilyksiä itseään ja miestään kohtaan. Varmasti jokainen on joskus miettinyt, voiko joku oikeasti rakastaa minua. Joskus vain tuntee itsensä arvottomaksi ja epähaluttavaksi. Siitä kuitenkin nousee, kuten Bella nousee tässä kirjassa.
Suosittelut jälleen iloisen, hupaisan kirjallisuuden ystäville. Minä suuntaan kirjastoon hakemaan lisää luettavaa.
Kirja jatkaa hupaisaa kirjoitustyyliä ja hauskoja käänteitä. Pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Kirja kuvaa hyvin noin 40-vuotiaan naisen etsintää. Sitä, mihin hän on hukannut itsensä, kun velvollisuudet vievät elämästä kuitenkin suuren osan. Pitää pysähtyä ja ajatella hetki sitä, mitä itse haluaa. Tämä kaikki on kirjoitettu itseironisesti ja hauskasti.
Bella on ihana ihminen, täynnä virheitä ja epäilyksiä itseään ja miestään kohtaan. Varmasti jokainen on joskus miettinyt, voiko joku oikeasti rakastaa minua. Joskus vain tuntee itsensä arvottomaksi ja epähaluttavaksi. Siitä kuitenkin nousee, kuten Bella nousee tässä kirjassa.
Suosittelut jälleen iloisen, hupaisan kirjallisuuden ystäville. Minä suuntaan kirjastoon hakemaan lisää luettavaa.
Martina Haag: Ihana ja todella rakastettu (ja töissäkin menee myös superhyvin)
Mazettin jälkeen olen jotenkin ajautunut näiden ruotsalaisten kirjojen pariin. Tämän löysin hieman harhaanjohtavasti romantiikkahyllystä. Kirjassa ei juurikaan romantiikkaa ole, mutta hauskoja käänteitä ja hulvatonta kieltä kyllä.
Kirja kertoo Bellasta, 34 v, joka haluaisi olla näyttelijä. Bella valitaankin harhaanjohtavan cv:nsä avulla suureen teatteriproduktioon. Hän tapaa myös miehen, joka on tunnettu näyttelijä. Mies on kuitenkin tässä kirjassa sivuroolissa. Enemmän kirja käsittelee Bellaa ja hänen oman elämänsä löytämistä.
Kirja on hupaisa, se sisältää koomisia aineksia, mutta sellaisia, joita jokaiselle meistä voisi sattua, jos haluaa jotain todella paljon ja on valmis tekemään melkein mitä vain. Kirjaa lukee hymy huulillaan, mikä on tietenkin kivaa vaihtelua esim. Väristyksen kyynelten täyttämään lukukokemukseen.
Löysin kirjastosta myös jatkoa tälle kirjalle ja se onkin jo luvun alla eli siitä enemmän kenties jo tänään. Sen verran mukavaa ja vauhdikasta luettavaa nämä ovat. Voin suositella kaikille, jotka haluavat vaikka vähän hymyillä ja lukea hyväntuulista kirjallisuutta.
Kirja kertoo Bellasta, 34 v, joka haluaisi olla näyttelijä. Bella valitaankin harhaanjohtavan cv:nsä avulla suureen teatteriproduktioon. Hän tapaa myös miehen, joka on tunnettu näyttelijä. Mies on kuitenkin tässä kirjassa sivuroolissa. Enemmän kirja käsittelee Bellaa ja hänen oman elämänsä löytämistä.
Kirja on hupaisa, se sisältää koomisia aineksia, mutta sellaisia, joita jokaiselle meistä voisi sattua, jos haluaa jotain todella paljon ja on valmis tekemään melkein mitä vain. Kirjaa lukee hymy huulillaan, mikä on tietenkin kivaa vaihtelua esim. Väristyksen kyynelten täyttämään lukukokemukseen.
Löysin kirjastosta myös jatkoa tälle kirjalle ja se onkin jo luvun alla eli siitä enemmän kenties jo tänään. Sen verran mukavaa ja vauhdikasta luettavaa nämä ovat. Voin suositella kaikille, jotka haluavat vaikka vähän hymyillä ja lukea hyväntuulista kirjallisuutta.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Barbara Cartland: Liekehtivä lumi
Tämän löysin edellisen kirjan kanssa samaan aikaan kirpparilta, oiva lisä Cartland -kokoelmiini, joita on muutaman kymmenen. Täysin ennen lukematon kirja, vaikka näistä ei kyllä aina tiedä, sillä teemat toistavat toisiaan melkoisesti. Tämä kirja on kuitenkin iloinen poikkeus tuosta.
Kyseessä on tarina Venäjältä 1800 -luvulta. Englantilainen nuori neito, joka asuu ilkeiden ja väkivaltaisten sukulaistensa luona matkustaa serkkunsa kanssa Venäjälle. Täällä hän rakastuu ruhtinaaseen, jonka tarkoituksena on mennä naimisiin serkun kanssa. Luvassa on käänteitä, rakkautta, jännitystä, viattomuutta ja tietenkin jälleen petosta. Tyttö on viaton, kaunis ja koskematon, mies kokenut, komea ja periaatteen mies.
Cartland ei todellakaan uudistu kirja kirjalta, vaan toistaa samaa hyväksi havaittua kaavaa. En tiedä, onko siinä jotain vikaa. Kaiken ei tarvitse olla korkeakulttuuria, vaan tämä hömppä on, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin sellaista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta, hyvää hömppää, hyvää ajankulua.
Kyseessä on tarina Venäjältä 1800 -luvulta. Englantilainen nuori neito, joka asuu ilkeiden ja väkivaltaisten sukulaistensa luona matkustaa serkkunsa kanssa Venäjälle. Täällä hän rakastuu ruhtinaaseen, jonka tarkoituksena on mennä naimisiin serkun kanssa. Luvassa on käänteitä, rakkautta, jännitystä, viattomuutta ja tietenkin jälleen petosta. Tyttö on viaton, kaunis ja koskematon, mies kokenut, komea ja periaatteen mies.
Cartland ei todellakaan uudistu kirja kirjalta, vaan toistaa samaa hyväksi havaittua kaavaa. En tiedä, onko siinä jotain vikaa. Kaiken ei tarvitse olla korkeakulttuuria, vaan tämä hömppä on, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin sellaista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta, hyvää hömppää, hyvää ajankulua.
Louisa Rawlings: Muukalaisen syli
Jos kirja maksaa 50 senttiä, on se mielestäni melko noloa, vaikka kirja onkin Harlekiini. Tämä siis tarttui mukaan kirpparilta tuolla huimalla summalla. Tuntuu, että olisin lukenut liikaa vakavaa kirjallisuutta taas vaihteeksi ja sieluni huutaa tällaista hömppää.
Kirja sijoittuu 1800-luvun Ranskaan, Bonaparten aikoihin. Historialliset yksityiskohdat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarkkoja. Kirjan sankaritar on leskeksi jäänyt entinen aristokraatti, joka rakastuu palavasti sotilaaseen, joka kuuluu Bonaparten uuteen aristokraattiin eli nousukkaisiin. Kirjassa käsitellään sotaa ja tietenkin rakkautta. Jälleen on edessä väärinkäsityksiä, kaksosten huijauksia, jännitystä, petoksia ja ah, niin ihanaa romantiikkaa.
Sielu lepää, kun lukee hömppää, ajatukset eivät häiritset kirjan lukemisen jälkeen, vaan voi aloittaa uuden kirjan ilman, että edellisen tuomat aatokset häiritsisivät uuden aloitusta. Onneksi samalla kirpparireissulla löytyi myös aikaisemmin lukematon Cartland, joka on taatusti pelkkää hömppää eli loistavaa aivojen nollausta.
Kirja sijoittuu 1800-luvun Ranskaan, Bonaparten aikoihin. Historialliset yksityiskohdat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarkkoja. Kirjan sankaritar on leskeksi jäänyt entinen aristokraatti, joka rakastuu palavasti sotilaaseen, joka kuuluu Bonaparten uuteen aristokraattiin eli nousukkaisiin. Kirjassa käsitellään sotaa ja tietenkin rakkautta. Jälleen on edessä väärinkäsityksiä, kaksosten huijauksia, jännitystä, petoksia ja ah, niin ihanaa romantiikkaa.
Sielu lepää, kun lukee hömppää, ajatukset eivät häiritset kirjan lukemisen jälkeen, vaan voi aloittaa uuden kirjan ilman, että edellisen tuomat aatokset häiritsisivät uuden aloitusta. Onneksi samalla kirpparireissulla löytyi myös aikaisemmin lukematon Cartland, joka on taatusti pelkkää hömppää eli loistavaa aivojen nollausta.
torstai 1. joulukuuta 2011
Jari Tervo: Layla
Ensimmäinen Tervo, ehkä viimeinenkin samalla. Pakkohan tämä oli ottaa mukaan kirjaston pikalainoista. Olinkin saanut tämän melko pitkälle ennen Väristystä, joten loppuun saattaminen ei tuottanut tuskaa.
Layla on kertomus ihmiskaupasta, prostituutiosta, kostosta, perinteistä, rasismista ja kauppatieteiden maistereista, kenties myös rakkaudesta. Se on monitahoinen ja -ulotteinen, ehkä liikaakin. Paikoin olin hukassa, että kuka oikeastaan on kukin ja mikä rooli tällä on koko vyyhdissä. Tarina on ajankohtainen ja kiinnostava, olisi voinut olla myös ahdistava, mutta jostain syystä en kokenut sellaiseksi.
Kirja oli ihan kiva, ei ihmeellinen, ei järisyttävä. En pitänyt lopusta, vaikka leipominen olikin kivasti otettu mukaan. Vähän sellainen sekava olo kirjan jälkeen. Kirjaa on arvosteltu sen tuomasta väärästä kuvasta kurdikulttuurista, se on tietenkin vahinko, jos näin on.
En oikein edes keksi mitään kirjoitettavaa tästä, paljon on sanottu jo muualla. Voin suositella luettavaksi, mutta en nyt suurilla riemunhuudoilla.
Layla on kertomus ihmiskaupasta, prostituutiosta, kostosta, perinteistä, rasismista ja kauppatieteiden maistereista, kenties myös rakkaudesta. Se on monitahoinen ja -ulotteinen, ehkä liikaakin. Paikoin olin hukassa, että kuka oikeastaan on kukin ja mikä rooli tällä on koko vyyhdissä. Tarina on ajankohtainen ja kiinnostava, olisi voinut olla myös ahdistava, mutta jostain syystä en kokenut sellaiseksi.
Kirja oli ihan kiva, ei ihmeellinen, ei järisyttävä. En pitänyt lopusta, vaikka leipominen olikin kivasti otettu mukaan. Vähän sellainen sekava olo kirjan jälkeen. Kirjaa on arvosteltu sen tuomasta väärästä kuvasta kurdikulttuurista, se on tietenkin vahinko, jos näin on.
En oikein edes keksi mitään kirjoitettavaa tästä, paljon on sanottu jo muualla. Voin suositella luettavaksi, mutta en nyt suurilla riemunhuudoilla.
Maggie Stiefvater: Väristys
Olin lukenut tästä sarjasta monesta blogista (en nyt muista mistä), mutta jostain syystä en ollut ennen innostunut lukemaan sarjaa. Nyt kuitenkin koin herätyksen ja varasin koko sarjan kirjastosta. Ensimmäinen osa saapuikin sopivasti keskeyttämään Jari Tervon Laylan, jolla on vain viikko laina-aikaa. Tämän aloitettuani en muuta pystynyt lukemaan.
Tarina on kertomus Samista ja Gracesta. Sam on ihmissusi, joka on talven sutena ja kesän ihmisenä, ehkä viimeistä kertaa. Grace joutui nuorempana susien raatelemaksi ja juuri Sam oli se, joka hänet pelasti. He rakastuvat. Kirja on alusta asti haikeansuloinen, lähes ahdistavan surullinen. Kirja on kauniisti kirjoitettu, ajoittain ehkä liiankin runollisesti, mutta kuitenkin vaikuttavasti. Luin lähes koko kirjan tippa linssissä, kirjaimellisesti.
Tähän on pakko ottaa kaunis lainaus kirjasta:
Avasin silmäni, eikä ollut muuta kuin minä ja Grace, missään ei ollu tmitään muuta. Hän puristi huulensa yhteen kuin tallettaakseen suudelman ja minä pitelin hetkeä kuin haurasta lintua käsissäni.
Kaunista.
Kirja on jälleen nuorisohyllystä, eipä näin kaunista fantasiaa aikuisten hyllystä löydykään, tai en ainakaan itse ole löytänyt. Toivotaan nyt, että saan pian toisen osan, kolmatta saankin odottaa aika kauan, sillä jono oli melkoinen kirjastossa.
Tarina on kertomus Samista ja Gracesta. Sam on ihmissusi, joka on talven sutena ja kesän ihmisenä, ehkä viimeistä kertaa. Grace joutui nuorempana susien raatelemaksi ja juuri Sam oli se, joka hänet pelasti. He rakastuvat. Kirja on alusta asti haikeansuloinen, lähes ahdistavan surullinen. Kirja on kauniisti kirjoitettu, ajoittain ehkä liiankin runollisesti, mutta kuitenkin vaikuttavasti. Luin lähes koko kirjan tippa linssissä, kirjaimellisesti.
Tähän on pakko ottaa kaunis lainaus kirjasta:
Avasin silmäni, eikä ollut muuta kuin minä ja Grace, missään ei ollu tmitään muuta. Hän puristi huulensa yhteen kuin tallettaakseen suudelman ja minä pitelin hetkeä kuin haurasta lintua käsissäni.
Kaunista.
Kirja on jälleen nuorisohyllystä, eipä näin kaunista fantasiaa aikuisten hyllystä löydykään, tai en ainakaan itse ole löytänyt. Toivotaan nyt, että saan pian toisen osan, kolmatta saankin odottaa aika kauan, sillä jono oli melkoinen kirjastossa.
tiistai 29. marraskuuta 2011
day 19 - a song from your favorite album
Lempialbumini on vieläkin ja yhä edelleen Suicidal Tendenciesin How will I laugh tomorrow...When I can't even smile today ja sieltä tähän nyt nimibiisi. Tätä mietin jopa biisiksi, joka kuvaisi minua hyvin, mutta ei taida enää, kun noista angsteista on päässyt vähän eroon.
On muuten siitä harvinainen biisi, että taidan yhä osata myös sanat ulkoa.
On muuten siitä harvinainen biisi, että taidan yhä osata myös sanat ulkoa.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi
Teini-ikäisenä luin paljon keskitysleireihin ja muutoinkin toiseen maailmansotaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli sota Jugoslaviassa. Tämä kirja sijoittuu tuohon sotaan.
Kirjailija on tehnyt kirjaansa varten haastatteluja sodan kokeneiden naisten keskuudessa ja sen aistii tässä kirjassa. Kirjan päähenkilö on S, opettaja, joka riuhtaistaan normaalista elämästään vankileirille. Hän sulkee itsensä pois tapahtumista ja siitä kirjan nimi. Aivan kuin asiat tapahtuisivat jollekin muulle, aivan kuin hän katoaisi. Hänen elämänsä katoaa, hänen tuntemansa maailma katoaa. Leirillä S joutuu sotilaiden seksiorjaksi ja tulee tätä kautta raskaaksi. Tarina vie S:n pakolaisleirin kautta Ruotsiin, jossa hän synnyttää lapsensa. Löytääkö S itsensä...
Kirjailija ei käytä kirjassa lainkaan nimiä, vaan henkilöt ovat kirjaimia. Se tavallaan kuvastaa sitä, kuinka sota tekee ihmisistä nimettömiä, juurettomia ja kuinka helposti saattaa tuolloin kadottaa itsensä, persoonansa, niin uhrit kuin sotilaatkin. Kirja ei ole mikään helppo luettava, aivan päinvastoin. Se on ahdistava, surullinen ja ajatuksia herättävä. Se ei jätä rauhaan, eikä anna armoa. Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, jotka kuitenkin ovat olleet totta ja valitettavasti varmaan ovat vieläkin jossain päin maailmaa. Kirjassa on sama teema kuin Köbbin kirjassa, naisen kokemat seksuaalirikokset sodan aikana. Sama ahdistava tunnelma on myös löydettävissä.
Vaikka kirja on ahdistava, on se kuitenkin hyvä. Tarina on kerrottu hyvin. Ahdistavista tapahtumista on kirjoitettu kuin kirjailija itsekin olisi ollut kokemassa tilannetta. Näissä näkyy kirjailijan tekemä taustatyö, haastattelut. En välttämättä halua lukea perään mitään yhtä vaikeaa, mutta voin kuitenkin suositella tätäkin kirjaa, en viihteeksi, mutta ajattelunaiheeksi.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Sophie Jordan: Liekki
Lohikäärmeihmisiä, kiellettyä rakkautta, teini-iän ongelmia siitä on tämä kirja tehty. Tällä kertaa yliluonnollinen olio on lohikäärmeeksi muuttuva nuori tyttö, jonka äiti pelastaa omalta laumaltaan ja vie asumaan autiomaahan ihmisten kaupunkiin. Hän tapaa lohikäärmemetsästäjän, johon rakastuu. Kyseessä siis kielletty rakkaus, huoh, kuinka Romeo ja Julia -maista...
Tämä oli lukupinossani jo jonkin aikaa, kunnes pakon sanelemana (joku oli varannut) aloin lukemaan. Läheltä piti, että olisin jättänyt kokonaan lukematta. Takakansi ei saanut täysin vakuutettua kirjan hyvyydestä. Onneksi luin. Kirja oli tosi kiva. Luin sen todella nopeasti, semiahmien. Tarina vei mukanaan ja lohikäärmeeksi muuttuva ihminen olikin paljon kiinnostavampi kuin etukäteen ajattelin. Vaikka tarina itsessään ei sisällä kovinkaan paljon uusia elementtejä entisine poikaystävineen ja cheerleader-ilkimyksineen, toi lohikäärmeys sen uuden elementin.
Hyvin samantapainen tämä on kuin esim. Punaiset tulppaanit tai jopa Twilight, se ei kuitenkaan häirinnyt minua tippaakaan. On toisaalta mukava lukea jotain, mistä suunnilleen tunnistaa rakenteen ja rungon. Ei kaiken tarvitse olla täynnänsä uutuutta. Suosittelen siis esim. edellisten kirjojen ystäville ja kaikille fantasian ystäville.
Tämä oli lukupinossani jo jonkin aikaa, kunnes pakon sanelemana (joku oli varannut) aloin lukemaan. Läheltä piti, että olisin jättänyt kokonaan lukematta. Takakansi ei saanut täysin vakuutettua kirjan hyvyydestä. Onneksi luin. Kirja oli tosi kiva. Luin sen todella nopeasti, semiahmien. Tarina vei mukanaan ja lohikäärmeeksi muuttuva ihminen olikin paljon kiinnostavampi kuin etukäteen ajattelin. Vaikka tarina itsessään ei sisällä kovinkaan paljon uusia elementtejä entisine poikaystävineen ja cheerleader-ilkimyksineen, toi lohikäärmeys sen uuden elementin.
Hyvin samantapainen tämä on kuin esim. Punaiset tulppaanit tai jopa Twilight, se ei kuitenkaan häirinnyt minua tippaakaan. On toisaalta mukava lukea jotain, mistä suunnilleen tunnistaa rakenteen ja rungon. Ei kaiken tarvitse olla täynnänsä uutuutta. Suosittelen siis esim. edellisten kirjojen ystäville ja kaikille fantasian ystäville.
torstai 24. marraskuuta 2011
Charlaine Harris: Veren perintö
Varasin kirjastosta tämän jo ennen ilmestymistä ja sainkin tosi nopeasti itselleni. Tässä vaiheessa kirjoja kohtaan on jo kohtalaisesti odotuksia, miten päästä samalle tasolle edellisten kanssa. Miten Sookien miesasiat kehittyvät jne.
Täytyy myöntää, että ensi alkuun olin hieman pettynyt kirjaan. Tuntui, että mitään ei tapahtunut. Toki ihmistiikeri Quinn yritti ja pyyteli treffeille, mutta ylipäätään kirjan alku tuntui todella tylsältä. Kirjassahan Sookie matkustaa New Orleansiin tyhjentämään kuolleen vampyyriserkkunsa Hadleyn asuntoa. New Orleansissa mukaan tulevat vampyyrikuningatar ja -kuningas sekä Debbie Peltin vanhemmat. Quinn on myös kuvioissa, kuten uusi tuttavuus Amanda, noita. Puolenvälin jälkeen alkoi kirjassa meno kuitenkin kuumentua ja loppua kohden kiihtyä. Kokonaisuus jäi siis ihan plussan puolelle.
Kirjassa poikaystävän roolin täyttää Quinn, Ericin ja Billin jäädessä sivurooleihin. Sookie oppii myös itsestään uutta, mikä varmasti heijastuu tuleviin kirjoihin. TV-sarjassahan tämä asia selvisi jo paljon aiemmin. Yllättävänkin mukavasti sarja taas etenee, vaikka tässä kirjassa ajallisesti ei päästy kovinkaan montaa päivää eteenpäin. Ihan kiva, mutta ei mitään suuria hehkutuksia.
Täytyy myöntää, että ensi alkuun olin hieman pettynyt kirjaan. Tuntui, että mitään ei tapahtunut. Toki ihmistiikeri Quinn yritti ja pyyteli treffeille, mutta ylipäätään kirjan alku tuntui todella tylsältä. Kirjassahan Sookie matkustaa New Orleansiin tyhjentämään kuolleen vampyyriserkkunsa Hadleyn asuntoa. New Orleansissa mukaan tulevat vampyyrikuningatar ja -kuningas sekä Debbie Peltin vanhemmat. Quinn on myös kuvioissa, kuten uusi tuttavuus Amanda, noita. Puolenvälin jälkeen alkoi kirjassa meno kuitenkin kuumentua ja loppua kohden kiihtyä. Kokonaisuus jäi siis ihan plussan puolelle.
Kirjassa poikaystävän roolin täyttää Quinn, Ericin ja Billin jäädessä sivurooleihin. Sookie oppii myös itsestään uutta, mikä varmasti heijastuu tuleviin kirjoihin. TV-sarjassahan tämä asia selvisi jo paljon aiemmin. Yllättävänkin mukavasti sarja taas etenee, vaikka tässä kirjassa ajallisesti ei päästy kovinkaan montaa päivää eteenpäin. Ihan kiva, mutta ei mitään suuria hehkutuksia.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
day 17 - a song that you hear often on the radio
Juuri nyt kuulen tätä biisiä paljon radiosta tai sitten vain osaan bongata sen aina.
Seether ja Country song. Radiokanava on Rock.
Seether ja Country song. Radiokanava on Rock.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Kathleen E Woodiwiss: Shanna
Tämä oli viikonlopun jäljiltä vielä kesken ennen Rautatytärtä ja tuli nyt luettua loppuun lapsia nukuttaessa, ei tietenkään ääneen.
Jos Rautatytär sisälsi viatonta romantiikkaa, tässä kirjassa ei ole mitään viatonta. Tämä on melkein rohkeampi kuin Liekki ja kukka, mutta eri tavalla.
Shanna on nuori perijätär, jonka isä on antanut hänelle vuoden aikaa mennä naimisiin hyvän nimen omaavan miehen kanssa. Hän löytää vankilasta hirttotuomion saaneen Ruarkin, joka suostuu sopimukseen vain jos saa viettää vaimonsa kanssa yhden yön. Yötä ei tule ja Shanna palaa kotisaarelleen Karibialle leskenä. Ruarkin tie ei viekään hautaan, vaan...
Kirja on todella kuuma. Se sisältää runsaasti juonenkäänteitä, erotiikkaa, romantiikkaa ja jännitystä, kaikkea orjuudesta merirosvojen kautta murhiin. Kirja pysyy kuitenkin ehjänä ja loogisena. Pidän tästä kirjasta lähes yhtä paljon kuin Liekistä ja kukasta, löysin tämän vain myöhemmin. Jostain kumman syystä suomenkielinen versioni on kahdessa osassa, mutta omistamani englanninkielinen vain yhdessä. Toki kirja on melko pitkä lähes 800 sivua, mutta ovelaa kuistenkin jakaa yksi tarina kahdeksi teokseksi.
Luulisin nyt olevani valmis jättämään Woodiwissin hetkeksi ja keskittyväni keskeneräisiin lukemisiin, joita on taas kertynyt melkoinen pino, tosin kirjastosta tuli viesti, että uusi Sookie olisi tullut...
Woodiwissia suosittelen jälleen kaikille aikuisille romantiikan ja suht kiltin erotiikan ystäville. Mitään turhan roisia on kuitenkin turha odottaa, hyvin kirjoitettua kuitenkin.
Jos Rautatytär sisälsi viatonta romantiikkaa, tässä kirjassa ei ole mitään viatonta. Tämä on melkein rohkeampi kuin Liekki ja kukka, mutta eri tavalla.
Shanna on nuori perijätär, jonka isä on antanut hänelle vuoden aikaa mennä naimisiin hyvän nimen omaavan miehen kanssa. Hän löytää vankilasta hirttotuomion saaneen Ruarkin, joka suostuu sopimukseen vain jos saa viettää vaimonsa kanssa yhden yön. Yötä ei tule ja Shanna palaa kotisaarelleen Karibialle leskenä. Ruarkin tie ei viekään hautaan, vaan...
Kirja on todella kuuma. Se sisältää runsaasti juonenkäänteitä, erotiikkaa, romantiikkaa ja jännitystä, kaikkea orjuudesta merirosvojen kautta murhiin. Kirja pysyy kuitenkin ehjänä ja loogisena. Pidän tästä kirjasta lähes yhtä paljon kuin Liekistä ja kukasta, löysin tämän vain myöhemmin. Jostain kumman syystä suomenkielinen versioni on kahdessa osassa, mutta omistamani englanninkielinen vain yhdessä. Toki kirja on melko pitkä lähes 800 sivua, mutta ovelaa kuistenkin jakaa yksi tarina kahdeksi teokseksi.
Luulisin nyt olevani valmis jättämään Woodiwissin hetkeksi ja keskittyväni keskeneräisiin lukemisiin, joita on taas kertynyt melkoinen pino, tosin kirjastosta tuli viesti, että uusi Sookie olisi tullut...
Woodiwissia suosittelen jälleen kaikille aikuisille romantiikan ja suht kiltin erotiikan ystäville. Mitään turhan roisia on kuitenkin turha odottaa, hyvin kirjoitettua kuitenkin.
Julie Kagawa: Rautatytär
Toinen osa Rauta Saagasta tuli tänään kotiin ja sulkeuduin heti sen kiehtovaan maailmaan. Uskomatonta ahmintaa jälleen, enkä voinut itselleni yhtään mitään, oli vain pakko lukea.
Ashin, Puckin ja Meghanin tarina saa jatkoa. Meghan on sopimuksen mukaisesti mennyt Talvihoviin. Ash ei enää ole tuntevinaan Meghania ja hänen sydämensä on särkymässä. On vuodenajan vaihto ja vuodenaikain valtikka tuodaan Talvihoviin, josta se kuitenkin varastetaan. Meghan, Puck, Ash ja ystävät lähtevät tavoittelemaan valtikkaa, joka on ilkeiden Rautahovin kannattajien hallussa. Luvassa on taas satumaista fantasiaa kirjallisuusviitteineen, mutta kuitenkin nykyajassa.
Ensimmäinen osa oli todella hyvä ja niin on tämä toinenkin. Ihanaa romantiikkaa, upeaa fantasiamaailmaa, joka maalautuu lukiessa eteen. Kaikki kuitenkin tuotuna nykymaailmaan ja nykyajan ongelmiin, mikä on hienoa ja tuo kirjaan uuden kiinnostavan elementin.
Katselin kirjailijan kotisivuilta, että tällä hetkellä kirjoja on saagassa ilmestynyt 6 kappaletta englanniksi. Mielenkiintoista, miten tarinaa viedään tulevissa kirjoissa eteenpäin. Hillitsen kuitenkin itseni, enkä tilaa yhtään näistä englanniksi.
Harlequin Nocturne muuttuu nyt sarjaksi, jossa tulee kaksi kirjaa joka toinen kuukausi. Uskoakseni tämän sarjan seuraava teos tulee siis tammikuussa, ihan hyvin jaksaa odottaa. Suosittelen fantasian ja puhtaan, seksittömän romantiikan nälkäisille.
Ashin, Puckin ja Meghanin tarina saa jatkoa. Meghan on sopimuksen mukaisesti mennyt Talvihoviin. Ash ei enää ole tuntevinaan Meghania ja hänen sydämensä on särkymässä. On vuodenajan vaihto ja vuodenaikain valtikka tuodaan Talvihoviin, josta se kuitenkin varastetaan. Meghan, Puck, Ash ja ystävät lähtevät tavoittelemaan valtikkaa, joka on ilkeiden Rautahovin kannattajien hallussa. Luvassa on taas satumaista fantasiaa kirjallisuusviitteineen, mutta kuitenkin nykyajassa.
Ensimmäinen osa oli todella hyvä ja niin on tämä toinenkin. Ihanaa romantiikkaa, upeaa fantasiamaailmaa, joka maalautuu lukiessa eteen. Kaikki kuitenkin tuotuna nykymaailmaan ja nykyajan ongelmiin, mikä on hienoa ja tuo kirjaan uuden kiinnostavan elementin.
Katselin kirjailijan kotisivuilta, että tällä hetkellä kirjoja on saagassa ilmestynyt 6 kappaletta englanniksi. Mielenkiintoista, miten tarinaa viedään tulevissa kirjoissa eteenpäin. Hillitsen kuitenkin itseni, enkä tilaa yhtään näistä englanniksi.
Harlequin Nocturne muuttuu nyt sarjaksi, jossa tulee kaksi kirjaa joka toinen kuukausi. Uskoakseni tämän sarjan seuraava teos tulee siis tammikuussa, ihan hyvin jaksaa odottaa. Suosittelen fantasian ja puhtaan, seksittömän romantiikan nälkäisille.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Janica Brander: Lihakuu
Ensimmäiseksi on pakko myöntää, että en ollut lukenut ainuttakaan novellikokoelmaa ennen tätä kirjaa. Olin toki yrittänyt esim. Joe Hillin kokoelmaa lukea jo aiemmin, mutta jotenkin en vain päässyt sisään. Tämä kirja taas avautui heti ja lähes ahmimalla halusin lukea seuraavan tarinan.
Brander on esikoiskirjailija ja tämän kirjan sainkin PEKK:n kautta. Se oli ensimmäinen hankinta kerhon kautta ja tämä nostaa riman kyllä hyvin korkealle.
Branderin kirjassa on useita lyhyitä tarinoita, joissa yhdistävänä tekijänä on tietynlainen maagisuus, vaikka osassa niissä maagisuus ei ole mitenkään päällepainettua. Aina luettuani tarinan ajattelin, että tämä oli lempparini. Tämä toistui jokaisen tarinan jälkeen, joten en pysty sanomaan, mikä olikaan paras.
Mieleenpainuvia tapahtumia mummon jalannostosta yksinäiseen isään; maailmanlopusta jättiläispupuun. Jotenkin aivan valloittavaa ja hurmaavaa olematta kuitenkaan hienosteltua tai liian loppuunastiajatellunoloista. Jos ei siis vielä ole käynyt selväksi, rakastuin kirjaan ja olen onnellinen, että omistan nyt kyseisen kirjan.
Erityismaininta vielä erittäin kauniinvärisistä kansista ja kansien sisäpuolista. Ne jo jotenkin kuvastivat kirjan sisältöä ja sen tunnelmaa.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Twilight - Aamunkoi 1.osa
Olin ensimmäistä kertaa keskellä yötä elokuvissa. Elokuva alkoi 0.04 ja päättyi siis 02 jälkeen. Sali oli täynnä, joten katsojia oli sellaiset 250 henkeä. Etukäteen olin jo ahdistunut mahdollisesta paperien rapinasta ja mussutuksen äänistä, mutta aivan turhaan.
En ihan kauheasti odottanut tältä ykkösosalta, sillä Aamunkoi kirjan alkuosa on melko hidastempoista ja Jacobin näkökulmasta suurimmaksi osaksi kirjoitettua. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Toteutus oli ihan hyvä. Pökkelömäinen näyttelijätyö on ollut arvostettujen kriitikoiden mielestä Twilight-elokuvien ongelma ja tämänpäiväisten arvostelujen mukaan on vieläkin, itseäni se ei häiritse. Tavallaan mielestäni pökkelömäisyys kuuluu Meyerin vampyyreille, ainakin näin itse olen kokenut. Tässä elokuvassa näyttelijätyö on paljon parempaa kuin aiemmissa, antaa valittajien valittaa.
Rakastelukohtaus oli toteutettu ihan kivasti, ajatellen nuorempia katsojia ja synnytyskohtauskin oli suht pehmo verrattuna kirjan kuvaukseen. Twilight-saagaa on kritisoitu moralisoinnista ja vanhoillisten tapojen, kuten seksin jättämisen avioliittoon, abortin vastaisuuden yms. kannattamisesta. Jotenkin en ole samaa mieltä, kirjailijalla on vapaus tuoda omia uskomuksiaan kirjoihin. On kenties parempi, että nuorten kirjoissa kannatetaan näitä asioita enemmin kuin vaikka huumeidenkäyttöä ja irtosuhteita. On aina ihmisiä, jotka ovat asioista eri mieltä ja sillehän ei voi mitään eikä tarvitsekaan voida. Maailma tarvitsee erilaisia mielipiteitä.
Palatakseni elokuvaan, oli hieno kokemus istua täydessä salissa, jossa oli hiirenhiljaista elokuvan hiljaisten osien aikana, suorastaan liikuttavaa. Ainut tahaton komiikka oli elokuvassa, kun siinä yritettiin kuvailla susilauman ajatuskeskustelua, se ei ollut oikein onnistunut. Twilight -sisäpiirivitsejä löytyi ja ne olivat mukavia. Jacobkaan ei ollut tässä elokuvassa niin ärsyttävä kuin aiemmin. Elokuva oli kaunis, kuten aikaisemmatkin ovat olleet, musiikkia oli jälleen käytetty hienosti ja tämänkin elokuvan soundtrack meni ehdottomasti ostolistalle.
Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä ja odotuksiin nähden parempi kokemus. Tätä lukiessa kannattaa nyt muistaa, että olen hillitön Twilight-friikki, joten elokuvaa on katsottu hyvin edwardiaanisin silmälasein. Lisäksi uni painaa silmää melkoisesti. Nyt onkin oikein elokuvaviikonloppu, tänään Pori-dokumentti kera Circlen ja huomenna pitäisi mennä katsomaan Ole luonani aina Kinokellariin. Nukutaan sitten sunnuntaina.
En ihan kauheasti odottanut tältä ykkösosalta, sillä Aamunkoi kirjan alkuosa on melko hidastempoista ja Jacobin näkökulmasta suurimmaksi osaksi kirjoitettua. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Toteutus oli ihan hyvä. Pökkelömäinen näyttelijätyö on ollut arvostettujen kriitikoiden mielestä Twilight-elokuvien ongelma ja tämänpäiväisten arvostelujen mukaan on vieläkin, itseäni se ei häiritse. Tavallaan mielestäni pökkelömäisyys kuuluu Meyerin vampyyreille, ainakin näin itse olen kokenut. Tässä elokuvassa näyttelijätyö on paljon parempaa kuin aiemmissa, antaa valittajien valittaa.
Rakastelukohtaus oli toteutettu ihan kivasti, ajatellen nuorempia katsojia ja synnytyskohtauskin oli suht pehmo verrattuna kirjan kuvaukseen. Twilight-saagaa on kritisoitu moralisoinnista ja vanhoillisten tapojen, kuten seksin jättämisen avioliittoon, abortin vastaisuuden yms. kannattamisesta. Jotenkin en ole samaa mieltä, kirjailijalla on vapaus tuoda omia uskomuksiaan kirjoihin. On kenties parempi, että nuorten kirjoissa kannatetaan näitä asioita enemmin kuin vaikka huumeidenkäyttöä ja irtosuhteita. On aina ihmisiä, jotka ovat asioista eri mieltä ja sillehän ei voi mitään eikä tarvitsekaan voida. Maailma tarvitsee erilaisia mielipiteitä.
Palatakseni elokuvaan, oli hieno kokemus istua täydessä salissa, jossa oli hiirenhiljaista elokuvan hiljaisten osien aikana, suorastaan liikuttavaa. Ainut tahaton komiikka oli elokuvassa, kun siinä yritettiin kuvailla susilauman ajatuskeskustelua, se ei ollut oikein onnistunut. Twilight -sisäpiirivitsejä löytyi ja ne olivat mukavia. Jacobkaan ei ollut tässä elokuvassa niin ärsyttävä kuin aiemmin. Elokuva oli kaunis, kuten aikaisemmatkin ovat olleet, musiikkia oli jälleen käytetty hienosti ja tämänkin elokuvan soundtrack meni ehdottomasti ostolistalle.
Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä ja odotuksiin nähden parempi kokemus. Tätä lukiessa kannattaa nyt muistaa, että olen hillitön Twilight-friikki, joten elokuvaa on katsottu hyvin edwardiaanisin silmälasein. Lisäksi uni painaa silmää melkoisesti. Nyt onkin oikein elokuvaviikonloppu, tänään Pori-dokumentti kera Circlen ja huomenna pitäisi mennä katsomaan Ole luonani aina Kinokellariin. Nukutaan sitten sunnuntaina.
torstai 17. marraskuuta 2011
Kathleen E Woodiwiss: Liekki ja kukka
Kuten edellisessä postauksessani totesin, kaipaan romantiikkaa. Tämä on se kirja, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen, kun haluan lukea takuuvarmaan romanttista hömppää, jossa on mukana hiven erotiikkaa niin kuin mausteena. Olen tämän lyhyesti maininnut blogini alkutaipaleella.
Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1972 eli syntymävuonnani. Osaan kuvitella, että tuolloin kirjan kohtaukset herättivät pahennustakin, vaikka salaa kirjaa luettiinkin. Epäsovinnaisuutta kirjassa on vieläkin tänä päivänä, vaikka maailma onkin jo raadollistunut huomattavasti.
Kirja kertoo siis tarinan Heatherista ja Brandonista. Tarina sijoittuu 1700 ja 1800 -lukujen vaihteeseen. Heather on orpo nuori, kaunis nainen, joka on joutunut elämään paholaismaisen tätinsä orjana. Hän ajautuu väärinkäsitysten kautta eräänä iltana satamaan, josta hänet siepataan mukaan olettaen häntä prostituoiduksi. Kapteeni Brandon ottaa tytön väkisin ja rakastuu häneen. Seuraa väärinkäsityksiä, rakastumista, mustasukkaisuutta ja jännitystä eli kaikkea, mitä hyvä romanttinen hömppä pitää sisällään.
Woodiwiss, jo edesmennyt, kirjoitti romanttisia romaaneja 1972:sta aina vuoteen 2007 saakka, jolloin hän myös menehtyi. Hän ei ollut mikään määrällinen julkaisija, vaan romaaneja kertyi "vain" 13, joista itse suomennettuna olen törmännyt vain kahteen, tähän ja Shannaan. Kaivoin nyt hyllystäni Woodiwiss -kokoelmani, joka koostuu vain 5 kirjasta.
Olen varmaan aiemminkin miettinyt samaa, mutta Woodiwissin kohdalla on jälleen pakko miettiä, miksi esim. hänen kirjojaan on suomennettu näinkin vähän. Häntä pidetään kuitenkin historiallisen romanttisen kirjallisuuden pioneerina Yhdysvalloissa ja oletan hänen olleen suosittu ja olevan yhä. Samaa pohdin Judith McNaughtin kohdalla, jonka teoksista vain murto-osa on suomennettu. Huomattavasti huonompiakin kirjoja suomennetaan. Nämä nyt vain muutamia mainitakseni tältä genreltä, lukemattomia kirjoja jää huomioimatta ja sehän ahdistaa.
Ehkä seuraavaksi jotain fiksua, mutta ainakin Twilight -elokuva parin tunnin päästä, jos pysyn hereillä siihen saakka.
Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1972 eli syntymävuonnani. Osaan kuvitella, että tuolloin kirjan kohtaukset herättivät pahennustakin, vaikka salaa kirjaa luettiinkin. Epäsovinnaisuutta kirjassa on vieläkin tänä päivänä, vaikka maailma onkin jo raadollistunut huomattavasti.
Kirja kertoo siis tarinan Heatherista ja Brandonista. Tarina sijoittuu 1700 ja 1800 -lukujen vaihteeseen. Heather on orpo nuori, kaunis nainen, joka on joutunut elämään paholaismaisen tätinsä orjana. Hän ajautuu väärinkäsitysten kautta eräänä iltana satamaan, josta hänet siepataan mukaan olettaen häntä prostituoiduksi. Kapteeni Brandon ottaa tytön väkisin ja rakastuu häneen. Seuraa väärinkäsityksiä, rakastumista, mustasukkaisuutta ja jännitystä eli kaikkea, mitä hyvä romanttinen hömppä pitää sisällään.
Woodiwiss, jo edesmennyt, kirjoitti romanttisia romaaneja 1972:sta aina vuoteen 2007 saakka, jolloin hän myös menehtyi. Hän ei ollut mikään määrällinen julkaisija, vaan romaaneja kertyi "vain" 13, joista itse suomennettuna olen törmännyt vain kahteen, tähän ja Shannaan. Kaivoin nyt hyllystäni Woodiwiss -kokoelmani, joka koostuu vain 5 kirjasta.
Olen varmaan aiemminkin miettinyt samaa, mutta Woodiwissin kohdalla on jälleen pakko miettiä, miksi esim. hänen kirjojaan on suomennettu näinkin vähän. Häntä pidetään kuitenkin historiallisen romanttisen kirjallisuuden pioneerina Yhdysvalloissa ja oletan hänen olleen suosittu ja olevan yhä. Samaa pohdin Judith McNaughtin kohdalla, jonka teoksista vain murto-osa on suomennettu. Huomattavasti huonompiakin kirjoja suomennetaan. Nämä nyt vain muutamia mainitakseni tältä genreltä, lukemattomia kirjoja jää huomioimatta ja sehän ahdistaa.
Ehkä seuraavaksi jotain fiksua, mutta ainakin Twilight -elokuva parin tunnin päästä, jos pysyn hereillä siihen saakka.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Varmaan ensimmäinen Finlandia-voittajakirja ikinä ja pidin ihan hirveästi. Toisaalta ei voi olla pitämättä kirjasta, jonka nimi ja luvut pohjautuvat lempilauluuni Päivänsäde ja menninkäinen.
Kirja kertoo Mikaelista, kolmekymppisestä homosta valokuvaajasta, joka löytää pihalta poikien kiusaaman peikon poikasen. Mikael ottaa peikon, Pessin, kotiinsa. Kirja kuvaa Mikaelin kamppailua rakastumista vastaan, hänen tiedonhakuaan.Se kuvaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, hyväksikäyttäjinä. Käytämme hyväksi toisiamme, rakastumme, harrastamme seksiä.
Kirjassa vuorottelee kertojana Mikael (Enkeli), Martes (Mikaelin ihastuksen kohde), Tohtori (Mikaelin ex, eläinlääkäri), Ecke (Mikaelin seksikumppani) sekä Palomita (alakerran filippiiniläinen ostovaimo). Kaikki haluavat toiselta jotain, eikä välttämättä vastikkeetta. Kaiken keskuksena on kuitenkin Pessi. Lisäksi kirja koostuu "lehtikirjoituksista", kirjojen otteista, joissa käsitellään peikkoja ja heidän elämäänsä. Itse olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta, joten tällainen tietojen jakelu on mielestäni tosi mukavaa.
Olen melko positiivisesti yllättynyt, että tällainen kirja on voittanut Finlandia-palkinnon. Aiemmin lukemani ehdokkaat eivät ole olleet mitään tämän tyyppistä, eivätkä läheskään näin hyviä. Itse en iha kauheasti siis myöskään palkintoja arvosta, tokihan niillä on paikkansa.
Lainasin kirjastosta myös kaksi muuta Sinisaloa, jotka luen varmaankin lähiaikoina. Nyt sielu huutaa kuitenkin jotain tyhjänpäiväistä romantiikkaa. Maaginen realismi alkaa avautua pikku hiljaa ja alan pitää siitä yhä enemmän.
Kirja kertoo Mikaelista, kolmekymppisestä homosta valokuvaajasta, joka löytää pihalta poikien kiusaaman peikon poikasen. Mikael ottaa peikon, Pessin, kotiinsa. Kirja kuvaa Mikaelin kamppailua rakastumista vastaan, hänen tiedonhakuaan.Se kuvaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, hyväksikäyttäjinä. Käytämme hyväksi toisiamme, rakastumme, harrastamme seksiä.
Kirjassa vuorottelee kertojana Mikael (Enkeli), Martes (Mikaelin ihastuksen kohde), Tohtori (Mikaelin ex, eläinlääkäri), Ecke (Mikaelin seksikumppani) sekä Palomita (alakerran filippiiniläinen ostovaimo). Kaikki haluavat toiselta jotain, eikä välttämättä vastikkeetta. Kaiken keskuksena on kuitenkin Pessi. Lisäksi kirja koostuu "lehtikirjoituksista", kirjojen otteista, joissa käsitellään peikkoja ja heidän elämäänsä. Itse olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta, joten tällainen tietojen jakelu on mielestäni tosi mukavaa.
Olen melko positiivisesti yllättynyt, että tällainen kirja on voittanut Finlandia-palkinnon. Aiemmin lukemani ehdokkaat eivät ole olleet mitään tämän tyyppistä, eivätkä läheskään näin hyviä. Itse en iha kauheasti siis myöskään palkintoja arvosta, tokihan niillä on paikkansa.
Lainasin kirjastosta myös kaksi muuta Sinisaloa, jotka luen varmaankin lähiaikoina. Nyt sielu huutaa kuitenkin jotain tyhjänpäiväistä romantiikkaa. Maaginen realismi alkaa avautua pikku hiljaa ja alan pitää siitä yhä enemmän.
tiistai 15. marraskuuta 2011
day 16 - a song that you used to love but now hate
Tän biisin kanssa on ollut pitkäaikainen viha-rakkaus -suhde jo vuosikymmeniä, voisi sanoa. Ensin vihasin sitä, sitten rakastuin ja nyt en jaksa enää kuunnella. Kyseessä on Guns' n ' Roses ja Paradise city
maanantai 14. marraskuuta 2011
Kate Thompson: Yön eläjä
Kyseessä on nuortenromaani, joka kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, joka on omien määritelmieni mukaan nuorisokriminaali. Hän muuttaa äitinsä ja pikkuveljensä Dennisin kanssa maalle, pois Dublinin hälystä. Bobby taistelee maalla viihtymistä vastaan ja Dennis tapaa öisin vanhan pienen naisen. Mitä on tapahtunut talon edelliselle asukkaalle? Kuka on vanha pieni nainen?
Tarina yhdistää irlantilaista kansanuskomusta ja nykypäivän nuorten taistelua. Bobby ei halua olla paha, mutta ympäristön ja kavereiden paineet ovat suuret. Mihin oikeastaan pitäisi uskoa?
Vaikka kirja on luokiteltu nuortenromaaniksi ja kertoja on 14-vuotias poika, on siinä vanhemmillekin sanomaa. Maailma ei ole enää sama kuin 20-30 vuotta sitten. Nuoret elävät paljon monimutkaisemmassa ja alati muuttuvassa maailmassa, jossa oman itsensä löytyminen voi joskus olla vaikeaa ja melkein mahdotontakin. Itse ainakin koin kirjan siltä osin oikein opettavaikseksi.
Kirja vei mukanaan, mutta sitten se loppui kuin seinään. Sainko vastauksia, en tiedä. Toisaalta halusinko niitä... Ajatuksia siis jäi. Saattaisin lukea muutakin tältä kirjailijalta.
Tarina yhdistää irlantilaista kansanuskomusta ja nykypäivän nuorten taistelua. Bobby ei halua olla paha, mutta ympäristön ja kavereiden paineet ovat suuret. Mihin oikeastaan pitäisi uskoa?
Vaikka kirja on luokiteltu nuortenromaaniksi ja kertoja on 14-vuotias poika, on siinä vanhemmillekin sanomaa. Maailma ei ole enää sama kuin 20-30 vuotta sitten. Nuoret elävät paljon monimutkaisemmassa ja alati muuttuvassa maailmassa, jossa oman itsensä löytyminen voi joskus olla vaikeaa ja melkein mahdotontakin. Itse ainakin koin kirjan siltä osin oikein opettavaikseksi.
Kirja vei mukanaan, mutta sitten se loppui kuin seinään. Sainko vastauksia, en tiedä. Toisaalta halusinko niitä... Ajatuksia siis jäi. Saattaisin lukea muutakin tältä kirjailijalta.
lauantai 12. marraskuuta 2011
Johanna Sinisalo: Sankarit
Olen ollut tietoinen Johanna Sinisalosta, mutta en ole hänen kirjoihinsa tarttunut aiemmin. Tämän löysin kirpparilta parilla eurolla ja kivan kannen vuoksi se päätyi ostoskoriini. Yllätys oli melkoinen, kun kirja imaisi minut mukaansa.
Kirja on maagista realismia, jota en myöskään ole tietoisesti lukenut aiemmin. Kirjan tarina pohjautuu Kalevalaan ja muinaisiin ugrilaisiin kansanuskomuksiin, mutta kertoo nykyajasta ja aikamme sankareista. Sankareista, joita me ihmiset rakastamme ja joiden vastoinkäymisistä luemme mielellämme lehdistä.
Keskushahmoja on useampia, mutta keskeisimpänä on Rex, muusikko, kansan tunnetilojen tulkki. Mies, jonka teksteissä elää suomalainen melankolia ja jonka naiset haluaisivat itselleen, mutta jota myös miehet arvostavat. Olen lukenut Kalevalani huonosti, mutta samaistin Rexin Väinämöiseen tuohon runojen laulajaan, joka on kunnioitettava henkilö, vaikka onkin itsekäs ja virheitä täynnä. Rex oli myös minulle sankari, jonka kuvia olisin kuvitellut olevan myös omalla seinälläni.
Mahti, urheilijasankari, toi mieleeni Matti Nykäsen laulu-urineen ja kommelluksineen. Salaperäinen Sariola oli tavallaan tapahtumien keskus, jossa kaikkien henkilöiden elämät jossain vaiheessa ristesivät. Todella mielenkiintoinen juoni, aivan ihana tavallaan.
Kirja sisälsi runoja, "uutisia", dekkaria, kirjeitä, yleisönosastonkirjoituksia ja muitakin, kaikki veivät tarinaa eteenpäin ja toivat oman näkökulmansa. Voisi kuvitella kaikesta muodostuvan epämääräinen tilkkutäkki, mutta kokonaisuus oli eheä ja jouhevasti etenevä.
Johanna Sinisalo päätyy varmasti lukulistalleni tästä eteenpäin useammin, ehkäpä jo ensi viikon kirjastovierailulla.
Kirja on maagista realismia, jota en myöskään ole tietoisesti lukenut aiemmin. Kirjan tarina pohjautuu Kalevalaan ja muinaisiin ugrilaisiin kansanuskomuksiin, mutta kertoo nykyajasta ja aikamme sankareista. Sankareista, joita me ihmiset rakastamme ja joiden vastoinkäymisistä luemme mielellämme lehdistä.
Keskushahmoja on useampia, mutta keskeisimpänä on Rex, muusikko, kansan tunnetilojen tulkki. Mies, jonka teksteissä elää suomalainen melankolia ja jonka naiset haluaisivat itselleen, mutta jota myös miehet arvostavat. Olen lukenut Kalevalani huonosti, mutta samaistin Rexin Väinämöiseen tuohon runojen laulajaan, joka on kunnioitettava henkilö, vaikka onkin itsekäs ja virheitä täynnä. Rex oli myös minulle sankari, jonka kuvia olisin kuvitellut olevan myös omalla seinälläni.
Mahti, urheilijasankari, toi mieleeni Matti Nykäsen laulu-urineen ja kommelluksineen. Salaperäinen Sariola oli tavallaan tapahtumien keskus, jossa kaikkien henkilöiden elämät jossain vaiheessa ristesivät. Todella mielenkiintoinen juoni, aivan ihana tavallaan.
Kirja sisälsi runoja, "uutisia", dekkaria, kirjeitä, yleisönosastonkirjoituksia ja muitakin, kaikki veivät tarinaa eteenpäin ja toivat oman näkökulmansa. Voisi kuvitella kaikesta muodostuvan epämääräinen tilkkutäkki, mutta kokonaisuus oli eheä ja jouhevasti etenevä.
Johanna Sinisalo päätyy varmasti lukulistalleni tästä eteenpäin useammin, ehkäpä jo ensi viikon kirjastovierailulla.
torstai 10. marraskuuta 2011
Felix Dahn: Felicitas
Tämä olkoon ensimmäinen unohdettu kirjani. Löysin kirjan kirpputorilta kahdella eurolla. Kirja on painettu vuonna 1912, joten pidin lähes pyhäinhäväistyksenä ostaa se noinkin halvalla. Lähes sata vuotta vanha kirja ansaitsee myös tulla luetuksi, joten sekin tuli tehtyä.
Yllätyksekseni kirjailija Felix Dahn on arvostettu kirjailija etenkin kotimaassaan Saksassa. Hänen kirjoistaan löytyy myös ihan uusiakin käännöksiä englanniksi ja niitä pystyy lukemaan jopa ilmaiseksi netissä, mikä tekee hänestä kuitenkin ihan merkittävän kirjailijan. Dahn oli koulutukseltaan juristi, mutta tutki mielellään historiaa, johon hänen teoksensa pohjautuvatkin. Hänen rooliaan Euroopan historiallisen kuvan luomisessa kiitellään. Hän on etenkin keskittynyt roomalaisten aikaan, johon tämäkin kirja keskittyy.
Itse asiassa pidin kirjan prologista melkein enemmän kuin koko kirjasta. Prologissa kirjailija kertoo kävelyretkestään, jossa hän löysi marmorikiven, johon oli kaiverrettu latinankielinen lause, joka suomennettuna on Täällä asuu onni, älköön mikään paha tänne tulko. Onni, Felicitas on kirja keskeinen hahmo ja kyseinen lause on kirjan kantava teema. Prologissa yhä kirjailija kuvaa, kuinka nukahti paikalle, josta hän löysi kivipaaden ja unessaan näki kirjan tapahtumat. Jotenkin pystyin eläytymään tähän täydellisesti ja kuvittelin 1800-luvun herrasmiehen kesäisessä saksalaisessa lehdossa sunnuntaikävelyllä. Jotenkin niin romanttista, mutta romantiikka tai romantiikan ajan kirjallisuutta tämä onkin.
Itse kirjan tarina kertoo roomalaisten viimeisistä päivistä Saksassa. Viimeinen roomalainen kaupunki joutuu saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi. Tarinassa on paljon erilaisia henkilöhahmoja, hyviä ja pahoja, molemmin puolin. Kaiken yhdistävänä tekijänä on Felicitas, kaunis nuori nainen, joka on onnellisesti naimisissa Fulviuksen kanssa. Tuona kohtalon päivänä heidän tiensä eroavat ja muutkin miehet himoitsevat Felicitasta. Tarina sisältää siis romantiikkaa, sodankäyntiä, jännitystä, kieroilua ja kuten jo totesin todella monta henkilöä, kaikki ahdettuna 130 sivuun. Juuri henkilöhahmojen moninaisuus teki kirjasta raskaan luettavan, joskin mielenkiintoisen. Kirjassa käytettiin hyvin paljon tarkkoja käsitteitä eri roomalaisista tavaroista ja tavoista, mikä kertoo kirjailijan tietämyksen laajuudesta. Sanat oli myös selitetty alaviitteissä, mikä varmaan saattoi myös osaltaa sivistääkin sivistyssanoja inhoavaa lukijaansa.
Loppujen lopuksi pidin kirjasta, pidin sen vanhahtavasta kirjoitustyylistä. Suomen kielenkin voi nähdä muuttuneen sadan vuoden aikana melkoisesti. Pidin kirjasta myös fyysisesti. Pidin sen hauraista lehdistä, sen tuoksusta ja pehmeydestä. Pidin ajatuksesta, että monet kädet ovat pidelleet samoja sivuja kuin minä, tosin kirjan kunnosta voi päätellä, että se on enimmäkseen ollut kuitenkin hyllyssä.
Olin ehkä hieman yllättynyt selvitettäessäni kirjailijan taustaa, että hän on siis suhteellisen kuulu. Jopa Satakunnan kirjastoista löytyy neljä eri hänen kirjaansa, tosin suurin osa painettuna 1900-luvun alussa tai jopa aiemmin, mutta löytyy kuitenkin. En nyt välttämättä mene heti varaamaan niitä kaikkia, mutta jos tulevaisuudessa törmään Dahnin kirjoihin, en suinkaan jätä hyllyyn. Mielenkiintoista on se sana ja tunne, joka kirjasta jäi päälimmäisenä mieleen.
Yllätyksekseni kirjailija Felix Dahn on arvostettu kirjailija etenkin kotimaassaan Saksassa. Hänen kirjoistaan löytyy myös ihan uusiakin käännöksiä englanniksi ja niitä pystyy lukemaan jopa ilmaiseksi netissä, mikä tekee hänestä kuitenkin ihan merkittävän kirjailijan. Dahn oli koulutukseltaan juristi, mutta tutki mielellään historiaa, johon hänen teoksensa pohjautuvatkin. Hänen rooliaan Euroopan historiallisen kuvan luomisessa kiitellään. Hän on etenkin keskittynyt roomalaisten aikaan, johon tämäkin kirja keskittyy.
Itse asiassa pidin kirjan prologista melkein enemmän kuin koko kirjasta. Prologissa kirjailija kertoo kävelyretkestään, jossa hän löysi marmorikiven, johon oli kaiverrettu latinankielinen lause, joka suomennettuna on Täällä asuu onni, älköön mikään paha tänne tulko. Onni, Felicitas on kirja keskeinen hahmo ja kyseinen lause on kirjan kantava teema. Prologissa yhä kirjailija kuvaa, kuinka nukahti paikalle, josta hän löysi kivipaaden ja unessaan näki kirjan tapahtumat. Jotenkin pystyin eläytymään tähän täydellisesti ja kuvittelin 1800-luvun herrasmiehen kesäisessä saksalaisessa lehdossa sunnuntaikävelyllä. Jotenkin niin romanttista, mutta romantiikka tai romantiikan ajan kirjallisuutta tämä onkin.
Itse kirjan tarina kertoo roomalaisten viimeisistä päivistä Saksassa. Viimeinen roomalainen kaupunki joutuu saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi. Tarinassa on paljon erilaisia henkilöhahmoja, hyviä ja pahoja, molemmin puolin. Kaiken yhdistävänä tekijänä on Felicitas, kaunis nuori nainen, joka on onnellisesti naimisissa Fulviuksen kanssa. Tuona kohtalon päivänä heidän tiensä eroavat ja muutkin miehet himoitsevat Felicitasta. Tarina sisältää siis romantiikkaa, sodankäyntiä, jännitystä, kieroilua ja kuten jo totesin todella monta henkilöä, kaikki ahdettuna 130 sivuun. Juuri henkilöhahmojen moninaisuus teki kirjasta raskaan luettavan, joskin mielenkiintoisen. Kirjassa käytettiin hyvin paljon tarkkoja käsitteitä eri roomalaisista tavaroista ja tavoista, mikä kertoo kirjailijan tietämyksen laajuudesta. Sanat oli myös selitetty alaviitteissä, mikä varmaan saattoi myös osaltaa sivistääkin sivistyssanoja inhoavaa lukijaansa.
Loppujen lopuksi pidin kirjasta, pidin sen vanhahtavasta kirjoitustyylistä. Suomen kielenkin voi nähdä muuttuneen sadan vuoden aikana melkoisesti. Pidin kirjasta myös fyysisesti. Pidin sen hauraista lehdistä, sen tuoksusta ja pehmeydestä. Pidin ajatuksesta, että monet kädet ovat pidelleet samoja sivuja kuin minä, tosin kirjan kunnosta voi päätellä, että se on enimmäkseen ollut kuitenkin hyllyssä.
Olin ehkä hieman yllättynyt selvitettäessäni kirjailijan taustaa, että hän on siis suhteellisen kuulu. Jopa Satakunnan kirjastoista löytyy neljä eri hänen kirjaansa, tosin suurin osa painettuna 1900-luvun alussa tai jopa aiemmin, mutta löytyy kuitenkin. En nyt välttämättä mene heti varaamaan niitä kaikkia, mutta jos tulevaisuudessa törmään Dahnin kirjoihin, en suinkaan jätä hyllyyn. Mielenkiintoista on se sana ja tunne, joka kirjasta jäi päälimmäisenä mieleen.
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Alyson Noël: Sininen kuu
Tämä on jatkoa Punaisille tulppaaneille eli jos et ole lukenut vielä kyseistä kirjaa, niin jatka omalla vastuullasi.
Ever ja Damen ovat kuolemattomia.Tässä kirjassa Damen sairastuu ja Ever joutuu hakemaan apua tai vastamyrkkyä omin neuvoin. Valonmaastahan sitä löytyy, mutta samalla Ever joutuu vaikeiden valintojen eteen.
Kuten ensimmäinen osakin tämäkin kirja osaa säilyttää ärsyttävästi salaisuutensa, joka paljastuu vasta aivan lopulla vai paljastuuko. Suorastaan ärsyttävää, mikä teki lukemisesta todella nopeaa ja ahmivaa. Halusin tietää salaisuuden heti, mutta eihän se selvinnyt. Kokonaisuutena kirja ei ole mikään ihan hirveän erityinen, sellainen välipala tai -jakso, mutta kuitenkin se piti lukea mahdollisimman nopeasti.
Tosin tämäkin kirja kuten Punaiset tulppaanitkin jättivät fiiliksen, että ei mitään kauheaa kiirettä saada seuraavaa osaa, mutta jos törmäämään satun, niin mukaan lähtee, kuten kävi tämänkin kohdalla.
Ei vampyyreita tai ihmissusia, mutta ihan kivaa fantasiaa.
Ever ja Damen ovat kuolemattomia.Tässä kirjassa Damen sairastuu ja Ever joutuu hakemaan apua tai vastamyrkkyä omin neuvoin. Valonmaastahan sitä löytyy, mutta samalla Ever joutuu vaikeiden valintojen eteen.
Kuten ensimmäinen osakin tämäkin kirja osaa säilyttää ärsyttävästi salaisuutensa, joka paljastuu vasta aivan lopulla vai paljastuuko. Suorastaan ärsyttävää, mikä teki lukemisesta todella nopeaa ja ahmivaa. Halusin tietää salaisuuden heti, mutta eihän se selvinnyt. Kokonaisuutena kirja ei ole mikään ihan hirveän erityinen, sellainen välipala tai -jakso, mutta kuitenkin se piti lukea mahdollisimman nopeasti.
Tosin tämäkin kirja kuten Punaiset tulppaanitkin jättivät fiiliksen, että ei mitään kauheaa kiirettä saada seuraavaa osaa, mutta jos törmäämään satun, niin mukaan lähtee, kuten kävi tämänkin kohdalla.
Ei vampyyreita tai ihmissusia, mutta ihan kivaa fantasiaa.
tiistai 8. marraskuuta 2011
day 15 - a song that describes you
Tämä ehkä kuvaa nykyistä elämänasennettani parhaiten, ehkä silloin myös minua. Iloinen, positiivinen, joka haluaa pois tästä oravanpyörästä edes hetkeksi. Siinä ehkä tämän biisin sanoma ja lisäksi aivan loistava biisi.
Dandy Warhols ja Get off
Dandy Warhols ja Get off
Katarina Mazetti: Tarzanin tunteet
Täytyy myöntää, että nämä Mazettin kirjat ovat kyllä oivaa ajankulua. Tosin pidemmän päälle saattaa alkaa tylsistyttää hänen tapansa jakaa kirja lyhyisiin lukuihin, joilla jokaisella on oma kertojansa.
Tarzan on oikeasti Marianne, kahden lapsen yksinhuoltaja, joka tapaa Jannen, rikkaan miehen. Heillä ei ole mitään yhteistä, mutta kuitenkin he alkavat viettää aikaa yhdessä. Siinä kirjan juoni hyvin tiivistetysti ja kertomatta mitään suurempaa, sillä tästäkin kirjasta katoaisi osa viehätystä, jos siitä kertoo enemmän.
Kirjassa vaihtelevat kertojina pääosin Marianne ja Janne, mutta välillä myö Mariannen lapset, ystävä sekä ex-mies. Mazetti saa kyllä tämän tekniikan toimimaan. Olen nyt lukenut häneltä kolme kirjaa ja kaikissa on ollut sama tekniikka, jotenkin tekee mieli lukea enemmänkin saadakseni selvää, onko muissakin. Näymmä Satakunnan kirjoistoissa olisi vielä lukematta häneltä 3 nuortenkirjaa ja yksi dekkari. Ehkä valitsen kuitenkin dekkarin. Voisi ehkä testata ruotsin kielen taitojakin.
Mazetti osaa kuvata nykymaailmaa. Itse en ole ollut, enkä toivottavasti tule olemaan, yksinhuoltaja, mutta osasin samastua ahdistukseen, jota Marianne tunsi rahojen vähyydestä ja työstä, joka vie aikaa lapsilta. Hyvin realistisen oloista, olematta kuitenkaan vailla huumoria. Huumori tai oikeastaan sellainen pilke silmäkulmassa loistaa tässäkin kirjassa.
Mukava, nopea luettava, sekä viihdyttävä, siinä ehkä sanat, joilla kuvailisin tätä kirjaa.
Tarzan on oikeasti Marianne, kahden lapsen yksinhuoltaja, joka tapaa Jannen, rikkaan miehen. Heillä ei ole mitään yhteistä, mutta kuitenkin he alkavat viettää aikaa yhdessä. Siinä kirjan juoni hyvin tiivistetysti ja kertomatta mitään suurempaa, sillä tästäkin kirjasta katoaisi osa viehätystä, jos siitä kertoo enemmän.
Kirjassa vaihtelevat kertojina pääosin Marianne ja Janne, mutta välillä myö Mariannen lapset, ystävä sekä ex-mies. Mazetti saa kyllä tämän tekniikan toimimaan. Olen nyt lukenut häneltä kolme kirjaa ja kaikissa on ollut sama tekniikka, jotenkin tekee mieli lukea enemmänkin saadakseni selvää, onko muissakin. Näymmä Satakunnan kirjoistoissa olisi vielä lukematta häneltä 3 nuortenkirjaa ja yksi dekkari. Ehkä valitsen kuitenkin dekkarin. Voisi ehkä testata ruotsin kielen taitojakin.
Mazetti osaa kuvata nykymaailmaa. Itse en ole ollut, enkä toivottavasti tule olemaan, yksinhuoltaja, mutta osasin samastua ahdistukseen, jota Marianne tunsi rahojen vähyydestä ja työstä, joka vie aikaa lapsilta. Hyvin realistisen oloista, olematta kuitenkaan vailla huumoria. Huumori tai oikeastaan sellainen pilke silmäkulmassa loistaa tässäkin kirjassa.
Mukava, nopea luettava, sekä viihdyttävä, siinä ehkä sanat, joilla kuvailisin tätä kirjaa.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Charlaine Harris: Verta sakeampaa
Okei, tämä ei ollut niin ihana kuin edellinen, mutta oikein mukava kuitenkin.
Joku tappaa kaksiluontoisia ja Sookiekin joutuu kohteeksi. Eric ja Bill vilahtelevat välillä kuvassa, mutta aika vähän omaan makuuni, toisaalta on kiva, että tarinaan tulee uusia hahmoja ja sitä kautta ulottuvuuksia. Tässä kirjassa esiintyvät ihmispuumat, -sudet, keijut, ihmistiikerit ja tietenkin ihanat vampyyrit.
Jos nyt sekoitan jälleen vähän pakkaa suhteessa tv-sarjaan, niin näitä tarinoita ei ole vielä nähty tv:ssä lukuunottamatta Taran tarinaa ilkeän vampyyrin kanssa, joka oli muistaakseni tv-sarjassa kaudella 3. Sekin toki hieman erilaisittain. Muutama lanka katosi ainakin minulta, ehkä selvyyttä tulee tulevissa kirjoissa tai sitten luulen vain tietyillä yksityiskohdilla kuten kauluksen kosketuksella olleen merkitystä.
Ihan kiva kirja siis, mutta edellinen oli niin paljon parempi. Nyt joudunkin odottelemaan varmaan jonkin aikaa seuraavaa kirjaa, mutta taidan laittaa sentään kirjastosta varaukseen samantien.
Joku tappaa kaksiluontoisia ja Sookiekin joutuu kohteeksi. Eric ja Bill vilahtelevat välillä kuvassa, mutta aika vähän omaan makuuni, toisaalta on kiva, että tarinaan tulee uusia hahmoja ja sitä kautta ulottuvuuksia. Tässä kirjassa esiintyvät ihmispuumat, -sudet, keijut, ihmistiikerit ja tietenkin ihanat vampyyrit.
Jos nyt sekoitan jälleen vähän pakkaa suhteessa tv-sarjaan, niin näitä tarinoita ei ole vielä nähty tv:ssä lukuunottamatta Taran tarinaa ilkeän vampyyrin kanssa, joka oli muistaakseni tv-sarjassa kaudella 3. Sekin toki hieman erilaisittain. Muutama lanka katosi ainakin minulta, ehkä selvyyttä tulee tulevissa kirjoissa tai sitten luulen vain tietyillä yksityiskohdilla kuten kauluksen kosketuksella olleen merkitystä.
Ihan kiva kirja siis, mutta edellinen oli niin paljon parempi. Nyt joudunkin odottelemaan varmaan jonkin aikaa seuraavaa kirjaa, mutta taidan laittaa sentään kirjastosta varaukseen samantien.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Charlaine Harris: Veren imussa
Kyllä, olen ahne. Ahnehdin näitä kirjoja. Onneksi pelkät kirjat eivät lihota.
Sarja vain paranee koko ajan. Tv-sarja on selkeästi kudottu kokoon kirjoista sekaisin, joten en siihen enää kauheasti viittaa.
Tässä kirjassa Eric menettää muistinsa ja asuu Sookien kanssa. Bill on poissa kuvioista, joten Ericin ja Sookien välinen suhde syventyy. Tämä onkin huomattavasti eroottisempi kirja kuin edelliset, mikä ei suinkaa ole huono juttu ;)
Eric on jopa ihanampi näissä kirjoissa kuin sarjassa, toki näen yhä edelleen Ericin Alexander Skarsgårdina, mutta eipä sillä väliä tosiaankaan, sillä mielestäni tässä kohtaa näyttelijävalinta on osunut oikeaan, kuten kyllä aika lailla muutoinkin sarjassa, johon näymmä palaan koko ajan.
Vielä yksi kirja näitä odottaa pinossa ja uusin on kohta ilmestymässä, joten asiat on ihan hyvin.
Sarja vain paranee koko ajan. Tv-sarja on selkeästi kudottu kokoon kirjoista sekaisin, joten en siihen enää kauheasti viittaa.
Tässä kirjassa Eric menettää muistinsa ja asuu Sookien kanssa. Bill on poissa kuvioista, joten Ericin ja Sookien välinen suhde syventyy. Tämä onkin huomattavasti eroottisempi kirja kuin edelliset, mikä ei suinkaa ole huono juttu ;)
Eric on jopa ihanampi näissä kirjoissa kuin sarjassa, toki näen yhä edelleen Ericin Alexander Skarsgårdina, mutta eipä sillä väliä tosiaankaan, sillä mielestäni tässä kohtaa näyttelijävalinta on osunut oikeaan, kuten kyllä aika lailla muutoinkin sarjassa, johon näymmä palaan koko ajan.
Vielä yksi kirja näitä odottaa pinossa ja uusin on kohta ilmestymässä, joten asiat on ihan hyvin.
lauantai 5. marraskuuta 2011
Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi
Kolmas Sookie -kirja ja meno vain paranee.
Tällä kertaa Ericin rooli kasvoi ja Sookien ja hänen välillään selkeästi alkaa kipinöidä, hyvä hyvä.Kirjat tuntuvat vain paranevan. Tämäkin kirja poikkeaa huomattavasti tv-sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Toki Russell Eddington on molemmissa ja Alcide <3. Muutoin eroja on selkeästi ja jälleen kirjan ansioksi.
Tokihan sarja pohjautuu vain näihin eli ei suoraan ole tehty, eikä oikeastaan voisikaan, sillä kirjat sisältävät niin paljon Sookien sisäistä keskustelua, että siitä olisikin vaikeaa saada ohjelmaa aikaiseksi.
Keskeneräiset kirjat ahdistavat edelleen, mutta taidan kuitenkin siirtyä seuraavan Sookien pariin...
Tällä kertaa Ericin rooli kasvoi ja Sookien ja hänen välillään selkeästi alkaa kipinöidä, hyvä hyvä.Kirjat tuntuvat vain paranevan. Tämäkin kirja poikkeaa huomattavasti tv-sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Toki Russell Eddington on molemmissa ja Alcide <3. Muutoin eroja on selkeästi ja jälleen kirjan ansioksi.
Tokihan sarja pohjautuu vain näihin eli ei suoraan ole tehty, eikä oikeastaan voisikaan, sillä kirjat sisältävät niin paljon Sookien sisäistä keskustelua, että siitä olisikin vaikeaa saada ohjelmaa aikaiseksi.
Keskeneräiset kirjat ahdistavat edelleen, mutta taidan kuitenkin siirtyä seuraavan Sookien pariin...
Katarina Mazetti: Kaiken se kestää
Parfyymia peräkammarissa oli aivan ihana ja olin todella iloinen, kun löysin kirjastosta tämän jatko-osan. Jos nyt siis et ole lukenut edellistä kirjaa, niin jatka omalla vastuulla, sillä jotain juonipaljastusta myös ekasta on tulossa.
Tämä kirja jatkuu sananmukaisesti seuraavasta hetkestä, johon edellinen loppui. Rakenne noudattelee samaa kaavaa kuin Parfyymia peräkammarissa eli joka toinen luku on Bennyn sanoin ja joka toinen Desireen. Tämä on mielestäni todella onnistunutta tässäkin kirjassa ja jotenkin herttaista.
Edellinen kirjahan loppui siihen, kun Benny ja Desiree päättivät yrittää kolme kertaa lasta ilman mitään sitoumuksia. Benny oli löytänyt Anita, jonka kanssa oli avoliitossa. Alkuosassa tätä kirjaa Anitakin on mukana, mutta katoaa kuvioista. Enempää en kirjan juonesta kerro, jääköön se lukukokemukseksi, sillä käänteitä tässäkin kirjassa löytyy.
Kirja kuvaa jälleen hyvin kahden täysin erilaisista maailmoista tulevan ihmisen rakkautta ja suhdetta. Maatilan arki vastaan kirjaston hiljaisuus tuo todellakin vastakkainasettelua. Mutta tosiaan kaiken se rakkaus kestää.
Löysin kirjastosta vielä yhden Mazettin, jonka taidan lukaista lähiaikoina, jahka saan taas pari keskeneräistä loppuun. Tämä oli sellainen välipalalukukokemus, jonka ahmin eilen illalla. Yhä edelleen toki yritän saada keskeneräiset loppuun, mutta kun kirjoja on niin paljon ja aikaa ihan liian vähän. Sillai semisti ahdistavaa.
Tätä suosittelen kuitenkin kaikille vähän erilaisesta romantiikasta pitäville sekä niille, jotka pitävät näppärästä ja ironisesta kerronnasta, jossa on kuitenkin totuuden siemen.
Tämä kirja jatkuu sananmukaisesti seuraavasta hetkestä, johon edellinen loppui. Rakenne noudattelee samaa kaavaa kuin Parfyymia peräkammarissa eli joka toinen luku on Bennyn sanoin ja joka toinen Desireen. Tämä on mielestäni todella onnistunutta tässäkin kirjassa ja jotenkin herttaista.
Edellinen kirjahan loppui siihen, kun Benny ja Desiree päättivät yrittää kolme kertaa lasta ilman mitään sitoumuksia. Benny oli löytänyt Anita, jonka kanssa oli avoliitossa. Alkuosassa tätä kirjaa Anitakin on mukana, mutta katoaa kuvioista. Enempää en kirjan juonesta kerro, jääköön se lukukokemukseksi, sillä käänteitä tässäkin kirjassa löytyy.
Kirja kuvaa jälleen hyvin kahden täysin erilaisista maailmoista tulevan ihmisen rakkautta ja suhdetta. Maatilan arki vastaan kirjaston hiljaisuus tuo todellakin vastakkainasettelua. Mutta tosiaan kaiken se rakkaus kestää.
Löysin kirjastosta vielä yhden Mazettin, jonka taidan lukaista lähiaikoina, jahka saan taas pari keskeneräistä loppuun. Tämä oli sellainen välipalalukukokemus, jonka ahmin eilen illalla. Yhä edelleen toki yritän saada keskeneräiset loppuun, mutta kun kirjoja on niin paljon ja aikaa ihan liian vähän. Sillai semisti ahdistavaa.
Tätä suosittelen kuitenkin kaikille vähän erilaisesta romantiikasta pitäville sekä niille, jotka pitävät näppärästä ja ironisesta kerronnasta, jossa on kuitenkin totuuden siemen.
torstai 3. marraskuuta 2011
Sandra Brown: Nopeita leikkauksia
Uusi Brown on aina pieni ilonaihe. Osa kirjoista on aivan loistavia, osa taas keskinkertaisia. Tämä oli jotain siitä väliltä.
Kirjan nimi viittaa elokuvamaailmaan. Tässä viitataan useisiin elokuviin, etenkin Hitchcockin leffoihin.
Hissiin ammutaan mies keskellä päivää hänen naisystävänsä viereen. Naisystävää aletaan epäillä murhasta. Hän saa avukseen asianajajan ja pian alkaa jännittäviä juonenkäänteitä sisältävä murhaajan takaa-ajo. Murhat ja muutkin tapahtumat jäljittelevät elokuvia. Onpas vaikea kertoa kirjasta ilman juonipaljastuksia, mutta kannattaa siis itse lukea.
Brownin tavaramerkkinä ovat erotiikkaa sisältävät kohtaukset ja jännitys. Tässäkin kirjassa on kumpaakin, ehkä kuitenkin enemmän jännitystä. Mielestäni hyvä näin, sillä osittain nuo kiihkeät kohtaukset ovat jotenkin puolikutoisia ja tuntuvat päälleliimatuilta. Itse tarina on tässä kirjassa ihan ok, ei nyt mikään suuryllätys, mutta ihan kiinnostava. Kirja pitää otteessaan, mikä on kiva, sillä olen kyllästynyt jättämään kirjoja kesken. On paljon mukavampi intensiivisesti paneutua kirjaan kuin näykkiä palan sieltä ja täältä.
Suosittelisin tätä Brownin ystäville ja muillekin romanttisen jännityksen ystäville.
Kirjan nimi viittaa elokuvamaailmaan. Tässä viitataan useisiin elokuviin, etenkin Hitchcockin leffoihin.
Hissiin ammutaan mies keskellä päivää hänen naisystävänsä viereen. Naisystävää aletaan epäillä murhasta. Hän saa avukseen asianajajan ja pian alkaa jännittäviä juonenkäänteitä sisältävä murhaajan takaa-ajo. Murhat ja muutkin tapahtumat jäljittelevät elokuvia. Onpas vaikea kertoa kirjasta ilman juonipaljastuksia, mutta kannattaa siis itse lukea.
Brownin tavaramerkkinä ovat erotiikkaa sisältävät kohtaukset ja jännitys. Tässäkin kirjassa on kumpaakin, ehkä kuitenkin enemmän jännitystä. Mielestäni hyvä näin, sillä osittain nuo kiihkeät kohtaukset ovat jotenkin puolikutoisia ja tuntuvat päälleliimatuilta. Itse tarina on tässä kirjassa ihan ok, ei nyt mikään suuryllätys, mutta ihan kiinnostava. Kirja pitää otteessaan, mikä on kiva, sillä olen kyllästynyt jättämään kirjoja kesken. On paljon mukavampi intensiivisesti paneutua kirjaan kuin näykkiä palan sieltä ja täältä.
Suosittelisin tätä Brownin ystäville ja muillekin romanttisen jännityksen ystäville.
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
day 14 - a song that no one would expect you to love
En tiedä ajattelevatko ihmiset edes millaisesta musiikista oikeasti pidän. Ehkä he kuvittelevat pitäväni jazzista tai muusta tai sitten ei. Uskoisin, että kukaan ei usko, että minä pidän ihan oikeasti Manowarista, siis oikeasti.
Joten äijämetallia.
Joten äijämetallia.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa
Okei, alan kääntymään kirjojen puolelle. Tämä Sookie Stackhouse -sarjan toinen kirja oli kilometrin parempi kuin tv-sarjan toinen tuotantokausi, jos tahti jatkuu samana, niin kuinka hyviksi nämä tulevatkaan.
Tässä kirjassa Sookie seikkailee siis Dallasissa, mukana on mainadi ja uskon veljeksiä. Nämä löytyivät myös tv-sarjasta, vaikkakin melko erilaisina. Kirjan toteutus siis niin paljon parempi.
On todella kiinnostavaa, joskin hieman ärsyttävää, lukea tätä kirjasarjaa, kun pidän myös tv-sarjasta ja sen hahmot ovat henkilöityneet näyttelijöihinsä. Väkisin myös kirjan hahmot saavat näyttelijöiden piirteet, mikä tavallaan harmittaa todella, sillä yksi ilo kirjoja lukiessa on nimenomaan se, että saa kuvitella henkilöiden ulkonäön kuvauksen perusteella. Se ilo jää nyt minulta pois.
Joudun nyt astumaan harha-askeleen keskeneräisten kirjojen loppuunsaattamisessa, sillä lainasin kirjastosta pikalainaan uuden Sandra Brownin, tosin eipä sen lukemiseen varmaan kovin montaa päivää kulu.
Tässä kirjassa Sookie seikkailee siis Dallasissa, mukana on mainadi ja uskon veljeksiä. Nämä löytyivät myös tv-sarjasta, vaikkakin melko erilaisina. Kirjan toteutus siis niin paljon parempi.
On todella kiinnostavaa, joskin hieman ärsyttävää, lukea tätä kirjasarjaa, kun pidän myös tv-sarjasta ja sen hahmot ovat henkilöityneet näyttelijöihinsä. Väkisin myös kirjan hahmot saavat näyttelijöiden piirteet, mikä tavallaan harmittaa todella, sillä yksi ilo kirjoja lukiessa on nimenomaan se, että saa kuvitella henkilöiden ulkonäön kuvauksen perusteella. Se ilo jää nyt minulta pois.
Joudun nyt astumaan harha-askeleen keskeneräisten kirjojen loppuunsaattamisessa, sillä lainasin kirjastosta pikalainaan uuden Sandra Brownin, tosin eipä sen lukemiseen varmaan kovin montaa päivää kulu.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Joe Hill: Sarvet
Olen odottanut tätä kirjaa pitkän aikaa. Talvella Joe Hill mainosti Twitterissä tämän ilmestymistä USAssa, joten suhteellisen nopeasti tuli suomenkielisenä, niin paljon en siis odottanut, että olisin lukenut englanniksi.
Pidin Hillin esikoisteoksesta Sydämenmuotoinen rasia tosi paljon. Novellikokoelmaa yritin lukea, mutta novellit eivät ole minua varten. Tätä kirjaa kohtaan oli siis suhteellisen kovat odotukset. Osa täyttyi, osa ei.
Kirja kertoo Igistä, joka herää yhtenä aamuna krapulassa ja sarvet päässään. Häntä on syytetty tyttöystävänsä murhasta ja nyt sarvien avulla hän saa ihmiset kertomaan suurimmat salaisuutensa. Hän löytää myös murhaajan ja haluaa kostaa.
Pidin kirjan alusta ja lopusta todella paljon. Keskivälikin oli ihan ok, mutta ehkä hieman pitkäpiimäinen eli hieman tiivistystä, noin 100 sivua, niin tulos olisi ainakin minun mielestäni ollut parempi. Tosin ymmärrän takautumien tärkeyden tarinan kannalta.
Hill osaa isänsä tavoin kirjoittaa omaperäisiä tarinoita, mielenkiintoisine hahmoineen. Pidin Igistä todella paljon, hän on erittäin herttainen, vaikka olisikin muuttumassa piruksi tai demoniksi sarviensa kanssa. Hyvin mielenkiintoinen siis. Lisäksi Hillin kirjoissa on kiinnostavia viittauksia musiikkiin, niin tässäkin, Mickin ja Keithin evankeliumi selkeimpänä. Tätä kirjoittaessa soi muuten The Romantics "What I like about you" repeatilla.
Suosittelut kauhunsekaisista kirjoista pitäville.
Pidin Hillin esikoisteoksesta Sydämenmuotoinen rasia tosi paljon. Novellikokoelmaa yritin lukea, mutta novellit eivät ole minua varten. Tätä kirjaa kohtaan oli siis suhteellisen kovat odotukset. Osa täyttyi, osa ei.
Kirja kertoo Igistä, joka herää yhtenä aamuna krapulassa ja sarvet päässään. Häntä on syytetty tyttöystävänsä murhasta ja nyt sarvien avulla hän saa ihmiset kertomaan suurimmat salaisuutensa. Hän löytää myös murhaajan ja haluaa kostaa.
Pidin kirjan alusta ja lopusta todella paljon. Keskivälikin oli ihan ok, mutta ehkä hieman pitkäpiimäinen eli hieman tiivistystä, noin 100 sivua, niin tulos olisi ainakin minun mielestäni ollut parempi. Tosin ymmärrän takautumien tärkeyden tarinan kannalta.
Hill osaa isänsä tavoin kirjoittaa omaperäisiä tarinoita, mielenkiintoisine hahmoineen. Pidin Igistä todella paljon, hän on erittäin herttainen, vaikka olisikin muuttumassa piruksi tai demoniksi sarviensa kanssa. Hyvin mielenkiintoinen siis. Lisäksi Hillin kirjoissa on kiinnostavia viittauksia musiikkiin, niin tässäkin, Mickin ja Keithin evankeliumi selkeimpänä. Tätä kirjoittaessa soi muuten The Romantics "What I like about you" repeatilla.
Suosittelut kauhunsekaisista kirjoista pitäville.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Juhani Aho: Rautatie
Sainpa sentään yhden klassikon luettua, vaikka ei ollutkaan klassikkolistallani.
Rautatie kertoo Matista ja Liisasta sekä heidän matkaan katsomaan rautatietä. Se on myös kertomus uuden pelosta ja epäluulosta. Vaikka tarina on vanha, on kirjassa paljon sellaista, jota voi soveltaa nykyaikaankin. Pelko uutta ja ihmeellistä kohtaan on yhä edelleen vallalla maailmassa, oli kyse sitten tekniikasta, ihmisistä tai vaikka kulttuurista. Tässä kohden Aho on aikaakestävä.
Oli mielenkiintoista lukea suomea, joka sisälsi paljon sanoja, joiden merkitystä en olisi ymmärtänyt, jollei joku ystävällinen sielu, kenties kirjan edellinen omistaja, olisi kirjoittanut selityksiä sivuille. Oma painokseni on vuodelta 1955, mutta ensipainoshan ilmestyi jo 1884. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa, kuinka hyvin tarina on kestänyt aikaa, vaikka Matin ja Liisan elämäntapa onkin jo kadonnut aikoja sitten.
Kirjassa on pilke silmäkulmassa ja henkilöhahmot ovat loistavia. Matti on juro maalaismies, joka saattaa mököttää viikkokausia. Liisa on toimelias ja miestään tavallaan hyvin paljon rakastava emäntä. Jotenkin hurmaannuin kirjasta ja saatanpa innostua lukemaan enemmänkin suomalaisia klassikoita, sillä nehän ovat myös oman kulttuurimme peruspilareita, joiden lukeminen on yleissivistävää.
Nyt aloitin kuitenkin projektin Keskeneräiset kirjat loppuun ja tämä oli niistä ensimmäinen.
Rautatie kertoo Matista ja Liisasta sekä heidän matkaan katsomaan rautatietä. Se on myös kertomus uuden pelosta ja epäluulosta. Vaikka tarina on vanha, on kirjassa paljon sellaista, jota voi soveltaa nykyaikaankin. Pelko uutta ja ihmeellistä kohtaan on yhä edelleen vallalla maailmassa, oli kyse sitten tekniikasta, ihmisistä tai vaikka kulttuurista. Tässä kohden Aho on aikaakestävä.
Oli mielenkiintoista lukea suomea, joka sisälsi paljon sanoja, joiden merkitystä en olisi ymmärtänyt, jollei joku ystävällinen sielu, kenties kirjan edellinen omistaja, olisi kirjoittanut selityksiä sivuille. Oma painokseni on vuodelta 1955, mutta ensipainoshan ilmestyi jo 1884. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa, kuinka hyvin tarina on kestänyt aikaa, vaikka Matin ja Liisan elämäntapa onkin jo kadonnut aikoja sitten.
Kirjassa on pilke silmäkulmassa ja henkilöhahmot ovat loistavia. Matti on juro maalaismies, joka saattaa mököttää viikkokausia. Liisa on toimelias ja miestään tavallaan hyvin paljon rakastava emäntä. Jotenkin hurmaannuin kirjasta ja saatanpa innostua lukemaan enemmänkin suomalaisia klassikoita, sillä nehän ovat myös oman kulttuurimme peruspilareita, joiden lukeminen on yleissivistävää.
Nyt aloitin kuitenkin projektin Keskeneräiset kirjat loppuun ja tämä oli niistä ensimmäinen.
torstai 27. lokakuuta 2011
Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa
Tarkoitus oli lukea ihan vähän vain ennen nukkumaanmenoa, mutta kävikin klassinen yhdeltä istumalta lukeminen, kirjaimellisesti vielä.
Pidin Oliverin esikoisteoksesta Kuin viimeistä päivää todella paljon, joten laitoin tämän heti varaukseen kirjastosta, enkä totisesti katunut. Kirja on aivan ihana, itkettävä ja ihana.
Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rakkaus on luokiteltu kaikkein vaarallisemmaksi taudiksi ja tämän vuoksi kaikki 18 -vuotiaat puhdistetaan eli heidän aivojaan sörkitään, jotta he eivät kykene tuntemaan. Kirjan päähenkilö Lena on pian täyttämässä 18 vuotta.
Jossain määrin kirjasta tuli mieleen Nälkäpeli, jossa siinäkin elettiin totalitaarisessa yhteiskunnassa, tosin muuta yhteneväisyyttä ei juurikaan ole, paitsi, että tästäkin on tulossa trilogia. Kirja on kaihoisan surullinen, jossa Romeo ja Juliakin on varoittavaa esimerkkiä. Itku tuli, se myönnettäköön, sen verran kaunista tämä oli.
Päähenkilö on siis nuori, mutta missään tapauksessa en luokittelisi tätä nuorisokirjaksi pelkästään, vaan sillä on annettavaa meille aikuisillekin. Tavallaan koko kirjan teemana on kulkea massan mukana. Kun näin tekee, tulee onnelliseksi. Sitähän se elämäkin tuntuu välillä olevan, massa mukana kulkemista.
Kaiken kaikkiaan mielestäni aivan ihastuttava kirja, en osaa edes nyt kuvailla oikeilla sanoilla, kun piti heti tulla kirjoittamaan, jotta saisin tämän hyvän kirjan jälkeisen fiiliksen kestämään vielä vähän kauemmin. Tiedättehän sellaisen täydellisen olon, kun laskee huokaisten hyvän kirjan käsistään ja oikeastaan haluaisi melkein lukea sen uudestaan, mutta ei kuitenkaan voi, kun muistaa vielä kaiken. Minulle ainakin näitä fiiliksiä tulee hyvistä kirjoista ja tämä oli sellainen.
Pidin Oliverin esikoisteoksesta Kuin viimeistä päivää todella paljon, joten laitoin tämän heti varaukseen kirjastosta, enkä totisesti katunut. Kirja on aivan ihana, itkettävä ja ihana.
Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rakkaus on luokiteltu kaikkein vaarallisemmaksi taudiksi ja tämän vuoksi kaikki 18 -vuotiaat puhdistetaan eli heidän aivojaan sörkitään, jotta he eivät kykene tuntemaan. Kirjan päähenkilö Lena on pian täyttämässä 18 vuotta.
Jossain määrin kirjasta tuli mieleen Nälkäpeli, jossa siinäkin elettiin totalitaarisessa yhteiskunnassa, tosin muuta yhteneväisyyttä ei juurikaan ole, paitsi, että tästäkin on tulossa trilogia. Kirja on kaihoisan surullinen, jossa Romeo ja Juliakin on varoittavaa esimerkkiä. Itku tuli, se myönnettäköön, sen verran kaunista tämä oli.
Päähenkilö on siis nuori, mutta missään tapauksessa en luokittelisi tätä nuorisokirjaksi pelkästään, vaan sillä on annettavaa meille aikuisillekin. Tavallaan koko kirjan teemana on kulkea massan mukana. Kun näin tekee, tulee onnelliseksi. Sitähän se elämäkin tuntuu välillä olevan, massa mukana kulkemista.
Kaiken kaikkiaan mielestäni aivan ihastuttava kirja, en osaa edes nyt kuvailla oikeilla sanoilla, kun piti heti tulla kirjoittamaan, jotta saisin tämän hyvän kirjan jälkeisen fiiliksen kestämään vielä vähän kauemmin. Tiedättehän sellaisen täydellisen olon, kun laskee huokaisten hyvän kirjan käsistään ja oikeastaan haluaisi melkein lukea sen uudestaan, mutta ei kuitenkaan voi, kun muistaa vielä kaiken. Minulle ainakin näitä fiiliksiä tulee hyvistä kirjoista ja tämä oli sellainen.
Unohdettujen kirjojen metsästys alkakoon, haaste
Haasteita on monenlaisia ja tässä olisi yksi.
Kirpputorit, antikvariaatit ja kirjastot ovat täynnänsä kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut aikoihin. Kirjoja, joiden etu- ja takansi ei kerro mitään kirjan sisällöstä, jos kansia on lainkaan. Kirja ei löydy klassikkoautomaatista ja sen kirjailijasta ei ole kukaan kuullutkaan tai jos on, niin ei vähään aikaan.
Kirja ei ole cool tai hip. Haastan kaikki lukemaan kirjan tai kirjoja, jotka ovat unohdettuja. Kirjoja, jotka vain odottavat juuri sinua tarttumaan ja avaamaan etukansi. Kirjoja, joiden taiteellinen arvo ei välttämättä ole niin suuri, että sitä hehkutettaisiin vuosienkin jälkeen. Tai kirjailija, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka kirja on kuitenkin ollut julkaisemisen arvoinen.
Itse olen hamstrannut pari tällaista jo lukupinooni. Molemmat ovat vanhoja, mutta vanhuus ei ole unohduksen ainut kriteeri, kirja voi olla muutoinkin unohdettu.
Esittele kirja blogissasi ja tuo linkki tämän tekstin kommentiksi. Pureudu syvemmälle, hae tietoa, jos löydät, kirjailijasta. Pohdi, miksi kirja on unohdettu, olisiko sillä kuitenkin jotain annettavaa.
Kirpputorit, antikvariaatit ja kirjastot ovat täynnänsä kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut aikoihin. Kirjoja, joiden etu- ja takansi ei kerro mitään kirjan sisällöstä, jos kansia on lainkaan. Kirja ei löydy klassikkoautomaatista ja sen kirjailijasta ei ole kukaan kuullutkaan tai jos on, niin ei vähään aikaan.
Kirja ei ole cool tai hip. Haastan kaikki lukemaan kirjan tai kirjoja, jotka ovat unohdettuja. Kirjoja, jotka vain odottavat juuri sinua tarttumaan ja avaamaan etukansi. Kirjoja, joiden taiteellinen arvo ei välttämättä ole niin suuri, että sitä hehkutettaisiin vuosienkin jälkeen. Tai kirjailija, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka kirja on kuitenkin ollut julkaisemisen arvoinen.
Itse olen hamstrannut pari tällaista jo lukupinooni. Molemmat ovat vanhoja, mutta vanhuus ei ole unohduksen ainut kriteeri, kirja voi olla muutoinkin unohdettu.
Esittele kirja blogissasi ja tuo linkki tämän tekstin kommentiksi. Pureudu syvemmälle, hae tietoa, jos löydät, kirjailijasta. Pohdi, miksi kirja on unohdettu, olisiko sillä kuitenkin jotain annettavaa.
Tami Hoag: Hautaa syvemmällä
Uusi kirjailijatuttavuus minulle. Eikä lainkaan hullumpi.
Tarina sijoittuu 1980-luvulle, mikä tarkoittaa poliisitutkinnassa sitä, että DNA-testit ovat vielä tulossa ja muutoinkin toiminta on verkkaisempaa ja perustuu enemmän tutkijoiden ammattitaitoon kuin tieteeseen. Tällaisessa ympäristössä pienestä kaupungista löytyy naisten ruumiita. Sarjamurhaaja on siis liikkeellä.
Tarinaan sekaantuu luoti aivoissaan FBI:n profiloija, ala-asteen opettaja ja neljä hänen oppilastaan perheineen. Tässä ovat ydinhenkilöt. Kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, joissa kukin kertoo tapahtumista jonkun edellä mainitun henkilön näkökulmasta. Tämä ratkaisu teki kirjasta hieman hankalan lukea alussa, mutta noin neljänneksen jälkeen rakenne tehosti kirjan tarinaa.
Murhaaja pysyi yllättän hyvin varjeltuna melko pitkällekin kirjaa, mikä on aina hyvä juttu. Henkilöt olivat pääosin kiinnostavia, toki joukossa oli muutama jonninjoutava. Paikoin kirjassa oli liian monta langanpätkää, jotka eivät vain pysyneet käsissä.
Kokonaisuutena ihan kelvollinen jännäri. Löysin Hoagilta toisen kirjan kirpparilta, jonka jopa saata lukaista lähitulevaisuudessa. Sellainen jännäreiden faneille luettava kirja, mutta ei tosiaan tuo mitään uutta ja mullistavaa tällekään genrelle, vaikka takakansi niin hehkuttaakin.
Tarina sijoittuu 1980-luvulle, mikä tarkoittaa poliisitutkinnassa sitä, että DNA-testit ovat vielä tulossa ja muutoinkin toiminta on verkkaisempaa ja perustuu enemmän tutkijoiden ammattitaitoon kuin tieteeseen. Tällaisessa ympäristössä pienestä kaupungista löytyy naisten ruumiita. Sarjamurhaaja on siis liikkeellä.
Tarinaan sekaantuu luoti aivoissaan FBI:n profiloija, ala-asteen opettaja ja neljä hänen oppilastaan perheineen. Tässä ovat ydinhenkilöt. Kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, joissa kukin kertoo tapahtumista jonkun edellä mainitun henkilön näkökulmasta. Tämä ratkaisu teki kirjasta hieman hankalan lukea alussa, mutta noin neljänneksen jälkeen rakenne tehosti kirjan tarinaa.
Murhaaja pysyi yllättän hyvin varjeltuna melko pitkällekin kirjaa, mikä on aina hyvä juttu. Henkilöt olivat pääosin kiinnostavia, toki joukossa oli muutama jonninjoutava. Paikoin kirjassa oli liian monta langanpätkää, jotka eivät vain pysyneet käsissä.
Kokonaisuutena ihan kelvollinen jännäri. Löysin Hoagilta toisen kirjan kirpparilta, jonka jopa saata lukaista lähitulevaisuudessa. Sellainen jännäreiden faneille luettava kirja, mutta ei tosiaan tuo mitään uutta ja mullistavaa tällekään genrelle, vaikka takakansi niin hehkuttaakin.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
day 13 - a song that is a guilty pleasure
Tätä ajatellessa tulee mieleen vain yksi biisi, joka saa kyllä sukat pyörimään jalassa ja housunpuntit vipattamaan.
Olen Euroviisu-friikki ja tämä on ehkä yksi mukaansatempaavia (en sano parhaimpia) biisejä Euroviisuista.
Sakis Rouvas on kunnostautunut myös muulla saralla kuin musiikin (voi vaikka kuvagooglata). Tässä kuitenkin This is our night.
Olen Euroviisu-friikki ja tämä on ehkä yksi mukaansatempaavia (en sano parhaimpia) biisejä Euroviisuista.
Sakis Rouvas on kunnostautunut myös muulla saralla kuin musiikin (voi vaikka kuvagooglata). Tässä kuitenkin This is our night.
tiistai 25. lokakuuta 2011
Julie Kagawa: Rautakuningas
Eilen postiluukusta kolahtanut kirja tuli luettua pikavauhtia, sen verran kiinnostava teos on kyseessä. Kiitokset vain Nocturne -sarjalle tämänkin julkaisusta. Nyt viimeistään Harlekiini -leima saisi väistyä, hyviä kirjoja voivat julkaista muutkin kuin suuret, kunnioitetut kustannustalot.
Rautakuningas avaa uuden saagan. Yritän nyt kovasti olla kertomatta juonesta mitään suuria paljastuksia, mutta varoituksena niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, jotain voi lipsahtaa.
Kirja on ihana yhdistelmä Shakespearen Kesäyön unelmaa, Liisaa ihmemaassa, Narniaa, keijutarinoita (kuten esim. Melissa Marr), sieltä löytyy World of Warcraftin maisemia jne. En varmaan osaa sanoa edes kaikkia vaikutteita, nämä kuitenkin itse jossain vaiheessa aistin. Mielestäni kirja on todella onnistunut, eikä yhtymäkohtia yritetä piilotella, päinvastoin ne mainitaan jopa suoraan.
Kirja kertoo Meghanista, tavallisesta lukiolaisesta, jonka pikkuveli katoaa. Tämän jälkeen mikään ei olekaan enää tavallista. (tämä oikeastaan takakansi tiivistettynä) Tarina ei siis kerro aikuisista, vaikka aikuisten kirjasarja onkin kyseessä, tästä pidin myös, kuten edellisistä lukukokemuksistani voisikin päätellä.
Kirjassa on kuitenkin rakkautta, puhdasta sellaista; siinä on seikkailua, draamaa ja kaikkea näiden väliltä. Itselleni ainakin jäi suuri kutina lukea seuraava sarjan osa, joka ilmestyykin jo joulukuussa. Onneksi olen Nocturnen kestotilaaja.
Ihan valtavat suosittelut kaikille, jotka pitävät satumaisesta fantasiasta, keijuista, puhuvista kissoista ja fantasiamaailmoista.
Rautakuningas avaa uuden saagan. Yritän nyt kovasti olla kertomatta juonesta mitään suuria paljastuksia, mutta varoituksena niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, jotain voi lipsahtaa.
Kirja on ihana yhdistelmä Shakespearen Kesäyön unelmaa, Liisaa ihmemaassa, Narniaa, keijutarinoita (kuten esim. Melissa Marr), sieltä löytyy World of Warcraftin maisemia jne. En varmaan osaa sanoa edes kaikkia vaikutteita, nämä kuitenkin itse jossain vaiheessa aistin. Mielestäni kirja on todella onnistunut, eikä yhtymäkohtia yritetä piilotella, päinvastoin ne mainitaan jopa suoraan.
Kirja kertoo Meghanista, tavallisesta lukiolaisesta, jonka pikkuveli katoaa. Tämän jälkeen mikään ei olekaan enää tavallista. (tämä oikeastaan takakansi tiivistettynä) Tarina ei siis kerro aikuisista, vaikka aikuisten kirjasarja onkin kyseessä, tästä pidin myös, kuten edellisistä lukukokemuksistani voisikin päätellä.
Kirjassa on kuitenkin rakkautta, puhdasta sellaista; siinä on seikkailua, draamaa ja kaikkea näiden väliltä. Itselleni ainakin jäi suuri kutina lukea seuraava sarjan osa, joka ilmestyykin jo joulukuussa. Onneksi olen Nocturnen kestotilaaja.
Ihan valtavat suosittelut kaikille, jotka pitävät satumaisesta fantasiasta, keijuista, puhuvista kissoista ja fantasiamaailmoista.
maanantai 24. lokakuuta 2011
Marily Kaye: Tänään täällä, huomenna poissa
Kolmas kirja tuli luettua. Nämähän alkavat mennä kiinnostavaan suuntaan. Enää ei häiritse se tieto, että kirjat ovat nuorille kirjoitettuja, sillä juoni alkaa avautua. Jos kuvittelin ensimmäistä kirjaa lukiessani, että jokaisessa on päähenkilönä eri henkilö, olin osin oikeassa, mutta myös hyvin väärässä.
Toistuvana teemana on Amandan siirtyminen jonkun toisen valitun ruumiseen, tällä kertaa Sarahin, jonka taitona on saada ihmiset tekemään, mitä haluaa. Tarinassa selviää lisää valittujen taustoista ja heidän kyvyistään sekä he kasvavat ihmisinä tämän tarinan edetessä entistä enemmän.
Vähän tulee mieleen x-men, mutta vain vähän, sillä siinähän taidot olivat hyvinkin erilaisia kuin tässä. Onko taustalla kuitenkin salaliitto vai mitä, se ei selvinnyt tässä kirjassa, mutta jotain lisävalaistusta tuli.
Harmi, että tässä taisi olla kaikki tähän asti suomennetut teokset, pitää jäädä siis odottamaan tulevia julkaisuja tai sitten kääntyä englanninkielisen tarjonnan pariin.
Toistuvana teemana on Amandan siirtyminen jonkun toisen valitun ruumiseen, tällä kertaa Sarahin, jonka taitona on saada ihmiset tekemään, mitä haluaa. Tarinassa selviää lisää valittujen taustoista ja heidän kyvyistään sekä he kasvavat ihmisinä tämän tarinan edetessä entistä enemmän.
Vähän tulee mieleen x-men, mutta vain vähän, sillä siinähän taidot olivat hyvinkin erilaisia kuin tässä. Onko taustalla kuitenkin salaliitto vai mitä, se ei selvinnyt tässä kirjassa, mutta jotain lisävalaistusta tuli.
Harmi, että tässä taisi olla kaikki tähän asti suomennetut teokset, pitää jäädä siis odottamaan tulevia julkaisuja tai sitten kääntyä englanninkielisen tarjonnan pariin.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Marilyn Kaye: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Kuten totesin edellisen kirjan kohdalla, nämä ovat nopeita lukea. Suuri teksti, kiva kirjoitustyyli ja mukaansatempaava tarina.
Kuvittelin ensimmäistä lukiessani, että jokainen kirja kertoisi eri ihmisestä, mutta taisin olla väärässä. Tosin Amanda ottaa tässä kirjassa toisen henkilön ruumiin, mutta samat henkilöt kuitenkin ovat pääosissa, mikä on toisaalta tosi kiva.
Tällä kertaa Amandasta tulee Ken, komea poika, joka kuulee kuolleita. Samaan aikaan Jenna, joka kuulee ajatuksia, tapaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut.
Tarina kulkee taas egoistisen Amandan ajattelun kautta sekä toki myös Jennan tarinan kautta. Amanda ymmärtää tässä kirjassa yhä paremmin oman käyttäytymisensä nurjat puolet. Jotenkin niin ihanaa, en osaa sanoa miksi, mutta on vain.
Onneksi vielä yksi tätä sarjaa löytyy lukupinosta, sen kimppuun taidan hyökätä jopa ihan heti.
Kuvittelin ensimmäistä lukiessani, että jokainen kirja kertoisi eri ihmisestä, mutta taisin olla väärässä. Tosin Amanda ottaa tässä kirjassa toisen henkilön ruumiin, mutta samat henkilöt kuitenkin ovat pääosissa, mikä on toisaalta tosi kiva.
Tällä kertaa Amandasta tulee Ken, komea poika, joka kuulee kuolleita. Samaan aikaan Jenna, joka kuulee ajatuksia, tapaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut.
Tarina kulkee taas egoistisen Amandan ajattelun kautta sekä toki myös Jennan tarinan kautta. Amanda ymmärtää tässä kirjassa yhä paremmin oman käyttäytymisensä nurjat puolet. Jotenkin niin ihanaa, en osaa sanoa miksi, mutta on vain.
Onneksi vielä yksi tätä sarjaa löytyy lukupinosta, sen kimppuun taidan hyökätä jopa ihan heti.
Marilyn Kaye: Poissa silmistä, poissa mielestä
Jos nyt olen täysin rehellinen, niin ihan pikkaisen nolotti lukea tätä kirjaa tai oikeastaan nolotti pitää siitä. Olen jo aiemmin lueskellut erilaisia teinikirjoja, mutta tämä sarja kertoo kuitenkin 12-13 vuotiaista, mutta sitten päätin, mitä väliä. Kirja kertoo ihmisistä ja ihminen olen minäkin. Toki tuollaisen nuorisolle tarkoitetun tekstin huomaa, mutta toisaalta ei sillä ole niin väliä, koska tarina on kiinnostava. Sitä paitsi fontti on tavallista suurempaa eli ei ole ainakaan päänsärkyjä tiedossa.
Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa kuvataan yhdeksän teinin erityilaatuista lahjaa. Valitut on sarjan nimi ja tämä tosiaan ensimmäinen kirja. Löysin tämänkin Risingshadowista, ihastuin etenkin kirjojen nimiin, joissa on käytetty tämän kirjan kaltaisia sananlaskuja, jotka kuitenkin kuvaavat todella hyvin myöskin kirjan sisältöä.
Tämä tarina kertoo Amandasta ja Traceysta. Amanda on koulun suosituin tyttö, kovanaama ja ilkimys. Tracey on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan, eivät edes omat vanhemmat. Molemmilla on erityislahjakkuus; Tracey pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja Amanda pystyy asettumaan toisen ihmisen ruumiseen. Näin tässäkin käy Amandasta tulee Tracey.
Toki kirja sisältää teinikirjoille tyypillistä kategorisointia suosittuihin ja ei-suosittuihin, samoin teiniepävarmuuden käsittelyä, mutta onko moni meistä aikuisistakaan päässyt eroon oikeasti epävarmuudestaan vai peitämmekö sen vain aikuismaisen käytöksen alle. Itse ainakin, ihan rehellisesti sanoen jälleen, haluan, että minusta pidetään, haluan olla mukava ja ystävällinen. En ehkä ole enää niin epävarma kuin nuorena, mutta kyllähän sitä aina kysäisee sketsisarjoistakin tutun kysymyksen: Does my bum look big in this?
Mutta ihan kiva kirja siis ja herätti ajatuksia, vaikka onkin kevyttä luettavaa.
Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa kuvataan yhdeksän teinin erityilaatuista lahjaa. Valitut on sarjan nimi ja tämä tosiaan ensimmäinen kirja. Löysin tämänkin Risingshadowista, ihastuin etenkin kirjojen nimiin, joissa on käytetty tämän kirjan kaltaisia sananlaskuja, jotka kuitenkin kuvaavat todella hyvin myöskin kirjan sisältöä.
Tämä tarina kertoo Amandasta ja Traceysta. Amanda on koulun suosituin tyttö, kovanaama ja ilkimys. Tracey on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan, eivät edes omat vanhemmat. Molemmilla on erityislahjakkuus; Tracey pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja Amanda pystyy asettumaan toisen ihmisen ruumiseen. Näin tässäkin käy Amandasta tulee Tracey.
Toki kirja sisältää teinikirjoille tyypillistä kategorisointia suosittuihin ja ei-suosittuihin, samoin teiniepävarmuuden käsittelyä, mutta onko moni meistä aikuisistakaan päässyt eroon oikeasti epävarmuudestaan vai peitämmekö sen vain aikuismaisen käytöksen alle. Itse ainakin, ihan rehellisesti sanoen jälleen, haluan, että minusta pidetään, haluan olla mukava ja ystävällinen. En ehkä ole enää niin epävarma kuin nuorena, mutta kyllähän sitä aina kysäisee sketsisarjoistakin tutun kysymyksen: Does my bum look big in this?
Mutta ihan kiva kirja siis ja herätti ajatuksia, vaikka onkin kevyttä luettavaa.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Charlaine Harris: Veren voima
Keräilin kirjastosta kaikki tähän asti ilmestyneet Sookie Stackhouse -kirjat, joten nyt voi lukea keskeytyksettä ainakin viisi kirjaa. Tosin en tiedä jaksanko, mutta yrittää aina voi.
Pidän tv-sarjasta todella paljon, olen katsonut kaikki tuotantokaudet, parhaimmat ainakin kahdesti. Yllättäen suosikkihahmoni on Eric, grrr...
Luin tämän ensimmäisen aikoja sitten englanniksi, hankin samalla myös 7 ensimmäistä kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea muita, en tiedä miksi. Osasyyksi otaksun sen, että kirjat poikkeavat sarjasta todella paljon ja jotenkin en ole päässyt sen yli.
Näistä on nyt varmaan kirjoitettu niin paljon, että mitään uutta ei välttämättä ole enää sanottavana. Jotenkin Sookie tuntuu ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa todella tyhjäpäiseltä, ehkäpä tahti muuttuu tulevissa kirjoissa. Ihan kivaa luettavaa nämä ovat, mutta jos on kiinnostavampaa, jäävät kyllä odottamaan vuoroaan.
Olen kärsinyt lievästä kirjaähkystä ja siitä syystä minulla on jälleen puolitusinaa kirjoja kesken, ehkäpä saan viikonlopun aikana loppuun vielä muutaman jo aloitetun, siksi tiuhat päivitykset.
Pidän tv-sarjasta todella paljon, olen katsonut kaikki tuotantokaudet, parhaimmat ainakin kahdesti. Yllättäen suosikkihahmoni on Eric, grrr...
Luin tämän ensimmäisen aikoja sitten englanniksi, hankin samalla myös 7 ensimmäistä kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea muita, en tiedä miksi. Osasyyksi otaksun sen, että kirjat poikkeavat sarjasta todella paljon ja jotenkin en ole päässyt sen yli.
Näistä on nyt varmaan kirjoitettu niin paljon, että mitään uutta ei välttämättä ole enää sanottavana. Jotenkin Sookie tuntuu ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa todella tyhjäpäiseltä, ehkäpä tahti muuttuu tulevissa kirjoissa. Ihan kivaa luettavaa nämä ovat, mutta jos on kiinnostavampaa, jäävät kyllä odottamaan vuoroaan.
Olen kärsinyt lievästä kirjaähkystä ja siitä syystä minulla on jälleen puolitusinaa kirjoja kesken, ehkäpä saan viikonlopun aikana loppuun vielä muutaman jo aloitetun, siksi tiuhat päivitykset.
Katarina Mazetti: Parfyymia peräkammarissa
Tämä oli yllättävän herttainen kirja. Tarina kahdesta yksinäisestä ihmisestä. Desiree, kirjastonhoitaja ja Benny, peräkammarinpoika-maanviljelijä, tapaavat hautausmaalla. Desireen miehen ja Bennyn äidin haudat ovat vierekkäin. Miten kaksi täysin erilaista ihmistä rakastuu ja miten rakkaus kestää, siinä kirjan teema.
Kirja on rakennettu kiinnostavasti. Se jakautuu lyhyihin lukuihin, joista joka toinen on Desireen "äänellä" ja joka toinen Bennyn. Toteutus toimii loistavasti. Kirja on nopea luettava ja se pitää mielenkiinnon yllä koko 200 sivun ajan.
Sieppasin tämän kirjastosta ihan takakannen perusteella, enkä pettynyt. Kirja on painettu jo vuonna 2001, joten mitään uunituoretta tuotantoa se ei ole. Herätti kyllä halun lukea muutakin kyseiseltä kirjoittajalta. Tekstissä näkyi sellainen "pilke silmäkulmassa" -fiilis.
Suosittelut kirjoista pitävälle, sillä Desireen ammatinkautta kirjassa viittaillaan myös kirjailijoihin ja kirjoihin. Toisaalta kaikille kevyestä romantiikasta pitäville.
Kirja on rakennettu kiinnostavasti. Se jakautuu lyhyihin lukuihin, joista joka toinen on Desireen "äänellä" ja joka toinen Bennyn. Toteutus toimii loistavasti. Kirja on nopea luettava ja se pitää mielenkiinnon yllä koko 200 sivun ajan.
Sieppasin tämän kirjastosta ihan takakannen perusteella, enkä pettynyt. Kirja on painettu jo vuonna 2001, joten mitään uunituoretta tuotantoa se ei ole. Herätti kyllä halun lukea muutakin kyseiseltä kirjoittajalta. Tekstissä näkyi sellainen "pilke silmäkulmassa" -fiilis.
Suosittelut kirjoista pitävälle, sillä Desireen ammatinkautta kirjassa viittaillaan myös kirjailijoihin ja kirjoihin. Toisaalta kaikille kevyestä romantiikasta pitäville.
tiistai 18. lokakuuta 2011
day 12 - a song from a band you hate
Viha on voimakas sana. En ehkä vihaa mitään bändiä, mutta on kyllä bändejä, joista en sitten pidä lainkaan. Helpoin olisi lykätä tähän Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, mutta se on hyvin läpinäkyvää ja itsestäänselvä valinta, siksi päädynkin toiseen.
Simply Red oli jossain vaiheessa 80-lukua bändi, josta jopa hieman pidinkin. Kunnes muutimme Turussa kaupungin vuokra-asuntoon. Alakerran aikamiespoika spoilasi Mick Hucknallin minulta. Aina pöhnässä kotiin tullessaan hän soitti repeatilla Simply Redin Stars -biisiä. Siksi aloin vihaamaan sekä tuota biisiä, mutta myös koko bändiä. "väristys"
Rohkenen kuitenkin laittaa videon tähän, kuuntelematta toki.
Simply Red oli jossain vaiheessa 80-lukua bändi, josta jopa hieman pidinkin. Kunnes muutimme Turussa kaupungin vuokra-asuntoon. Alakerran aikamiespoika spoilasi Mick Hucknallin minulta. Aina pöhnässä kotiin tullessaan hän soitti repeatilla Simply Redin Stars -biisiä. Siksi aloin vihaamaan sekä tuota biisiä, mutta myös koko bändiä. "väristys"
Rohkenen kuitenkin laittaa videon tähän, kuuntelematta toki.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu
Tuija Lehtisen uusin löytyi kirjaston pikalainoista. Lehtinen on kiva luettava, sillä kirjat ovat meneviä ja mukavia. Tämäkään ei tehnyt poikkeusta ja oli huomattavasti parempi kuin edellinen lukukokemus Kolme miestä netissä.
Tarina kertoo yllättäen avioerosta. Päähenkilö Rea eroaa miehestään ja muuttaa pois ilkeiden appivanhempien luota. Lasten vuorohoito ja vanhat tunteet ovat kirjassa hallitsevia. Aina ei päähenkilön tarvitse olla sinkku, vaan tämäkin sujuu ja tekee oikeastaan päähenkilöstä entistä tutumman.
Eihän tämä jälleen mitään suurta ihmetystä aiheuttanut, mutta oli sen verran mukava, että melkein yhdeltä istumalta tuli luettua. Etenkin pidin viittauksesta Lehtisen nuorisokirjaan, oiskohan muuten ollut juuri tuo R.I.P, jonka itsekin luin jokin aika sitten.
Hyvää Lehtistä kuitenkin. Ei kärkeen yllä, mutta sellainen hyvä keskitaso. Voin suositella kaikille Lehtisen kirjoista muutenkin pitävälle, mutta syvällisyyttä hakevalle, tässä ei ole mitään.
Tarina kertoo yllättäen avioerosta. Päähenkilö Rea eroaa miehestään ja muuttaa pois ilkeiden appivanhempien luota. Lasten vuorohoito ja vanhat tunteet ovat kirjassa hallitsevia. Aina ei päähenkilön tarvitse olla sinkku, vaan tämäkin sujuu ja tekee oikeastaan päähenkilöstä entistä tutumman.
Eihän tämä jälleen mitään suurta ihmetystä aiheuttanut, mutta oli sen verran mukava, että melkein yhdeltä istumalta tuli luettua. Etenkin pidin viittauksesta Lehtisen nuorisokirjaan, oiskohan muuten ollut juuri tuo R.I.P, jonka itsekin luin jokin aika sitten.
Hyvää Lehtistä kuitenkin. Ei kärkeen yllä, mutta sellainen hyvä keskitaso. Voin suositella kaikille Lehtisen kirjoista muutenkin pitävälle, mutta syvällisyyttä hakevalle, tässä ei ole mitään.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Diane Gaston: Heittiö vai herrasmies
Tuplakirjan jälkimmäinen puolisko tarjosi taas takuuvarmaa historiallista romantiikkaa.
Tässä tarinassa salaisuuksia kantaa mies, mutta tyttökin sopivasti kapinoi ja kantaa oman osansa salailusta. Eihän tästä mitään syvällistä saa aikaiseksi, mutta tosi kiva lukukokemus tai sanotaan ainakin, että rentouttava.
Kyllähän nämä saavat pari kertaa aina huokaamaan. Miehet ovat komeita kuin paholaiset ja naiset kauniita kuin taivaan enkelit. Niistä aineksista saa usein ihan kelpo ajanvietettä ja niin nytkin.
Tänään hain kirjastosta pari loistavaa, suuria odotuksia herättävää kirjaa, joista toivon saavani juttua pian aikaiseksi. Tosin tänään menen sivistämään itseäni teatteriin.
Tässä tarinassa salaisuuksia kantaa mies, mutta tyttökin sopivasti kapinoi ja kantaa oman osansa salailusta. Eihän tästä mitään syvällistä saa aikaiseksi, mutta tosi kiva lukukokemus tai sanotaan ainakin, että rentouttava.
Kyllähän nämä saavat pari kertaa aina huokaamaan. Miehet ovat komeita kuin paholaiset ja naiset kauniita kuin taivaan enkelit. Niistä aineksista saa usein ihan kelpo ajanvietettä ja niin nytkin.
Tänään hain kirjastosta pari loistavaa, suuria odotuksia herättävää kirjaa, joista toivon saavani juttua pian aikaiseksi. Tosin tänään menen sivistämään itseäni teatteriin.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Juliet Landon: Kaunis lady Amelie
Suunnattomat vieroitusoireet romanttisista historiallisista romaaneista sai nyt tarttumaan kaupassa tällaiseen Harlekiini tuplakirjaan, tämä kirjoista ensimmäinen.
Nämä ovat niin tuttuja ja turvallisia vailla fantasiaa tai muutakaan yliluonnollista, vain rakkautta, romantiikkaa, yllättäviä käänteitä ja viktoriaanisen ajan käyttäytymissääntöjä. Kertakaikkisen rentouttavaa lukemista siis.
Tämä tarina tavallaan poikkesi valtavirrasta ja tavallaan ei. Vaikka lady Amelie olikin leski, oli hän kuitenkin viaton ja kokematon, joten jotain tuttua ja jotain uutta. Lordi Elyot on toki jälleen kokenut naistenmies, mutta salaisuudet tässä kirjassa omistaakin lady Amelie.
Kyllähän minä näistä pidän, ei sitä käy kieltäminen. Historialliset rakkausromaanit ovat parhaimpia pakopaikkoja juuri sen vuoksi, että niiden loppu on aina onnellinen. Ne ovat tavallaan hyvin ennalta-arvattavia, mutta yllättäviä käänteitä saattaa sisältyä aina ajoittain ja vaikka ei sisältyisikään, niin se ei haittaa. Tavallaan saa sitä, mitä tilaa. Joskus kaipaa juuri sitä.
Nämä ovat niin tuttuja ja turvallisia vailla fantasiaa tai muutakaan yliluonnollista, vain rakkautta, romantiikkaa, yllättäviä käänteitä ja viktoriaanisen ajan käyttäytymissääntöjä. Kertakaikkisen rentouttavaa lukemista siis.
Tämä tarina tavallaan poikkesi valtavirrasta ja tavallaan ei. Vaikka lady Amelie olikin leski, oli hän kuitenkin viaton ja kokematon, joten jotain tuttua ja jotain uutta. Lordi Elyot on toki jälleen kokenut naistenmies, mutta salaisuudet tässä kirjassa omistaakin lady Amelie.
Kyllähän minä näistä pidän, ei sitä käy kieltäminen. Historialliset rakkausromaanit ovat parhaimpia pakopaikkoja juuri sen vuoksi, että niiden loppu on aina onnellinen. Ne ovat tavallaan hyvin ennalta-arvattavia, mutta yllättäviä käänteitä saattaa sisältyä aina ajoittain ja vaikka ei sisältyisikään, niin se ei haittaa. Tavallaan saa sitä, mitä tilaa. Joskus kaipaa juuri sitä.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Kahdeksan satunnaista asiaa
Koska en (vielä) ole saanut ainuttakaan tunnustusta tai muutakaan, omin Satun blogista tällaisen tunnustuksen, jossa tulee kertoa itsestä kahdeksan satunnaista asiaa.
1. Olen opettaja ammatiltani. Opetan ammattiainetta, joka on hyvin kaukana kirjallisuudesta.
2. Meillä on kaksi koiraa Vellu ja Olli sekä yksi kissa Patu. Vellu sai nimensä Veli-Pekka Ketolan mukaan eli Iso Musta. Olli on niinkuin Olli Herman tai MolliOlli Oikarinen. Patu taas on nimetty jääkiekkoilija Pasi Tuomisen mukaan.
3. Kaikki lasteni nimet alkavat samalla kirjaimella, kahden lapsen nimi on peräisin kirjasta.
4. Itken todella helposti esim. Arttu Wiskarin Tuntematon potilas saa itkemään joka kerta, vaikka en sellaisesta musiikista pidäkään.
5. Minulla on korvissa yhteensä 15 reikää, joista 13 on tehty itse parsinneulan ja jääpalan avulla, tosin vuosia sitten.
6. Pidän Euroviisuista, vaikka muutoin pidänkin enemmän punkista ja rockista.
7. Olen nähnyt Neumannin tuulipuvussa pian muutettuani Poriin, karisivat siinä nuoruuden haavekuvat.
8. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan.
Ja kuten Satukin, jaan tämän kaikille halukkaille, jotka eivät vielä ole saaneet tunnustuksia tai muita.
1. Olen opettaja ammatiltani. Opetan ammattiainetta, joka on hyvin kaukana kirjallisuudesta.
2. Meillä on kaksi koiraa Vellu ja Olli sekä yksi kissa Patu. Vellu sai nimensä Veli-Pekka Ketolan mukaan eli Iso Musta. Olli on niinkuin Olli Herman tai MolliOlli Oikarinen. Patu taas on nimetty jääkiekkoilija Pasi Tuomisen mukaan.
3. Kaikki lasteni nimet alkavat samalla kirjaimella, kahden lapsen nimi on peräisin kirjasta.
4. Itken todella helposti esim. Arttu Wiskarin Tuntematon potilas saa itkemään joka kerta, vaikka en sellaisesta musiikista pidäkään.
5. Minulla on korvissa yhteensä 15 reikää, joista 13 on tehty itse parsinneulan ja jääpalan avulla, tosin vuosia sitten.
6. Pidän Euroviisuista, vaikka muutoin pidänkin enemmän punkista ja rockista.
7. Olen nähnyt Neumannin tuulipuvussa pian muutettuani Poriin, karisivat siinä nuoruuden haavekuvat.
8. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan.
Ja kuten Satukin, jaan tämän kaikille halukkaille, jotka eivät vielä ole saaneet tunnustuksia tai muita.
tiistai 11. lokakuuta 2011
day 11 - a song from your favorite band
Lempibändi, niinpä. Lempibändit vaihtelee. Ensin oli Dingo, sitten tuli Duran Duran ja A-ha. Sitten siirryinkin raskaampaan Metallica, Manowar, Suicidal Tendencies ja sitä kautta Manic Street Preachers, Kent, Billy Talent ja My Chemical Romance. Muitakin on toki, tässä vain muutama. Juuri nyt en oikein varmaan edes osaisi sanoa lempibändiäni, sillä musiikin kuuntelu on tauolla noiden pienten hirviöiden vuoksi, jotka haluavat aina kuunnella jotain lastenlauluja. Mutta laitetaas tähän nyt vaikka Manic Street Preachersia.
Tämä biisi, koska Design for Lifessa on loistavat sanat, kuten MSP:n lauluissa yleensäkin.
Tämä biisi, koska Design for Lifessa on loistavat sanat, kuten MSP:n lauluissa yleensäkin.
Alyson Noël: Punaiset tulppaanit
Tämä kirja muistutti minua suuresti Twilightistä lähes alusta alkaen, vaikka vampyyreista ei tässä kirjassa varsinaisesti olekaan kyse, mutta kuitenkin kuolemattomista.
Huolimatta selkeästä ja paikoin ärsyttävästä Twilight -fiiliksestä kirja oli ihan kiva luettava. Tosin paikoin puhekielisyys tuntui hieman päälleleimatulta, mutta sekin pienoinen ärsytys vain.
Kirja kertoo Everistä, tytöstä, jonka perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, mutta josta hän itse selvisi kuin ihmeen kaupalla. Samalla hän sai kyvyn tunnistaa ihmisten aurat ja kuulla heidän ajatuksiaan sekä myös tavallaan muunkinlaista selvännäköä. Tämä oli mielestäni kirjan kiinnostavin osa. Ever pystyy siis kuulemaan kaikkien ajatukset, paitsi kuolleiden ja Damenin. Damen on uusi komea, mustiinpukeutunut poika, joka aloittaa koulun ja hakeutuu Everin seuraan.
Kuulostaa siis hyvin tutulta ja sitähän se onkin. Tosin jotenkin tässä kirjassa Damenin tosi luonne paljastuu vasta suhteellisen myöhään, mikä pitää kuitenkin jännitettä yllä ja sen ansiosta kirjan jaksaakin lukea helposti loppuun.
Ihan kiva siis. Sellaisille, jotka haluavat jotain Twilightin kaltaista, mutta ei välttämättä mitään järisyttävän uutta.
Huolimatta selkeästä ja paikoin ärsyttävästä Twilight -fiiliksestä kirja oli ihan kiva luettava. Tosin paikoin puhekielisyys tuntui hieman päälleleimatulta, mutta sekin pienoinen ärsytys vain.
Kirja kertoo Everistä, tytöstä, jonka perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, mutta josta hän itse selvisi kuin ihmeen kaupalla. Samalla hän sai kyvyn tunnistaa ihmisten aurat ja kuulla heidän ajatuksiaan sekä myös tavallaan muunkinlaista selvännäköä. Tämä oli mielestäni kirjan kiinnostavin osa. Ever pystyy siis kuulemaan kaikkien ajatukset, paitsi kuolleiden ja Damenin. Damen on uusi komea, mustiinpukeutunut poika, joka aloittaa koulun ja hakeutuu Everin seuraan.
Kuulostaa siis hyvin tutulta ja sitähän se onkin. Tosin jotenkin tässä kirjassa Damenin tosi luonne paljastuu vasta suhteellisen myöhään, mikä pitää kuitenkin jännitettä yllä ja sen ansiosta kirjan jaksaakin lukea helposti loppuun.
Ihan kiva siis. Sellaisille, jotka haluavat jotain Twilightin kaltaista, mutta ei välttämättä mitään järisyttävän uutta.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
Toinen matkalla lukemistani kirjoista.
Tähän törmäsin muistaakseni Risingshadowin kirjasuosituksissa ja kirja kuulosti heti omalta. Lempielokuvani tai yksi niistä on ehdottomasti Päiväni murmelina. Tähän viitataan myös tässä kirjassa ja kirjan juonikulku on lainattu tästä, siinä onkin yhteneväisyydet.
En yleensä lainaa takakansia, mutta tässä yhteyssä takakansi kertoo oikeastaan sen, mitä haluan itse sanoa.
Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelamaton ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.
Tätä kirja juuri on. Menin juuri ennen kirjoittamisen aloitusta lukemaan uudestaan epilogin ja nyt taas vollotan minkä kirjoittamiseltani ehdin. Todellakin kirja, joka saa minut itkemän, mutta myös kirja, joka saa minut nauramaan.
Vaikka kirjan henkilöt ovatkin nuoria, ovat kirjan teemat oivallisia myös meillä muka-aikuisille; kiusaaminen, syrjiminen, omana itsenään pysyminen ja elämän valinnat. Jokainen pieni valinta vie aina johonkin uuteen suuntaan ja vaikuttaa moniin ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan siis aivan uskomaton lukukokemus. Suositten.
Tähän törmäsin muistaakseni Risingshadowin kirjasuosituksissa ja kirja kuulosti heti omalta. Lempielokuvani tai yksi niistä on ehdottomasti Päiväni murmelina. Tähän viitataan myös tässä kirjassa ja kirjan juonikulku on lainattu tästä, siinä onkin yhteneväisyydet.
En yleensä lainaa takakansia, mutta tässä yhteyssä takakansi kertoo oikeastaan sen, mitä haluan itse sanoa.
Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelamaton ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.
Tätä kirja juuri on. Menin juuri ennen kirjoittamisen aloitusta lukemaan uudestaan epilogin ja nyt taas vollotan minkä kirjoittamiseltani ehdin. Todellakin kirja, joka saa minut itkemän, mutta myös kirja, joka saa minut nauramaan.
Vaikka kirjan henkilöt ovatkin nuoria, ovat kirjan teemat oivallisia myös meillä muka-aikuisille; kiusaaminen, syrjiminen, omana itsenään pysyminen ja elämän valinnat. Jokainen pieni valinta vie aina johonkin uuteen suuntaan ja vaikuttaa moniin ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan siis aivan uskomaton lukukokemus. Suositten.
Cassandra Clare: Lasikaupunki
Viimeinen osa Varjojen kaupungit -trilogiasta sai päätöksen ollessani pidennetyllä viikonloppuvapaalla isän ja äidin hoteissa.
Tämä oli aivan valloittava. Onnellinen loppu, rakkautta, jännitystä, ällistyttäviä käänteitä, niin ihanaa siis.
Tarina kuitenkin sisältää opetuksen hyväksymisestä ja anteeksiannosta, näinhän useat tarinat sisältävät. Tuo ei kuitenkaan ole mitenkään alleviivattua tai korostettua, vaan hienosti sisäänrakennettua.
Ennen koko trilogian lukemista oli varma, että en halua lukea tästä trilogiasta tulleita spin offeja, tarinoita Simonin tai muiden jatkosta, mutta jotenkin jopa nuo sivuhenkilöt oli rakennettu niin hyvin, että jäin kaipaamaan heitäkin. Toki Carlya ja Jacea eniten. Saattaa olla, että hiivin tyttäreni kirjahyllylle noita jatko-osia lainaamaan joku ilta.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä trilogia. Itsenäisinä teoksina kirjat ovat myös ihan ok, mutta en ehkä suosittelisi lukemaan vain yhtä tai ehkä ensimmäisen.
Tämä oli aivan valloittava. Onnellinen loppu, rakkautta, jännitystä, ällistyttäviä käänteitä, niin ihanaa siis.
Tarina kuitenkin sisältää opetuksen hyväksymisestä ja anteeksiannosta, näinhän useat tarinat sisältävät. Tuo ei kuitenkaan ole mitenkään alleviivattua tai korostettua, vaan hienosti sisäänrakennettua.
Ennen koko trilogian lukemista oli varma, että en halua lukea tästä trilogiasta tulleita spin offeja, tarinoita Simonin tai muiden jatkosta, mutta jotenkin jopa nuo sivuhenkilöt oli rakennettu niin hyvin, että jäin kaipaamaan heitäkin. Toki Carlya ja Jacea eniten. Saattaa olla, että hiivin tyttäreni kirjahyllylle noita jatko-osia lainaamaan joku ilta.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä trilogia. Itsenäisinä teoksina kirjat ovat myös ihan ok, mutta en ehkä suosittelisi lukemaan vain yhtä tai ehkä ensimmäisen.
torstai 6. lokakuuta 2011
Cassandra Clare: Tuhkakaupunki
Tämä on Varjojen kaupungit -trilogian toinen osa. Jacen ja Claryn tarina etenee. Ensimmäisen kirjan päätteeksi kävi ilmi, että he ovat sisar ja veli. Tässä toisessa osassa heidän tarinansa saa siis uuden vivahteen, kielletty rakkaus.
Ensimmäisen kirjan päätteeksi minun oli pakko käydä spoilaamassa tarina loppuun. En pystyisi lukemaan kolmea kirjaa epätietoisuudessa. Jace ja Clary ansaitsevat onnellisen lopun. Nyt, kun tiedän heidän kenties saavan sen tavalla tai toisella pystyn jälleen nauttimaan kirjan käänteistä.
Mielestäni tämä sarja on kirjoitettu todella hyvin. Vaikka kohderyhmä onkin nuoriso, on kirjoissa paljon annettavaa myös aikuiselle. Tarina on moniulotteinen ja henkilökuvaukset ovat todella uskottavia ja samaistumiskelpoisia. Olen jo hyvin syvällä Claryn ja Jacen sisällä.
Onneksi viimeinen osa odottaa jo pinon päälimmäisenä, sillä en jaksaisi odottaa kovinkaan kauaa sen aloittamista, joten aloitankin sen jo tänään.
Ensimmäisen kirjan päätteeksi minun oli pakko käydä spoilaamassa tarina loppuun. En pystyisi lukemaan kolmea kirjaa epätietoisuudessa. Jace ja Clary ansaitsevat onnellisen lopun. Nyt, kun tiedän heidän kenties saavan sen tavalla tai toisella pystyn jälleen nauttimaan kirjan käänteistä.
Mielestäni tämä sarja on kirjoitettu todella hyvin. Vaikka kohderyhmä onkin nuoriso, on kirjoissa paljon annettavaa myös aikuiselle. Tarina on moniulotteinen ja henkilökuvaukset ovat todella uskottavia ja samaistumiskelpoisia. Olen jo hyvin syvällä Claryn ja Jacen sisällä.
Onneksi viimeinen osa odottaa jo pinon päälimmäisenä, sillä en jaksaisi odottaa kovinkaan kauaa sen aloittamista, joten aloitankin sen jo tänään.