Vuosi pakettiin haasteiden kera

Vuosi 2013 oli lukemin kannalta itselleni hieman erilainen, sillä keväällä innostuin jälleen käsitöistä tai innostua on väärä sana, koukutuin ehkä parempi. Myös käsityöblogini heräsi henkiin. Lukeminen ja käsityöt eivät ihan onnistu samanaikaisesti, ehkä äänikirja onnistuisi, mutta sen estävät taas kovaääniset lapseni. 

Tämä mielenkiinnon hajoaminen useampaan suuntaan heijastui suoraan lukemieni kirjojen määrään. Tavoitteena oli 120 kirjaa, pääsin 101:een. Pidän sitäkin aivan hyvänä. Äänikirjoja oli kirjoista 23 ja e-kirjoja 19. E-kirjoja on kuitenkin ollut yli 20, sillä en ole jokaista blogannut, vaan seurannut Goodreadsissa.

Sitten haasteisiin, joiden kanssa ei mennyt ihan putkeen. Innokkaana osallistuin useaan haasteeseen, vaikka pyrinkin minimoimaan tietyssä määrin haasteiden määrän. En kuitenkaan oikein päässyt innostumaan yhdestäkään haasteesta, vaan lukemiseni vajosi tasolle "luen, mitä haluan". Asetin tavoitteeni alas, mutta en riittävän alas.

Ensimmäisenä Kiinteistöhaaste, johon en sitten lukenut ainuttakaan kirjaa. Noloa.

Aikamatka-haaste sentään sai minut Matruusiksi, vaikka tavoitteena oli kapteeni. Ehkä, jos kävisin kirjoja läpi tiukemmalla kammalla, saattaisin kohota perämieheksi.

1800-luvun kirjat haasteeseen sain luettua peräti yhden kirjan, joten en saanut titteliä. Taidan jäädä palvelusneidoksi loppuelämäkseni.

Seitsemän sarjista -haaste meni melkein, mutta ei ihan. Hyllyyni jäi muutama lukematon sarjis, joten 6/7 jäi tulokseksi.

Kansainkynttiläin kokoontumisajot -haasteen tavoitteen täytin, mutta en raportoinut, joten on siinä ja siinä hyväksynkö itse sen suoritetuksi.

Näin kävi tänä vuonna, pitää pohtia itselle uudet tavoitteet ensi vuodelle.

Abigail Strom: Cross my heart

Koukuttava kirja, loman viimeinen ilta ei ole hyvä yhdistelmä. Vaikka tiesin kellon herättävän kuudelta, en voinut laskea tätä teosta kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Syytä en osaa sanoa, sillä tämä kuulunee siihen luokkaan, jollaisia on tullut luettua useita, mutta jotain tässä oli. Kyseessä on näitä Kindlelle Amazonista ilmaiseksi ladattavia kirjoja. Tämä löytyi muistaakseni hakusanalla ice hockey romance, mutta oikeastaan on vain viimeistä eli romantiikkaa. 

Jenna on rock-tähti. Hän haluaa vapautta olla ja mennä, ei sitoumuksia. Michael on sydänkirurgi, jonka elämä perustuu tunteiden piilottamiseen ja järjestelmällisyyteen. Hänen teini-ikäinen tyttärensä Clare tulee vierailemaan ja hullaantuu tajutessaan isänsä naapurin olevan suosikkinsa. Lapsen kautta Jenna ja Michaela tapaavat ja oppivat uusia asioita itsestään. Pystyvätkö he kuitenkaan purkamaan tiukasti rakentamiaan suojamuureja.

Ei siis mitään ihmeellistä juonen osalta, mutta kuitenkin kahdelta aamuyöllä huokaisin syvään, kun sain teoksen loppuun. Tämä oli kuitenkin hyvin elämänmakuinen, ei sellainen höttöinen romantiikkapläjäys, joita usein huomaan lukevani. Voisin kuvitella näin tapahtuvan ihan oikeastikin ja se on hyvä asia nimenomaan tässä kirjassa. 

Toinen positiivinen asia oli, että päähenkilöt olivat aikuisia 30-40 vuotiaita, siis sellaisia kuin minäkin (okei olen yli 40). He olivat kokeneet elämässään jo monia asiaoita, jotka vaikuttivat uskottavasti heidän käytökseensä.

Tämä oli 101 kirja tänä vuonna. En pääse tavoitteeseeni 120 kirjaan millään ja se on ihan ok. Olen jättänyt useita kirjoja bloggaamatta, sillä ne ovat olleet vain ajankulua näitä vastaavia kirjoja ilman sen suurempaa sisältöä. Päätin kuitenkin blogata tämän teoksen, sillä se on erilainen kuin perusharlekiinit (eikä harlekiini olekaan). Taidan hieman surffailla Amazonissa ostoksilla tämän kirjailijan muiden teosten parissa.

S. J. Watson: Kun suljen silmäni

Tätä kirja on luettu maailmalla ja blogeissa paljonkin, mutta tätä en tiennyt valitessani luettavakseni. Hankin kirjan Elisan e-kirjana. Kirjan "takakansi" jotenkin vain sai tarttumaan. Ehkä yhteneväisyys yhteen lempielokuvaani Mementoon.

Christine herää joka aamu tuntematta miestä vieressään tai tietämättä mitään elämästään. Hän on onnettomuuden kautta menettänyt muistinsa sekä kykynsä tuottaa uusia muistoja. Hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa ja pikku hiljaa hänestä alkaa tuntua, että asiat eivät ole niin kuin hänen miehensä selittää. Mutta keneen hän voi luottaa.

Enempää ei juonesta kannata kertoa, jotta jännitys säilyy loppuun asti, sillä se kannattaa. Oikeastaan koko kirja kannattaa lukea vain lopun takia. Itse suorastaan ajoittain tylsistyin ja aioin jättää kirjan keskenkin, mutta nyt olen tyytyväinen, että näin en tehnyt. Loppu on hieno, muutoin kirja on mielestäni jopa hieman keskinkertainen. Jännitystä on, mutta se ei ole hyyvävää, se ei saa kääntämään sivua agressiivisesti vain jotta saisi selville, mitä tapahtuu seuraavaksi. Huomaan pikagooglauksella, että kirjalla on ollut tyystin päinvastainen vaikutus toisiin lukijoihin.

Kirjan lopussa kerrotaan oikeuksien olevan myyty, joten elokuvaa odotellessa. Ehkäpä tästä saa hyvän elokuvan. Sellaisen, jossa jännitys jopa tiivistyy. 

Joka tapauksessa sain kirjan loppuun ja olen siitä tyytyväinen. Olen itsestäni huomannut piirteen, että monet ns. blogisuosikit eivät vain uppoa jalostumattomaan lukutaitooni tai -intooni. Toisaalta taas saatan pitää kirjoista, joista muut eivät niinkään ole välittäneet. Tämä ajoittain ahdistaa, mutta toisaalta miksi kaikkien pitäisi pitää samasta, sehän ei kehittäisi tai jalostaisi kirjallisuutta. 

Kyseessä oli 99. tänä vuonna luettu kirja. Ehkä sata vielä tulee täyteen.

Jessica Clare: Bedroom games

Henkeni melkein salpautui, kun eilen illalla tajusin uuden kirjan tässä Games-sarjassa ilmestyneen, enkä ollut tiennyt. Melkein 20 päivää oli kulunut ja olin ollut täysin tietämätön. Enää en ole, vaan laitoin Amazoniin hälytyksen, kun kirjailijalta tulee seuraava kirja. Toivottavasti vain bongaan sen useiden viestien joukosta.

Mitään ei onneksi ollut menetetty ja niinpä kirja lautautui sekunneissa ja tuli luettua muutamassa tunnissa. Yhä edelleen olen koukussa. Tässä kirjassa ollaan tv-sarjassa House Guests. Suomen tv:ssä ei taida tulla vastaavaa, mutta muistanen nähneeni jenkkiversiota samankaltaisesta ohjelmasta, jossa ennestään tuntemattomat ihmiset laitetaan taloon kesäksi ja heitä tiputellaan yksi kerrallaan.(ja tässä paljastin tyhmyyteni tai seuraamattomuuteni, sillä ohjelma kirjasa on tietenkin kopio Big Brotherista, tosin mielestäni vähän erilainen).

Kandis on Zumba-ohjaaja, joka on mukana ohjelmassa pelastaakseen äitinsä perikadolta. Brody on taas tuttu Playing Games -kirjassa, jossa hän petti siskonsa pelin alkumetreillä. Kuinkas ollakaan heistä muodostuu pari. Kandis ei voi luottaa Brodyyn, vaikka sydän sanoisi muuta. Brody on tietenkin komea seksikäs ja täysi flirtti.

Luvassa jälleen pelille uskolliseen tapaan kieroja naisia, salakavalia miehiä, peliä, seksiä ja tosi-tv:tä. Aivan ihanaa. En pidä tällaisista tv-ohjelmista, mutta kirjassa kaikki on erilaista. Tällä kertaa seksuaaliset kohtaukset ovat hyvin kiihkeitä, mutta hyvin kuvattuja, jos tällaista termiä voi käyttää. Sopivasti roiseja olematta punastuttavia, sopivia siis. Tarina itsessään on ihan kiva, vaikka Kandisin pelihimoinen äiti ei mielestäni kaipaa apua, vaan kunnon ravistelua. 

Ihana, ahmaistava teos. Olen hieman huolissani Kindlestäni, joka tuntuu sammuvan itsestään hieman liian usein. Harmi, jos olisin pakotettu hankkimaan uuden. Onneksi Suomeenkin saa nyt jo Kindle fire -tabletteja. Tosin hinta on puolet enemmän kuin mitä itse maksoin suoraan Jenkeistä tuotuna. Samsungin pikkutablettini Kindle-sovellus on lähes identtinen Kindle-laitteeni kanssa, joten ehkä pärjäisin silläkin.

Nicola Cornick: Kielletty

Uusi "skandaalikäryä" -kirja löytyi tavalliseen tapaan S-marketista. Jossain vaiheessa on pienessä päässäni käynyt ajatus, että tällä hinnalla saisi ihan ns. "oikeitakin" kirjoja, mutta minkäs vietilleen mahdat. Romantiikkaa on pakko saada ja kuten jo olen toistanut itseäni kymmeniä kertoja, tällaista romantiikkaa ei enää kirjaston hyllyiltä löydy tuoreeltaan. Jotenkin kirjastojen romantiikka-valikoima supistuu koko ajan, kun suuri osa uudesta tuntuu olevan enemmän luonteeltaan chick litia ja sitäkin aika vähän. Tai sitten en vain osaa löytää.

Cornickin kirjoja olen kirjastosta löytänyt tasan yhden. Kielletty jatkaa Cornickin Harlekiinille kirjoittamaa skandaalinkäryä-sarjaa, jossa naispäähenkilöt ovat tavalla tai toisella 1800-luvulla jossain naiselle epäsopivassa tilanteessa, vaikka ovatkin lähes aina viattomia ja säädyllisiä. Tässä teoksessa päähenkilö on Margery, palvelustyttö. Hänelle paljastuu, että todellisuudessa hän onkin Englannin rikkain perijä lady Marguerite, joka katosi pikkutyttönä samalla, kun hänen äitinsä tapettiin. Miehenä kirjassa on Henry, jonka piti olla perijä. Henryn pitää opettaa Margerylle kaikki perinnöstään, mutta pysyä muutoin erossa. Mutta tässä ei kumpikaan onnistu, vaan intohimon lieskat lyövät korkeammalle. Luvassa tällä kertaa normaalia enemmän kohtaamisia ja höyrystyneitä peilejä.

Joka kerta sama juttu näiden kanssa, lopputuloksen tietää, mutta siitä huolimatta kirja on pakko ahmia vaikka yötä myöten. Onneksi on loma ja tietää, että yölukemiset eivät häiritse seuraavan päivän toimia niin paljon kuin arkena. Nämä teokset ovat mitä parhainta joululukemista, sillä ne eivät pistä ajattelemaan tai tuota mitään suuria ahaa-elämyksiä. Ne tuottavat tietynlaisen nautinnon ja vievät hetkeksi pois tästä päivästä aikaan, jolloin kaikki oli toisin.

Elisa-kirjalta saa nyt muuten ilmaiseksi muutaman Harlekiinin, näistä olin tosin jo yhden lukenut, mutta kaksi muuta latautui tablettiini, joka muussa käytössä koko ajan, sillä Angry Birds Go on koukuttanut kaikki muut perheestäni...

Tuomas Vimma: Gourmet

Ihana loma-aamu. Voi löhötä sängyssä rauhassa ja lukea kirjan loppuun. Vimman tuotanto on nyt luettu läpi ja olen pitänyt jokaisesta teoksesta. Helsinki-trilogia päättyi näin. Sinänsä hauska trilogia, että siinä ei samoja henkilöitä esiinny eivätkä teokset oikeastaan olen toisiinsa mitenkään liity edes, paitsi tapahtumiskaupunkinsa ja tietynlaisen elitistisen henkilögalleriansa kautta. 

Tässä teoksessa ei viivoja vedellä niin rajulla tavalla kuin Helsinki 12:ssa, eikä kirja sijoitu mainosmaailmaan kuten Toisessa. Kuten nimikin vihjaa, kirja sijoittuu ruuan pariin. Ruoka on kirjassa elostelun väline siinä missä alkoholi ja huumeet. Ruualla hifistely ja tietynlainen itsensä korostaminen ovat suuressa roolissa. Mutta kuitenkin pohjalla on jotain muutakin, josta en oikein saa kiinni. Tekisin mieli ajatella kirjaa sananlaskujen kautta "Ylpeys käy lankeemuksen edellä" tai "Paha saa palkkansa" tai "Ahneella on paskainen loppu". Tavallaan näistä jokainen käy tähän teokseen. Toisaalta tämän kirjan päähenkilö, epäonnistunut nuorimies, ei ole läheskään niin vastenmielinen kuin kahden edellisen teoksen ja hän olisi kenties ansainnut hyvää. 

Se, mikä tämänkin teoksen kanssa on samaa kuin kahden ensimmäisen Vimman kanssa, on se, että olen sekaisin luettuani tämän. Loppu sai mieleeni vain naurua, vahingoniloista naurua. Pidin tästä teoksesta, vaikka en varmaan ihan kaikesta ollut perillä, sillä kirjassa käytetään hienoja gastronomisia termejä ja ranskaa, jotka ovat molemmat karjalanpaistiin tottuneeseen olemukseeni vieraita. Kirjassa syötiin eläimiä, joista en ole kuullutkaan tai en tiennyt niitä syötäviksi. Mieltä avartava siis.

Vimma ei pettänyt, vaan oli taas erilainen, vaikka mukana oli tuttuja teemoja oraaliseksistä hanhenmaksaan, kuitenkin tällä kertaa ylhäiset paljastuivat aivan tavallisiksi (kirjaimellisesti). 

Pakkohan se on myöntää nyt viimeistään, että Tuomas Vimma selkeästi on nyt yksi lempikirjailijoistani. Tämän kirjan suuri positiivinen asia oli porilainen sous chef. Kyllä me porilaiset ujuttaudumme joka paikkaan.

Sirpa Tabet: Tähkäyö

Työmatka Helsinkiin Seijan jälkimainigeista sai mukavan käänteen, kun olin muistanut ottaa mukaani minitablettini, johon latasin tämän toisen ilmaiskirjan Elisan Crime Time -dekkareista. Latasin siis toisen Tabetin teoksen. Tämä on Tabetin toinen kirja ja sijoittuu menneisyyteen. Sanoisin jonnekin rauta-ajalle tai sen jälkeen. Vaikea sanoa suoraan, kun tätä ei määritelty.

Tuura on nuori neito pohjoisesta. Hänet naitetaan etelän kylän vanhalle mahtimiehelle. Kaukana kotoaan Tuura ei täysin istu kylään. Tapahtuu murha, joka tehdään Tuuran puukolla. Tapahtuu useampiakin murhia. Tuura joutuu kyläläisten hampaisiin eikä vähiten sen vuoksi, että tuntee suurta vetoa kylän seppää kohtaan. Jonkinlaista romanttista kuviota syntyy. Taustalla on kansanuskomukset, uhraukset ja syvä usko näkyihin ja uhrilahjoihin.

Rikoksia ei varsinaisesti selvitetä, vaikka kuitenkin selvitetään. Salaisuudet paljastuvat vasta aivan viimeisillä sivuilla ja täytyy myöntää, että minulla ei ollut harmainta aavistusta tästä käänteestä. Jännitystä luodaan, se ei ehkä ole mitenkään käsinkosketeltavaa, mutta kylän väen uskomusten ja alkukantaisten pelkojen kautta syntyy jännä olotila.

Pidin kirjasta ja ahmin sen reilut 200 sivua junamatkan aikana. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä Tabetista ja ajattelinkin jossain välissä tutustua Tabetin muihinkin historiallisiin romaaneihin. Näissä on jotain samaa kuin Utrion kirjoissa, mutta ei kuitenkaan.

Tuura on nuoruudestaan huolimatta vahva ihminen ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa hän kykenee kuitenkin pitämään oman päänsä. Sitä en tiedä, kuinka reaalista kuvaus on, mutta itselleni kyllä upposi. Kategorioisin tämän kenties eniten jännityksen piiriin, vaikka mitään suurta jännitettä ei löytynytkään.

Kyllä lukeminen avartaa ja olen oikein tyytyväinen, että tartuin blogat.fi:n haasteeseen. En olisi varmaankaan Tabetiin tarttunut ilman sitä.

Itse lukemisesta jälleen Elisan tavutus hämäännytti ajoittain, mutta muutoin kaikki toimi oikein mainiosti.

Arvonta suoritettu

Huimat viisin henkilöä osallistui arvontaan, kiitos heille.

Satunnaislukugeneraattorilla arvoin voittajaksi numeron 1 eli Niina T.

Aplodeja, onneksi olkoon. Laitatko sähköpostiosoitteesi, niin saat latauskoodin.

Kalle Isokallio: Aunen ketjureaktio (äänikirja)

Olikin pitkä tovi, kun kuuntelin autossa vain musiikkia työmatkoilla. Jotenkin en saanut aloitettua mitään kirjaa, kunnes työtoverini kiikutti tämän huoneeseeni. Eihän sitä nyt kirjasta voi kieltäytyä, joten päädyin ylittämään mukavuusalueenirajat ja kuuntelemaan poliittista satiiria. Kuunnellessani pohdin lukeneeni satiiri-genreen kuuluvaa kirjallisuutta aiemmin ehkä yhden kirjan verran. Veikko Huovisen: Veitikka oli yksi lempikirjojani lukiossa. Yhä edelleen se on hyllyssäni, ehkäpä joku päivä verestän muistiani. Huovisen teos ei kuitenkaan ole tämänkaltaista ajankohtaista poliittista satiiria.

Kalle Isokallio on tuttu aamutv:n keskustelusta, kirjailijana on hän minulle täysin outo. Kirja sijoittuu nykypäivään ja Suomen politiikkaan. Pari teekkari on pitänyt puheen insinööri-illallisella ruskeasta taloudesta ja tähän tarttuu taloustoimittaja. Pian ruskeaa taloutta pyritään viemään eteenpäin useamman puolueen taholta. Ruskea talous pohjautuu Matin isoäidin Aunen ajatuksiin, jotka pohjautuvat vanhan kansan elämänviisauksiin ja siihen, että työtä tekemällä pitää ihmisen pärjätä ja toki muustakin. Ruskea talous on taas väännetty englanninkielisestä termistä Brain owning. Mikä kirjasta tekee mielenkiintoisen on todennäköisesti Isotalon tietämys poliittisesta pelistä ja siitä, kun tätä maata ja sen poliittisia piirejä oikein pyörittää ja ne eivät ole ne henkilöt, jotka näemme tv:ssä, ainakaan Isotalon mukaan.

Mukava kirjahan tämä oli, helppo kuunnella ja muutaman kerran taisin jopa naurahtaa, mutta eipä tästä tämän ajan yli oikein mitään jää. Juuri nyt kirja on ajankohtainen, mutta viiden vuoden päästä kenties vain katsaus historiaan. 

En millään usko, että minusta tulisi mitenkään satiirin ystävä. Satiiri ja huumori ovat hyvin vaikeita alueita ja vaikka kuvittelen omaavani jonkinmoisen huumorintajun, en kuitenkaan kovinkaan paljon lämpeä sille kirjallisuudessa. 

Oli kuitenkin kiva, että työtoverini tarjosi kirjaa kuunneltavaksi. Se lämmittää mieltä.

Lukijana oli Jarmo Mäkinen, joka ei kuulu suosikkeihini, mutta on kai ihan ok.

Tuomas Vimma: Toinen

Kävipä sillä tavoin, että kirjailija itse (näin ainakin oletan) meni sitten kommentoimaan kirjansa postausta. Siinä pari päivää puhkuessani ja pohtiessani mahdollisimman nasevaa ja järkevää vastakommenttia tuli lukeneeksi kyseisen kirjailijan toisen teoksen. Päätin, että minuahan ei sitten millään kommenteilla pehmitetä, vaan latailen totuuden ajatuksistani. En halunnut mitenkään hullaantua ja pyrin olemaan negatiiviskriittinen lukija. Hyvinpä onnistuin...

Tuomas Vimman kirjan Toinen pääosassa on henkilö Tuomas Vimma, jonka oikeasti toivon olevan ainakin osittain fiktiivinen hahmo tai ainakin liioiteltu. Ei sillä, ettenkö tällä kertaa olisi ajoittain pitänyt päähenkilöstä, mutta ei hän mikään maailman ihaninkaan henkilö ole. Tuomas Vimma on kirjoittanut palkitun esikoisteoksen tai näin ainakin muut luuleva. Todellisuudessa kirjan on kirjoittanut Tuomaksen tyttöystävä Indigo (tässä täytyy tarkentaa, että tietenkin MALLItyttöystävä). Tästä kirja kertoo. Sivulla kulkee Tuomaksen lesboystävä Ronja, jolla on mielenkiintoisia harrastuksia. Todellakin toivon, että Ronja on fiktiivinen. Kirjasta löytyy huumeita, seksiä ja alkoholia. Sieltä löytyy itsekkyyttä, pröystäilyä ja pakkomielteitä. Kirjassa syödään hyvin ja juodaan liikaa. Ja kaikki on kuorrutettu helsingin slangilla, joka tällä kertaa oli jo paljon helpommin ymmärrettävää, mikä on varmaan ihan hyvä, sillä joudun näin maalaisena käymään Helsingissä perjantaina ja hieman jo kauhistuttaa.

Niin, melkein päätin, että tästä ei tarvitse nyt tykätä ja miten muka Helsinki 12 saa jatkettua. Enpä olisi odottanut tällaista jatkoa. Innolla tartun tänään Gourmet'n asettamaan haasteeseen. Tuomas Vimma yllätti minut. Kuten jo Helsinki 12 postauksessa mainitsin, hänen uudemmat kirjansa Raksa ja Ruutukymppi ovat vieneet sydämeni ja jotenkin on kauhean vaikea ajatella, että sama kirjailija on tuottanut myös nämä kaksi teosta. Matka näiden teosten kokaiininhyöryisistä marmorilattioista on pitkä raksojen hien hajuun. Mutta hyvä näin, onneksi kirjailija pystyy uudistumaan (Metallica ei siihen ole kyennyt, ainakaan uskottavasti).

Vähän on pakko todeta samalla tavoin kuin Helsinki 12 kohdalla, että suosittelen teosta täydestä sydämestäni, mutta en kyllä tiedä kenelle ja miksi. Näistä teoksista ei taida oppia ainakaan hyviä tapoja, toki hummerin kasvatus kotitiloissa kaksi kiloiseksi olisi mukava taito omata. Tai antibakteeriset siivoustekniikat.

En vielä sano, mutta varmaan seuraavan teoksen jälkeen on pakko todeta (suuret paineet teokselle), että Tuomas Vimma lienee yksi lempikirjailijoistani ja syystä, jota en pysty kertomaan. 

Sirpa Tabet: Voi minun lintuni

Lähdin mukaan kutsusta blogat.fi:hin ja pääsin osallistumaan ensimmäiseen kampanjaan, jossa sai Elisa kirjalta koodeja Crime Time -dekkareihin sekä arvottavaksi yhden koodin. Arvonta on vielä käynnissä, joten jos et ole vielä osallistunut, kannattaa osallistua.

Täytyy myöntää, että oli hankala valita Crime Time -dekkareiden joukosta luettavaksi kahta kirjaa, joten päädyin valitsemaan naiskirjailijan, josta en ollut aiemmin kuullut. Otin molemmat kirjat hänen tuotannostaan. En osannut odottaa mitään, joten täysin avoimin mielin lähdin teosta lukemaan.

Kirja on kirjoitettu 1989, mutta se tuntuu jotenkin vielä vanhemmalta. Tunnelma, joka teoksessa on, on viaton, kuten maailma aiemmin näyttäytyy tänä päivänä. Kirjan päähenkilön Maritan paras ystävä Sari murhataan. Marita ei usko, että mies, jota murhasta syytetään on syyllinen, vaan hän alkaa itse etsiä oikeaa murhaajaa. Marita joutuu palaamaan Sarin nuoruuteen saadakseen selville salaperäisen miehen salaisuuden. 

Ei kenties maailman omaperäisin tarina, mutta yhdistettynä tuohon omanlaiseensa viattomuuteen, tarina onnistuu koukuttamaan yllättävänkin hyvin. Marita on melko tavallinen nainen, eronnut, ylipainon kanssa taisteleva, itsepäinen. Miehet kirjassa jäävät ohuiksi, suurin osa hyvin epämiellyttäviksi. Sen verran googlasin kirjan luettuani Tabetista, että hänen kirjoissaan päähenkilö on usein tavallinen nainen, ei poliisi tai muu rikoksien kanssa työskentelevä. Voisikin siis sanoa, että kyseessä lienee hyvin perinteinen Tabetin teos, joka sijoittuu nykyaikaan.

Ostin kaksi kirjaa kuin sikoja säkissä ja nyt olen oikein tyytyväinen. Toinen teokseni on Tabetin historiallinen teos, enkä taida malttaa sen aloittamista. 

Oma asenteeni on kokeilla aina kaikkea uutta, mitä tarjotaan, sillä jokainen mahdollisuus tuo uusia tuttavuuksia ja niin tälläkin kertaa. Uusi kirjailijatuttavuus, oli oikein hauska tutustua ja jatketaan tutustumista kirjojen parissa.

Luin e-kirjan Samsungin tabletillani ja Elisan e-kirja -sovelluksella. Sovellus oli uusi kokemus ja ihan ok. Hieman häiritsi välilyöntien puuttuminen ajoittain, mutta muutoin suhteellisen toimiva kokonaisuus.

E-kirja arvonta

Aivan ensimmäinen arvontani tässä blogissa. Vähän jänskättää... Pitänyt on pitää arvonta jo monta kertaa, sillä monta sellaista tavoitetta on saavutettu, joista arvonnan olisi voinut pykästä. 

Onnistuin saamaan blogat.fi:n kautta muutaman ilmaisen koodin Elisan e-kirjoihin. Näistä yksi oli tarkoitettu arvottavaksi blogissani ja tässähän se arvonta nyt tuleekin. Koodilla saa käsittääkseni vapaavalintaisen kirjan Elisan e-kirjavalikoimasta. 

Osallistu arvontaa kommentoimalla postausta, kerro lempi jouluruokasi, omani taitaa olla sillit ja kalat ylipäätään. Usein en jaksa muuta oikein syödäkään kuin alkuruokia. 

Arvonta suoritetaan torstaina 12.12. illalla klo. 19. Sitä ennen siis kerkiää. 

Tuomas Vimma: Helsinki 12

Vimman tuoreemmat teokset Raksa ja Ruutukymppi ovat sulattaneet raksamiehen tyttären sydämen. Niinpä päätin lukea myös Vimman aiemmat teokset ns. Helsinki –trilogian. Ja kyllä, vannoin, etten lue enää trilogioita, mutta minkäs teet.

Tämä on kirja, jossa päähenkilö oli niin ällöttävä, että häneen tai kehenkään kirjan hahmoista ei kyennyt samaistumaan millään tavoin, mutta kuitenkin kirja oli niin mukaansatempaava, että se oli pakko lukea loppuun toivoen samalla mahdollisimman kurjaa kohtaloa siinä seikkaileville ihmisille.

Kirjan päähenkilö on mainostoimiston AD. Tyyppi, jota ei työnteko kiinnosta. Tyyppi, joka haluaa kaiken itselleen. Tyyppi, joka vaikuttaa täysin tunteettomalta, mutta onko sitä kuitenkaan. Haluaisin nähdä valonpilkahduksen, mutta ehkä se on vain toiveajattelua. Tyypillä on sisko, jonka kanssa suhde on hieman läheinen ollakseen täysin normaali. Sisko on 18 vuotias ja kaiken kokenut. Tyyppi on parikymppinen ja kaiken tietävä. Lisäksi taustalla häilyy tyypin hyväksikäyttämiä naisia, kavereita ja Helsingin alamaailmaan.

Näin kuvattuna kirja vaikuttaisi juuri sellaiselta, jota en missään tapauksessa haluaisi lukea, mutta minkäs Vimma teit taas. Luin, koin ja ihastuin. Kaikki tämä vielä senkin jälkeen, että kirjassa on niin paksua Helsingin slangia, että tällaista länsirannikkolaista ihan hirvittää, kun ajoittain tuntui, että englanninkielisen kirjan lukeminen on helpompaa kuin tämän teoksen. Hyvin selvisin, vaikka joka sanaa en kenties ymmärtänytkään ja oikeasti tuo slangin käyttö sai minut inhoamaan päähenkilöitä vielä enemmän. Ja kuitenkin aion tässä kehua teosta, hyvin outo, kaksijakoinen olotila.

Mietin lukiessani kenelle tätä suosittelisin ja en keksinyt ketään, mutta kuitenkin haluaisin sanoa, että kirja on lukemisen arvoinen. Sitten pohdin, mistä tämä kertoo ja päädyin siihen, että se vain kulkee ilman ehkä sen suurempaa punaista lankaa tai opetusta tai mitään muutakaan ohjenuoraa ja se on ihan okei. Sitten aloin pohtimaan, että hyvänen aika, miksi ihmeessä voin pitää tällaisesta teoksesta, enkä oikein tiedä.

Lue siis tämä kirja, joka on sekava, ylitseampuva, täynnä inhoja hahmoja ja josta et kenties ymmärrä läheskään kaikkea. Kirja ei opeta, ei saarnaa eikä saa sinua iloiseksi, mutta ehkä se saa sinut tuntemaan itsesi paremmaksi ihmiseksi kuin sen hahmot.

Arvio lienee yhtä sekava kuin olotilani. Kivat sulle Vimma, nyt on pakko lukea kaksi seuraavaakin.

C.L. Stone: Academy 1-4

Sisältää kirjat

1. Introductions

2. First days

3. Friends vs. family

4. Forgiveness and permission

Alkuun pitää kiittää Katinkaa vinkistä. Jäin täysin koukkuun tähän sarjaan. Kirjat sisältävät yhteensä noin 1350 sivua ja hotkaisin ne noin viikon aikana. Lisäksi luin muutakin, mutta tämä pyöri päässäni koko ajan. Viimeistä kirjaa lukiessani päätin vähän pihistellä, jotta saisin lukea pidempään, mutta eihän se onnistunut.

Kyseessä on nuorisolle suunnattu sarja, kuinkas muutenkaan. Olin jo päättänyt, että en sitten kajoa mihinkään trilogioihin vähään aikaan. Tämän päätöksen olen pyörtänyt jo ainakin Tuomas Vimman kanssa, mutta tämä kyseinen onkin sarja ei trilogia. Hyvällä omalla tunnolla sain lukea teoksia eteenpäin. Lukeminen tässä yhteydessä oli täysin hillitöntä, ahmimista. Jo ensimmäisen teoksen ollessa puolivälissä ostin kaikki muut sarjan osat, vaikka Kindlelle teokset saa joka tapauksessa aivan heti, oli pakko saada kaikki jo valmiiksi. Taas kiitin itseäni loistavasta, ihanasta Kindlestäni. Tätä teosta tosin luin myös kännykän Kindle-sovelluksella, joka ei ole hullumpi, jos ei välitä vaihtaa sivuja usein. Tuo sovellus on pelastanut monesta tylsästä hetkestä, aina on kirjasto mukana ja mikä sen ihanampaa.

Jos nyt viimein sitten kirjojen sisältöön… Sang Sorenson on äitinsä pahoinpitelemä sekä henkisesti että fyysisesti. Isä ei välitä ja siskokin tuntuu ilkeältä. Hän on muuttanut juuri uuteen kaupunkiin. Eräänä myrskyisenä yönä hän törmää Kotaan, poikaan, joka on ystävällinen, huomaavainen, jotain aivan muuta, mihin Sang on tottunut. Sang tutustuu myös Kotan kuuteen ystävään Victoriin, Nathaniin, Lukeen, Northiin, Gabrieliin ja Silasiin. Lisäksi taustalla häärivät Dr. Green ja Mr. Blackbourne. Kaikki pojat tuntuvat liian hyvältä ollakseen totta. Sangin äiti on varoittanut tytärtään, että kaikki miehet ovat raiskaajia ja pahoinpitelijöitä, mutta nämä nuoret miehet ovat jotain aivan toista. Sang saa huomiota ja hellyyttä osakseen enemmän kuin koskaan ennen. Pojilla tuntuu kuitenkin olevan salaisuus. He ovat kaikki osa salaperäistä Akatemiaa, joka esitetään ulospäin yksityiskouluna, mutta mitä se oikeastaan on.

Uudessa koulussaan Sang saa osakseen itselleen vierasta huomiota, mutta onneksi Akatemian pojat ovat koulussa missiolla. Sang joutuu monenlaisiin ongelmatilanteisiin sekä koulun oppilaiden kanssa että myös perheensä kanssa. Hänet kuitenkin pelastetaan, mutta voiko hän luottaa poikiin. Mitä on olla ystävä? Mitä kuuluu ystävyyteen? Sang on ollut yksin tähän asti elämässään ja hänen on vaikea antautua läheisyydelle ja ystävyydelle.

Täytyy nyt myöntää, että paikoin kirja herätti nolouden tunteita ja ärsyynnystä, mutta jotenkin kummasti sen antoi mennä ohi välittämättä. Kirjassa ei ole seksuaalisia kohtauksia, mutta sanoisin, että sormien pureskelu ja imeminen on ehkä erittäin seksuaalisluonteista, vaikka tavallaan se kuvataankin kirjassa viattomaksi leikiksi.

Kirjasarja jatkuu jälleen tammikuussa, onneksi jo silloin. Sangin täytyy rakastua kaikkiin yhdeksään poikaan, sillä myös Dr. Green ja Mr. Blackbourne ovat nuoria noin 19 vuotiaita, kun Sang täytää pian 16, joten mistään kehdonryöstöstä ei ole kyse. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Täytyy suositella tätä sarjaa kaikille tietyntyyppisestä nuorisokirjallisuudesta pitäville tai ainakin sellaisille, jotka mielellään koukuttuvat, eivätkä vaadi mitään suurta kaunokirjallista tuotosta. Nyt pitää tosin myöntää, että kirjoissa käytettiin myös sen verran hienojakin sanoja, että Kindlen sanakirjallakin oli käyttöä muutaman kerran.

Kiitokset vielä kerran Katinkalle vinkkauksesta, seuraavaa riippuvuutta aiheuttavaa sarjaa hakemaan.

Karo Hämäläinen: Ilta on julma

Karo Hämäläisestä on kuin salaa tullut yksi lempikirjailijoitani. Nautin hänen huumoristaa, pidän viittauksista rahamaailmaan, palvon hänen kirjojensa rytmitystä lyhyisiin kappaleisiin ilman, että tarina kärsii lainkaan, päinvastoin kaikki on vain paremmin. Jemmailin tätä kirjaa yöpöydällä, luin vähän kerrallaan, kunnes en pystynyt enää hillitsemään itseäni, vaan ahmaisin teoksen loppuun lähes hengästyneenä. Loppu oli aivan loistava, hämmentävä. 

Kaksi pariskuntaa vietää iltaa Lontoon urbaanissa ympäristössä. Mikko ja Veera ovat matkustaneet Lontooseen Suomesta. Robert ja Elise ovat isäntäpari. Mikolla, Veeralla ja Robertilla on yhteinen menneisyys, joka pulpahtaa pintaan. Elise tuntuu ulkopuoliselta, mutta sitä hän ei ole. Salaisuuksia paljastuu kirjan edetessä. Kirja yllätti aina viimeiseen kappaleeseen saakka. Jokainen kirjan henkilöistä oli tavallaan rakastettava, mutta samalla myös paha, ilkeä. Robert on rahamaailman hai, voisi olla tuttu hahmo vaikka Erottajasta tai Kolmikulmasta. Mikko on hänen koulutoverinsa, tutkiva journalisti, tapojensa orja, neuroottinen tavallaan. Veera on Mikon vaimo, jolla on suhde Robertin kanssa, ollut jo pitkään. Elise on taas Robertin vaimo, ulkopuolelta muovinen, kaunis, mutta sisällä kuohuu. Kysymys kuuluu, kuka kuolee, kuka jää henkiin.

En arvannut mitään, en edes halunnut. Halusin nauttia Hämäläisen tarinankerronnasta, kerroksista. Kirjassa vuorottelevat neljä päähenkilöä ja lisäksi se, joka jäi henkiin. Tarina kulkee nuoruudesta aikuisuuteen, Suomesta Keski-Eurooppaan. Viittaukset kirjallisuuteen etenkin Agatha Christieen saavat kuitenkin pohtimaan jotain jujua, jotain kepposta. Tavallaan sellainen löytyykin, mutta tyystin eri tavalla kuin kuvittelin.

Itseltäni on vielä lukematta Hämäläisen aiempia kirjoja. Todennäköisesti törmään niihin joku kaunis päivä kirjastossa, mutta nyt haluan nautiskella tämän kirjan jälkimainingeissa. Kirjasta tuli sen makaaberista aiheesta huolimatta hyvä olo, loistava fiilis. Tätä janoaa lisää.

Nicola Cornick:Haluttu

Nyt hypättiin laadusta jonnekin aivan toisaalle. Olen ollut suht tyytyväinen aiempiin Cornickin kirjoihin, mutta tämä oli tylsä. Ei nyt ihan huono, mutta tylsä. Cornickin Skandaalinkäryä-sarja on pyrkinyt tuomaan esiin romantiikan ohella naisten kohtaloita 1800-luvulta. Naisia, joilla on ollut syystä tai toisesta tahtomattaan huono maine. Naisia, joita nykypäivänä kunnioitettaisiin, mutta tuolloin halveksittiin. Tämä viittaus historiaan on ollut kirjoissa taustajuonne, jonka päälle romantiikka on rakennettu. Niin tässäkin teoksessa.

Tess Darent on markiisitar, joka on paheksuttu jo kolmen aviomiehen haudannut nainen, jolla on huono maine seurapiireissä ja jota pidetään itsekkäänä, tyhmänä ja huikentelevaisena. Todellisuus on kuitenkin tyystin erilainen. Tess on hyväntekijä, reformisti ja aktiivisesti mukana poliittisessa työssä. Hän on pohjimmiltaan herkkä ja hyväsydäminen. Hän on joutunut aikoinaan hyväksikäytetyksi ja nyt tämä uhkaa hänen elämäänsä. Hänen on pakko löytää aviomies ja sellaisen hän löytää Rothburyn varakreivin Owenista. Owen on jenkki ja täten myös paheksuttu seurapiireissä. Tess luulee saavansa impotentin aviomiehen, joka jättää hänet rauhaan, mutta todellisuus on aivan toista. Tässä lähtökohdat ja tätä kuljetetaan eteenpäin taustalla reformistien pilapiirrokset ja heidän poliittinen takaa-ajonsa. 

Kyllähän tämän luki ja ihan mielelläänkin. Mutta... En ihastunut, en hurmaantunut, olisin kyllä halunnut, mutta en vain kyennyt. Kiva kirja kuitenkin ja sain haluamaan lukea enemmän, jotain parempaa kuitenkin. Toivottavasti lukupinostani tätä parempaa nyt löytyy, ettei hyvä fiilis mene hukkaan.

Eino Hietala - Ritva Tuomaala: Sotavankina Siperiassa

Innostuksen tämän teoksen lukemiseen sain Lapin Kansan artikkelista syksyllä. Syytä sinänsä en tiedä, vaikka aikoinani olen lukenut paljonkin erilaisia vankileirikuvauksia. Laitoin kirjan varaukseen ja nyt sen sain ja luin.

Ritva Tuomaala on lääkäri veteraanikuntoutuksessa. Hän on haastatellut sotaveteraani Eino Hietalaa ja yhdessä he ovat koostaneet tämän kirjan. Pohdin lukiessani millä tavoin kirjaa ruotisin. Kirja on kirjoitettu kuin laadullinen tutkimus tai oikeastaan laadullisen tutkimuksen empiriaosa, jossa tutkijan kertomaa haastatteluaineistoa värittävät suorat lainaukset haastatteluista murreilmaisuineen. Toisaalta kirja ei ole tieteellinen teos. Siinä on viitteitä teorioihin tai pitäisikö sanoa tutkimustietoon, mutta ne on otettu pääosin Wikipediasta, jota itse en luokittele tieteelliseksi lähteeksi. Toisaalta taas kirja ei ole myöskään kaunokirjallinen teos, osin se on elämänkerta, mutta ei kuitenkaan täysin. Tekstin rakenne ja laatu ei ole aivan täysin ammattikirjailijan tasoa, eikä näin voi olettaakaan, tietynlainen kotikutoisuus löytyy ja tavallaan tuo teokseen oman arvonsa. Näistä oman pään sisäisistä ongelmista johtuen päätin arvioida kirjaa sen tarinallisen arvon kautta. 

Alkuun linkitetty artikkeli kertoo pitkälti Einon tarinan rungon. Eino oli kaukopartiomies, joka joutui sotavangiksi ja vietti 10 vuotta vankina Neuvostoliitossa, osan ajasta vankilassa ja osan Siperiassa työleirillä. Eino selvisi siinä, missä yli puolet suomalaisista Neuvostoliittoon joutuneista sotavangeista ei selvinnyt. Eino selvisi, koska hän ajatteli,että on vain selvittävä. Kirjassa ei mässäillä tapahtumilla, ne kerrotaan. Kurjuus ja kauheus on läsnä, mutta se ei uuvuta, se vain on tekijä, joka on hyväksyttävä, jotta jaksaa eteenpäin. Tämä tavallaan selittää myös sen, miksi toiset selviävät ja toiset eivät.

Ahdistavaa vankeusajan lisäksi on Einon kotiinpaluu ja se kuinka kurjasti vankeina olleita kohdeltiin pitkään sodan jälkeen. Kuinka monta tarinaa onkaan jäänyt kertomatta sen vuoksi, että on helpompi olla hiljaa kuin kertoa ja joutua uudelleen kuulusteltavaksi ja epäillyksi. Vankeus jatkuu, vaikka siitä luuli jo pääsevänsä. Samoin ahdistavaa on, kuinka kaiken menettänyt ihminen jäi yksin ja ilman ystävien ja tuttavien tukea olisi ollut erittäin kurjassa asemassa. Tätä tarvittaisiin nykypäivänäkin enemmän huokailun ja syyttelyn sijaan.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Pidin sen yksinkertaisuudesta ja suoraviivaisuudesta. Pidin Einosta, hän on sitkeä suomalainen mies. Mielestäni on tärkeää, että näitä tarinoita kirjoitettaisiin muistiin niin paljon kuin mahdollista niin kauan kuin ylipäätään on mahdollisuus näitä kirjoittaa. Sotaveteraanit vanhenevat ja pian heitä ei enää ole keskuudessamme. Tällaisten pienten tekojen kautta ainakin osa heidän tarinastaan jää elämään ja tuo meille jälkeenjääville edes pienen pilkahduksen siitä todellisuudesta, mikä kohtaisi Suomea ja sen ihmisiä kuitenkin hyvin lyhyt aika sitten. Osaa arvostaa nykyistä elämää aivan toisella tavoin.

Kaiken tämän lisäksi tutustuin uuteen kustantamoon, Väylän Kirjoihin. On hienoa, että pienet kustantamot ottavat kirjoja julkaistakseen, sillä suurempiin ei tämäkään teos olisi varmaan päässyt.

Lars Kepler: Nukkumatti

Tällä kertaa olisi pitänyt uskoa kirjan sisäkannen varoistusta kirjan avaamisesta. En tosiaan voinut laskea sitä käsistäni ennen kuin olin saanut loppuun. Tämä tarkoitti liian myöhäistä tai pitäisikö sanoa aikaista valvomista. Yli 500 sivuinen kirja ei ole paras mahdollinen ahmimiskirja, mutta minkäs teet.

Olen pitänyt kaikista aiemmistakin Kepler-kirjoista, mutta tämä oli ehkä ahmittavin. Pidän kirjojen lyhyistä luvuista, jotka kuitenkin kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin. Pidän kirjan hahmoista, pidän kaikesta. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun 13 vuotta sitten kaapattu poika ilmaantuu keskellä yötä ratakiskoille. Kaappaaja tai oikeammin sarjamurhaaja on virunut hullujenhuoneella jo samat 13 vuotta. Pojan ilmaantuminen todistaa Joona Linnan olleen oikeassa apurista. Joona Linna on kirjassa olennaisessa roolissa, mutta suuren roolin saa myös Saga Bauer, poliisi, joka lähetetään mielisairaalaan saamaan selville sarjamurhaaja Jurek Walterilta, missä kadonneen pojan Mikaelin samaan aikaan kadonnut sisko on. Muutkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat mukana. Myös Joonan historiaa avaa tämä tapaus jälleen lisää. 

Kirjassa on sellaista Uhrilampaiden tuntua. Jurek Walter on hyytävä hahmo. Muutoinkin kaikki ikkunasta sisään tuijottelut yms. saivat oman olonkin tuntumaan uhatulta. Hienosti kehitetty, vaikka ei mikään hirveän omaperäinen olekaan. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka kirjasarja tästä etenee. Kaikki jäi niin kiinnostavaan vaiheeseen, että jatko on varmasti yhtä huumaava kuin tämäkin teos. 

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Aloinkin pohtimaan, että viimeisen parin kuukauden aikana tuntemani suunnaton väsymys on saattanutkin olla vain hyvän kirjan puutteesta johtuvaa ahdistusta tai sitten ei. Mutta hyvä kirja saa paremmalle mielelle ja työn murheetkin unohtuvat. 

Carlos Ruiz Zafón: The Angel's game (äänikirja)

Olen niin koukussa englanninkielisiin äänikirjoihin, toisaalta suomeksi ei oikein tunnu löytyvän mitään kiinnostavaa, ainakaan ilman varauksia. Kirjaston englanninkielisten äänikirjojen kokoelma ei ole mikään massiivinen, mutta sitäkin laadukkaampi.

Zafónin Tuulen varjo on kirjahyllyssäni ja olen sitä kerran aloittanutkin, mutta en päässyt sisään kirjaan. Angel's gamekin olisi saattanut jäädä lukematta, jollen olisi sitä pakkokuunnellut ensin väkisin parin ensimmäisen cd:n verran. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi kirjasta pitänyt, mutta jotenkin se ei täysin ole minun kirjani kuitenkaan.

Angel's game kertoo David Martinista, kirjailijasta, jolle tarjotaan mahdollisuus kirjoittaa kirja suuresta rahasta. Mystinen kustantaja Andreas Corelli pelastaa Davidin hengen ja maksaa hänelle runsain mitoin kirjasta, joka on uskonnon perusta. Samalla David sotkeutuu salaisuuksien vyyhtiin vieraillessaan kirjojen hautausmaalla ja tuodessaan sieltä samankaltaisen kirjan kuin mitä itse kirjoittaa. Kuka oli kirjan kirjoittanut DM? Mitä yhteyttä on Davidin talolla ja salaperäisellä DM:llä? Kuka on Andreas Corelli? Samalla David rakastuu ja menettää. Kirjassa on niin monia tasoja, että juonen selittäminenkin yksinkertaisesti on vaikeaa. Tasot ja useat henkilöt tekivät kirjasta ajoittain vaikean seurata, toisaalta tasojen yhteys toisiinsa ja yliluonnollisen olemassaolo tekivät kirjasta mielenkiintoisen.

Pidin kirjasta ja ehkä tartun Tuulen varjoonkin, jota on kehuttu enemmän kuin tätä teosta. Barcelona on miulle vieras kaupunki, mutta sieluni silmin pystyin eläytymään kaupunkiin 1900-luvun alussa. Maaginen realismi on myös ollut unholassa lukemisestani viime aikoina ja tämä toi mukavan tuulahdukseen magiikkaa myös omaan elämääni. 

Taidan kuitenkin äänikirjojen osalta palata takaisin klassikoihin, jollei hetken päästä alkavalla kirjastoreissulla eksy muiden kimppuun.

Evelyn Waugh: Brideshead revisited (äänikirja)

Jälleen dramatisoitu teos. Tällä kertaa kirja vei minut 1930-luvulle Englantiin. Kyseessä on kenties Waughin klassikkoteos. Olen tästä tehtyä elokuvaa katsonut ainakin jonkin aikaa, tosin en tainnut sen hienoutta tuolloin tajuta, vaikka pääosassa onkin ihanainen Matthew Goode. 

Kirja sijoittuu sotien väliseen Britanniaan. Charles Ryder on agnostikko, joka tapaa Sebastian Ryderin. Miesten välinen ystävyys on syvää ja saa ehkä hieman homoseksuaalisia piirteitä. Charles tutustuu Sebastianin syvästi katoliseen perheeseen, jonka uskonnollisuus sotkee ihmisten elämät. Koin kirjan olevan aivan loppua lukuun ottamatta hyvin uskonnolliskielteinen, mutta lopussa kaikki jotenkin kuitenkin kääntyy päälaelleen. Charles ihastuu, kenties jo rakastuukin Juliaan Sebastianin sisareen, mutta suhde ei tässä vaiheessa vielä etene mihinkään. Uskonnollisuus tuhoaa Sebastianin, se on jo tuhonnut lady Marchmaidin ja lordin avioliiton. Mitä kaikkea se tuhoaakaan...

Kirjan luettuani selvitin, että Waugh itse asiassa oli kääntynyt katoliseksi ja tässä valossa jotenkin hämmentää kirjan kielteinen kuva uskonnosta. Siitä kuinka se kahlitsee ja tuomitsee ja hallitsee elämää. Tässä on viitattu nimenomaan roomalaiskatolisuuteen, joka Englannissa ei ole mitenkään valtauskonto. 

Ajankuva on jälleen herkullinen. 30-luku näkyi ja tuntui kaikessa. Sodan lähestyminen, itse sota myös.

Pidin kirjasta, vaikka en tainnut sitä täysin ymmärtääkään. Tai ymmärsin kaiketi omalla tavallani. Voiko kirjaa edes suoraan ymmärtää väärin, jokainen tehnee omat päätelmänsä oman taustansa kautta.

Fyysinen lukeminen on taas niin surkeassa jamassa. Yhtään koukuttavaa kirjaa en ole aloittanut, joten jo aloitetut etenevät hitaasti, mutta toivottavasti varmasti.

M. M. Kaye: Far pavilions (äänikirja)

Enpäs huomannut tätä lainatessani kulmassa olevaa tekstiä "full-cast dramatisation", mutta eipäs hätää, sillä tämä pieni teksti teki kuunteluelämyksestä aivan huikean. Kävin tässä siis työmatkalla Intiassa, piipahdin Englannissa ja olin myös Afganistanissa. Äänet toivat melkein tuoksut sieraimiini. Aivan loistavasti dramatisoitu. Lukijana toimi nainen intialaisella aksentilla, jolla puhuivat myös kaikki intialaisia esittävät. Jo pelkästään tämä vei matkalle kauas pois. Ja nyt ei siis vielä puhuta edes kirjan sisällöstä.

M.M. Kaye eli itse osan elämästään Intiassa ja näistä kokemuksista kumpuaa autenttisuuden tunne. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun Intiaan, jossa intialaisten ja brittiläisten välillä kipinöi. Kirjan päähenkilö Ashok/Ashton syntyy englantilaiselle pariskunnalle, jotka molemmat kuolevat ja näin intialainen Sita tulee hänen sijaisäidikseen. Nuori Ashok pakenee äitinsä kanssa levottomuuksia ja ajautuu palatsiin tulevan ruhtinaan palvelijaksi. Murhat ovat arkipäivää ruhtinaiden perheissä ja niinpä Ashok joutuu keskelle salaliittoja ja kähmintää. Ashok ystävystyy maharadzan tyttären kanssa, joka on samalla tavoin ulkopuolinen kuin Ashokin. Ashok joutuu lähtemään äitinsä kanssa pakoon henkensä kaupalla ja kuollessaan äiti kertoo hänen olevan englantilainen ja pyytää Ashokia lähtemään kaltaistensa luo. 

Ashok/Ashton kouluttautuu Englannissa, mutta palaa takaisin Intiaan armeijan palvelukseen. Hän on rohkea ja rehti ja saa ystäviä, mutta myös vihollisia. Hän tapaa uudestaan maharadzan tyttären Anjulin ja heidän ystävyytensä muuttuu rakkaudeksi, mutta kuinkas ollakaan Anjuli on luvattu naimisiin toisen ruhtinaan kanssa. Sydämet särkyvät. Kohtalo tuo heidät kuitenkin taas yhteen vain sodan erottaakseen heidät uudelleen.

Aivan ihana tarina, aivan ihanaa kerrontaa, siis yksinkertaisesti vain aivan ihana. Muistan nähneeni kirjasta 1980-luvulla tehdyn minisarjan ja pitäneeni siitäkin. Kirja oli kuitenkin huimaava kokemus, osin toki johtuen tuosta dramatisoinnista, mutta uskon, että huonosta kirjasta ei saa hyvää minkäänlaisella dramatisoinnillakaan.

Itse kirjailija M.M. Kaye on myös mielenkiintoinen persoona. Hän asui Intiassa lapsuutensa ja osan aikuiselämäänsä miehensä armeijatyön puolesta. Myöhemmin he matkustivat työn vuoksi ympäri maailmaa. Hän on kirjoittanut Intiaan sijoittuvien kirjojen lisäksi kirjoja, jotka sijoittuvat myös muihin maihin, joissa hän eli. Hänen elämänsä edustaa tavallaan mennyttä siirtomaa-aikaa. Pitänee tsekata myös muita teoksia.

On ahdistavaa, kuinka työt rasittavat tällä hetkellä psyykettä niin paljon, että kotona ei yksinkertaisesti jaksa lukea sivuakaan. Onneksi on näitä äänikirjoja, pääsee hetkeksi Intian basaareihin.

Osallistun tällä myös Aikamatka-haasteeseen.

Tuomas Kyrö: Urheilukirja (äänikirja)

Äänikirjoja epätoivoisesti metsästäessäni olen kuunnellut Kyröltä molemmat Mielensäpahoittajat ja kyllä kuunnellut mielelläni, mutta en hullaantunut. Yritin kuunnella myös yhtä, nyt jo unohtunutta Kyröä, mutta se ei säväyttänyt lainkaan. Mies itse taas (tv:stä tuttuna) säväyttää ja hänen juttunsa ovat juuri sellaisia, joista pidän. Kuitenkaan samaa en ole täysin löytänyt kirjoista, ennen tätä. Myös urheilu on ollut aina lähellä sydäntäni, nimenomaan penkkiurheilu ja tämä teos lämmitti penkkiä yhtä hyvin kuin takapuoleni talviolympialaisten aikaan.

Kyrö kuuluu samaan ikäpolveen kuin itsekin, siksi kirja vilahteli tuttuja nimiä. Tuli sellaisia flashbackejä, että juu, muistanhan minäkin Reijo Ståhlbergin työnnöt ja Neuvostoliiton ylivoiman jääkiekossa. Kyrö pohtii kirjassaan sekä omaa, mutta myös koko ikäpolvensa suhdetta urheiluun ja urheilijatähtiin, mutta myös urheilupaikkoihin ja fanitukseen. Monelle asialle pystyin nyökyttämään hyväksyvästi päätäni, mutta joissakin seikoissa olen eri mieltä. Esimerkiksi siinä, että kyllä Suomesta löytyy vielä jäähalli, jossa pelataan sm-tasolla, mutta jossa on kylmä ja jossa ihmiset huutavat ja elävät peliä. Tervetuloa vain Porin Isomäkeen aistimaan, miltä jääkiekkopelin pitää oikeasti tuntua. Itse olen kiertänyt kahta poikkeusta lukuunottamatta kaikki sm-liigahallit ja ilman patalasejakin voin sanoa, että tässä Pori on paras. 

Mutta takaisin kirjaan. Kirja valittiin vuonna 2011 vuoden urheilukirjaksi ja hyvähän tämä onkin. Itse olen kahlannut muutamia urheilijoiden (jääkiekkoilijoiden) elämänkertoja, seurojen (jääkiekko) historiikkeja ja tietenkin kausikirjoja (jääkiekko) ja pidin tästä yhtä lailla kuin jo klassikoksi muodustuneesta Porin Ässien historiikista Pitkä laukaus. Pystyin aistimaan urheilukenttien tuoksun, ymmärtämään, mitä Kyrö puhui pohtiessaan urheilijoiden suorituksia, paineita, ilmeettömyyttä ja sitkeyttä. Oikeastaan tämä kirja pitäisi lukea juuri ennen isoja kisoja, tällä pääsisi juuri oikeaan fiilikseen.

Kirjan luki Antti L J Pääkkönen (Paavo Pesusieni) ja ihan kohtalaisesti lukikin. Hieman häiritsivät nautintoa hänen muutamia sekunteja pitkiksi venyvät taukonsa, mutta muutoin ilmaisu oli hyvää.

Tällä pääsen myös viimein osallistumaan Kansankynttiläin kokoontumisajoihinkin ja olen enää yhden kirjan päästä tavoitteestani.

Tuomas Vimma: Ruutukymppi

En ole vähään aikaan lukenut painettua kirjaa kovinkaan pitkään, vaikka useita teoksia on tälläkin hetkellä kesken. Ensin särkivät silmät ja nyt, kun sain uudet lasit, iski suunnaton väsymys, joka ei vieläkään ole täysin hellittänyt. Lukemattomien pino kasvaa päivä päivältä, kun kirjaston varaukset saapuvat ja postiluukustakin kolahtelee uusia teoksia. Vimman uusin kuuluu kirjastokategoriaan.

Pidin Raksasta paljon yllättäen näin myös itseni. Hieman epäluuloisena kuitenkin tartuin jatko-osaan, pysyisikö mielenkiinto, saako Samin ja Danikan suhteesta enää uutta irti. Kyllä saa, vaikka pääosassa onkin rakentaminen tai remontointi ja se on ihan ok, enemmänkin kuin ok. Omassa kodissa remontit ovat jokapäiväisiä, toinen alkaa, kun toinen loppuu ja uusia suunnitellaan koko ajan. Onneksi mies on ammattimies myös tällä saralla. Isäni perintönä olen myös lapsuudessani viettänyt päiviä remonttikohteissa, joten väitän tietäväni jotain, mistä Vimma kirjoittaa. Ehkä juuri siksi vesieristysten tarpeellisuus saa mielessäni samat mittasuhteet kuin Samilla kirjassa.

Raksasta poiketen luin siis tämän teoksen painettuna tai oikeastaan lukemisesta ei nyt voi puhua, sillä hotkaisin kirjan tänään, lähes yhdeltä istumalta. Tuo ihana fiilis palasi siis jälleen, fiilis, jota mikään ei oikeastaan voita. Hyvä kirja, pakonomainen tarve lukea eteenpäin. En ehkä olisi uskonut tämän tapahtuvan juuri tämän kirjan kanssa, mutta niin kävi, yllätys.

Danika alkaa kirjassa heilastella hollantilaisen arkkitehdin kanssa ja tästä Sami ei pidä lainkaan. Sami ajautuu tosi-tv:n remonttiohjelmaan, jossa kaikke ei mene ihan nappiin. Raadollinen tv-maailma ei sovi yhteen rakennusmääräysten ja vedeneristeiden kanssa. Kirjan parasta antia on Samin tunnollisuuden aiheuttama ristiriita nykyajan kertakäyttöviihteen rinnalla. Ei jää epäselväksi, kumpi on eettisempää ja kestävämpää.

Nyt vasta tajusin myös, että tämähän on trilogia. Juuri kun olin päättänyt, että en hairahdu enää yhteenkään trilogiaan olin jo siellä sisällä. Aivan varmasti tämä trilogia tullaan lukemaan loppuun ja taidan myös hankkia tämän toisen osan Raksan viereen omaan hyllyyni, vaikka nyt siis luinkin kirjaston version. Samalla varaukseen ainakin jossain vaiheessa menevät Vimman Helsinki-trilogian kirjat.

Ainut negatiivinen asia kirjassa, jos sitä voi sellaiseksi sanoa, sillä se on yhtä tärkeä osa Vimman kirjoja kuin ovat laadukkaat työkalut työmaata, on se, että en ihan ymmärtänyt kaikkea. Porin murre on kaukana stadin ilmaisuista, joten muutamat sanat ovat täyttä hepreaa.

Sain jumin poikki, vielä, kun saisi väsyn pois, niin lukupinokin ohenisi tai sitten se on toiveajattelua, sillä lukupino ei koskaan ohene, se vain lisääntyy toisesta päästä.

Mika Lietzen: Elegia - yksinäytöksinen uninäytelmä

Vaihteeksi sarjakuvaa. Kirjastossa tänään astelin sarjakuvahyllyn viereen, ojensin käteni ja otin ensimmäisen kirjan, joka tuli eteen. Näin valituksi sarjakuvaksi tuli Mika Lietzenin Elegia. En pettynyt, olen jopa melko vaikuttunut. 

Lietzenin piirrokset ovat minimalistisia, suoraviivaisia, mutta kuitenkin vaikuttavia, hyvin mielenkiintoisia siis. Tarina Elegiassa on jotenkin huumaava. Nainen ja mies, kuuntelemista ja sen puutetta. Naisen ja miehen erot, toisaalta samankaltaisuudet. Elämä ja sen elämättömyys. Nämä ovat tunteita, joita kirja herätti. Uskon, että luen teoksen vielä toistamiseen, sillä tuntuu, että en nähnyt kaikkea, en kuunnellut kuitenkaan riittävästi.

Teos on samalla näytelmä, joka on piirretty. Kirjan loppuosassa on näytelmän vuorosanat suomeksi ja englanniksi sekä ohjeet (näillekin lienee oma käsite) liikkumiseen ja valaistukseen yms. Näytelmänä se myös esittäytyy kuvien kautta. Hämmennyn aina lukiessani sarjakuvia kuinka muutamalla viivalla saa niin paljon aikaa. Itse en viivoilla saa aikaan mitään kaunista tai tunnepitoista.

Hauskana yksityiskohtana on, että eksyttyäni Lietzenin kotisivuille  löysin maininnan hänen uudesta teoksestaan Gipi - merkintöjä sotatarinaa varten. Tämän taas näin kirjaston uutuushyllyssä ja melkein, melkein tartuin siihen. Kohtalo siis auttoi minua ojentamaan käden sarjakuvahyllyn edessä juuri tähän teokseen. Uskoisin, että myös Gipi ajautuu jossain vaiheessa lukupinooni.

Osallistun tällä sarjis-haasteeseen myös.

E.M. Forster: A room with a view (äänikirja)

Saahan sitä rakastua yhä uudelleen. Tästä kirjasta tehty elokuva on yksi suurista suosikeistani ja harvoja elokuvia, jotka osaan lähes ulkoa. Olen lukenut kirjan joskus suomeksi, mutta tämä englanninkielinen versio vei kaikesta tuttuudesta huolimatta täysin sydämeni jälleen.

Kirja on ilmestynyt 1908 ja se kertoo edwardiaanisen ajan Englannista. Lucy Honeychurch on matkustanut Firenzeen serkkunsa Charlotten kanssa. Pensionaatissa he saavat huoneen ilman näköalaa ja tästä alkaa tapahtumaketju. Pensionaatissa on myös isä-poika Emerson, jotka vaihtavat huoneita naisten kanssa. Vanhempi Emerson on filosofinen mies, joka on kasvattanut poikansa vastoin sen ajan ihanteita, näin heitä pidetään outoina ja epäsopivina tuttavina. Lucy ja George Emerson kuitenkin ajautuvat Firenzessä tapahtumien myllerryksiin, jotka ravisuttavat heidän elämäänsä. 

Kirjan toisessa osassa ollaan jälleen Englannissa. Lucy on kihloissa äärettömän ärsyttävän Cecil Vysen kanssa. Lucy on hukassa oman itsensä kanssa, kun törmää jälleen Georgeen. Ketä hän rakastaakaan? Ketä hänen tulee miellyttää? Onko hänellä oikeus olla oman elämänsä seppä? Mikä on naisen rooli maailmassa? Kuinka tulee käyttäytyä? Kirja kertoo kuitenkin pohjimmiltaan kasvamisesta, oman itsensä hyväksymisestä ja yhteiskunnan normien hylkäämisestä. Jokainen meistä on vastuussa omasta onnellisuudestamme. Näin itse tulkitsin kirjan tällä kertaa. 

Kirja on selkeästi tunnistettavissa elokuvasta. Pois on jätetty joitakin filosofisluonteisia keskusteluja, jotka eivät tavallaan vie tarinaa eteenpäin, joten erittäin hyvin myös elokuva noudattaa teosta. Teos itsessään on aivan valloittava, jos et ole vielä lukenut, suosittelen ehdottomasti. Se on sekä kaunis rakkaustarina, mutta myös hieno ajankuvaus ajasta, jolloin naiset eivät vielä olleet vapautettuja viktoriaanisen ajan kahleista.

Tällä kertaa äänikirjan lukijana toimi nainen Joanna David, joka ei ehkä lukenut kirjaa samalla antaumuksella ja eläytymisellä kuin muissa suosikeissani, mutta erinomaisesti kuitenkin.

Evelyn Waugh: Decline and fall (äänikirja)

Olen surkutellut äänikirjojen vähyyttä, siis suomenkielisten. Tuntuu kuin olisin jo lukenut kaikki kiinnostavat ja uusia ei tule samalla syötöllä kuin ehdin kuunnella. Aiemminkin kuuntelin englanniksi pari kirjaa ja siitähän on hyvä jatkaa. Tämän kirjan valitsin mukaani täysin sattumalta, kuuntelun aikana selvitin taustoja sen verran, että kirjaa ei ole suomennettu ja kirjailija on oikeasti mies, mikä oli hienoinen yllätys.

Kyseessä on Waughin ensimmäinen julkaistu teos 1920-luvulta. Se on satiirinen aikakausikuvaus luokkayhteiskunnasta ja aivan loistavaa kuunneltavaa. Jos olen kehunut Lars Svedbergin lukemista, niin tämän kirjan lukijaa Michael Maloneyta paljon jo tämän yhden teoksen vuoksi. Hän taitaa murteet ja vivahteet huikean hienosti.

Kirjan keskushahmona on Paul Pennyfeather, joka saa potkut Oxfordista siveettömän käytöksen vuoksi ja ajautuu eriskummalliseen kouluun koulumestariksi. Hänet laitetaan opettamaan aineita, joita ei osaa, kuten urkujen soittoa ja saksaa. Koulun muut opettajat ovat vähintään yhtä oudossa tilanteessa. Prendergast on luopunut uskostaan, Grimes on humalassa koko ajan, mutta oudoin lienee timantteihin pukeutuva hovimestari, jonka menneisyydestä liikkuu villejä tarinoita.

Paul kuitenkin sopeutuu joukkoon. Hän tapaa eräänä epäonnisena päivänä oppilaansa äidin, jonka lumoihin joutuu ja sekaantuu samalla valkoiseen orjakauppaan. Tutut opettajat putkahtavat mitä yllättävimmissä paikoissa. Paul joutuu ongelmiin, mutta kaikkeen on ratkaisu.

Nautin aivan suunnattomasti tästä kirjasta. Se sai minut nauramaan ja hyvälle tuulelle joka aamu. Innostuin englannikielisistä äänikirjoista sen verran, että tyhjensin kirjaston hyllyä vielä toisen Waughin ja parin E.M. Fosterin verran. Kieliongelma unohtuu melko pian ja kohta ei huomaakaan kuuntelevansa englanniksi. 

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Kauan odotettu Maria Kallio -kirja. Aina jännittää, kun odottaa jotain kauan ja aika kultaa muistot edellisistä osista. Odotukset ovat liian korkealla. Olisi niin hienoa sanoa, että tämä täytti kaikki odotukseni, mutta valitettavasti se täytti ne vain osittain.

Maria on kesäleskenä kaupungissa, kun Antti on purjehtimassa lasten kanssa Euroopassa. Merestä löytyy kaksi ruumista ja tämä käynnistää murhatutkimukset, joihin sekaantuu myös Mikke Sjöberg ensimmäisistä Maria Kallio -kirjoista. Maria ihastui Mikkeen aikoinaan, ihastus oli molemminpuolista ja on kestänyt aikaa. Murhatuilla on linkit Tannerin jääkiekkoilijaperheeseen. Onko taustalla rahanpesua, huumekauppoja vai jotain ihan muuta.

Hyvä juttu kirjassa oli, että siinä mainittiin Vellu Ketola (porilainen ikoni), siihen ne hyvät jutut melkein jäivätkin. En jotenkin tunnistanut enää Mariaa. En pitänyt Mikke Sjöbergista aiemmin, enkä pidä hänestä vieläkään, enkä voi ymmärtää Marian kiintymystä. Juoni ei ollut kummoinen ja loppua kohden ei tullut mitään suurta nousua, vaikka tavallaan kaikki selviääkin melko rysäyksellä. En jotenkin edes tajunnut ennen loppua, kuka oli syyllinen mihin, mutta toisaalta valitettavasti en oikein ollut kauhean kiinnostunut tai pohtinut sitä.

On aina harmittavaa lukea kirjaa, johon ei vain saa luotua suhdetta. Lukea vain lukemisen vuoksi. Sen verran loppuratkaisu kuitenkin kiinnosti, että luin kirjan loppuun. Varmasti luen tulevaisuudessa toivottavasti kuitenkin ilmestyviä teoksia, mutta ehkä en enää laita niitä heti varaukseen. Vähän tällainen fiilis :(

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (äänikirja)

Äänikirjavalikoimat ovat sen verran suppeita, että on pakko loikata useinkin mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta saa lisää kuunteltavaa. Suoraan sanoen, tuskin olisin tarttunut tähänkään teokseen ilman työmatkojani. Tähän olisi hieno lisätä, että onneksi tartuin ja elämäni muuttui, mutta ei sentään. Olihan teos ihan mukava ja muutamat hörähdyksetkin saatoin päästää, mutta eipä juuri muuta.

Nyt otan kuitenkin heti sen verran takapakkia edellisestä lauseesta, että on myönnettävä, että Hotakainen osaa kuvata suomalaisen miehen sielunelämää kiinnostavasti. Matti Virtanen päähenkilö ei ole "tavallinen hullu, vaan perheensä takaisin haluava mies". Kirja kuvaa humoristisesti sitä, kun pakkomielle saa vallan. Tässä tapauksessa Matin pakkomielle kohdistuu vanhoihin rintamamiestaloihin, jollaisen hankkimalla hän olettaa saavansa perheensä takaisin. Yksi lyönti on se, mistä kaikki alkaa. 

Matti pitää itseään kotirintamamiehenä (tämä on hienosti kehitelty). Hän lyö kerran vaimoaan ja tämä lähtee tyttären Sinin kanssa pois. Matti saa päähänsä, että hankkimalla talon, jonka Helena (vaimo) on aina halunnut, hän saa myös heidät takaisin. Matin päähän ei tämän jälkeen mahdu kuin talon hankinta. Hän tekee kaikkensa ja tässä kirjassa kaikkensa on myös kaikkensa päämäärän saavuttamiseksi. 

Sivujuonteena kirjassa ovat Matin naapurit, jotka vihaavat tupakoitsijoita ja pyrkivät saamaan Matin ulos asunnostaan. On kiinteistövälittäjä, joka joutuu Matin intohimon tielle, löytyy sotaveteraani ja poliisi. Kirja on jaettu eri kertojien osiin, pääosassa kuitenkin Matti.

Teos on hyvin kirjoitettu, hauska, mutta en lähde tätä kuitenkaan hehkuttamaan. Genre ei ole vain minun heiniäni, mutta ymmärrän kyllä, miksi tästä niin paljon pidetään. Eniten kirjassa häiritsivät erilaiset epäloogisuudet etenkin vuosilukujen suhteen. 

Tämä lienee toinen Finlandia-palkinnon saanut kirja, jonka olen nyt lukenut ja täytyy myöntää, että Johanna Sinisalo vie voiton 100-0.

Lukijana on Veikko Honkanen ja hän nousee varmasti yhdeksi lukijasuosikeistani, erinomaista työtä, hienovaraista eläytymistä.

Karo Hämäläinen: Kolmikulma (äänikirja)

Ei kirjaa saa näin lopettaa. Tämä oli ensimmäinen reaktio, kun viimeinen cd oli loppu ja olin juuri kuullut sanat "tähän päättyy Karo Hämäläisen teos Kolmikulma". Sitten mietin hetken ja päädyin siihen, että juuri näin tämän kirjan pitikin päättyä.

Kirja kertoo eurokriisistä. Se kertoo rahoitusmarkkinoista, kertoo eräästä neuvottelusta, kertoo siitä, kun kaikki menee pieleen, kertoo onnistumisesta. Kirja on jaettu kolmen päähenkilön kesken. Ilari Rautavaara on amerikkalaisen rahastoyhtiön palveluksessa. Hän on ehkä vastenmielisin päähenkilö pitkään aikaan; itsekäs, itsevarma ärsyttävyyteen saakka, opportunisti ja kaikkea muutakin, jonka toki tunnistan muutamista rahoitusalan tutuistani. 

Irene Adler, jos se on hänen oikea nimensä, on yksinäinen, mutta tappavan tehokas. Hän järjestää kidnappauksia. Hän on pinnalta kylmä, mutta sisältä ainakin osittain lämmin. Hän on kuitenkin myös itsekäs ja ahne, mutta ei lähelläkään Ilari Rautavaaraa. Häntä kohtaan tunsin jopa sympatiaa.

Conrado Iliades on Hellenian päämies, kidnappauksen kohde. Ajoittain rakastettava, mutta kuitenkin pohjimmiltaan samaa sakkia edellisten kanssa. 

Kun lähtökohta on, että oikeastaan kukaan kirjan henkilöistä ei ole ihana tai sellainen, jonka haluaisit tuntea, voiko kirjaan samaistua, tuntea sympatiaa, kyllä voi. Tapahtumat veivät mukanaan ja jos ei muuta, niin toivoin Ilari Rautavaaran epäonnistuvan. Lisäksi melkein minkä tahansa kirjan tekee paremmaksi viittaus Porin Ässiin, sille ei vain voi mitään.

Kirja pyörii osittain samojen asioiden ympärillä kuin Erottajakin ja Rotta Oraspää vilahtaakin juhlissa. Tässä on kuitenkin hypätty askel ylemmälle tasolle pois sijoitusrahastoista, valtion bondeihin ja johdannaismarkkinoihin. En voi sanoa täysin ymmärtäväni johdannaismarkkinoita tai ainakaan hedge-rahastoja, vaikka kauppatieteellisen tutkinnon omaankin, mutta jotenkin kaikki kauhut rahoituksen luennoilta jälleen muistuivat mieleen. Samalla se ihmisten suunnaton ahneus ja valmius pelata suurilla summilla rahaa.

Kirjasta pidin kuitenkin, jopa aika paljon. Se on jännäri, jossa taustalla on raha ja politiikka. Pidän Hämäläisen tavasta kuljettaa tarinaa siten, että näkökulma vaihtuu, kuin elokuvassa. 

Fyysinen lukeminen on tällä hetkellä jotenkin hyytynyt. Syynä osittain neuloosi ja osittain silmälasien tehottomuus ja silmien särky sekä suunnaton väsymys. Tänään korjautunee osittain keskimmäinen.

Chelsea Cain: Let me go

Olen niin koukuttunut ja ollut alusta asti Chelsea Cainin Archie Sheridan ja Gretchen Lowell -kirjoihin. Suomennoksia on tehty käsittääkseni kolmesta ensimmäisestä, tämä on jo kuudes kirja sarjasta, jossa seurataan poliisi Archie Sheridanin ja sarjamurhaaja (Beauty killer) Gretchen Lowellin tarinaa. Näistä Archie on tarinan keskiössä, Gretchen on esiintynyt ensimmäisten kirjojen jälkeen taustalla häälyvänä petona, joka iskee aina ajoittain. Suurta roolia ovat sarjassa saaneet myös toimittaja Susan, joka rakastaa Archieta, mutta jota Archie ei uskalla rakastaa sekä Archien kollega Henry.

Tällä kertaa kuollut ruumis löytyy Susanin poikaystävän isän suurien bileiden jälkeen tai sanotaan, että ensimmäinen ruumis. Murhaaja ei kuitenkaan ole Gretchen, vaikka hänkin on bileissä ollut. Liikkeellä on toinen sarjamurhaaja. Archie ja Susan joutuvat katsomaan kuolemaa silmiin, eikä kuolema ole tällä kertaa ainoastaan Gretchen.

Ai, että minä sitten pidän näistä kirjoista. Archie on vain yksinkertaisesti ihana kaikessa tuskassaan ja rakkaudessaan. Myös muut henkilöt ovat uskottavia ja rakastettavia, jopa Gretchen. Tarina kehittyy huomattavasti tässä kirjassa ja jatkoa jää odottamaan vesikielellä.

Tällä kertaa on pakko jälleen pohtia kirjojen suomennoksia tai niiden puutetta. Suuri osa lukijoista ei kuitenkaan omaa riittävää englanninkielen taitoa tai halua lukea englanniksi. Tämän kirjasarjan kolme ensimmäistä kirjaa on siis suomennettu, en tiedä niiden suosiosta, mutta itse ainakin koukutuin jo niiden aikana ja olinkin hämmentynyt, kun tajusin, että sarjaa on kirjoitettu enemmänkin. J.R. Robbin kirjojen suomentaminenhan myös keskeytettiin, mutta yleisön toivosta olen ymmärtänyt jatkettavan. Ymmärrän, että kaikkea ei voi suomentaa, mutta hirvittävästi sontaakin suomennetaan, miksi ei siis populaarikirjallisuutta enemmän.

Itse kuitenkin jatkan sarjan lukemista englanniksi ja nautin suuresti, harmi, että kaikki eivät pääse siitä nauttimaan.

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (äänikirja)

Vähän erilainen Christie. Rikosta ei ole ratkomassa Poirot tai neiti Marple, vaan papin poika Bobby ja aatelisneito Frankie. 

Kaikki alkaa, kun Bobby on pelaamassa golfia ja löytää jyrkänteen pohjalta henkitoreissa olevan miehen. Onko kyseessä harha-askel vai työnnettiinkö mies alas? Bobbyn valvoessa kuolevan miehen vieressä tämä sanoo lauseen "miksi he eivät pyytäneet Evansia?". Tämä lause käynnistää tapahtumien ketjun, jossa sekä Bobbyn että Frankien henki johtuu uhatuksi. Kirjan englanninkielinen nimi on juuri tuo. Vielä, kun kuolleen miehen taskusta löytynyt valokuva kauniista naisesta on vaihdettu vähemmän kauniiseen, niin soppa on sekaisin.

Tämä oli aivan ihana kirja. Muistan joskus nähneeni kirjasta tehdyn tv-elokuvan, mutta olin kyllä täysin hakoteillä murhaajan suhteen. Sekin oli hieno fiilis, sillä ennalta-arvattavuus on niin tylsää dekkareissa. 

Christielle tyypilliseen tapaan henkilöhahmot olivat rakastettavia ja todellisen oloisia. Tähän oli saatu ympättyä hieman romanssiakin, mutta ei siten, että se olisi mitenkään "häirinnyt" itse rikoksen selvittämistä. 

Lukijana, ah, ihan Lars. Kävin scouttaamassa kirjaston Christie-varaston äänikirjojen osalta ja kuuntelemista riittää vielä pitkäksi aikaa. Nyt tosin seuraava ääniteos on jotain ihan muuta.

Arki on siis alkanut ja työmatkat jatkuneet. Äänikirjojen osalta toivoisin, että niitä olisi kirjastossa enemmän. Jotenkin laimeat nuo valikoimat.

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Pois tällaiset koukuttavat yli 500 sivuiset kirjat. Luin eilen liian myöhään, pääsin vain sivulle 340. Tänään maltoin tuskin odottaa, että pääsin töistä kotiin. Kaikki tämä kirjan vuoksi, joka ei loppujen lopuksi edes ollut mikään kovinkaan kummoinen, mutta hyvänen aika kuinka koukuttava.

Violetin kaappaa Lontoosta vampyyri Kaspar, joka on vampyyrikuninkaallinen. Violetista tulee vampyyrien panttivanki. Kirja sisältää muutamia melko rankkoja melkein raiskauskuvauksia, mikä hämmentää, kun tietää kirjoittajan olleen 14 vuotias kirjan alvoittaessaan ja nytkin vielä alle 20. Sinänsä teos ei ole seksuaalinen. Vampyyrit kuvataan melko stereotypisesti aina romanialaisia sukujuuria myöten. Siinä kirja ei tuo mitään uutta genreen. Myös kirjan inspiraatio Romeo ja Julia on esillä jopa ärsyttävän alleviivatusti, taas hyvin tuttua vastaavista teoksista. Omanlaistaan kirjassa on maailma, joka paljastuu hyvinkin hitaasti kirjan edetessä ja jää loppujen lopuksi vielä hyvin hämäräksi. 

Kirjan kieli oli palkoin harvinaisen ärsyttävää, etenkin kun Kaspar kutsui Violetia "typyksi". Kuka käyttää sellaista kieltä??? Onko kyse huonosta suomennoksesta vai onko alkuperäisessä myös yhtä ärsyttävä kielikuva, se jää minulle vielä hämäräksi. 

On kuitenkin vaikea uskoa, että kirjailija on näinkin nuori osittain pervojen kohtausten vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että kirja on kaikista stereotypioistaan huolimatta hyvin omalaatuinen. Itse en ainakaan ole vastaavankaltaista lukenut.

Kirjalle on jo tekeillä jatko-osa, sitä en tiedä ryntäänkö kirjastoon sitä varaamaan. Ehkä, jos tapaamme hyllyllä, saatan siepata mukaani. 

Ihanaa oli kuitenkin, että olin koukussa. Ei ole ihanampaa fiilistä kuin koukuttua täysin johonkin kirjaan. 

Nicola Cornick: Sydäntenmurskaaja

Susanna rakastui 17-vuotiaana, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Nyt hän saapuu Lontoon seurapiireihin toisella nimellä. Hänen tehtävänsä on erottaa epäsuotuisaksi ennustettu kihlajaispari toisistaan. Hän törmää ei-niin-entiseen mieheensä Devliniin, joka ei tiedä, miksi Susanna on hylännyt hänet 9 vuotta sitten. Heidän vetovoimansa toisiaan kohtaan ei anna kuitenkaan periksi.

Kyseessä on Cornickin sarja, vaikka kirjat ovatkin täysin itsenäisiä teoksia. Yhdistävänä tekijänä on kirjoissa ajalleen epänormaali ammatti tai elämä. Pidin kirjasta, kuten muistakin Cornickin kirjoista. Pidin tästä jopa niin paljon, että luin kirjan loppuun eilen yömyöhään, vaikka tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Kyllä väsyttää.

Cornickin kirjoissa on myös seksiä, joka on sellaista keskirivoa. Se ei ole Cartlandmaista suuteloa ja hänen miehuutensa sykkimistä, mutta myöskään joillekin kirjoille tyypillistä rivoa, raakaa ja hyvin yksityiskohtaisesti kuvattua seksiä. Sanoisin, että seksi on kirjoitettu historiallisille romaaneille hyvin tyypillisellä tavalla. Sopivaa, jotta kirjaa jaksaa lukea eteenpäin.

Osallistun tällä aikamatka-haasteeseen.

Jessica Clare: Ice games

Jatkoa tosi-tv -kirjoille. Aivan älyttömän koukuttavaa. Tällä kertaa kyseessä on vielä Suomessa esittämätön Dancing on ice. Tosin luulen tämän olevan tulossa.

Zara on entinen lapsitähti ja olympialuistelija, joka mokasi aikoinaan. Ty on vapaaottelija, joka on myös mokannut. Nyt nämä kaksi laitetaan pariksi tosi-tv-ohjelmaan. Jäätanssin lomassa tunteet kuumenevat monella tapaa.

Ehkä nyt ei ollut kyseessä aivan niin hyvä teos kuin kaksi aiempaa, mutta yhtä koukuttava teos kuitenkin on. Tällä kertaa ei myöskään itse peli ole pääosassa niin paljon. Seksiä on tarjolla, mutta sekin on hieman vähemmän pinnalla kuin edellisissä. Ei kuitenkaan haittaa, sillä kirja on kuitenkin hyvä.

Tästä maksoin jopa muutaman euron. On jotenkin pelottavan helppoa ostaa Kindlelle kirjoja. Sitä vain haluaa jonkun ja sitten ostaa, ei tarvitse etsiä ja kaivella. Ehkä jotain siinä katoaa siitä ihanasta kirjan metsästyksestä.

Sarja on saamassa jatkoa jälleen, kyllähän näitä tosi-tv-sarjoja löytyy niin paljon, että niistä saa aikaiseksi pitkänkin kirjasarjan.

Jos pidit edellisistä sarjan kirjoista, pidät tästäkin.

Jos vaikka välillä musiikkia

Olin eilen yhden päivän Porisperessä. Lähinnä olin paikalla katsomassa ikilemppariani Suicidal Tendenciesia, jonka olen odottanut näkeväni livenä ehkä noin 25 vuotta. Heidän biisinsä pelastivat monelta teiniangstilta, etenkin biisi How will I laugh tomorrow, when I can't even smile today on ollut ja on yhä yksi tarkimmin osuvista biiseistä pieneen masennuskohtaukseen.

Muutakin kiinnostavaa löytyi, Viikate. Olin toki kuullut biisejä, mutta livenä setti toimi aivan sairaan hyvin. Kauniisti soivat kitarat, hieno laulu, sanoista puhumattakaan. Taisin löytää uuden lempparinin.

Pentti Kurikan Nimipäivät oli myös kiinnostava kokemus. Yhteiskunnallista kannanottoa, joka osuus erittäin oikeaan. Punkasennetta alkukantaisemmillaan. 

Päivä koostui melkoisesti hardcorepunkista ja muusta raskaammasta. Paikallisista bändeistä Jack Rabbit oli aikamiesten bluesvivahteista rockia ja tulihan sieltä välistä Cultin Sweet soul sisterkin.

69 Eyesin olin nähnyt aiemminkin livenä. Se ei yllättänyt, mutta ei kyllä innostanutkaan, jälleenkään, vaikka heidän musiikistaan pidänkin.

Illan päätöksen Michael Monroen jätin muille, sillä olin niin ekstaasissa Suikkareiden näkemisestä, että en halunnut enää minkään pilaavan fiilistä.

Tuija Lehtinen: Viiden tähden tuhkimo

Kääntelin kirjoja käsissäni. Siirsin niitä hyllystä toiseen. Aloitin yhtä, siirryin seuraavaan. Yritin välttää tätä Lehtisen triplateoksen viimeistä, sillä tarkoitus oli lukea jotain aivan muuta, mutta minkä sitä itselleen mahtaa. Sitkeästi kahlaan kuitenkin Lumen tajua läpi, vaikka se ei olekaan vielä kohlahtanut. 

Tämä Lehtinen on kirjoitettu 1990-luvun alussa. Se huokuu osittain tuon ajan arvostuksia, rahaa, rahaa ja rahaa. Satumarja komennetaan sairaan enonsa luokse, jotta tämä voisi hoitaa tulevan perinnön suvun ahneiden käytettäväksi. Enon kotona asuu myös Aija, taloudenhoitaja ja tämän poika Petri, jonka kanssa Satumarjalla tuntuu menevän kaikki ristiin. Kuvassa on myös Timo paikallisen kaupunginjohtajan poika, jonka kanssa Satumarjalla on sutinaa. Kuka onkaan liikkeellä perinnön vuoksi, kuka oikean rakkauden.

Ihan kiva on varmaan oikea termi kuvaamaan teosta. Kivasti romantiikkaa, kivasti hauskojakin tapahtumia, sopivasti draamaa. Luin mielelläni, sai ajatukset hetkeksi muualle huomisesta, jolloin yksi unelmistani täyttyy ja saan nähdä lempibändini livenä näiden kaikkien vuosien jälkeen Welcome to Pori, Suicidal Tendencies. Jännittää niin perhanasti jo nyt.

Lukeminen on vähän tahmeaa, joten pitää lukea sitä, mikä kiinnostaa.

Marja Björk: Poika

Miltä tuntuu olla tyttö, vaikka tuntisi itsensä pojaksi. Minulla oli henkilökohtainen intressi lukea tämä kirja, sillä yksi ystäväni on käymässä läpi sukupuolen vaihdosta tytöstä pojaksi. Olen pohtinut, miltä hänestä on tuntunut vaikka lukiossa, jossa olimme ystäviä. Ehkä tämän kirjan ansiosta ymmärrän häntä hieman paremmin. Kirja perustuu kirjailijan oman pojan kokemuksiin.

Marion eli Makke on aina tietänyt olevansa poika. Hänet kuitenkin yritetään laittaa väkisin tytön muottiin. Hänen äitinsä tuntuu kuitenkin ainakin välillä ymmärtävän asioita, joita Makke käy läpi. Välillä taas äiti tuskissaan pyrkii tekemään Makesta tytön vaikka väkisin. 

Kirja on Maken suulla kirjoitettu kasvutarina, pienestä tytöstä mieheksi. Ajoittain pidin siitä kovasti ja ajoittain en niin paljon. Jotkin asiat tuntuivat jotenkin epäaidoilta. Tosin on pakko mainita, että kirjassa mainittiin makkarakeitto koulun ensimmäisinä päivinä. Kirjaa lukiessani työtoverini, ehkä juuri noin Maken ikäinen mainitsi, että koulun ekoina päivinä on aina makkararuokaa. Se lisäsi kyllä selvästi kirjan uskottavuutta.

Makke kasvaa tyttönä, joka tuntee olevansa poika ja jota monet ystävätkin pitävät poikana. Vaikka hän joutuu taistelemaan, on hänen elämänsä ehkä kuitenkin helpompaa kuin muiden vastaavien tapausten. Hänellä on kuitenkin perhe, joka ei päästä irti. Muutamia muitakin ymmärtäviä aikuisia löytyy. Voi vain kuvitella millaisiin ongelmiin ahdasmielisten ihmisten keskellä vastaavassa tilanteessa voisi joutua. 

Suosittelen kirjaa. Ei se nyt mitään suurta taidetta ole, mutta herättää ajattelemaan meitä ihmisiä ja kuinka moninaisia elämänkohtaloita maailmaan mahtuukaan.

Omalle ystävälleni toivon onnea tulevaisuudelle raavaana miehenä.

Tuija Lehtinen: Mies vailla sydäntä

Hienoista lukumaniaa on ollut tänään tiedossa. Kaikki neulominen on saanut nivelet kolottamaan, joten hyvä välillä pitää siitä taukoa. Toisaalta helteellä on mukava makoilla pihakeinussa varjossa ja lukea päännollauskirjallisuutta. Tämä on samasta Rakasta minua -teoksesta, josta oli myös edellinen postaukseni Kulkurilinnut. Kyseinen teos on myös samoin 1980-luvulla. 

Jane perustaa Anun kanssa fysikaalisen hoitolaitoksen Anun kotikaupunkiin. Kaupungin suuri suku on Ruhtinaan suku, jonka komean sinkkumiehen Kimin kanssa Anu on menossa naimisiin. Perheen pää on kuollut hämärästi noin 10 vuotta sitten ja Janea alkaa juttu kiinnostaa. Myös Kim kiinnostaa, vaikka tarjolla olisi myös luottamustaherättävä Pekka. Sellainen "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" -teos. 

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisestä. Jotain samaa kuin Lehtisen parhaassa teoksessa "Pirunsaaren veljeksissä" tässä oli. Ehkä juuri miljöön osalta. Nyt on jotenkin ähkyinen olo näiden Lehtisten kanssa. Ehkä pitäisi siirtyä muiden keskeneräisten pariin, toisaalta tuossa olisi 18 keskeneräistä neulomusta myös puikkojen kalkatusta odottamassa.

Tuija Lehtinen: Kulkurilinnut

Prisman kirjaosasto harvemmin houkuttelee, mutta tällä kertaa mukaan tarttui kolme Tuija Lehtisen kirjaa sisältävä kokoelmateos Rakasta minua. Kirjat tai ainakin kaksi niistä on täysin ennen lukemattomia, kolmannesta en ihan varma ole. Koska jokainen teos on itsenäinen riippumatta yhteisistä kansista, niin bloggailen näistä erikseen.

Kulkurilinnut on kirjoitettu 1980-luvulla ja se huokuukin teoksesta. Pystyin kuvittelemaan olkatoppaukset ja muut ajalle tyypilliset muoti-ilmiöt. Lisäksi kirja on ihanan viaton, niin kuin maailma tuolloin ainakin joltain osin vielä oli.

Tuire saapuu pieneen kaupunkiin etsimään serkkuaan Lauraa, joka on kadonnut. Tuire on saanut Lauralta kirjeitä, joissa Laura vihjaa rakastuneensa tällä kertaa palavasti yhteen kaupungin miehistä, mutta keneen, siinä Tuirelle selvitettävää. On naimisissa oleva naistenmies Marko, jäyhä Kristian, pappi Jami ja muutama taiteilija. Tuire aloittaa työnsä Lauran entisessä työpaikassa galleria Pandorassa. Saako hän selville Lauran salaisuuden ja löytääkö hänen kulkurin sydämensä puolikkaansa. 

Kirja on hidastempoinen, mutta säilyttää kohtalaisesti mielenkiinnon yllä. Itse pidän näistä Lehtisen 80-luvun kirjoista huomattavasti enemmän kuin uudemmista teoksista, jotka ovat jotenkin menettäneet hieman sieluaan, toistavat liikaa samoja teemoja. Eivät kenties ole yhtä aitoja kuin nämä aiemmat teokset.

Rakasta minua -teos tarjoaa lukuiloa vielä kahden teoksen verran. Neuloosi on vienyt ihan hirveästi vapaa-aikaa, mutta olenpa saanut yhdistettyä kirjat myös käsitöihin. Tuloksia voi käydä katselemassa täältä.

John Verdon: Murhakierre

Menin tapojeni vastaisesti lukemaan pari arviota tästä ennen omaa lukukokemusta. Molemmat olivat pettyneet kirjan sisältöön. Odotin koko ajan omaa pettymystäni tulevaksi. Ehkä se hienoisesti tuntui ihan lopussa,  mutta ei kovinkaan suurena.

Kyseessä on kolmas Dave Guerney -kirja. Pidin edellisistä ja pidin tästäkin.  Vaikka kirjat selkeästi asettuvat dekkarikategoriaan, on niissä aivan erilainen fiilis. Tämä ei ehkä jännityksellään kuitenkaan hurmannut vaan enemmän älyllään. Dave on älykäs oman tiensä kulkija. Hänen vaimonsa on myös viisas ja rakastava. Tässä kirjassa myös Daven poika Kyle nousee suurempaan rooliin. Kirjan yksi suurimpia teemoja onkin lapsi-vanhempi -suhteet monella eri tasolla. Lukija pääsee syvemmälle Daven pään sisälle.

Itse murha ja murhaaja ei kenties ollut niin kiinnostava tässä teoksessa ja jäikin enemmän taka-alalle kuin aiemmissa osissa. Vähän sellainen väliteoksen leima syntyi. Tulevaisuus kuitenkin näyttää, miten koko paletti kehittyy tulevissa kirjoissa.

Itse siis pidin kohtalaisesti. Mukavaa lomaluettavaa. Terveisiä muuten Pyhän huipulta jäätävistä olosuhteista.

Jessica Clare: Playing games

Okei, olihan se pakko ostaa. Jatkoa tositv-sarjojen romanttisille juonituksille. Tällä kertaa ollaan Amazing race -tyyppisessä kilpailussa.

Tavallaan edellisen kirjan teemat toistuivat tässä, mutta jotenkin sillä ei ollut väliä. Katy lähtee kisaan vain, koska veljensä haluaa mukaan. Liam, rokkitähti, on taas mukana, koska hänen bändikaverinsa Tesla on halunnut mukaan. Katyn veli vaihtaa Katyn Teslaan ja näin Katystä tulee Liamin pari. Katy on aluksi ollut hyvin vastahakoinen Liamia kohtaan, mutta kas, mieli muuttuu. Brodie Katyn veli on oikea peluri ja huijaa Katya vai onko Katy hänen kanssaan kimpassa? Myös edellisen kirjan Abby ja Dean ovat kisassa mukana.

Tällä kertaa voin myöntää punastuneeni muutamissa seksikohtauksissa, mutta loppujen lopuksi seksi ei ole kuitenkaan pääroolissa, vaan sellainen fiilis, mikä kirjasta syntyy. Pidin tästä kuumuudesta, se sopii kesään erinomaisesti.

Ei tämä nyt ehkä niin hyvä ollut kuin Wicked games, mutta hyvin innokkaasti ahmin teoksen. Pelin käänteet olivat kieltämättä kiinnostavia.

Nyt lomps lomalle.

Jessica Clare: Wicked games

Pohdin tätä lukiessani, kuuluuko tämä kirjoihin, jotka bloggaan, mutta päästyäni loppuun päätin kirjoittaa, koska jotain tässä kuitenkin oli, jotain omaa, vaikka kokonaisuudessaan olikin kenties ennalta arvattava.

Tämä on näitä Kindle -kirjoja, joita on kiva kesällä lukea. Sinänsä tuo Kindle on kyllä kätevä. Minulta löytyy Kindle Fire ja sitten Kindlen ihan lukuversio, lisäksi olen ladannut appsin Samsungin tabletille ja kannettavalle. Pystyn jatkamaan kirjaani miltä laitteelta vain aina oikeasta kohdasta. Äärettömän kätevää perheessä, jossa on tietokoneen käyttäjiä liiaksikin. Tämä ei ollut mitenkään maksettu mainos ja kaikki laitteetkin olen aivan itse hankkinut. Kirja itsessään oli jälleen ilmainen ja oikeastaan sattumalta aloin lukea tätä, sillä netittömässä tilassa oli ainut kyseiselle laitteelle ladattu juuri sillä hetkellä. 

Kirja kertoo Selviytyjät -tyylisestä ohjelmasta, johon Abby joutuu vastentahtoisesti. Hänelle luvataan kirjadiili ohjelman jälkeen. Kisassa kisaajat jaetaan pareihin (mies-nainen) ja Abby joutuu Deanin pariksi. Dean on yllättäen liian komea, lihaksikas mies, jota Abby inhoaa ensi hetkistä lähtien. Inho tuntuu olevan molemminpuolista. Vai onko???

Olen suuri Selviytyjät -fani, joten aihe sopi erinomaisesti. Saaren auringossa ja kisojen kiristyessä Dean ja Abby löytävät kuitenkin yhteisen sävelen vai onko kaikki kuitenkin vain peliä. Kirja piti otteessaan samalla tavoin kuin tv-sarjakin. Kukaa pelaa kenenkin kanssa? Loistavaa.

Kirjassa on toki kuumia tunteita ja hetkiä, mutta pornon puolelle ei kuitenkaan missään vaiheessa lipsahdeta. Ymmärrän täysin, että kirja ei ole kaikille ja sen anti tuleville sukupolville on mitätön, mutta jos pidät Selviytyjistä, niin voisin veikata, että pidät tästäkin. 

Kyseiseltä kirjailijalta on ilmestynyt myös Amazing Race -tyyppiseen ohjelmaan liittyvä kirja ja tässä nyt pohdin kovasti, josko jopa maksaisin siitä.