Viime viikonloppuna vedin lukuöverit ja sama homma jatkuu nyt tänäkin viikonloppuna. Jotenkin vain ei muuta huvita tehdä kuin lukea. Voisihan sen ajan huonominkin käyttää.
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tilasin Harlekiinilta halpoja reilun euron kirjoja aimo pinon ja sitä nyt sitten yritetään alentaa ennen kuin seuraava tilaus saapuu kotiin. Se tosin käsittää jotain muuta kuin harlekiinia. Niin, ja minähän olin kirjanostokiellossa...
Tähän kirjaan nyt. Mallery ei ole minulle tuttu entuudestaan, mutta tämä oli oikein mukava tuttavuus. Tällaista nykyajan romantiikkaa ja ihmissuhteita. Avioero, toisen lapset, ei-toivottuja raskauksia, sosiaalisia ongelmia jne. Sellainen oikein elämänmakuinen on ehkä oikea sana. Mallery on kirjoittanut samanmoisia kirjoja enemmänkin, mikäli hänen verkkosivuiltaan oikein tulkitsin. Tämän jälkeen saatan tarttua hyvinkin toiseenkin hänen kirjoittamaansa kirjaan.
Kirjassa Nicole on leipomon omistaja, joka on juuri eroamassa petollisesta miehestään eikä todellakaan kaipaa uutta miestä elämäänsä. Mutta niinhän se elämä aina opettaa ja paikalle tulee Hawk, joka on high schoolin valmentaja ja aivan ihana. Molemmilla on menneisyydessään ja nykyisyydessäänkin luurankoja kaapissa ja osaksi esillä, joten rakkaus ei ole kovin suoraviivaista. Näin voisin kuvitella olevan myös oikeassa elämässä uusperheiden arjessa.
Kirja oli oikein kiva. Lukaisin sen mieheni katsoessa päivän formulakisaa, joten sellainen ahmaistava kirja suorastaan. Seuraavaksi taidan siirtyä jännityksen pariin, ehkä...
Suosittelut romantiikan lukijoille.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Candace Camp: Häähaaste
Eilisten euroviisujen soidessa päässä lukaisin tämän teoksen aamupalaksi. Sellainen tämä on mukava palanen mennyttä maailmaa ja romantiikkaa. Juuri sellaista aivotnarikkaan -lukemistoa, mitä kaipaa vastapainoksi kaikelle muulle. Ei sillä, että olisin viime aikoina lukenut mitään kovinkaan syvällistä, mutta vastapainona toimii töiden aiheuttamalle satunnaisella ahdistukselle.
Olen Campin kirjoja lukenut aiemminkin ja olen pitänyt niistä. En nyt haltioissani ole ollut, mutta kirjat ovat mukavaa luettavaa ja niitä lukiessa saa, mitä tilaa eli romantiikkaa ja kuumia tunteita.
Kirjassa pääosassa on Cassie, 23-vuotias neito, joka on päättänyt hankkia itselleen aviomiehen. Rakkaus vain puuttuu peliin. Taustalla häilyvät myös veljen ja sisarten menneisyys, joka ei voi olla vaikuttamatta myös Cassien ja Bromin rakkauteen. Hyvin tyypillisen oloista juonta siis ja sehän on yksi kiva asia näissä tämän tyyppisissä kirjoissa, sillä joskus on todella ahdistavaa, jos ei tiedä, miten kirja päättyy. Itse en ainakaan kestä jännitystä kovinkaan hyvin.
Yllätyksekseni Campin kirjoja löytyy Satakunnan kirjastoista, mutta vain Eurajoen kirjastosta. Tuo on kyllä harmi, sillä kuten jo olen aiemmin paasannut, on aina kiva lukea näitä historiallisia romantiikka -kirjoja, joiden taivutus on näymmä minulle tuskainen tehtävä.
Jos nyt tarttuisin johonkin fiksumpaan, toisaalta Harlekiinilta sai kasan kirjoja 1,50 euroa kappale, niitä tuli reilu pino.
Olen Campin kirjoja lukenut aiemminkin ja olen pitänyt niistä. En nyt haltioissani ole ollut, mutta kirjat ovat mukavaa luettavaa ja niitä lukiessa saa, mitä tilaa eli romantiikkaa ja kuumia tunteita.
Kirjassa pääosassa on Cassie, 23-vuotias neito, joka on päättänyt hankkia itselleen aviomiehen. Rakkaus vain puuttuu peliin. Taustalla häilyvät myös veljen ja sisarten menneisyys, joka ei voi olla vaikuttamatta myös Cassien ja Bromin rakkauteen. Hyvin tyypillisen oloista juonta siis ja sehän on yksi kiva asia näissä tämän tyyppisissä kirjoissa, sillä joskus on todella ahdistavaa, jos ei tiedä, miten kirja päättyy. Itse en ainakaan kestä jännitystä kovinkaan hyvin.
Yllätyksekseni Campin kirjoja löytyy Satakunnan kirjastoista, mutta vain Eurajoen kirjastosta. Tuo on kyllä harmi, sillä kuten jo olen aiemmin paasannut, on aina kiva lukea näitä historiallisia romantiikka -kirjoja, joiden taivutus on näymmä minulle tuskainen tehtävä.
Jos nyt tarttuisin johonkin fiksumpaan, toisaalta Harlekiinilta sai kasan kirjoja 1,50 euroa kappale, niitä tuli reilu pino.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Gena Showalter: Kodittomat sielut
Tämä tuli samassa paketissa Silverin kanssa Harlekiinilta. Kirja aloittaa myös uuden sarjan, kuten Silverinkin kirja. Eroa on selkeästi kohderyhmä, joka tälle kirjalle on varmaan ns. nuoret aikuiset, kun Silver oli selkeästi aikuisille tarkoitetu.
En ole tutustunut Showalterin aikaisempiin teoksiin, mutta hän kirjoittanut runsaasti samankaltaisia kirjoja. Tähän kirjaa oli yhdistetty kaikki mahdollinen yliluonnollinen; vampyyrit, demonit, ihmissudet, noidat, aaveet, zombiet jne. Hieman tämänlainen sekamelska häiritsi ja ärsyttikin, mutta toisaalta se ei ihan kauheasti lukemista hidastanut.
Nyt vähän juonipaljastuksia eli älä lue, jos haluat lukea kirjan ilman mitään ennakkotietoa. Kirja kertoo Adenista, joka on 16 vuotias poika, jonka pään sisällä asuu neljä sielua. Häntä on kierrätetty sijaiskodeista ja mielisairaaloista toiseen. Vihdoin hän kohtaa Mary Annin, jonka läsnäoloa hiljentää äänet. Kaikki on siis rakennettu Mary Annin ja Adenin suhdetta varten, mutta kuinka käykään...
Kirjassa oli kohtauksia, jotka olivat lähes yksi yhteen Twilightin kanssa, mikä kyllä ärsytti. Joko suomentaja tai sitten kirjoittaja on lukenut Twilightinsa kunnolla. Onneksi tämä oli vain parissa kohdassa. Muutoin oli kirjassa ihan omaperäisyyttäkin. Yllättäen kaikki hahmot olivat yliluonnollisia, ei siis pelkkiä ihmisiä juuri lainkaan paitsi sivulla.
Pelkään, että tälle käy kuten Rautatytär -saagalle, toivon, että ei käy. Ihan mukava luettava, ei mitenkään suuresti romanttinen, mitä olisi kenties voinut odottaa, mutta toisaalta on nuorille suunnattu ihan selkeästi. Mutta jos pidät paranormaaleista asetelmistä, kannattaa lukaista.
En ole tutustunut Showalterin aikaisempiin teoksiin, mutta hän kirjoittanut runsaasti samankaltaisia kirjoja. Tähän kirjaa oli yhdistetty kaikki mahdollinen yliluonnollinen; vampyyrit, demonit, ihmissudet, noidat, aaveet, zombiet jne. Hieman tämänlainen sekamelska häiritsi ja ärsyttikin, mutta toisaalta se ei ihan kauheasti lukemista hidastanut.
Nyt vähän juonipaljastuksia eli älä lue, jos haluat lukea kirjan ilman mitään ennakkotietoa. Kirja kertoo Adenista, joka on 16 vuotias poika, jonka pään sisällä asuu neljä sielua. Häntä on kierrätetty sijaiskodeista ja mielisairaaloista toiseen. Vihdoin hän kohtaa Mary Annin, jonka läsnäoloa hiljentää äänet. Kaikki on siis rakennettu Mary Annin ja Adenin suhdetta varten, mutta kuinka käykään...
Kirjassa oli kohtauksia, jotka olivat lähes yksi yhteen Twilightin kanssa, mikä kyllä ärsytti. Joko suomentaja tai sitten kirjoittaja on lukenut Twilightinsa kunnolla. Onneksi tämä oli vain parissa kohdassa. Muutoin oli kirjassa ihan omaperäisyyttäkin. Yllättäen kaikki hahmot olivat yliluonnollisia, ei siis pelkkiä ihmisiä juuri lainkaan paitsi sivulla.
Pelkään, että tälle käy kuten Rautatytär -saagalle, toivon, että ei käy. Ihan mukava luettava, ei mitenkään suuresti romanttinen, mitä olisi kenties voinut odottaa, mutta toisaalta on nuorille suunnattu ihan selkeästi. Mutta jos pidät paranormaaleista asetelmistä, kannattaa lukaista.
torstai 24. toukokuuta 2012
... ja vielä 11
Oih, sain Katinkalta vielä uudet 11 kysymystä. Jätän nyt nuo randomit keksimättä ja vastaan kysymyksiin.
1. Mitä luet tällä hetkellä?
Juuri aloitin Gena Shouwaterin Kodittomat sielut, sen lisäksi on kesken pari Sinisaloa, yksi Nousiainen ja yksi tietokirja eli ihan liikaa.
2. Koska olet viimeksi käynyt kirjastossa ja lainasitko jotain? Mitä lainasit, jos siis lainasit jotain?
Kävin eilen kirjastossa palauttamassa yhden äänikirjan, mutta lainaamassa kävin viime lauantaina, jolloin mukaan tarttui kaikki Heyerit Porin kirjaston varastosta ja pari laskentatoimen kirjaa.
3. Mikä on isoin "sakkosi", jonka olet maksanut kirjastoon? (jos siis olet joskus saanut sakkoja)
Muistelen, että olisi ollut jotain 20 euroa. Se oli ennen nettiaikaa ja tuli myöhästymissakoista.
4. Luetko muuita kuin ns. perinteisiä kirjoja? (siis e-kirjoja, äänikirjoja etc.)
Oi, luen. Luen e-kirjoja Kindlestä ja netin kautta. Äänikirjoja luen työmatkoilla, joihin menee päivässä yhteensä yli tunti.
5. Tapaatko kuljettaa kirjaa mukanasi kaikkialle? (työmatkat, matkat, kouluun etc.)
Kyllä vaan. Mulla on erikseen ns. laukkukirja eli pokkari, joka kulkee aina mukana ja on tukena ja turvana, jos aika käy pitkäksi.
6. Oletko tilannut kirjoja netistä?
Ihan liikaa. Juuri tänään hain kolme postista ja eilen taisi tulla neljä, vaikka olen ostokiellossa.
7. Montako kirjastokorttia omistat?
Nykyään pärjää aika hyvin yhdellä, mutta vanhoja on pari lisäksi eli kolme omistan.
8. Lukevatko vanhempasi? tai muut sukulaisesi?
Äiti ja isä eivät juuri lue. Äiti taitaa lukea pari kirjaa vuodessa, isä vain lehtiä. Sisko lukee, tosin emme keskustele lukemisesta kovinkaan usein. Molemmat tyttäreni lukevat melko paljon, mutta tuo meidän teinipoika ei lue kuin Aku Ankkaa ja kaksi vuotias ei vielä osaa, mutta kuuntelee varsin sujuvasti.
9. Lempi klassikkosi? (klassikon saat määritellä itse)
Mä tuon tätä kirjaa sitten joka paikkaan ja ihmisiä jo varmaan kyllästyttää, mutta oma lempi klassikkoni on E.M. Hullin Sheikki, sen olen lukenut lukemattomia kertoja.
10. Lempi tv- sarjasi(t)?
Tällä hetkellä ehdottomasti Game of Thrones ja True Blood. Klassikkona Vastatuuleen ja vanha Taisteluplaneetta Galactica.
11. Huomautellaanko sinulle usein lukemisestasi?
Kyllä vaan. Mies aina sanoo lapsille, että turha äitille on nyt mitään puhua, kun se lukee. Eikä pidä jostain kumman syystä kirjapinoistani, joita löytyy joka huoneesta.
1. Mitä luet tällä hetkellä?
Juuri aloitin Gena Shouwaterin Kodittomat sielut, sen lisäksi on kesken pari Sinisaloa, yksi Nousiainen ja yksi tietokirja eli ihan liikaa.
2. Koska olet viimeksi käynyt kirjastossa ja lainasitko jotain? Mitä lainasit, jos siis lainasit jotain?
Kävin eilen kirjastossa palauttamassa yhden äänikirjan, mutta lainaamassa kävin viime lauantaina, jolloin mukaan tarttui kaikki Heyerit Porin kirjaston varastosta ja pari laskentatoimen kirjaa.
3. Mikä on isoin "sakkosi", jonka olet maksanut kirjastoon? (jos siis olet joskus saanut sakkoja)
Muistelen, että olisi ollut jotain 20 euroa. Se oli ennen nettiaikaa ja tuli myöhästymissakoista.
4. Luetko muuita kuin ns. perinteisiä kirjoja? (siis e-kirjoja, äänikirjoja etc.)
Oi, luen. Luen e-kirjoja Kindlestä ja netin kautta. Äänikirjoja luen työmatkoilla, joihin menee päivässä yhteensä yli tunti.
5. Tapaatko kuljettaa kirjaa mukanasi kaikkialle? (työmatkat, matkat, kouluun etc.)
Kyllä vaan. Mulla on erikseen ns. laukkukirja eli pokkari, joka kulkee aina mukana ja on tukena ja turvana, jos aika käy pitkäksi.
6. Oletko tilannut kirjoja netistä?
Ihan liikaa. Juuri tänään hain kolme postista ja eilen taisi tulla neljä, vaikka olen ostokiellossa.
7. Montako kirjastokorttia omistat?
Nykyään pärjää aika hyvin yhdellä, mutta vanhoja on pari lisäksi eli kolme omistan.
8. Lukevatko vanhempasi? tai muut sukulaisesi?
Äiti ja isä eivät juuri lue. Äiti taitaa lukea pari kirjaa vuodessa, isä vain lehtiä. Sisko lukee, tosin emme keskustele lukemisesta kovinkaan usein. Molemmat tyttäreni lukevat melko paljon, mutta tuo meidän teinipoika ei lue kuin Aku Ankkaa ja kaksi vuotias ei vielä osaa, mutta kuuntelee varsin sujuvasti.
9. Lempi klassikkosi? (klassikon saat määritellä itse)
Mä tuon tätä kirjaa sitten joka paikkaan ja ihmisiä jo varmaan kyllästyttää, mutta oma lempi klassikkoni on E.M. Hullin Sheikki, sen olen lukenut lukemattomia kertoja.
10. Lempi tv- sarjasi(t)?
Tällä hetkellä ehdottomasti Game of Thrones ja True Blood. Klassikkona Vastatuuleen ja vanha Taisteluplaneetta Galactica.
11. Huomautellaanko sinulle usein lukemisestasi?
Kyllä vaan. Mies aina sanoo lapsille, että turha äitille on nyt mitään puhua, kun se lukee. Eikä pidä jostain kumman syystä kirjapinoistani, joita löytyy joka huoneesta.
Eve Silver: Sydämen synnit
Ihanaa, Harlekiinin Paranormal Romance -sarjassa alkoi uusi sarja ja tämä on mukavan erilainen kuin mikään muu aikaisemmin lukemani. Siinä taistellaan alamaailman ja eri jumalten välillä. Osa nimistä on tuttu Egyptin mytologiasta, osa Kreikan. Tuli oikein lämmin fiilis, kun pystyin samaistamaan osan nimistä Sinuheen, jota kuuntelen äänikirjana.
Maanalainen valtakunta on jaettu osiin ja jokaista osaa hallitsee jumala ja jokaisella on oma tehtävänsä. Yksi valtakunnista on Sutekhin ja hänen valtakuntansa tehtävänä on ryöstää likaisia sieluja. Työn tekevät Sutekhin pojat, joista yksi Dagan Krayl on tämän kirjan uros. Dagan kohtaa eräällä sielunryöstömatkallaan Roxyn ja pelastaa tämän murhaajan ja raiskaajan kynsistä. Heidän välilleen syntyy side, he näkevät toisistaan unta, vaikka sielunryöstäjät eivät näe unta. Yhdentoista vuoden jälkeen heidän tiensä kohtaa jälleen. Tällä välin Roxy on liittynyt Asetin tyttäriin, jotka ovat sielunryöstäjien vihollisia. Voivatko he rakastaa toisiaan...
Kuten ehkä tuostakin voi päätellä, kirjan tapahtumat ovat hyvin erityyppisiä kuin näissä perus ihmissusi-vampyyri -kirjoissa. Tämä on erittäin virkistävää vaihtelua. Kyseessä ei ole myöskään nuorille suunnattu kirjasarja, mikä sekin on mukavaa. Tosin ei tämä mikään suunnattoman roisi ole, mutta sillä tavoin sopivasti. Mukavaa on myös se, että Roxy ei ole kaunis, vaalea nainen, vaan maitokahvin värinen, kaunis tosin. Dagan taas on blondi ja erittäin komea, mikä tietenkin oli ehkä jo arvattavissakin.
Täytyy myöntää, että pidin tästä kovasti. Kirjassa vaihtelee kertoja luvuittain Roxyn ja Daganin välillä ja sekin toimi oikein kivasti. Suomennos oli mielestäni oikein sujuva, enkä huomannut mitään suurempia kämmejä ja kuten sanoin, erittäin mukavaa vaihtelua lukea eri tyyppisistä paranormaaleista. Se, mitä vähän jännitän, on, että käykö tälle sarjalle sama kuin Rautatytär -saagalle, joka ainakin itselleni lässähti kolmanteen kirjaan, joka on yhä edelleen keskeneräisenä yöpöydällä ja saattaa olla vielä pitkän tovin.
Suosittelut kuitenkin ja lämpimät sellaiset paranormaalien kirjojen ystäville.
Maanalainen valtakunta on jaettu osiin ja jokaista osaa hallitsee jumala ja jokaisella on oma tehtävänsä. Yksi valtakunnista on Sutekhin ja hänen valtakuntansa tehtävänä on ryöstää likaisia sieluja. Työn tekevät Sutekhin pojat, joista yksi Dagan Krayl on tämän kirjan uros. Dagan kohtaa eräällä sielunryöstömatkallaan Roxyn ja pelastaa tämän murhaajan ja raiskaajan kynsistä. Heidän välilleen syntyy side, he näkevät toisistaan unta, vaikka sielunryöstäjät eivät näe unta. Yhdentoista vuoden jälkeen heidän tiensä kohtaa jälleen. Tällä välin Roxy on liittynyt Asetin tyttäriin, jotka ovat sielunryöstäjien vihollisia. Voivatko he rakastaa toisiaan...
Kuten ehkä tuostakin voi päätellä, kirjan tapahtumat ovat hyvin erityyppisiä kuin näissä perus ihmissusi-vampyyri -kirjoissa. Tämä on erittäin virkistävää vaihtelua. Kyseessä ei ole myöskään nuorille suunnattu kirjasarja, mikä sekin on mukavaa. Tosin ei tämä mikään suunnattoman roisi ole, mutta sillä tavoin sopivasti. Mukavaa on myös se, että Roxy ei ole kaunis, vaalea nainen, vaan maitokahvin värinen, kaunis tosin. Dagan taas on blondi ja erittäin komea, mikä tietenkin oli ehkä jo arvattavissakin.
Täytyy myöntää, että pidin tästä kovasti. Kirjassa vaihtelee kertoja luvuittain Roxyn ja Daganin välillä ja sekin toimi oikein kivasti. Suomennos oli mielestäni oikein sujuva, enkä huomannut mitään suurempia kämmejä ja kuten sanoin, erittäin mukavaa vaihtelua lukea eri tyyppisistä paranormaaleista. Se, mitä vähän jännitän, on, että käykö tälle sarjalle sama kuin Rautatytär -saagalle, joka ainakin itselleni lässähti kolmanteen kirjaan, joka on yhä edelleen keskeneräisenä yöpöydällä ja saattaa olla vielä pitkän tovin.
Suosittelut kuitenkin ja lämpimät sellaiset paranormaalien kirjojen ystäville.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Emma Donoghue: Huone
Tulipa vedettyä viikonloppuna lukuöverit ja tätä kirjaa saa kiittää siitä. En vain kyennyt laskemaan sitä käsistäni, vaikka kello läheni puoltayötä. Kyseessä oli ainakin minut täysin koukuttanut kirja. Yritin lukea tätä englanniksi jokin aika sitten, mutta aika ei ollut sopiva ja toisaalta uskon, että tämän kohdalla suomennos oli parempi luettava, jotta ymmärsi kaiken oikein.
Kirja on kertomus Jackista, Äidistä ja Huoneesta. Se on kauhistuttava tarina, joka kuitenkin on kerrottu 5-vuotiaan suulla, mikä tekee kaikesta kauheasta täysin erilaista kuin, jos kertojana olisi äiti. Tarina on valitettavasti liiankin tuttu näinä päivinä, nainen kaapataan ja häntä pidetään vankina yhdessä huoneessa, jossa hän synnyttää lapsia, joista osa säilyy hengissä, osa kuolee. Mutta se on samalla tarina äidinrakkaudesta, mielikuvituksesta ja nykymaailman raadollisuudesta.
Jotta Äiti ja Jack selviävät, on Äiti kehittänyt mielenkiintoisen maailman, jossa kaikki, mikä heille on todellista on kaunista ja sopivaa 5-vuotiaalle. Jackille heidän Huoneensa on koko maailma, jossa hän ja Äiti ovat ainuita asukkaita. Vanha Kehno vierailee vain öisin. Tämä kaikki on kerrottu Jackin suulla ja hän saa tavallisen päivänkin tuntumaan seikkailulta.
Kirja sisältää monia ajankohtaisia aiheita, kuten pitkään imettäminen, lasten tarpeet ja liiallinen julkisuus sekä meidän suuri tarpeemme saada kuulla julkisuuden kautta tarinoita selviämisistä ja ihmisistä. Kirjassa ei moralisoida, sillä 5 vuotias ei pysty siihen, onneksi. Pystyin löytämään Jackin maailmasta samoja asioita, jotka kiinnostavat omaa 6 vuotiastani. Kirjaan oli hienosti yhdistetty esim. Doran ohjelman rakenne, jossa vaiheistetaan seikkailuita. Dora on myös ollut lasteni suuri suosikki.
Pidin kirjasta todella paljon, vaikka se olikin todella ahdistava. Näkökulma oli oikein kiinnostava, harvemmin kirjoitetaan lasten näkökulmasta tai en ainakaan itse ole kovin usein törmännyt. Se on todella haastavaa aikuiselle, sillä kukapa muistaa, miltä tuntuu olla lapsi. Onnistuessaan erittäin hyvä, kuten tässä, mutta paljon ei olisi tarvinnut, että koko juttu olisi epäonnistunut.
Suosittelen kirjaa, se on lukukokemuksena ahdistavan ihana. Jää tuonne mielenperukoille tökkimään.
Kirja on kertomus Jackista, Äidistä ja Huoneesta. Se on kauhistuttava tarina, joka kuitenkin on kerrottu 5-vuotiaan suulla, mikä tekee kaikesta kauheasta täysin erilaista kuin, jos kertojana olisi äiti. Tarina on valitettavasti liiankin tuttu näinä päivinä, nainen kaapataan ja häntä pidetään vankina yhdessä huoneessa, jossa hän synnyttää lapsia, joista osa säilyy hengissä, osa kuolee. Mutta se on samalla tarina äidinrakkaudesta, mielikuvituksesta ja nykymaailman raadollisuudesta.
Jotta Äiti ja Jack selviävät, on Äiti kehittänyt mielenkiintoisen maailman, jossa kaikki, mikä heille on todellista on kaunista ja sopivaa 5-vuotiaalle. Jackille heidän Huoneensa on koko maailma, jossa hän ja Äiti ovat ainuita asukkaita. Vanha Kehno vierailee vain öisin. Tämä kaikki on kerrottu Jackin suulla ja hän saa tavallisen päivänkin tuntumaan seikkailulta.
Kirja sisältää monia ajankohtaisia aiheita, kuten pitkään imettäminen, lasten tarpeet ja liiallinen julkisuus sekä meidän suuri tarpeemme saada kuulla julkisuuden kautta tarinoita selviämisistä ja ihmisistä. Kirjassa ei moralisoida, sillä 5 vuotias ei pysty siihen, onneksi. Pystyin löytämään Jackin maailmasta samoja asioita, jotka kiinnostavat omaa 6 vuotiastani. Kirjaan oli hienosti yhdistetty esim. Doran ohjelman rakenne, jossa vaiheistetaan seikkailuita. Dora on myös ollut lasteni suuri suosikki.
Pidin kirjasta todella paljon, vaikka se olikin todella ahdistava. Näkökulma oli oikein kiinnostava, harvemmin kirjoitetaan lasten näkökulmasta tai en ainakaan itse ole kovin usein törmännyt. Se on todella haastavaa aikuiselle, sillä kukapa muistaa, miltä tuntuu olla lapsi. Onnistuessaan erittäin hyvä, kuten tässä, mutta paljon ei olisi tarvinnut, että koko juttu olisi epäonnistunut.
Suosittelen kirjaa, se on lukukokemuksena ahdistavan ihana. Jää tuonne mielenperukoille tökkimään.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Anni Polva: Otan sinut, äkäpussi
Kirja on myös itsessään herttaisen hyväntuulinen. Sirkku on toimistotyöntekijä, joka on kihloissa Ollin kanssa. Olli on yliopistoihmisiä, olettaisin, että kirjallisuuden tutkija. Olli on hyvin jäykkä, uppoutunut omiin asioihinsa. Sitten kuvaan astuu Aarne, joka pyyhkäisee Sirkun jalat alta hetkessä. Sirkku taistelee kuitenkin tunteitaan vastaan. Samalla pohtien velvollisuuksien ja huuman välistä suhdetta. Vakavaa sisältöä kirjassa ei ole, mutta eipä sitä kaipaakaan. Tämä on vain niin herttainen.
Kirja on vuodelta 1966 ja se huokuu sellaista viatonta aikaa, rakkautta, aikaa ennen tietokoneita ja sosiaalista mediaa. Aikaa, jolloin naiset lopettivat työnsä mennessään naimisiin, jolloin miehet olivat miehiä ja maksoivat ravintolamaksut. Sellaisena sen voi hyvin myös ottaa ja nauttia myös ajankuvasta.
Ehkäpä eksyn muulloinkin Polvan pariin, tosin nyt alkaa olla sellainen olo, että liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa. Niin paljon hyvää luettavaa on maailma pullollaan, että ottaessa yhden, varmasti hylkää toisen.
Romantiikannälkään oikein hyvä välipala.
Georgette Heyer: Paholainen rakastuu
Sain vinkin Katinkalta Heyerin historiallisista romaaneista, siis romanttisista sellaisista. Pitihän se heti mennä kirjastoon ja noudattaa kaikki Heyerit varastosta. Nyt onkin mojova pino luettavaa. Heyer on minulle uusi tuttavuus ja onkin osittain jo varmaan vaipunut unhoon kirjailijana.
Heyer on kirjoittanut lukuisia romanttisia kirjoja sekä salapoliisikirjoja. Tämä kirja on alunperin julkaistu englanniksi 1932. Hän on ollut erittäin suosittu Englannissa, mutta suomeksi kirjoja on käännetty vain kourallinen. Hän kirjoitti kirjoja aina 1970-luvulle saakka, jolloin hän myös kuoli. Tämä siis kirjoitettu 1930-luvulla, mutta hieman yllättäen itselleni, sitä ei huomaa kirjasta. Romanttinen historiallinen kirjallisuus on selkeästi paljon velkaa Heyerille, kun hänen kirjoitustyylinsä on yhä tänä päivänä ajankohtainen.
Kirja kertoo Dominicista, huikentelevaisesta paholaisenomaisesta nuoresta miehestä, jonka edessä lakoo nuoria naisia kuin viljaa puidessa. Hän tuntuu sydämettömältä ja julmalta. Pelastaakseen siskonsa häneltä Mary sujahtaa vaunuihin, johon Dominic odottaa hänen siskoaan karatakseen tämän kanssa Pariisiin. Mutta kas, Mary ja Dominic alkavat tuntea kasvavaa vetoa toisiaan kohtaan. Hyvin perusjuoni siis, lisänä tähän löytyy kuitenkin suunnatonta juonittelua henkilöiden vanhempien ja muiden sukulaisten parissa. Kuka kelpaa kellekin, on kysymys.
Pidin tästä kyllä, mutta tuo sukulaisten juonitteluiden kuvaus vei vähän tarmoa romantiikan kuvaamiselta ja romantiikkaahan sitä on vailla, kun tarttuu tällaiseen kirjaan. Kokemus oli kuitenkin erittäin kiinnostava ja varmasti tuo koko Heyer-pino tulee luettua tässä seuraavien viikkojen aikana.
Liitän tämän kirjan myös nyt Unohdettujen kirjojen haasteisiin, sillä sellainen tämä kirjailija on. Kyseinen kirja on kunnoltaan aivan erinomainen ja on jo varastossa, kuten kirjailijan koko tuotanto, siis Porissa näin.
Suosittelut historiallisen romantiikan ystäville.
Heyer on kirjoittanut lukuisia romanttisia kirjoja sekä salapoliisikirjoja. Tämä kirja on alunperin julkaistu englanniksi 1932. Hän on ollut erittäin suosittu Englannissa, mutta suomeksi kirjoja on käännetty vain kourallinen. Hän kirjoitti kirjoja aina 1970-luvulle saakka, jolloin hän myös kuoli. Tämä siis kirjoitettu 1930-luvulla, mutta hieman yllättäen itselleni, sitä ei huomaa kirjasta. Romanttinen historiallinen kirjallisuus on selkeästi paljon velkaa Heyerille, kun hänen kirjoitustyylinsä on yhä tänä päivänä ajankohtainen.
Kirja kertoo Dominicista, huikentelevaisesta paholaisenomaisesta nuoresta miehestä, jonka edessä lakoo nuoria naisia kuin viljaa puidessa. Hän tuntuu sydämettömältä ja julmalta. Pelastaakseen siskonsa häneltä Mary sujahtaa vaunuihin, johon Dominic odottaa hänen siskoaan karatakseen tämän kanssa Pariisiin. Mutta kas, Mary ja Dominic alkavat tuntea kasvavaa vetoa toisiaan kohtaan. Hyvin perusjuoni siis, lisänä tähän löytyy kuitenkin suunnatonta juonittelua henkilöiden vanhempien ja muiden sukulaisten parissa. Kuka kelpaa kellekin, on kysymys.
Pidin tästä kyllä, mutta tuo sukulaisten juonitteluiden kuvaus vei vähän tarmoa romantiikan kuvaamiselta ja romantiikkaahan sitä on vailla, kun tarttuu tällaiseen kirjaan. Kokemus oli kuitenkin erittäin kiinnostava ja varmasti tuo koko Heyer-pino tulee luettua tässä seuraavien viikkojen aikana.
Liitän tämän kirjan myös nyt Unohdettujen kirjojen haasteisiin, sillä sellainen tämä kirjailija on. Kyseinen kirja on kunnoltaan aivan erinomainen ja on jo varastossa, kuten kirjailijan koko tuotanto, siis Porissa näin.
Suosittelut historiallisen romantiikan ystäville.
lauantai 19. toukokuuta 2012
11 ja 11 haaste
Sain Maijalta haasteen, jossa pitää ensin kertoa 11 satunnaista faktaa itsestä ja sen jälkeen vastata haasteen heittäjän esittämiin kysymyksiin. Aloitetaanpa faktoista.
1. Rakastan listoja ja tällaisia kyselyitä. Jotenkin satunnaisten asioiden kertominen itsestä on tavallaan tosi ihanaa.
2. Liittyen edelliseen, täytin usein itse ystäväkirjoja lapsena, koska oli niin kiva vastailla kysymyksiin.
3. Olen suuri Ässät -fani ja itkin pitkään Jesse Joensuun maaleja, koska olen seurannut Jessen uraa pitkään ja hän on porilainen.
4. Liittyen edelliseen, eläimemme on nimetty jääkiekkoilijoiden mukaan.
5. Olen aina asunut meren lähellä, mutta tunnen sieluni kodin olevan Pohjois-Karjalassa.
6. Suurin unelmani on matkustaa Siperian rataan pitkin Kiinaan.
7. Harrastan myös ahkerasti käsitöitä ja puutarhan hoitoa, mutta niistä en ehdi blogata.
8. Lukeminen on siirtynyt seuraavaan sukupolveen, 6-vuotias tyttäreni oppi lukemaan 5-vuotiaana ja lukee jo useita kirjoja viikossa. Käymme kirjastossa vähintään kerran viikossa. On ihanaa suositella hänelle kirjoja, jotka olivat itselle tärkeitä lapsena.
9. Nautin ruuanlaitosta ja sitä saa laittaa kuusihenkisessä perheessäni ihan riittävästi.
10. Lasteni kaikki nimet alkavat R:llä ja kaksi heistä on saanut nimensä kirjasta.
11. Pidän suunnattomasti uudesta Yariksestani, jossa on loistava toimiva cd-soitin, missä voin kuunnella äänikirjoja aina työmatkoilla.
1. Mikä kirja sinulla on mielessäsi juuri nyt?
Viimeisin Sookie Stackhouse.
2. Miksi?
Kiitos kuuluu komentillesi Ericistä, se sai huokailemaan :)
3. Mitä ajattelit lukea seuraavaksi?
Vinkkinä saatua Georgette Heyeriä tuli haettua tänään kirjastosta kaikki varastossa olleet.
4. Milloin jätät kirjan kesken?
Jos kirja ei vain iske, yritän kuitenkin lukea ensimmäiset 50 sivua. En viitsi turhaan, yleensä, haaskata aikaa kirjoille, jotka eivät ole minua varten.
5. Millainen kirja pitää sinut otteessaan parhaiten?
Yleensä sellainen, jossa on sopiva määrä romantiikkaa, mutta henkilöhahmojen uskottavuus ja tietynlainen samaistettavuus on tärkeää.
6. Omituisin lukemasi kirja?
Varmaankin tällä hetkellä yhä ajatuttaa tuo Malzieun Sydämen mekaniikka, joka oli todella outo, mutta haastavan mielenkiintoinen. Etenkin, kun kuunteli Malzieun tekemään kirjan soundtrackia samalla.
7. Paras kirjailija on...
voi, apua...Mika Waltari
8. Oletko pettynyt johonkin kirjaan? Mihin?
Olen pettynyt moneenkin kirjaan. Riikka Pulkkisen Totta oli pettymys, samoin Ollikaisen Nälkävuosi, nämä nyt ehkä näistä ns. paremmista kirjailijoista.
9. Missä luet mieluiten?
Sohvan nurkassa.
10. Bloggaamisessa mieluisinta...
kun saa kommentteja...
11. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
Näitä on paljon ja monet olen esitellyt blogissani, Sheikki, Liekki ja kukka, Twilight -saaga, Päättymätön tarina, Anne Frank jne.
Laitan haasteen eteenpäin seuraavilla kysymyksillä blogeille
Yöpöydän kirjat
Pienen piirin lukukokemuksia, täältä saa vastata kuka ehtii tai vaikka kaikki :)
Vastaukset haluan seuraaviin kysymyksiin osittain ystäväkirjafiiliksissä:
1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä? Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
4. Lempilukuasentosi?
5. Mikä on kirjastossa parasta?
6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
7. Milloin et jaksa lukea?
8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
10. Lempiruokasi?
11. Miksi halusit tulla isona?
1. Rakastan listoja ja tällaisia kyselyitä. Jotenkin satunnaisten asioiden kertominen itsestä on tavallaan tosi ihanaa.
2. Liittyen edelliseen, täytin usein itse ystäväkirjoja lapsena, koska oli niin kiva vastailla kysymyksiin.
3. Olen suuri Ässät -fani ja itkin pitkään Jesse Joensuun maaleja, koska olen seurannut Jessen uraa pitkään ja hän on porilainen.
4. Liittyen edelliseen, eläimemme on nimetty jääkiekkoilijoiden mukaan.
5. Olen aina asunut meren lähellä, mutta tunnen sieluni kodin olevan Pohjois-Karjalassa.
6. Suurin unelmani on matkustaa Siperian rataan pitkin Kiinaan.
7. Harrastan myös ahkerasti käsitöitä ja puutarhan hoitoa, mutta niistä en ehdi blogata.
8. Lukeminen on siirtynyt seuraavaan sukupolveen, 6-vuotias tyttäreni oppi lukemaan 5-vuotiaana ja lukee jo useita kirjoja viikossa. Käymme kirjastossa vähintään kerran viikossa. On ihanaa suositella hänelle kirjoja, jotka olivat itselle tärkeitä lapsena.
9. Nautin ruuanlaitosta ja sitä saa laittaa kuusihenkisessä perheessäni ihan riittävästi.
10. Lasteni kaikki nimet alkavat R:llä ja kaksi heistä on saanut nimensä kirjasta.
11. Pidän suunnattomasti uudesta Yariksestani, jossa on loistava toimiva cd-soitin, missä voin kuunnella äänikirjoja aina työmatkoilla.
1. Mikä kirja sinulla on mielessäsi juuri nyt?
Viimeisin Sookie Stackhouse.
2. Miksi?
Kiitos kuuluu komentillesi Ericistä, se sai huokailemaan :)
3. Mitä ajattelit lukea seuraavaksi?
Vinkkinä saatua Georgette Heyeriä tuli haettua tänään kirjastosta kaikki varastossa olleet.
4. Milloin jätät kirjan kesken?
Jos kirja ei vain iske, yritän kuitenkin lukea ensimmäiset 50 sivua. En viitsi turhaan, yleensä, haaskata aikaa kirjoille, jotka eivät ole minua varten.
5. Millainen kirja pitää sinut otteessaan parhaiten?
Yleensä sellainen, jossa on sopiva määrä romantiikkaa, mutta henkilöhahmojen uskottavuus ja tietynlainen samaistettavuus on tärkeää.
6. Omituisin lukemasi kirja?
Varmaankin tällä hetkellä yhä ajatuttaa tuo Malzieun Sydämen mekaniikka, joka oli todella outo, mutta haastavan mielenkiintoinen. Etenkin, kun kuunteli Malzieun tekemään kirjan soundtrackia samalla.
7. Paras kirjailija on...
voi, apua...Mika Waltari
8. Oletko pettynyt johonkin kirjaan? Mihin?
Olen pettynyt moneenkin kirjaan. Riikka Pulkkisen Totta oli pettymys, samoin Ollikaisen Nälkävuosi, nämä nyt ehkä näistä ns. paremmista kirjailijoista.
9. Missä luet mieluiten?
Sohvan nurkassa.
10. Bloggaamisessa mieluisinta...
kun saa kommentteja...
11. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
Näitä on paljon ja monet olen esitellyt blogissani, Sheikki, Liekki ja kukka, Twilight -saaga, Päättymätön tarina, Anne Frank jne.
Laitan haasteen eteenpäin seuraavilla kysymyksillä blogeille
Yöpöydän kirjat
Pienen piirin lukukokemuksia, täältä saa vastata kuka ehtii tai vaikka kaikki :)
Vastaukset haluan seuraaviin kysymyksiin osittain ystäväkirjafiiliksissä:
1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä? Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
4. Lempilukuasentosi?
5. Mikä on kirjastossa parasta?
6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
7. Milloin et jaksa lukea?
8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
10. Lempiruokasi?
11. Miksi halusit tulla isona?
perjantai 18. toukokuuta 2012
Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta
Olen päättänyt olla kirjaston armoilla näiden Sookie –kirjojen
suhteen ja laitoinkin hyvissä ajoin ennen kirjan ilmestymistä nimeni
varauslistaan, en ollut suinkaan ensimmäinen. Täytyy kyllä jälleen kiittää tätä
Satakunnan kirjastosysteemiä, se toimii mielestäni oikein hyvin sekä Porin
sisäisenä että koko Satakirjastojen suhteen.
Kun aloittaa Sookie –romaanin lukemisen, tietää mitä saa.
Ainakin tähän asti ei ole joutunut pettymään, enkä pettynyt tähänkään kirjaan,
vaikka paikoin vampyyrien suurseminaari ei nyt tuntunut täysin kiinnostavalta.
Kirjassa Sookie palkataan kuningattaren avuksi suureen vampyyrien seminaariin
tai tapaamiseen. Mukaan matkustavat toki Eric ja Bill ja myös Quinn häilyy
taustalla. Sookien ja Quinnin suhde saa viime silauksensa ja kiihkoa ei heidän
väliltään puutu. Myös Eric on taas niin ihana, että ai että…
Jos nyt sekavasta juoniselostuksestani jotain pitää saada
irti, on se, että sellainen ihan hyvä Sookie –kirja on kyseessä. Pohdinkin tätä
lukiessa, että tosi hyvin on Harris saanut kirjoitettua kirjansa, kun tässä
seitsemännessäkään ei vielä kyllästy aiheeseen. Jotain uutta juonnetta tulee
koko ajan. Asioita on pohdittu eteenpäin selkeästi ja kokonaiskuva täsmentyy ja
sumentuu sillä tavoin sopivasti. Sookie itsessään on hyvin kirjoitettu hahmo,
josta löytyy eri ulottuvuuksia ja on hyvin sellainen samaistuttava. Pidän siis
kovasti.
Ainut, mikä nyt pikkaisen häiritsi, oli kirjan nimi. Tavallaan se ei sovi lainkaan kirjan sisältöön. Tämä on jotenkin yleistä etenkin näissä nopeasti suomennettavissa paranormaalikirjoissa ja romanttisissa kirjoissa. Häiritsee jonkin aikaa, mutta menee ohi, jos kirja on hyvä.
Käsittääkseni toinenkin suomennos ilmestyy vielä tänä
vuonna. Jaksan sitä odottaa oikein hyvin, mutta laitan kyllä taas ajoissa
varaukseen.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Kiersten White: Yliluonnollisesti
Kirja on jatkoa kirjalle Paranormaali, jonka luin jokin aika sitten. Nyt etenevät ne vain omalla vastuulla, jotka eivät ole kirjaa lukeneet tai lukeneet ensimmäistä, sillä jonkin verran on pakko paljastaa juonesta, jotta kirjasta voi kertoa.
Paranormaali päättyi siihen, kun Evien sisko Viv vaipui koomaan Evien imettyä hänestä paranormaalien henget. Evie siis pystyy imemään paranormaaleista sielut. Mikä Evie onkaan, siihen haetaan vastausta tässä kirjassa. Evien ja Lendin suhde on edennyt ja Lend on mennyt yliopistoon. Evie asuu vampyyri Ariannen kanssa ravintolan yläkerrassa. Alkaa tapahtua outoja, osaan saadaan selvyys kirjassa, osa jää täysin ilman vastauksia, mutta vastauksia saataneen tulevissa kirjoissa. Kirjaan tulee uusi hahmo Jack, joka on ihminen, mutta pystyy luomaan keijupolkuja. Samalla Evie joutuu kohtaamaan uusia paranormaaleja hahmoja ja taistelemaan henkensä edestä. Kirjassa käydään jopa Ruotsin Trollhättanissa, missä asuu, ylläri, peikkoja. Mukava sivujuonne.
Kirja oli jonkin aikaa minulla yöpöytäkirjana, mikä tarkoitti lukua kerrallaan. Ei mitenkään syvästi koukuttava ollut tämäkään teos, vaan lukeminen oli jopa vähän pitkäpiimäistä ajoittain. Mielenkiintoa pitivät kuitenkin yllä mielenkiintoiset uudet rodut ja juonenkäänteet. Romantiikkaa saa tästä hakea, mutta sitä enemmän pohdintaa omasta itsestä ja taistelusta hyvän ja pahan välillä.
Tämä on niitä kirjoja, jotka jättävät sellaisen vähän tyhjän olon. Tuntuu osittain kuin olisi hukannut aikaa, vaikka olisikin lukenut kirjaa ihan mielellään. En välttämättä lähde kissojen ja koirien kanssa metsästämään enää tämänkään kirjasarjan jatkoa, jos eteen osuu, varmasti luen. White on kuitenkin saanut kirjaansa jotain omaperäistä, mitä ei esim. Yön talo -sarjasta tunnu enää löytyvän. Harmi, että näissä jotenkin juututaan samaan looppiin.
Jos kuitenkin pidit Paranormaalista, saatat hyvinkin pitää myös tästä. Kyllähän tämä kuitenkin ihan lukemisen arvoinen oli.
Paranormaali päättyi siihen, kun Evien sisko Viv vaipui koomaan Evien imettyä hänestä paranormaalien henget. Evie siis pystyy imemään paranormaaleista sielut. Mikä Evie onkaan, siihen haetaan vastausta tässä kirjassa. Evien ja Lendin suhde on edennyt ja Lend on mennyt yliopistoon. Evie asuu vampyyri Ariannen kanssa ravintolan yläkerrassa. Alkaa tapahtua outoja, osaan saadaan selvyys kirjassa, osa jää täysin ilman vastauksia, mutta vastauksia saataneen tulevissa kirjoissa. Kirjaan tulee uusi hahmo Jack, joka on ihminen, mutta pystyy luomaan keijupolkuja. Samalla Evie joutuu kohtaamaan uusia paranormaaleja hahmoja ja taistelemaan henkensä edestä. Kirjassa käydään jopa Ruotsin Trollhättanissa, missä asuu, ylläri, peikkoja. Mukava sivujuonne.
Kirja oli jonkin aikaa minulla yöpöytäkirjana, mikä tarkoitti lukua kerrallaan. Ei mitenkään syvästi koukuttava ollut tämäkään teos, vaan lukeminen oli jopa vähän pitkäpiimäistä ajoittain. Mielenkiintoa pitivät kuitenkin yllä mielenkiintoiset uudet rodut ja juonenkäänteet. Romantiikkaa saa tästä hakea, mutta sitä enemmän pohdintaa omasta itsestä ja taistelusta hyvän ja pahan välillä.
Tämä on niitä kirjoja, jotka jättävät sellaisen vähän tyhjän olon. Tuntuu osittain kuin olisi hukannut aikaa, vaikka olisikin lukenut kirjaa ihan mielellään. En välttämättä lähde kissojen ja koirien kanssa metsästämään enää tämänkään kirjasarjan jatkoa, jos eteen osuu, varmasti luen. White on kuitenkin saanut kirjaansa jotain omaperäistä, mitä ei esim. Yön talo -sarjasta tunnu enää löytyvän. Harmi, että näissä jotenkin juututaan samaan looppiin.
Jos kuitenkin pidit Paranormaalista, saatat hyvinkin pitää myös tästä. Kyllähän tämä kuitenkin ihan lukemisen arvoinen oli.
Jill Tattersall: Kun aamu sarastaa
Tämä lienee se yleisempi Tattersall suomennos, sillä löytyi
huuto.netistä ja kirjastoista. Omani ostin kirpparilta. Tämä on myös
suomennettu 1980-luvulla, mikä näkyykin retrosta paperikannesta.
Tarina on sellainen tutunoloinen, monesti käytetty. Nuori nainen
joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena menettää muistinsa. Samassa
onnettomuudessa kuolee toinen nuori nainen. Onko henkiinjäänyt nainen perijän
vastavihitty morsian vai köyhä palvelustyttö? Siinä kirjan ongelma. Perijä on
kuollut, mutta hänen veljensä on komea, tumma ja julma mies, joka haluaa
selvittää totuuden juurta jaksaen. Niin ja he rakastuvat, nimetön nainen ja
tumma mies. Tarina sijoittuu Walesin vuoristoalueelle ja luonnon kuvaus olikin
paikoin todella todentuntuista.
Vastaavaa teemaa on käytetty monissa kirjoissa ja
elokuvissa, mutta jotenkin se jaksaa aina viihdyttää, ainakin omaa mieltäni.
Lisäksi kirja tarjosi taas sen, mitä hain, romantiikkaa, jännitystä, pään
nollaamista ja mukavaa viihdettä. Tattersallin tyyli on oikein mukavaa
luettavaa. En nyt ole suoraan hullaantunut, mutta pidän näistä kirjoista.
Niissä ei ole erotiikkaa tai muutenkaan kuumia kohtauksia ja sillä tavoin ovat
lähempänä Cartlandia kuin esim. McNaughtia tai Woodiwissia.
Hieman häiritsi se, että kirja sijoittuu 1800-luvulle, mutta
päähenkilö laittoi kuitenkin valot päälle. Tokihan voi valot laittaa
öljylamppuun tms., mutta tuo kuulosti vain niin nykyaikaiselta, ehkä vika on
käännöksessä tai sitten ei. Mutta tuo oli sellainen yksittäinen ärsyttävä
seikka, muutoin lukukokemus oli varsin miellyttävä.
Suosittelut tästä kirjasta romantiikan nälkäisille.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Jill Tattersall: Paholaisriutta
Oli pakko tyhjentää pää muutaman ajatuksia herättäneen kirjan jälkeen. Nykyään on vähän vaikeaa löytää miellyttävää romanttista luettavaa suomeksi. Kirjastosta ei uutta ihmeellistä oikein tunnu löytyvän, sillä en ole chicklitin ystävä, paitsi Kinsella nyt menettelee. Muutoin pidän eniten juuri historiallisista romanttisista kirjoista, ei ihan nykyaikainen genre. Nyt löytyi kuitenkin kirjailija, johon en ollut törmännyt aiemmin. Tämä löytyi sattumalta, sillä olin ostanut Tattersallin yhden kirjan kirpparilta ja aloittelin jo sitä, kun jouduin päiväksi päivystämään lasten harrastuksia, joten kirjaston kautta matka kävi ja löytyi myös toinen Tattersall, tämä.
Kirja on kirjoitettu 1970-luvulla ja suomeksi ilmestynyt 1988. Googlattuani kirjailijan sain selville, että hän on ollut varsin tuottelias kirjoittaja, mutta suomennoksia on taas todella vähän, mikä on aika tyypillistäkin näiden romanttisten kirjojen kohdalla. Sama ilmiö on ainakin McNaughtin ja Woodiwissin kohdalla, jotka ovat myös saman aikakauden kirjailijoita.
Tämä kirja sijoittuu Karibialle Antilleille. Nuori tyttö Marina lähtee sinne tapaamaan tätiään ja kuulee ystävänsä tehneen itsemurhan. Matka päättyy kuitenkin haaksirikkoon Paholaisriutalle. Hänen ystävänsä veli Marcus vaikuttaa epäilyttävältä, kuten suuri osa saaren miespuolisesta väestöstä. Tapahtuu lisää kuolemantapauksia ja Marcus näyttää aivan uuden puolen itsestään. Perus jännitys-romantiikka -juttuja siis. Juuri sitä, mitä sielu kaipaa aina välillä.
Kirja on oikein hyvin kirjoitettu, mitä ei aina voi sanoa näistäkään kirjoista saati sitten muista. Huonoja kirjoja on varmaan saman verran kuin hyviäkin. Tämä on oikein kiva romanttinen kirja, joka sijoittuu 1800-luvulle. Kuvaukset Karibiasta ovat onnistuneita, mikä johtunee Tatterallin oleskelusta alueella. Henkilöhahmot ovat riittävän kiinnostavia ja toisaalta riittävän romanttisia. Tarina on ihan kiinnostava.
Voin suositella Tattersallia romanttisen kirjallisuuden ystäville, etenkin historiallisen romanttisen kirjallisuuden. Tosin ilo loppuu lyhyeen, jos vain 3 kirjaa on suomennettu.
Kirja on kirjoitettu 1970-luvulla ja suomeksi ilmestynyt 1988. Googlattuani kirjailijan sain selville, että hän on ollut varsin tuottelias kirjoittaja, mutta suomennoksia on taas todella vähän, mikä on aika tyypillistäkin näiden romanttisten kirjojen kohdalla. Sama ilmiö on ainakin McNaughtin ja Woodiwissin kohdalla, jotka ovat myös saman aikakauden kirjailijoita.
Tämä kirja sijoittuu Karibialle Antilleille. Nuori tyttö Marina lähtee sinne tapaamaan tätiään ja kuulee ystävänsä tehneen itsemurhan. Matka päättyy kuitenkin haaksirikkoon Paholaisriutalle. Hänen ystävänsä veli Marcus vaikuttaa epäilyttävältä, kuten suuri osa saaren miespuolisesta väestöstä. Tapahtuu lisää kuolemantapauksia ja Marcus näyttää aivan uuden puolen itsestään. Perus jännitys-romantiikka -juttuja siis. Juuri sitä, mitä sielu kaipaa aina välillä.
Kirja on oikein hyvin kirjoitettu, mitä ei aina voi sanoa näistäkään kirjoista saati sitten muista. Huonoja kirjoja on varmaan saman verran kuin hyviäkin. Tämä on oikein kiva romanttinen kirja, joka sijoittuu 1800-luvulle. Kuvaukset Karibiasta ovat onnistuneita, mikä johtunee Tatterallin oleskelusta alueella. Henkilöhahmot ovat riittävän kiinnostavia ja toisaalta riittävän romanttisia. Tarina on ihan kiinnostava.
Voin suositella Tattersallia romanttisen kirjallisuuden ystäville, etenkin historiallisen romanttisen kirjallisuuden. Tosin ilo loppuu lyhyeen, jos vain 3 kirjaa on suomennettu.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Olin nähnyt ennen kirjan lukemista elokuvan ja pidin siitä
suunnattomasti. Yllätyksekseni elokuva noudatteli kirjaa hyvinkin paljon ja
tunnistin kirjasta elokuvan, mikä ei ole itsestäänselvyys kovinkaan usein, vaan
kuten tiedämme kirjat lyövät elokuvat 100-0, usein ei aina.
Dorian Grayn muotokuva on klassikko. Se on Oscar Wilden
ainoa romaani ja herätti viktoriaanisessa Britanniassa huomiota ja pahennusta
aiheellaan, jota tulkittiin monin tavoin. Samoin itse kirja on hyvin
moniulotteinen. Lukiessakin pohti, mitä oikeastaan luki. Lukiko kuvausta
ihmismielen synkkyydestä tai kenties yhteiskunnan rappiosta. Päätin kuitenkin
lukea kirjan kirjana, vaikka se herättikin jälleen lukuisia ajatuksia, kuten
hyvän kirjan tuleekin.
Lyhyesti juonesta, joka lienee monelle tuttu. Kirja kertoo
kauniista Dorian Graysta, josta taidemaalari Basil Hallward maalaa taulun,
josta tulee kirjan keskushahmo. Dorian toivoo, että hän pysyisi aina yhtä
kauniina kuin hän on taulussa ja toive käy toteen. Dorian on alussa viaton,
turmeltumaton nuori mies, joka saa kuitenkin opastusta haureuteen ystävältään
lordi Henrylta. Dorianin vajotessa yhä syvemmälle, hän kuitenkin säilyttää
kauniin ja viattoman ulkomuotonsa. Sen sijaan hänestä maalattu taulu kuvastaa
Dorianin sielun turmeltuneisuutta ja siinä hänen kauneutensa katoaa. Dorian
pysyy siis vuosikymmeniä saman näköisenä, mutta viimein hän alkaa tuntea myös
sielunsa rumuuden.
Kirja on yhä ajankohtainen. Ihmisen tavoittelu kauneutta ja
ikuista nuoruutta kohtaan on ainainen piirre ihmiskunnassa. Kauneuden
tavoittelussa unohdetaan usein eettiset asiat ja moraali. Vain se, mikä näkyy
peilissä on tärkeää. Ihmisen teot kuitenkin heijastuvat hänen sieluunsa ja
kerääntyvät sinne kuin sairaus, joka mädättää ihmisen sisältäpäin.
Kirja tulkittiin aikanaan myös homoeroottisena johtuen
Wilden omasta elämästä. Tietynlaista tämänkaltaista alavirettä kirjasta voi
myös havaita, etenkin Basilin tunteissa Doriania kohtaan ja Dorianin käytöstä
ja vaikutusta myös muihin miehiin. Asiaa ei käsitellä mitenkään negatiivisessa valossa,
vaan se vain on.
Mitä kirja sitten on? Onko se kauhua, kuten jossain
määritellään? Kauhua se on sinänsä ja varmaan aikanaan vielä enemmän, että se
käsittelee ihmismielen turmeltuneisuutta, joka kauhistuttaa yhä edelleen.
Nykyään maailma on vain niin täynnä eriasteista kauhua, mikä johtuu meistä
ihmisistä, että Dorianin kaltainen ihminen sellaisenaan ei välttämättä enää
nyky-yhteiskunnassa olisi niin yksin kuin hän kirjassa on. Kirja käsittelee
myös pahuutta monessa eri olomuodossa. Elääkö pahuus meissä jokaisessa, mutta
on vain peitellympää useimmissa ja purskahtaa esiin rikollisissa ja
kutsumissamme pahoissa ihmisissä.
Kirja siis tosiaan pisti miettimään ja pohtimaan, vaikka
sitä en välttämättä olisi aluksi uskonut. Suosittelen kirjaa lämpimästi jälleen
kaikille. Kirja ei ole sellainen kerralla ahmaistava, mutta koukuttava se on.
torstai 10. toukokuuta 2012
Aino Kallas: Sudenmorsian - Hiidenmaalainen tarina
Miksi löysin tämän kirjan, sitä ihmettelin hetken. Bongasin
kirjan Dorian Grayn takakannesta, sillä molemmat kirjat kuuluvat Keskiyön
kirjaston kirjoihin, joihin kuuluu myös toki muita. Ilman Doriania en olisi
tästä kirjasta kenties kuullutkaan. Tietenkin seuraavaksi tulee pohtia,
olisinko jäänyt jotain ilman, jos en olisi kirjaan törmännyt ja nyt täytyy
todeta, että kyllä.
Hieman epäluuloisesti suhtauduin kirjaan, mutta tapojeni
mukaisesti otin kirjan kirjana. En siis googlaile kirjasta mitään tietoja ennen
kuin olen itse sen lukenut. Haluan muodostaa aidosti oman mielikuvani. Usein
blogeissa ajatukset ovat samankaltaisia, mutta esim. Nälkävuoden osalta omani
erosi selkeästi muista. Nyt luettuani kävin googlailemaan ja löysin kiittäviä
arvosteluja tästä ja samaa mieltä olen itsekin, lukemisen arvoinen kirja, joka
huokuu menneisyyttä ja metsää. Suopursujen tuoksu kantautui aivoihini tätä
lukiessa.
Kirja kertoo ihmissusi tarinan, jossa keskiössä ovat Aalo ja
Priidik. Aalo tuntee suden kutsun ja hylkää perheensä. Priidik, hänen miehensä
suree aluksi, mutta lopussa hylkää Aalon julmasti. Kirja on kirjoitettu
kansantarinan, balladin muotoiseksi. Siinä käytetään vanhahtavaa kieltä, joka
hidastaa lukemista, mutta sisälle päästyä hurmaa.
En lähde pohtimaan kirjan piilomerkityksiä, onko kirja
tarina Kallaksen ja Eino Leinon suhteesta, siitä en tiennyt ennen lukemista,
enkä anna sen nyt häiritä omaa tulkintaani, vaikka kenties suhteella voisikin
olla merkitystä, sillä kirja on tarina kielletystä suhteesta. Se on legenda
ihmissusista, jotka tappavat karjaa ja ovat paholaisen omia. Kirjassa on paljon
uskonnollisia viittauksia ja latinankielisiä käsitteitä, jotka osaltaan lyövät
kirjaan vanhahtavan leiman, vielä vanhemman kuin kirja iältään on,
keskiaikaisen jopa. Se voisi olla epäonnistuessaan tylsä, mutta tässä se
onnistuu ja antaa ihan omanlaisensa fiiliksen kirjan lukukokemukselle.
En nyt suinpäin ole rientämässä varaamaan Kallaksen teoksia,
mutta mielenkiintoni heräsi kuitenkin ja haluan saada lisää. Nyt olen kuitenkin
itse asettamassani lainaus- ja ostokiellossa, kunnes saan nykyiset lukupinot
huomattavasti pienemmiksi, joten Kallaskin saa odottaa. Suosittelen kirjaa
lämpimästi niille, jotka eivät pelkää tarttua erilaiseen kauhukirjaan.
maanantai 7. toukokuuta 2012
10 kirjaa ja 10 biisiä
Monessa blogissa on jo esitelty 10 kirjaa ja biisiä, jotka ovat pelastaneet elämän tai no, olleet merkittäviä elämän kannalta. Ensin pohdin, että en ikinä pystyisi laittamaan listaa, mutta päässäni alkoi vilistä kirjoja ja biisejä, joilla on ollut tietyissä elämänvaiheissani hyvin suuri merkitys. Kirjat ja biisit menevät osittain ristiin. Joku biisi on saanut lukemaan tietyn kirjan ja toisaalta tietystä kirjasta tulee mieleen joku biisi. Mutta tässä listani turhia selittelemättä.
Elämäni kirjat
1. Walter
Tevis: Musta kuningatar
2. Eric
Knight: Lassie palaa kotiin
3. L.M.
Montgomery: Anna –sarja
4. Dalton
Trumbo: Sotilaspoika
5. Rachel
Carson: Äänetön kevät
6. Nevil
Shute: Viisi mustaa kanaa
7. Uuno
Kailas: Paljain jaloin
8. E.M.
Hull: Sheikki
9. Astrid
Lindgren: Veljeni Leijonanmieli
10. Michael
Ende: Päättymätön tarina
Elämäni biisit
1.
Manic
Street Preachers: A design for life
2.
Suicidal
Tendencies: How will I laugh tomorrow
3.
Michael
Jackson: Beat it
4.
Duran
Duran: The Reflex
5.
Kirka:
Varrella virran
6.
Lasse
Mårtensson: Myrskyluodon Maija
7.
Sibelius:
Valse triste
8.
Manowar:
Kings of metal
9.
Metallica:
One
10.
Indochine:
Les Tzars
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Carlos Maria Dominguez: Paperitalo
Tämä on tällainen välipalakirja, lähinnä pituutensa vuoksi, siis lyhyehkö. Mutta lyhyys ei taaskaan tarkoita etteikö kirjassa olisi sisältöä tai että se ei saisi pohtimaan asioita. Kirja on tarina kirjahulluudesta, rakkaudesta, intohimosta kirjoihin. Tunteesta, joka voi joskus saavuttaa maaniset mittasuhteet.
Kirjan tarina alkaa naisen jäädessä auton alle lukiessaan juuri ostamaansa Emily Dickinsonin kirjaa. Kukapa meistä ei olisi kulkenut kirja kädessä näkemättä tai kuulematta mitään. Nainen saa kuolemansa jälkeen paketin, jossa on kirja, jota hänen kollegansa lähtee palauttamaan lähettäjälle. Matkallaan hän törmää kirjatoukkiin, fanaatikkoihin, jotka ovat uhranneet koko elämänsä, koko mielenterveytensä kirjoille.
Kirjassa kuvataan rakkautta kirjoihin niin viehättävästi, että tunsin usein hymyileväni ja toteavani pääni sisällä: juuri näin, näin minäkin teen. Siinä kuvataan sitä himoa, hulluutta, jolla me kirjahullut hankimme kirjoja, kuinka järjestelemme niitä hyllyihin, kuinka hoivaamme niitä, haemme niistä lohtua ja ystävyyttä. Siis todella hurmaava kirja.
Kirjailija itsessään oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvin miellyttävä sellainen. Matkustin myös tässä ensi kertaa Etelä-Amerikkaan kirjailijoiden suhteen, joten rikoin rajojani myös sillä saralla.
Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat joskus himoinneet kirjoja, joilla on ihan oma tapansa järjestää kirjat hyllyyn, jotka elävät kirjojen kautta tai niiden kanssa, kaikille, jotka pitävät kirjoista. Lukemiseen ei mene kauan, mutta se jättää hyvän fiiliksen, hymyn huulille.
Kirjan tarina alkaa naisen jäädessä auton alle lukiessaan juuri ostamaansa Emily Dickinsonin kirjaa. Kukapa meistä ei olisi kulkenut kirja kädessä näkemättä tai kuulematta mitään. Nainen saa kuolemansa jälkeen paketin, jossa on kirja, jota hänen kollegansa lähtee palauttamaan lähettäjälle. Matkallaan hän törmää kirjatoukkiin, fanaatikkoihin, jotka ovat uhranneet koko elämänsä, koko mielenterveytensä kirjoille.
Kirjassa kuvataan rakkautta kirjoihin niin viehättävästi, että tunsin usein hymyileväni ja toteavani pääni sisällä: juuri näin, näin minäkin teen. Siinä kuvataan sitä himoa, hulluutta, jolla me kirjahullut hankimme kirjoja, kuinka järjestelemme niitä hyllyihin, kuinka hoivaamme niitä, haemme niistä lohtua ja ystävyyttä. Siis todella hurmaava kirja.
Kirjailija itsessään oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvin miellyttävä sellainen. Matkustin myös tässä ensi kertaa Etelä-Amerikkaan kirjailijoiden suhteen, joten rikoin rajojani myös sillä saralla.
Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat joskus himoinneet kirjoja, joilla on ihan oma tapansa järjestää kirjat hyllyyn, jotka elävät kirjojen kautta tai niiden kanssa, kaikille, jotka pitävät kirjoista. Lukemiseen ei mene kauan, mutta se jättää hyvän fiiliksen, hymyn huulille.
Johan Harstad: Darlah 172 tuntia kuussa
Norjalaista nuorisokirjallisuutta tulee harvemmin luettua, eli ei juurikaan ikinä. Bongasin tämän kirjan myös Harjavallan kirjaston kirjavinkeistä. Kirja vaikutti takakannen perusteella hyvinkin kiinnostavalta ja sitä se tällä kertaa todellakin oli. Otan kirjan mukaan myös Science Fiction -haasteeseen, koska kirja tapahtuu puoleksi avaruusaluksessa, joten menkööt nyt siihen kategoriaan, sillä todennäköisesti en muuta avaruusaluskirjaa taida lukea.
Mutta tähän kirjaan jälleen. Nasa päättää aloittaa kuulennot jälleen lähes 40 vuoden tauon jälkeen. Julkisesti oli kerrottu lentojen loppumisesta, että ketään ei enää kiinnostanut, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Jotta uudet kuulennot saisivat maksimaalisesti huomiota, päättää Nasa ottaa lennolle mukaan 3 nuorta, jotka valitaan arvalla. Nuoret ympäri maailmaa saavat osallistua arpajaisiin. Mukaan valikoituvat norjalainen Mia, japanilainen Midori sekä ranskalainen Antoine. Heitä valmistellaan lentoon kuukausien ajan. Samaan aikaan amerikkalaisessa vanhainkodissa dementoitunut vanhus Oleg näkee televisiossa uutisen kuulennoista. Hän havahtuu vuosien horroksesta ja sanoo: älkää palatko... Kuulento lähtee kuitenkin ja nuoret pääsevät avaruusasema Darlah 2:een. Pian saapumisen jälkeen kuitenkin energia katkeaa ja ihmisiä alkaa kadota. Mikä onkaan kuun salaisuus.
En siis ole ollut mikään suuri scifin ystävä, saatikka avaruusteosten. Tämä kirja oli kuitenkin oikein hyvä ja viihdyttävä sekä samalla myös jännittävä ja kauhistuttavakin. En ole Harstadista edes kuullut aiemmin, tosin nyt googlattuani hänet huomasin, että hän on kirjoittanut myös kirjan Buzz Aldrin - Taviksena olemisen taito, joka on tuttu tv:stä. Tämä kirja oli luokiteltu nuorille aikuisille, mutta itse en kovin nuoren suosittelisi lukevan, sillä sen verran synkästä teoksesta on kuitenkin kyse ja teksti on hyvin aikuismaista, jos nyt niin kirjasta voi sanoa.
Salaliittoja vilisee myös kirjassa, mikä on aina myös virkistävää, sillä nehän voisivat olla totta. Voisiko tämäkin kirja olla totta, herää kysymys. Avaruus on kuitenkin suuri tuntematon. Ehkä voisi koukuttua myös puhtaaseen avaruusscifiin, koukutunhan näymmä kaikkeen muuhunkin.
Kirjasta tuli tosi hyvä fiilis. Sellainen, kun tulee hyvän kirjan jälkeen. Hyvin kirjoitetun, hyvin ajatellun ja mielenkiintoisesti loppuvan. Suosittelen siis kirjaa lämpimästi kaikille, vaikka pehmeänä laskuna scifiin, kuten itselleni.
Mutta tähän kirjaan jälleen. Nasa päättää aloittaa kuulennot jälleen lähes 40 vuoden tauon jälkeen. Julkisesti oli kerrottu lentojen loppumisesta, että ketään ei enää kiinnostanut, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Jotta uudet kuulennot saisivat maksimaalisesti huomiota, päättää Nasa ottaa lennolle mukaan 3 nuorta, jotka valitaan arvalla. Nuoret ympäri maailmaa saavat osallistua arpajaisiin. Mukaan valikoituvat norjalainen Mia, japanilainen Midori sekä ranskalainen Antoine. Heitä valmistellaan lentoon kuukausien ajan. Samaan aikaan amerikkalaisessa vanhainkodissa dementoitunut vanhus Oleg näkee televisiossa uutisen kuulennoista. Hän havahtuu vuosien horroksesta ja sanoo: älkää palatko... Kuulento lähtee kuitenkin ja nuoret pääsevät avaruusasema Darlah 2:een. Pian saapumisen jälkeen kuitenkin energia katkeaa ja ihmisiä alkaa kadota. Mikä onkaan kuun salaisuus.
En siis ole ollut mikään suuri scifin ystävä, saatikka avaruusteosten. Tämä kirja oli kuitenkin oikein hyvä ja viihdyttävä sekä samalla myös jännittävä ja kauhistuttavakin. En ole Harstadista edes kuullut aiemmin, tosin nyt googlattuani hänet huomasin, että hän on kirjoittanut myös kirjan Buzz Aldrin - Taviksena olemisen taito, joka on tuttu tv:stä. Tämä kirja oli luokiteltu nuorille aikuisille, mutta itse en kovin nuoren suosittelisi lukevan, sillä sen verran synkästä teoksesta on kuitenkin kyse ja teksti on hyvin aikuismaista, jos nyt niin kirjasta voi sanoa.
Salaliittoja vilisee myös kirjassa, mikä on aina myös virkistävää, sillä nehän voisivat olla totta. Voisiko tämäkin kirja olla totta, herää kysymys. Avaruus on kuitenkin suuri tuntematon. Ehkä voisi koukuttua myös puhtaaseen avaruusscifiin, koukutunhan näymmä kaikkeen muuhunkin.
Kirjasta tuli tosi hyvä fiilis. Sellainen, kun tulee hyvän kirjan jälkeen. Hyvin kirjoitetun, hyvin ajatellun ja mielenkiintoisesti loppuvan. Suosittelen siis kirjaa lämpimästi kaikille, vaikka pehmeänä laskuna scifiin, kuten itselleni.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Tuomas Kyrö: Miniä
Sinnehän minäkin Kirjan ja ruusun päivänä suunnistin, kirjakauppaan, jotta saisin kaupanpäällisenä tämän kirjan. Kävin työpaikkakuntani pienessä Kipa-kirjakaupassa ja vierailu oli hyvin miellyttävä. Tämä mukaan lukien sain 13 eurolla 5 kirjaa, kun valitsin muutamia loistavia teoksia alelaatikosta. Mutta sitten tästä Kyröstä.
Kyrö on minulle tuttu ennestään vain ja ainoastaan tv:stä. En ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, olen sattumalta saattanut kuulla muutamia pätkiä Mielensäpahoittajasta. Miehelle kävin juuri lainaamassa Mielensäpahoittajan äänikirjana, kun hän on innostunut kokeillessaan muutamia pätkiä omassa autossani kuuntelemista kirjoista. Tätä voi pitää suunnattomana askeleensa, sillä mieheni ei lue.
Mutta nyt Miniään. En siis ole lainkaan tietoinen, mitä appiukko on tehnyt ennen tätä, joten tavallaan pystyin lukemaan kirjaa ilman ennakkoluuloja. Tosin olin sivusilmällä jo vilkaissut muiden postauksia blogeista. Melkoisen moni tämän onkin jo lukenut.
Pidin kirjan kannesta, se oli oikein kiva ja värikäs. Tossuihin myös viitataan kirjassa, mikä oli kiva juttu. Kirja itsessään on suhteellisen viihdyttävä ja jopa opettavainen. Pystyn melko hyvin samaistumaan kiireiseen uranaiseen, joka saa vaivoikseen kaavoihinsa kangistuneen appiukkonsa. Takaumia oli kenties välillä vähän liikaa ja näin itse tarinasta tuli jotenkin ohut. Toisaalta takaumien kautta hetkistä tuli koomisia.
Mitäs sitten voisi sanoa... Kivaa ajanvietettä ei sen suurempaa. Saatan kuunnella nuo miehelle lainatut äänikirjat, mutta en syöksy varaamaan Kyröä kirjastosta. En ole suuri tällaisen kirjallisuuden ystävä. Olisiko tämä jotain huumorikirjallisuuden muotoa, kenties. Ihan kiva siis, mutta tuskin toista kertaa tartun, mutta eihän ole lahjakirjan sivuihin katsomista tai jotain sinnepäin.
Kyrö on minulle tuttu ennestään vain ja ainoastaan tv:stä. En ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, olen sattumalta saattanut kuulla muutamia pätkiä Mielensäpahoittajasta. Miehelle kävin juuri lainaamassa Mielensäpahoittajan äänikirjana, kun hän on innostunut kokeillessaan muutamia pätkiä omassa autossani kuuntelemista kirjoista. Tätä voi pitää suunnattomana askeleensa, sillä mieheni ei lue.
Mutta nyt Miniään. En siis ole lainkaan tietoinen, mitä appiukko on tehnyt ennen tätä, joten tavallaan pystyin lukemaan kirjaa ilman ennakkoluuloja. Tosin olin sivusilmällä jo vilkaissut muiden postauksia blogeista. Melkoisen moni tämän onkin jo lukenut.
Pidin kirjan kannesta, se oli oikein kiva ja värikäs. Tossuihin myös viitataan kirjassa, mikä oli kiva juttu. Kirja itsessään on suhteellisen viihdyttävä ja jopa opettavainen. Pystyn melko hyvin samaistumaan kiireiseen uranaiseen, joka saa vaivoikseen kaavoihinsa kangistuneen appiukkonsa. Takaumia oli kenties välillä vähän liikaa ja näin itse tarinasta tuli jotenkin ohut. Toisaalta takaumien kautta hetkistä tuli koomisia.
Mitäs sitten voisi sanoa... Kivaa ajanvietettä ei sen suurempaa. Saatan kuunnella nuo miehelle lainatut äänikirjat, mutta en syöksy varaamaan Kyröä kirjastosta. En ole suuri tällaisen kirjallisuuden ystävä. Olisiko tämä jotain huumorikirjallisuuden muotoa, kenties. Ihan kiva siis, mutta tuskin toista kertaa tartun, mutta eihän ole lahjakirjan sivuihin katsomista tai jotain sinnepäin.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Tätä kirja on luettu aika monessa blogissa. Itse odotin tätä kirjastosta kuin kuuta nousevaa, sillä luin tuossa aiemmin tietokirjan nälkävuosista ja pidin siitä kovasti. Siksi kuvittelinkin, että tässä kirjassa olisi osattu dramatisoida tuossa tietokirjassa esiintyneet faktat. Muut lukijat ovat kuitenkin pitäneet kirjasta. Kyllähän tämän luki, mutta nyt täytyy myöntää, että tuon tietokirjan tasolle tämä ei tosiaan noussut, ei lähellekään.
Kirjassa vaihtelee eri ihmisten tarinat. On köyhä äiti Marja, hänen tyttärensä Mataleena ja poika Juho. Lisäksi on ns. parempia ihmisiä Teo ja Senaattori. Kirjassa vaihtelee nälkää näkevät ja hyvinvoivat. Olisin kuvitellut, että ero olisi ollut vielä selkeämpi, sillä tietokirjaan pohjautuen ajatuksissani Suomi oli aika lailla kahtia jakaantunut, sitä olisi voinut entisestään korostaa.
Kirjassa vilahtelivat toki tietokirjasta tutut teemat: varkaat, kuolemat, köyhäintalot, jäkäläleivän tappavuus ja köyhien kerjäläisten kiertäminen talosta taloon. Ihmisten armeliaisuus ja toisaalta pahuus sekä itsekkyys. Mutta... Olihan kirja toki tunteisiin vetoava, mutta se olisi voinut olla paljon enemmän. En oikeastaan päässyt syvälle hahmoihin, en kokenut heidän tuskaansa, ehkä hieman Juhon, mutta en muiden.
Olen varmaan tavallista tiukempi tätä kirjaa kohtaan, koska odotukset olivat todella korkealla. Odotukset toki osittain täyttyivät, olihan kirja hyvä lukukokemus, mutta kun se ei yltänyt sinne korkeuksiin, jonne sillä olisi ollut mahdollisuudet päästä. Se on niin suuri harmi.
Suosittelen ennen tätä kirjaa kaikille tuota Häkkinen ym. kirjaa, joka on todella kattava ja mielenkiintoinen teos, jossa käsitellään nälkävuosia monesta eri näkökulmasta. Toki tämäkin on kiva lukea, mutta jos oikeasti haluaa eläytyä nälkävuosiin, niin Häkkinen ym. on paljon parempi.
Kirjahan on Ollikaisen esikoisteos ja sellaisena ihan kiva. Tarina oli hieman poukkoileva ja jotenkin siihen oli tungettu liikaa seksiä. Se tuntui jotenkin päälleleimatulta, kosiskelevalta jopa. Ollikainen vaikuttaa kuitenkin ihan kiinnostavalta uudelta kirjailijalta, jonka nimi jäi mieleen.
Kirjassa vaihtelee eri ihmisten tarinat. On köyhä äiti Marja, hänen tyttärensä Mataleena ja poika Juho. Lisäksi on ns. parempia ihmisiä Teo ja Senaattori. Kirjassa vaihtelee nälkää näkevät ja hyvinvoivat. Olisin kuvitellut, että ero olisi ollut vielä selkeämpi, sillä tietokirjaan pohjautuen ajatuksissani Suomi oli aika lailla kahtia jakaantunut, sitä olisi voinut entisestään korostaa.
Kirjassa vilahtelivat toki tietokirjasta tutut teemat: varkaat, kuolemat, köyhäintalot, jäkäläleivän tappavuus ja köyhien kerjäläisten kiertäminen talosta taloon. Ihmisten armeliaisuus ja toisaalta pahuus sekä itsekkyys. Mutta... Olihan kirja toki tunteisiin vetoava, mutta se olisi voinut olla paljon enemmän. En oikeastaan päässyt syvälle hahmoihin, en kokenut heidän tuskaansa, ehkä hieman Juhon, mutta en muiden.
Olen varmaan tavallista tiukempi tätä kirjaa kohtaan, koska odotukset olivat todella korkealla. Odotukset toki osittain täyttyivät, olihan kirja hyvä lukukokemus, mutta kun se ei yltänyt sinne korkeuksiin, jonne sillä olisi ollut mahdollisuudet päästä. Se on niin suuri harmi.
Suosittelen ennen tätä kirjaa kaikille tuota Häkkinen ym. kirjaa, joka on todella kattava ja mielenkiintoinen teos, jossa käsitellään nälkävuosia monesta eri näkökulmasta. Toki tämäkin on kiva lukea, mutta jos oikeasti haluaa eläytyä nälkävuosiin, niin Häkkinen ym. on paljon parempi.
Kirjahan on Ollikaisen esikoisteos ja sellaisena ihan kiva. Tarina oli hieman poukkoileva ja jotenkin siihen oli tungettu liikaa seksiä. Se tuntui jotenkin päälleleimatulta, kosiskelevalta jopa. Ollikainen vaikuttaa kuitenkin ihan kiinnostavalta uudelta kirjailijalta, jonka nimi jäi mieleen.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
John Steinbeck: Helmi (äänikirja)
Ennen kuin aloitan suururakan kuuntelun saralla eli Sinuhen,
kuuntelin pienenä välipalana jälleen yhden Steinbeckin. Helmi kosketti minua
syvästi, enkä varmaan edes täysin ymmärtänyt sen hienoutta.
Kirja sijoittuu Meksikoon ja kertoo köyhästä intiaanikalastajasta
Kinosta, joka löytää merilokin munan kokoisen helmen. Kirja kertoo myös hänen
vaimostaan Juanitasta ja lapsestaan Coyotitosta. Se vetoaa tunteisiin, jää
häilymään pään ylle ja on muistutus elämän ja maailman epäarvoisuudesta ja –reiluudesta.
Kino löytää siis maailman suurimman helmen, jonka avulla hänellä olisi
mahdollisuus muuttaa oma elämänsä, mutta etenkin lapsensa elämä. Juanita sanoo
helmen olevan kirottu ja siltä se alkaa myös vaikuttaa.
Kirja kertoo suunnattomasta eriarvoisuudesta, joka vallitsee
maailmassa yhä tänäänkin. Ihminen, joka kuuluu tiettyyn rotuun, ei osaa lukea
ja on muutoinkin oppimaton, on markkinavoimien talutusnuorassa voimatta
oikeastaan vaikuttaa omaan elämäänsä millään tavoin. Metallican biisiä
mukaillen Sad but true. Kirja kertoo myös rahan vallasta, kuinka se saattaa
tuhota koko elämän. Se on kertomus ahneudesta, joka saa ihmiset käyttäytymään
tavalla, joka tuhoaa kaiken ympäriltään.
Olin todella surullinen paikoin kuunnellessani kirjaa.
Tunsin tuskaa kaikesta siitä eriarvoisuudesta, mitä Kino sai kokea. Toisaalta
en voinut käsittää, miten jotkut julkenevat käyttäytyä niin sortavasti kuin
kirjassa esim. lääkäri käyttäytyi. Okei, tiedän kyseessä oli ”vain” kirja,
mutta näinhän maailmassa asiat ovat etenkin kehitysmaissa, joissa kuilu köyhien
ja rikkaiden välillä on ammottava.
Kirjan luki Ismo Kallio. En voi sanoa pitäneeni kauheasti
hänen lukutavastaan, mutta ei hän sentään saanut minua vaihtamaan levyä
toiseen, kuten muutama muu lukija on tehnyt. Äänikirjassa tosiaan lukijan
merkitys on melkoisen huomattava. Itseni tuntien en pystynyt viime
äänikirja-postauksessani mainittua Punaista erokirjaa kuuntelemaan kuin
muutaman minuutin, ehkä ensimmäisen cd:n puoliväliin. Sekä lukija että teksti
olivat täysin mukavuusalueeni ulkopuolella.
Nyt työmatkojani sulostuttaa Sinuhe ainakin seuraavan 6
viikon ajan.
Jools Sinclair: 44 (book three)
Jälleen varoituksen sana niille, jotka eivät ole lukenee
kahta ensimmäistä osaa. Kolmas osa jatkuu siitä, mihin toinen jäi.
Abby on kaapattu. Hän herää nukutuksesta saarelta, jossa on
vain yksi ylellinen talo. Talossa on joukko ihmisiä mukaan lukien Nathaniel. He
tekevät Abbylle erilaisia lääketieteellisiä kokeita, jotta saisivat selville,
oliko juuri Nathanielin antama ruiske se, joka pelasti Abbyn kuolemasta. Abby
haluaa vain paeta. Jessekin ilmestyy aina välillä.
Samat henkilöt siis jatkavat ainakin tässä kirjassa. Kirja
on hyvin kirjoitettu, koukuttava, kuten olivat kaksi ensimmäistäkin. Tässä
tunnelma on jälleen erilainen, painostava ja ahdistava. Abbyn tuska kuvataan
niin selkeästi. Lukijanakin tuntee vääryyden jäytävän selkäpiitä hänen
joutuessaan syyttä kokeiden uhriksi. Ihmisten into löytää vastauksia ilman
inhimillisyyttä tuntuu kammoksuttavalta, mutta niin todelta ja juuri siksi se
onkin niin kammottavaa. Tällaista oikeasti tapahtuu.
Nämä 44 kirjat ovat mukavia. Olen nyt lukenut kaikki kolme ilmestynyttä
ja jokainen niistä on ollut täysin erilainen, vaikka henkilöt ovat olleet
samoja. Aina löytyy jotain uutta, vaikka vanhakin näyttäytyy. Ei ainakaan vielä
ole tullut sellaista fiilistä kuin Yön taloa lukiessa, että toistokertoja olisi
liikaa. Hahmot ovat pysyneet tuoreina.
Neljäs kirja ilmestyy keväällä 2012, mitä se sitten
tarkoittaakaan ja kyllähän sen aion ladata Kindleeni myös.