maanantai 14. syyskuuta 2020

Jo Nesbo: Punarinta (äänikirja)

Kovasti yritin kuunnella muutakin, mutta niin vain tämä Nesbo jälleen vei kaiken huomioni. Nyt, kun olen aloittanut sarjan alusta alkaen, on hieno seurata henkilöiden kasvua. 

Tässä kirjassa rikos kumpuaa toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista, vaikka ensin toiselta näyttääkin. Kirjassa on runsaasti takaumia toisen maailmansodan tapahtumiin. Ne olivat todella kiinnostavia. Itse olen ollut teinistä asti kiinnostunut kyseisestä sodasta ja sen tapahtumista, joten kirja osui oikeaan koloon. Se, mistä en ole juurikaan lukenut, on toisen maailmansodan vaikutukset Norjassa. Tässä nyt sai hyvän alustuksen aiheeseen. 

Aluksi tuntui, että kirja oli vain sarja toisiinsa kuulumattomia tapahtumia, mutta jälleen kirjailija sai koottua langat käsiinsä. Muutama lanka jäi vielä lattialle, mutta uskon niiden löytyvän tulevissa kirjoissa. Tietynlainen kaava kuitenkin tässäkin kirjassa on nähtävissä. Juuri, kun lukija luulee kaiken selviävän, löytyykin vielä yksi uusi mutka matkaan. Tämähän on toisaalta kiinnostava käänne, mutta toisaalta sellainen, jota osaa jo odottaa. 

Lukijana jälleen Jukka Pitkänen, jonka ääneen en tunnu kyllästyvän. Olenkin Storytellista jo hakenut listalleni hänen lukemiaan kirjoja lisää. Jos vaikka jotain muuta välillä, pahalta kuitenkin vaikuttaa, sillä seuraava Hole -kirja on jo yli puolessavälissä.

maanantai 24. elokuuta 2020

Camilla Läckberg: Hopeasiivet (äänikirja)

Koska halusin vaihtelua Harry Holelle, päädyin kuuntelemaan tätä kakkososaa Camilla Läckbergin Faye -sarjaan. Pidin ensimmäisestä osasta Kultahäkki ja sitä kautta odotukset olivat ihan suht korkealla myös tämän suhteen. Valitettavasti nyt en ihan niin innostunut ollut.

Ensimmäisessä osassa Faye kostaa miehelleen ja ehkä vähän muillekin miehille. Tässä he yrittävät ainakin kostaa hänelle. Kirja ei ole yhtä jännittävä tai mukaansa tempaava kuin ensimmäinen osa. Tarinakin on hieman tylsä. Eniten kirjassa ärsytti kuitenkin se, kuinka siinä syödään ja juodaan koko ajan hienoissa paikoissa ruokia ja juomia, jotka pitää joka kerta mainita erikseen nimeltä. Ja tätä tapahtuu paljon. En myöskään pitänyt yhdestäkään kirjan hahmoista. Kaikki ovat itsekkäitä ja rikkaita. Jotenkin teos korostaa rikkautta ja hyväosaisuutta sekä kaikkea, mitä tästä voi kummuta. 

Lisäksi Faye tuli miehen huijaamaksi ensimmäisessä osassa ja kas kummaa, tässä teoksessa kuitenkin uskoo ja rakastuu uuteen huijariin. Ihan kuin ei oppisi mitään. En tiedä, onko tämä kaikki tarkoituksellista ja kolmannessa (viimeisessä?) osassa kaikki paljastuu, mutta ärsyttävää se kuitenkin oli.

Sen verran kuitenkin kirja imi mukanaan kaikesta huolimatta, että luin sen ihan fyysisesti loppuun tai sitten halusin lyhentää kuuntelemisen piinaani kaikkien cocktailien vuoksi. Täytyy myöntää, että mielummin olisin kuunnellut kolmannen Harry Holen heti perään. Mutta luettu, mikä luettu.

tiistai 18. elokuuta 2020

Jo Nesbo: Torakat (äänikirja)

Toinen Nesbo meni samalla vauhdilla helposti. Jäin vähän koukkuun sekä Storyteliin että Nesboon kerrontaan. Tällä kertaa käytin Storytelin mahdollisuutta jatkaa kuunneltavaa kirjaa lukien, sillä en vain malttanut odottaa seuraavaa työmatkaa. Nyt lupasin itselleni, että kuuntelen jonkin toisen kirjan väliin ennen seuraavaa. 

Tällä kertaa Harry kutsutaan Bangkokiin selvittämään norjalaisen suurlähettilään murhaa. Harry on ajautunut huonoille teille kotimaassaan, joten kutsu ulkomaille on hienoinen yllätys. Suurlähettiläs löydetään veitsi selässään halvasta hotellista. Halutaanko Harryn oikeasti selvittävän, mitä tapahtui vai onko hänet lähetetty paikalle vain silmänlumeeksi. 

Thaimaa kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen levittäytyy Harryn eteen. Kirjassa käsitellään niin seksityöläisten arkea kuin pedofilian vaikutuksia Thaimaassa. Kuten Harry myös minä lukijana koin ne kovin ahdistavina. Totuushan on edelleen kuitenkin se, että länsimaista matkustaa edelleen henkilöitä Thaimaaseen nauttimaan maan tarjonnasta sekä hyvässä että pahassa. Harryn persoonaa avataan kirjassa enemmän, se oli kirjan parasta antia, vaikka itse tarinakin on hyvä. Tietynlainen juonikaavio toistui tässä verrattuna ensimmäiseen kirjaan. En nyt saa muistini lokeroista kaivettua toistuuko se muissakin Hole-kirjoissa. Palaan siihen, jos löytyy vielä kolmannestakin.

Nesbo osaa kirjoittaa äärimmäisen koukuttavasti. Hän osaa rakentaa kiinnostavia ja monikerroksia henkilöitä. Tässä osa oli todella hienosti rakennettuja, mutta osa jäi suhteellisen ohueksi sen kuitenkaan häiritsemättä lukukokemusta.

Lukijana ihana Jukka Pitkänen, jonka ääntä jaksan helposti kuunnella pitkään. Seuraavaksi siis jotain ihan muuta, jollen hairahdu kuitenkin Harryyn. 

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Jo Nesbo: Lepakkomies (äänikirja)

Olen taistellut äänikirjoja tarjoavia sovelluksia vastaan pitkään. Kirjaston tarjoama Ellibs saa riittää, olen ajatellut. Satunnaisesti olen hankkinut yksi tai kaksi kirjaa Elisa-kirjasta, mutta siinä se. Olen taistellut, mutta turhaan. Huomasin reilu viikko sitten Storytelin tarjouksen 30 päivää ilmaiseksi. Sisäinen Sulo Vilen heräsi ja tartuin tarjoukseen ja olen koukussa. Vielä olen toki ilmaisella ajalla, mutta palvelu tuntuu juuri minulle tehdyltä. Tämä ei siis ole maksettu puheenvuoro tai mitään, vaikka nyt kehunkin. Sovellut on toiminut moiteettomasti. Kirjat eivät pätki, sovellus toimii autoni ohjelman kanssa langattomasti loistavasti. Eniten pidän ominaisuudesta, joka on kirjoissa, jossa on sekä ääni- että e-kirja; voin jatkaa kirjaa lukemalla siitä, kohdasta missä olen. Tällaiselle jännittäjälle se on erinomainen ominaisuus. Olen käynyt kirjastossa hakemassa fyysisen kirjan lukemattomia kertoja, kun en ole jaksanut kuunnella hitaasti etenevää äänikirjaa. Tämän kirjan osalta en sitä tarvinnut, sillä nyt, kun on toimiva sovellus, olen kuunnellut kirjaa vähän joka paikassa ja kirja tuli kuunneltua viikossa.

Se sovelluksen ylistämisestä, nyt kirjaan. Lepakkomies on Nesbon ensimmäinen Harry Hole -kirja. Olen lukenut uudempia Hole -kirjoja aina niiden ilmestyttyä, mutta jostain syystä, omista tavoista poiketen, en ole lähtenyt lukemaan sarjaa järjestyksessä. Nyt päätin tehdä niin, sillä palvelusta löytyvät kaikki sarjan kirjat. Sinänsähän uusissa kirjoissa on pysynyt ihan hyvin kärryillä, vaikka ei olisi Harrya ennen tavannutkaan. Takaumia on kuitenkin käytetty jonkin verran. Nyt tämän kirjan myötä monet uudempien kirjojen mieltä askarruttaneet seikat ovat avautuneet paremmin.

Tässä kirjassa Harry on matkustanut Australiaan selvittämään siellä kuolleen norjalaisen nuoren naisen murhaa. Hän saa parikseen aboriginaali-Andrewn, joka avaa hänelle tutkinnan kuluessa myös Australian ongelmallista historiaa ja aboriginaalien asemaa, joka on hämmästyttävän ankea. Kirjaan on hyvin tuotu aboriginaalien tarinoita ja uskomuksia ja ne sulautuvat osaksi murhatutkintaa aukottomasti. 

Pidin kirjasta, kuten olen pitänyt muistakin Nesbon teoksista. Ja jotenkin uskon tai ainakin toivon, että pidän jatkossakin. Kirjassa oli sopivasti jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Langat pysyivät hyvin kirjailijan hallussa ja ne kerättiin kokoon riittävästi. Ehkä ei ihan jokaista säiettä, mutta ne saattavat hyvinkin löytyä seuraavista kirjoista. Päätin tätä kuunnellessä tosiaan lähteä kuuntelemaan sarjaa järjestyksesssä ja nyt onkin jo hyvässä vauhdissa seuraava teos.

Lukijana kirjassa on Jukka Pitkänen, jonka ääneen olen aivan rakastunut. Ei hän Lars ole, mutta erinomainen lukija, jonka ääntä jaksaa kuunnella pitkään. Hänellä ei ole mitään ärsyttäviä tapoja lausua ja hän eläytyy riittävästi olematta mitenkään feikki. Pieni mainos vielä Storytelistä meille tiettyjen lukijoiden rakastajille, siellä pystyy hakemaan kirjoja myös lukijan mukaan. Helppo arvata kenen lukijan kirjoista oma kirjahyllyni on täyttynyt.

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Minette Walters: Kameleontin varjo

 Suuret oli suunnitelma tälle kesälle. Kuinka luenkaan ja nautin joka sanasta. Sanoista olen ehkä nauttinut, mutta ei niitä kovinkaan paljon ole edessäni näkynyt. Lukeminen jäi valitettavan vähäiseksi. Tämän Waltersin taisin löytää kirjaston löytöhyllystä, sellaisesta, mihin voit vielä kirjoja ja ottaa mukaan. Olen Waltersia lukenut aiemminkin, joten tiesin mitä odotettavissa, eikä kirja pettänyt, ainakaan pahasti.

Charles Acland on haavoittunut Irakissa, hän on muotopuoli, jolla on lyhyt pinna. Acland tuntuu vihaavan naisia, muslimeja ja vähän muitakin, mutta etenkin naisviha herättää psykiatrien ja poliisin kiinnostuksen, sillä Lontoossa liikkuu murhaaja, joka murhaa homoja. Charlesista tulee epäilty. Hänen ainoa luottohenkilö on kehonrakentaja-lesbo-lääkäri Jackson. 

Kirja oli ihan mielenkiintoinen. Sen henkilöt olivat hyvin rakennettuja, vaikka ihan kaikkia langanpätkiä en ymmärtänytkään. Jännitys säilyi myös loppuun asti. En arvannut murhaajaa, mikä on aina ihan hyvä. Kannen ylipuheet poikkeuksellisesta, lähes hypnoottisesta, olivat kuitenkin hieman yliampuvia, mikä sekään ei yllätä. Ihan kiva lukukokemus, joskaan ei mikään ikimuistettava.

Arki alkaa huomenna ja odotan sitä osittain kauhunsekaisella innostuksella, osittain jo valmiiksi kypsänä ja osittain todella tyytyväisenä. Ehkä lukeminenkin kiihtyy, kun saa elämään taas arjenrutiinit. 

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Olen aiemmin lukenut Sadie Jonesin kirjan Kotiinpaluu ja pidin siitä kovasti. Se oli blogittomalla kaudella, joten siitä ei löydy merkintää täältä. Jones on ennen kirjailijaksi ryhtymistään toiminut tv-käsikirjoittajana ja myös elokuvien käsikirjoittajana. Tämä näkyy teoksessa. Se oli paikoittain kuin luotu näyttämölle, estradille tai valkokankaalle. Joka paikassa sattuu asioita samaan aikaan ja jotenkin ne kaikki punoutuvat yhteen. 

Kirja sijoittuu Sternen perheen taloon syrjäisällä Englannin maaseudulla, joskus 1900-luvun alussa. Autoja on jo, mutta ne eivät ole vielä yleisiä. Perheen isäpuoli lähtee Manchesteriin hakemaan rahaa, jotta perhe voisi pelastaa rakkaan talonsa. Muu perhe jää viettämään tyttären Emeraldin syntymäpäiväjuhlia. Tapahtuu kuitenkin ikävä raideonnettomuus lähistöllä ja joukko kolmannen luokan matkustajia evakuoidaan Sternin taloon turvaan. 

Kirja kuvaa hyvin luokkajaon vaikutuksia, kuinka evakuoidut nähdään ensin harmina, jotka voi unohtaa vain jonnekin huoneeseen ilman mitään. Toisaalta se kertoo siitä, kuinka inhimillisyys voittaa kuitenkin monella tasollakin. 

Täytyy myöntää, että luin kirjaa kuin olisin katsonut Downton Abbeyta ja siltä se vähän tuntuikin melkein loppuun asti, kunnes tapahtui hyvin yllättävä käänne. Täytyy myöntää, että kirja oli herkullinen. Kuorrutus oli paras osa ja kirsikka sen päällä kruunasi kaiken. 

Voin suositella kirjaa lämpimästi. Antakaa sen yllättää teidätkin.

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Arttu Tuominen: Hyvitys



Kun viimeeksi epäröin Artun edellisen kirjan kanssa, pelkäsin muutosta, tällä kertaa pelko oli poissa. Ehkä ei ihan kokonaan kadonnut, mutta syvälle haudattuna. Joka kerta, kun lempikirjailijasi julkaisee uuden teoksen, pelkää, että onhan siinä onnistuttu, onhan se vieläkin hyvä. Onhan kyseessä kuitenkin kirjailija, jonka hengentuotteesta nautit suunnattomasti ja saat lukemisesta sen euforisen hyvän olon, jonka vain hyvästä kirjasta saa. Siksi myös olen täyttänyt omat kirjahyllyni kirjoilla, joista tuon olon olen saanut, jotta voin ihan koska vain tarttua ja lohduttautua, piristyä, vajota murheen syövereihin tai ihan mihin tahansa olotilaan haluankin päästä.

Viimein kirjaan. Korona sotki monen kuviot, myös monen kirjailijan. Kirjanjulkkareita ei vietetty railakkaasti kirjastoissa tai muissakaan railaikkaissa paikoissa. Oletan, että Arttukin olisi jälleen juhlinut kirjan julkistamista ja silloin olisin jälleen voinut hakea nimmarin kirjaan. Nyt jouduin hieman ahdistuneena lompsimaan kirjakauppaan ja ostamaan kirjan ihan kirjaan kuulumattomalta henkilöltä. Kuten Ramberg tässä kirjassa toteaa, kirjassa, jota kirjailija on pitänyt käsissään, on jotain erilaista. 

Hyvitys on itsenäinen jatko Verivelalle, samat henkilöt, eri henkilö keskiössä. Tällä kertaa Henrik "Härkä" Oksman, outo, mutta tavattoman älykäs. Oksmanista paljastuukin lukijalle ihan alkusivuilla täysin uusia piirteitä. Porissa tapahtuu isku sukupuolivähemmistöjen suosimaan ravintolaan. Oksman on poistunut ravintolasta juuri ennen iskua naiseksi pukeutuneena miehen hotellihuoneeseen. Salaisuus, jota hän joutuu varjelemaan koko tutkinnan ajan. 

Tarina on hyvä, uskottava. Räjähdysherkkä tilanne erilaisuuden sietämiselle on usein melkein valmis purkautumaan väkivaltaisella tavalla. Toisaalta Pori, ainakin ennen, ei ole ollut kuuluisa suvaitsevaisuudestaan. Jorma Uotinen on todennut, että ei ole Porissa sellaista kadunkulmaa, jossa hän ei olisi saanut turpaan. Haluaisin uskoa, että tilanne on nyt toinen, mutta tämän oman heterokuplani sisältä katsoen, en osaa sanoa, mikä on totuus. Aihe on kuitenkin tärkeä pitää keskusteluissa, sillä kenenkään ei tulisi pelätä oman seksuaali-identiteettinsä tai minkään muunkaan ominaisuuden vuoksi. Tämän koen myös yhdeksi sanomaksi, joka kirjasta välittyy. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä, mitä on.

Tarina vielä lukijan jälleen eri puolille Poria. Osan paikoista tunnistin, osan tiedän ja muutama on minulle uusi. Odotankin innolla Arttu Tuominen -kiertoajeluita kirjoista tutuille paikoille, olisin ensimmäisenä jonossa. Maisemakuvaukset osuvat täysin nappiin, samoin henkilöiden kuvaukset. Jokainen päähahmoista kehittyy ja lukijalle avautuu uusia mahdollisuuksia tehdä johtopäätöksiä. Kirjailija ei onneksi alleviivaa niitä, vaan antaa lukijan tehdä omat valintansa, olivat ne sitten oikeita tai vääriä.

Olin ajatellut lukea hitaasti ja nauttien, mutta huomasin lukevani ahmien, lähes epätoivoisesti. Kirja vei jälleen mukanaan. Olen ollut suuri Artun lopetusten ystävä tähänkin asti ja olen jälleen uudestaan. Suosittelen suuresti, kuten suosittelen kaikki aiempiakin.