maanantai 4. helmikuuta 2019

Lars Kepler: Lazarus (äänikirja)


Lars Kepler kirjoittajakaksikko on yksi suosikeistani etenkin Joona Linna –sarjallaan. Tämän uusimman kuuntelin äänikirjana, sillä se löytyi jostain syystä kirjastosta suoraan hyllystä, kun kirjassa olen jonossa joku sijalla 30. Äänikirja sopi myös oikein hyvin tähän liikkuvaan elämääni. Muutaman vähän huonomman kirjan jälkeen oli niin ihana kuunnella kirjaa, jota en olisi malttanut lopettaa kuuntelemasta. Viimeiset luvut istuinkin työpaikan parkkipaikalla, kun en vain voinut jättää kesken.

Aiemmistakin kirjoista tuttu Jurek Valter on tämän kirjan pahis ja melkoinen pahis onkin. Hän on suorastaan kuvottavan paha, joka saa kicksinsä muiden kärsimyksestä. Ajoittain kuunnellessa tuli ihan paha olo ja oli pakko kuunnella välillä musiikkia. Äänikirjojen kuuntelussa on yksi huono piirre ainakin itselle, ei voi selailla vähän eteenpäin ja katsoa, että kaikki on kunnossa. Joutuu vain kuuntelemaan eteenpäin.

Joona Linna tajuaa hyvin pian Jurekin olevan hengissä, mutta kaikki muut pitävät häntä vainoharhaisena, kunnes valitettavan henkilökohtaiset iskut saavat heidätkin ymmärtämään, että Jurek ei ole kuollut, päinvastoin. Tällöin on jo tosin monen kohdalla liian myöhäistä.
Tämänkaltaista pahuutta on jotenkin vaikea ymmärtää. Ehkä tällaisia Jurekin kaltaisia ihmisiä kuitenkin on olemassa, toivon vain, että en vahingossakaan törmää kehenkään vähänkään hänen kaltaiseensa ikinä.

Kepler osaa luoda jännitystä kirjoihinsa. Lukija jää odottamaan hengitystään pidätellen seuraavaa käännettä. Aivan kadehdittavan hyvin. Kirjat eivät mitenkään ole täydellisiä ja sisältävät etenkin hieman liikaa täytettä ajoittain, voisi tiivistää, voisi sitä jne. Mutta tällaisenakin ovat todella koukuttavia. Miksi siis muuttaa loistavaa reseptiä.

Enempää juonta avaamasta täytyy sanoa, että pidin tästä jälleen oikein kovasti. Työmatkat eivät ole tuntuneet näin lyhyiltä aikoihin. Lukijana kirjassa on Toni Kamula ja hän on vallan mainio. Ei tietenkään Larsin veroinen, mutta erittäin kuunneltava ja uskottava. Lukijalla on niin valtavan suuri merkitys äänikirjoissa.

Sain toivomani hyvän kirjan. Uskaltaisikohan toivoa vielä muutamaa lisää.

torstai 3. tammikuuta 2019

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä (äänikirja)

Olen pitänyt Veera Vaahteran kirjoista aiemmin. Ne ovat kevyttä hömppää ja erinomaisia yleensä kirjojen välissä. Tämän lainasin jälleen Ellibsin kautta ja tällä kertaa sovelluskin toimi ihan moitteettomasti. Kirja oli tosiaan kevyt kuin höttöinen pilvi. Mitään suurta opetusta tai sanomaa ei siinä ollut, mutta enpä sitä kaivannutkaan.

Päähenkilö Lotta kävelee lukiessaan auton alle, samaan aikaan hänen kämpässään on vesivahinko, joka tuhoaa monta hyvää kirjaa ja Lotta joutuu asumaan lesbon siskonsa ja tämän kumppanin kämppään. Samalla kuvioihin astuu myös kaksi miestä; halaileva Olle ja lukutoukka Jiri. Siinäpä soppa, no ei ole. 

Lotta on introvertti, joka haluaa vain lukea ja todellakin lukea jokaisen aloittamansa kirjan loppuun. Hän ei ole eikä edes halua olla sosiaalinen eikä edes ystävällinen, vaan kaikkoaa vaikeita tilanteita vessaan, sängyn alle tai vaikka komeroon. Mihin vain, jotta ei tarvitse olla sosiaalinen, ystävällinen tai tutustua uusiin ihmisiin. 

Voin samaistua Lottaa tietyllä tasolla ja tietyllä tasolla koen hänen olevan äärimmäisen itsekäs ihminen, joka ei edes ansaitsisi ketään ihanaa miestä, pysyköön kirjojensa luona vain. Itsekin pian parin viikon joululoman jälkeen kaipaan hetkeä ihan yksin omassa kodissa hyvän kirjan parissa, mutta sitä ei taida löytyä. Ymmärrän halun omaan aikaan ja henkiseen latautumiseen, mutta senkin voi suorittaa monella eri tavalla.

Kirja oli ajoittain hyvin sekava ja tietyt juonenkäänteet vaikuttivat vain sivujen täytteeltä, mutta olihan tämä ihanan keveä. Varmasti Vaahteran kirjat löytävät tulevaisuudessakin tiensä lukulistalleni, kun aika on niille sopiva.

Danuta Reah: Pelkkää pimeyttä

Takakansi lupaa kauhuntunteen, kun pimeässä nainen luulee jonkun seuraavan itseään. Tälle mielikuvitukselle hyvinkin tyypillinen tunne. Odotin suurta takakannen perusteella. Odotin turhaan.

Debbie on opettaja, joka iltatuntien jälkeen näkee jotain rautatieasemalla. Paljastuu, että hän näkee sarjamurhaajan hahmon. Itsekäs toimittaja kirjoittaa hänestä jutun lehteen ja Debbiestä tulee murhaajan seuraava uhri. Debbien koulun turvallisuusmies Rob huolestuu Debbiestä ja huolimatta traagisesta menneisyydestään huomaa huolessaan jotain muutakin kuin pelkkää ammatillistä kiinnostusta. Murhaaja siis seuraa Debbietä, joka kieltää ahdistavat tilanteet ja olon. Itsekäs toimittaja Tim haluaa vain itselleen kunniaa ja edesauttaa murhaajan toimia. Poliisit tutkivat tahollaan.

Kirjassa vaihtelevat luvun sisällä eri ihmisten näkökulmat jotenkin rauhattomasti. Kaikki on kirjoitettu kolmannessa muodossa ja jotenkin se esti pääsemästä lähelle hahmoja tai sitten se oli vain teksti, joka tuntui ajoittain lässyttävältä. Kauhun tunnetta en saanut tuotettua lukiessani, vaikka kuinka olisin halunnut. Pettymys siis sillä tasolla. En voi kyllä sanoa jännittäneenikään paitsi ehkä ihan lopussa.

Vähän tylsää taas, kun jälleen kerran luin kirjan, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan hyvä. Sitä alkaa taas epäilemään hyvien kirjojen olemassaoloakaan. Onneksi omat hyllyt tursuvat kirjoja, jotka tiedän hyviksi ja tällaisen kirjan jälkeen tekee aina mieli palata vanhan tutun pariin. Yritän hillitä itseni ja hakea lukemattomien pinostani jälleen suurella toiveikkuudella sellaisen tulevan go-to -kirjani.