sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Arttu Tuominen: Vaiettu

Harvoin enää käy niin, että kirjan julkaisupäivää seuraavana päivänä myydään kirjakaupassa "eioota". Näin kuitenkin kävi tämän teoksen kohdalla. Jouduin sitä ihan odottamaan muutaman päivän. Toki kotikaupungin kirjailija saa massat liikkeelle, mutta olin kuitenkin hämmentynyt ja samalla äärimmäisen onnellinen, sillä mikään ei ole hienompaa kuin kirjojen ostaminen, toki myös niiden lainaaminen.

Ja kyllä olen nyt täysin puolueellinen tätä kirjoittaessani eli sekin säännöllinen kommentoija, joka aina haluaa tulla Arttua dissaamaan, niin kyllä vain näin on. Olen Porista, parkkeeraan videofilmejä myyvän liikkeen edessä oleviin vinoparkkeihin ja arvostan merituulta.

Vanha mies yritetään tappaa kaksi kertaa. Toinen vanha mies hirtetään. Jäljet alkavat johtaa toiseen maailmansotaan ja suomalaisiin sotilaisiin, jotka kuuluivat SS-joukkojen Wiking -pataljoonaan, joka osallistui operaatio Barbarossaan eli Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Asia, josta on vaiettu yhtä lailla kuin siitä, oliko Suomi Saksan liittolainen vai uhri. 

Tällä kertaa vakiokaartista eniten sijaa saa Paloviita, jonka parisuhdeongelmat ovat käsittelyn kohteena. On mukavaa lukea kirjasarjoja, joissa pystyy seuraamaan henkilöiden elämää pidemmälle ja etenkin sitä, kuinka kirjailija niitä kehittää. Mielestäni tässä on onnistuttu oikein mainiosti jälleen. Jokainen tuttu poliisi saa hieman enemmän lihaa luittensa ympärille. 

Kirja kulkee loogisesti. Murhan ratkaiseminen ei tässä teoksessa ole ehkä ihan keskiössä. Sodanaikaiset tapahtumat on helppo ohittaa, vaan onko oikein ohittaa ne. Onko kauhuteoille perusteluja ja riittääkö perusteluksi erityistilanne? Sitä olen itsekin aina ajoittain pohtinut, mitä olisin itse tehnyt, kenen joukoissa olisin seissyt. Vuosikymmenten takaa on helppo tehdä valintoja, mutta hetkessä kaikki on näyttäytynyt hyvin erilaisena. 

Kirja toi hyvin vahvasti mieleeni Jo Nesbon Punarinnan, jossa käsitellään norjalaisia Saksan joukoissa toisessa maailmansodassa taistelleita miehiä. Ja tietenkin siinäkin oli tapahtunut henkirikos. Toinen yhtäläisyys oli päähenkilön osalta, kummatkin olivat tavallaan kadonneet sodassa ja luoneet identiteettinsä uudelleen. Sinänsä tämä ei haitannut lukemista, toi siihen vain enemmän moniulotteisuutta. Hyvin oli jälleen tehty taustatyö historiallisten faktojen osalta. Oksman henkilönä on itse asiassa erinomaisesti luotu juuri pätemään missä milloinkin. Saa hyvin kuljetettua faktat tarinaan ilman, että se tuntuisi päälleliimatulta. 

Kysymys, joka löytyy kirjan takakannesta: Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?, kuvaa kirjaa todella hyvin. Valheita on monenlaisia, toiset unohtaa heti ne sanottuaan, toiset herättävät öisin. Vastaus kysymykseen saa jäädä lukijan pohdittavaksi.


lauantai 1. toukokuuta 2021

Sebastian Fitzek: Paketti (äänikirja/e-kirja)

Jokin jumi avautui tämän kirjan myötä tai sitten kirja vain oli niin hyvä ja koukuttava, että en pystynyt pitämään näppejäni ja korviani siitä erossa. Nyt kirjailijan jälkikäteen googlanneena en ihmettele reaktiotani. Fitzek on Saksan suosituimpia kirjailijoita, jonka kirjoja on myyty miljoonia. Titteli on ansaittu.

Emma on lukkiutunut kotiinsa sen jälkeen, kun hänet on raiskattu hotellissa. Raiskaaja oli Parturi, joka on myös tappanut lukuisia muita naisia. Emma on psyykkisesti hajalla, eikä tiedä, mitä enää uskoa tai kehen luottaa. Eräänä aamuna postinkantaja jättää hänelle naapurille kuuluvan paketin. Tästä lähtee purkautumaan todella hämmentävä tapahtumien ketju. Emman vainoharhaisuus saa myös lukijan epäilemään tämän mielenterveyttä ajoittain.

Kirjassa kuvataan tapahtumia eri aikatasoilla ja ratkaisu on onnistunut, tosin melko tyypillinen tällaisissa psykologisissa trillereissä. Toisaalta muuta tyypillistä en teoksesta juuri löytänyt, vaan sen ratkaisut ja tarinankerronta oli ihanan tuoretta ja yllättävää. Yllättävä on adjektiivi, jolla kuvaisin teosta eniten. Se oli yllättävä aivan loppuun asti, mutta ei missään vaiheessa lukijaa aliarvioiva.

Päähenkilö on kirjassa epäluotettava tai ainakin lukija saa sen kuvan, sillä Emman ajatukset ja epäilykset tuntuvat harhaisuudelta, joka selitettävissä traumaattisella lapsuudella ja myöhemmällä raiskauksella. Kuitenkin lukija haluaa olla Emman puolella, ymmärtää tätä. Se vain tuntuu niin kovin vaikealta.

Kirjailija luo aivan loistavan, koukuttavan tunnelman. Olen todella iloinen, että löysin kirjan aivan sattumalta Storytelista. Lukijana äänikirjassa on Outi Vuoriranta, minulle ennestään tuntematon, mutta erittäin hyvin onnistunut lukija. En tietenkään kyennyt pysyttelemään pelkästään äänikirjassa, vaan ihan pakko oli lukea myös osa e-kirjana, koska olen vain niin malttamaton.

Suosittelen lämpimästi kaikille psykologisten jännäreiden ystäville ja myös muille, jotka haluavat kenties yllättää itsensä tai antaa itsensä tulla yllätetyksi. 

Tuomas Niskakangas: Roihu (äänikirja/e-kirja)

Täytyy sanoa heti alkuun, että kirja hämmensi minua. Se myös innosti. Sai ottamaan asioista selvää. Paikoin se turhautti. Väliin se imaisi minut mukanaan vain sylkeäkseen minut taas pois sisuksistaan. Ehkä hieman dramaattisesti kuvatut ajatukset teoksesta, mutta lukumatkalla oli monenlaisia tunteita. 

Kirja on dystooppinen (toivottavasti) kuvaus Suomesta. Epätasa-arvoisuus varallisuuden jakautumisessa on jakanut Suomen köyhiin ja rikkaisiin. Oikeistoon ja vasemmistoon. Jälkimmäinen suunnittelee vallankumousta, edellinen haluaa pysyä vallan kahvassa hinnalla millä hyvänsä. Kumpi on paha ja kumpi hyvä vai onko edes hyviä?

Pääministeri Leo Koski joutuu keskelle painajaista, jossa hän ei voi tietää kehen voi luottaa. Vastapuolella on vasemmiston nouseva tähti Emma Erola, joka on johtamassa vallankumousta. Ovatko he vain pelinappuloita vai onko heillä todellista valtaa? Mikä on suunnitellut vallankumouksen takana? Kuka on mystinen Peregrino?

Kirjassa riittää käänteitä, vaikka se tapahtuu vain muutaman vuorokauden sisään. On takaa-ajoja, ampumista, räjähdyksiä, maanalaisia tunneleita, salaliittoja jne. Ajoittain tunsin kadottavani kirjan punaisen langan, se kyllä löytyi aina uudelleen, mutta aiheutti sen, että kirjan loppuun saattaminen kesti yllättävän kauan, vaikka loppujen lopuksi pidin siitä kovasti.

Erään Nesbon kirjan jälkeen olen alkanut epäillä kaikkea totuutena pitämääni jännäreissä. Tämän kirjan osalta epäilin vasemmiston ajattelun taustalla olevaa ajattelua, mikä osoittautui kuitenkin todeksi. Thomas Pikettyn teos pääoman jakautumisesta nykymaailmassa oli hienosti tuotu osaksi teosta. Muutenkin koko tapahtumaketju oli valitettavan uskottava. 

Kirja toi toki mieleen Remeksen teokset paikoittain, mutta kirjassa oli aivan oma tunnelmansa ja suuntansa. Se ei ollut yhtä mukaansa tempaava, mutta tavallaan kovin koukuttava ja osaksi jännitys säilyi aivan viimeisille sivuille saakka. 

Kirja on Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimittaja Niskakankaan ensimmäinen teos ja sellaiseksi varsin mainio. Kirjailijan siviiliammatti selittää paljon myös kirjan teemoja ja syvyyttä, joilla niitä käsitellään.

Lukijana mainio Jukka Pitkänen, jonka äänestä en edelleenkään saa tarpeekseni.