maanantai 29. kesäkuuta 2020

Arttu Tuominen: Hyvitys



Kun viimeeksi epäröin Artun edellisen kirjan kanssa, pelkäsin muutosta, tällä kertaa pelko oli poissa. Ehkä ei ihan kokonaan kadonnut, mutta syvälle haudattuna. Joka kerta, kun lempikirjailijasi julkaisee uuden teoksen, pelkää, että onhan siinä onnistuttu, onhan se vieläkin hyvä. Onhan kyseessä kuitenkin kirjailija, jonka hengentuotteesta nautit suunnattomasti ja saat lukemisesta sen euforisen hyvän olon, jonka vain hyvästä kirjasta saa. Siksi myös olen täyttänyt omat kirjahyllyni kirjoilla, joista tuon olon olen saanut, jotta voin ihan koska vain tarttua ja lohduttautua, piristyä, vajota murheen syövereihin tai ihan mihin tahansa olotilaan haluankin päästä.

Viimein kirjaan. Korona sotki monen kuviot, myös monen kirjailijan. Kirjanjulkkareita ei vietetty railakkaasti kirjastoissa tai muissakaan railaikkaissa paikoissa. Oletan, että Arttukin olisi jälleen juhlinut kirjan julkistamista ja silloin olisin jälleen voinut hakea nimmarin kirjaan. Nyt jouduin hieman ahdistuneena lompsimaan kirjakauppaan ja ostamaan kirjan ihan kirjaan kuulumattomalta henkilöltä. Kuten Ramberg tässä kirjassa toteaa, kirjassa, jota kirjailija on pitänyt käsissään, on jotain erilaista. 

Hyvitys on itsenäinen jatko Verivelalle, samat henkilöt, eri henkilö keskiössä. Tällä kertaa Henrik "Härkä" Oksman, outo, mutta tavattoman älykäs. Oksmanista paljastuukin lukijalle ihan alkusivuilla täysin uusia piirteitä. Porissa tapahtuu isku sukupuolivähemmistöjen suosimaan ravintolaan. Oksman on poistunut ravintolasta juuri ennen iskua naiseksi pukeutuneena miehen hotellihuoneeseen. Salaisuus, jota hän joutuu varjelemaan koko tutkinnan ajan. 

Tarina on hyvä, uskottava. Räjähdysherkkä tilanne erilaisuuden sietämiselle on usein melkein valmis purkautumaan väkivaltaisella tavalla. Toisaalta Pori, ainakin ennen, ei ole ollut kuuluisa suvaitsevaisuudestaan. Jorma Uotinen on todennut, että ei ole Porissa sellaista kadunkulmaa, jossa hän ei olisi saanut turpaan. Haluaisin uskoa, että tilanne on nyt toinen, mutta tämän oman heterokuplani sisältä katsoen, en osaa sanoa, mikä on totuus. Aihe on kuitenkin tärkeä pitää keskusteluissa, sillä kenenkään ei tulisi pelätä oman seksuaali-identiteettinsä tai minkään muunkaan ominaisuuden vuoksi. Tämän koen myös yhdeksi sanomaksi, joka kirjasta välittyy. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä, mitä on.

Tarina vielä lukijan jälleen eri puolille Poria. Osan paikoista tunnistin, osan tiedän ja muutama on minulle uusi. Odotankin innolla Arttu Tuominen -kiertoajeluita kirjoista tutuille paikoille, olisin ensimmäisenä jonossa. Maisemakuvaukset osuvat täysin nappiin, samoin henkilöiden kuvaukset. Jokainen päähahmoista kehittyy ja lukijalle avautuu uusia mahdollisuuksia tehdä johtopäätöksiä. Kirjailija ei onneksi alleviivaa niitä, vaan antaa lukijan tehdä omat valintansa, olivat ne sitten oikeita tai vääriä.

Olin ajatellut lukea hitaasti ja nauttien, mutta huomasin lukevani ahmien, lähes epätoivoisesti. Kirja vei jälleen mukanaan. Olen ollut suuri Artun lopetusten ystävä tähänkin asti ja olen jälleen uudestaan. Suosittelen suuresti, kuten suosittelen kaikki aiempiakin.

1 kommentti: