Tuomas Vimma: Helsinki 12

Vimman tuoreemmat teokset Raksa ja Ruutukymppi ovat sulattaneet raksamiehen tyttären sydämen. Niinpä päätin lukea myös Vimman aiemmat teokset ns. Helsinki –trilogian. Ja kyllä, vannoin, etten lue enää trilogioita, mutta minkäs teet.

Tämä on kirja, jossa päähenkilö oli niin ällöttävä, että häneen tai kehenkään kirjan hahmoista ei kyennyt samaistumaan millään tavoin, mutta kuitenkin kirja oli niin mukaansatempaava, että se oli pakko lukea loppuun toivoen samalla mahdollisimman kurjaa kohtaloa siinä seikkaileville ihmisille.

Kirjan päähenkilö on mainostoimiston AD. Tyyppi, jota ei työnteko kiinnosta. Tyyppi, joka haluaa kaiken itselleen. Tyyppi, joka vaikuttaa täysin tunteettomalta, mutta onko sitä kuitenkaan. Haluaisin nähdä valonpilkahduksen, mutta ehkä se on vain toiveajattelua. Tyypillä on sisko, jonka kanssa suhde on hieman läheinen ollakseen täysin normaali. Sisko on 18 vuotias ja kaiken kokenut. Tyyppi on parikymppinen ja kaiken tietävä. Lisäksi taustalla häilyy tyypin hyväksikäyttämiä naisia, kavereita ja Helsingin alamaailmaan.

Näin kuvattuna kirja vaikuttaisi juuri sellaiselta, jota en missään tapauksessa haluaisi lukea, mutta minkäs Vimma teit taas. Luin, koin ja ihastuin. Kaikki tämä vielä senkin jälkeen, että kirjassa on niin paksua Helsingin slangia, että tällaista länsirannikkolaista ihan hirvittää, kun ajoittain tuntui, että englanninkielisen kirjan lukeminen on helpompaa kuin tämän teoksen. Hyvin selvisin, vaikka joka sanaa en kenties ymmärtänytkään ja oikeasti tuo slangin käyttö sai minut inhoamaan päähenkilöitä vielä enemmän. Ja kuitenkin aion tässä kehua teosta, hyvin outo, kaksijakoinen olotila.

Mietin lukiessani kenelle tätä suosittelisin ja en keksinyt ketään, mutta kuitenkin haluaisin sanoa, että kirja on lukemisen arvoinen. Sitten pohdin, mistä tämä kertoo ja päädyin siihen, että se vain kulkee ilman ehkä sen suurempaa punaista lankaa tai opetusta tai mitään muutakaan ohjenuoraa ja se on ihan okei. Sitten aloin pohtimaan, että hyvänen aika, miksi ihmeessä voin pitää tällaisesta teoksesta, enkä oikein tiedä.

Lue siis tämä kirja, joka on sekava, ylitseampuva, täynnä inhoja hahmoja ja josta et kenties ymmärrä läheskään kaikkea. Kirja ei opeta, ei saarnaa eikä saa sinua iloiseksi, mutta ehkä se saa sinut tuntemaan itsesi paremmaksi ihmiseksi kuin sen hahmot.

Arvio lienee yhtä sekava kuin olotilani. Kivat sulle Vimma, nyt on pakko lukea kaksi seuraavaakin.