maanantai 19. syyskuuta 2022

Arttu Tuominen: Häväistyt

Artun uusin on aina merkkitapaus. Kuten jo aiemmin olen todennut, pidän kovasti miljöökuvauksesta, sillä paikat ovat tuttuja näin porilaiselle. Pianhan voi alkaa suunnitella jo kiertoajelua aina Harjavallan padolta Reposaareen Artun kirjojen tapahtumapaikoille.

Nuori tyttö katoaa ja löytyy sitten Kokemäenjoesta kuolleena ja pahasti pahoinpideltynä. (Tässä kohtaa muuten yksi kammottavin kuvaus ruumiin nostosta näin nahkiaisaikaan.) Muutaman harha-askeleen jälkeen Linda tajuaa, että kadonnut Laura onkin vain yksi monien joukossa. Myös oma tytär Linnea tuntuu salailevan jotain. Tutkinnan kiihtyessä Linda joutuu myös painimaan omien painajaistensa kanssa.

Tällä kertaa kirjan tapahtumat keskittyvät aika lailla Länsi-Poriin, joka ei itselleni ole sitä tutuinta aluetta, toisaalta käväistään myös Pihlavassa, joka taas on. Miljöö on tuttua ja hyvin kuvailtua. Samoin myös henkilöt. Tällä kertaa keskiössä on Linda, joka nuorena kokeili mallinuraa ja taistelee oman alkoholisminsa kanssa. Toki muidenkin päähahmojen elämänvaiheita seurataan. Pidän tästä konseptista, jokainen pääsee parrasvaloihin vuorollaan.

Kirja lähti mielestäni hieman hitaasti liikkeelle, mutta liikkeelle päästyään sitä ei pysäyttänyt mikään. Näin kuvailisin myös lukukokemustani. 

Aihepiiri on kammottava, mutta kirja tarkastelee sitä objektiivisesti. Se ei mässäile, mutta toisaalta tuo asiat kaikessa kuvottavuudessaan esille. Me aikuiset emme ymmärrä millaisessa maailmassa nuoret elävät, miten erilaista kaikki on. Siinä ehkä olisi voinut olla tarinassakin kehitettävää, ihan täysin uskottava ei ehkä viestittely ja nuorisoelämän kuvaus ollut. Toki näin keski-ikäiselle se meni täydestä, melkein ainakin.

Olen suuri Janne Rautakorpi -fani, mutta täytyy myöntää, että pidän myös näistä uuden sarjan henkilöistä. Jokainen heistä on rikki omalla tavallaan. Kuten me muutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti