Henning Mankell: Hymyilevä mies (äänikirja)

Jos ihmisellä on kolme harrastusta ja yhtä tekee intohimoisesti, niin jotenkin ei jää aikaa kahdelle muulle niin paljon. Näin on käynyt nyt minulle. Neulominen vie kaiken ajan ja lukeminen on hyytynyt lähinnä sille tasolle, että kuuntelen autossa äänikirjoja ja luen aina pätkä silloin tällöin ruuanlaiton lomassa, muutoin aika menee neulomiseen ja sukkiahan valmistuukin.

 

Nyt kuuntelun osalta olen jäänyt hieman koukkuun näihin Wallandereihin. Lukija Eero Saarinen on aivan mainio, kirjat ovat sopivan koukuttavia ja on pakko myöntää, että en ole kirjastosta kovinkaan moneen uuteen kiinnostavaan äänikirjaan törmännyt.

 

Ei nyt mennyt lukujärjestys ihan järjestyksessä ja se hieman risoo, etenkin, kun aloitin tämän kyseisen kirjan jälkeen kuuntelemaan kirjaa, joka on sarjassa ennen tätä teosta. Minähän tiedän jo asioita, joita ei kirjassa ole vielä tapahtunut. Toisaalta Wallanderit keskittyvät aika paljon kuitenkin aina kyseiseen tapaukseen, joten yritän antaa tuon olla häiritsemättä itseäni.

Hymyilevän miehen alussa Wallander on päättänyt luopua poliisiurasta. Hän kokenut syvän henkisen trauman ja tuntee olevansa aivan toinen ihminen kuin ennen. Hän jopa heittää pois oopperalevynsä. Tulee kuitenkin tapaus, jota Wallander ei voi olla tutkimatta. Ja hyvä näin, sillä muutoin koko tapaus olisi saattanut jäädä tutkimatta tyystin. Ensin kuolee vanha asianajaja tapahtumassa, jota luullaan auto-onnettomuudeksi, pian kuolee hänen poikansa ja muita ihmisiä uhkaillaan. Tuntuu kuin asianajajien työllä olisi roolinsa tässä, mutta millä osalla. Pian Wallander älyää tutkivansa talousrikoksia, mutta myös jotain muutakin.

Olihan tämä ihan hyvä, mutta nyt meni vähän överiksi sen suhteen, että kuinka monta rikoksen haaraa tähän olikaan ujutettu. Ihan ei mielestäni pysyneet langat käsissä, eikä kaikkea saatu kudottua rikoksen verkoksi mitenkään sujuvasti.

Edellisessä kirjassa ärsyttänyt tapa käyttää Kurt Wallanderin koko nimeä jatkuvasti puuttui onneksi tästä eli Wallander oli vain Wallander. Lukija Eero Saarinen on vakaa ja hyvä lukija, joka ei juurikaan eläydy, mutta lukee kiinnostavasti ja sellaisella rauhoittavalla äänellä, jota kaipaa työmatkoilla, mutta joka välillä etenkin aamuisin alkaa myös unettaa.

Uusi Wallander on jo soittimessa, itse asiassa tätä ennen tehty, joten nyt saan selville, miksi Wallander oli kirjan alussa niin järkyttynyt mieleltään.

 

 

 

Penelope Douglas: Aflame

Iki-ihanan kirjasarjan viimeinen osa tipahti Kindleeni viikolla. Olin ennakkotilannut tämän edellisen osan luettuani. Silloin aikaa tämän julkaisuun tuntui olevan ikuisuus, mutta nyt olin yllättynyt, että joko nyt.

Kirjassa Jared ja Tate ovat eronneet. On kulunut muutama vuosi erosta ja Jared saapuu takaisin kotikaupunkiinsa, jossa ovat myös muut kaverukset sekä Tate. Onko vanha liekki yhä voimakas? Miten Jared voisi voittaa Taten takaisin.

Kirja oli sinänsä ihan hyvä, mutta jotenkin ehkä laimea, mutta ei siten kuten voisi kuvitella. Käänteitä ei ollut makuuni tarpeeksi sen sijaan kuumia makuuhuonekohtauksia löytyi ihan mukavasti, jopa sen verran, että melko posket punaisena tämän kirjan sain loppuun. Niitä ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti.

Kokonaisuus oli kenties hieman laimea, mutta toisaalta se veti yhteen kaikkien kaverusten kohtalot ja jätti kenties oven auki myös tulevaisuuden sukupolville.

Se, mikä oikeastaan kruunasi kirjan olivat kirjailijan sanat lopussa, jossa hän sanoi kirjoittaneensa kirjasarjan osittain siksi, että meistä jokainen voi nähdä, että ihminen tekee virheitä vaikka 18 vuotiaana, mutta niiden yli voi päästä. Tästä olen niin samaa mieltä. Kukapa ei olisi tehnyt virheitä nuorena, mutta jippo onkin siinä, kuinka nuo virheet jättää taakseen ja oppii niistä. 

Jään odottamaan innolla Douglasin tulevia kirjoja, jotka on käsittääkseni suunnattu enemmän aikuisille. Itse Douglasista pitää sanoa, että hän tuntuu oikein mukavalta ja kiinnostavalta persoonalta Facebookin ja Twitterin kautta. Itsekin sain vastauksen twiittiini ja tykkäykset, lisäksi hän keskustelee lukijoidensa kanssa kiitettävästi Facebookissa. Minä tykkään.

Henning Mankell: Wallander - Kasvoton kuolema (äänikirja)

Wallander on minulle tv:stä tuttu. Yhtään kirjaa en ole aiemmin lukenut, vaikka niitä taitaa muutama löytyä hyllystänikin. Yhtään kirjaa en myöskään ole Mankellilta lukenut. Viime aikoina on ollut ongelmia löytää kiinnostava äänikirja, tämäkään ei herättänyt suuria intohimoja, mutta kuuntelin sentään loppuun.

Kirja on ensimmäinen osa Kurt Wallander -sarjasta. Sitä ei kyllä kirjaa lukiessa uskoisi, sillä kovinkaan paljon ei Wallanderin taustoja käsitellä. Toisaalta ehkä hienoinen hidastempoisuus voi olla seurausta siitä, että on ensimmäinen osa. 

Pienestä kylästä löydetään kuolleena vanha mies. Hänen vaimonsa on henkihieverissä ja menehtyykin sairaalassa. Mies on tapettu erittäin julmalla tavalla ja vaimoakin on kidutettu. Vaimon viimeinen sana on ulkolainen. Tämä aloittaa kirjana ja Wallanderin tutkimukset. Kirjassa käsitellään Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, maailman muuttumista ja sitä kautta rikosten muuttumista. Wallander on itse asiassa melko inhimillinen päähenkilö virheineen, ongelmineen ja omine vastenmielisyyksineen.

Ensimmäinen asia, joka kirjassa ärsyttää on sana ulkolainen, joka pistää korvaan/silmään joka kerta, vaikka taitaa ollakin jo melko vakiintunut sana. Muistan vain äidinkielen opettajani sanat: Ei ole olemassa kotilaista, ei siis ulkolaistakaan. En vain voi päästä tämän yli. 

Toinen asia, mikä otti korvaan joka kerta oli se, että kirjailija käyttää Wallanderista koko ajan tämän koko nimeään kuvatessaan tapahtumia kolmannesta persoonasta. Sekin vain ärsytti suunnattomasti. 

Kolmanneksi kirjassa hieman rasitti sellainen jatkuva pohdinta ja asioiden syvällinen esittäminen. Itse rikoksen ratkaiseminen olisi ollut huomattavasti nopeampaa. Okei, toisaalta tämä sai lukijan ymmärtämään päähenkilöä paremmin, mutta ärsytti kuitenkin.

Lukijana oli Eero Saarinen, joka oli oikein hyvä. Sen verran hyvä koko kokonaisuus kuitenkin oli, että seuraavaksi äänikirjakseni valitsin myös Wallanderin. Toisaalta lähikirjaston äänikirjavalikoima on noin 20-30 kappaletta, joista kolmanneksen olen kuunnellut, puolta en halua kuunnella joten lainattavaksi jää ihan muutama mahdollinen. 

Lauren Oliver: Vanishing girls

Olen varmaan toistanut kyllästymiseen asti, että sitten pidän Oliverin kirjoista. Niinpä laitoin tämän kirjan ennakkotilaukseen heti, kun sen Amazonista bongasin. Kirja ehti "lojua" Kindlessäni kotvan ennen kuin sain sitä alkua pidemmälle. Kun alusta pääsin eteenpäin, ei vauhti loppunut lainkaan. 

Nick ja Dara ovat siskoksia. Eräänä yönä tapahtuu auto-onnettomuus, Nickin ajama auto ajaa ulos. Nick ei muista tapahtumista mitään. Hänen siskonsa Dara ei onnettomuuden jälkeen suostu puhumaan enää Nickille. Sitten seudulla katoaa pikkutyttö. Nick on varma, että katoamisella on jotain tekemistä Daran yllättävän katoamisen kanssa. Parker on poika, joka on ollut Nickin paras ystävä aikoja, mutta alkoi sitten seurustella Daran kanssa. Nyt Parker kuitenkin käyttäytyy oudosti. Tässä lähtökohdat.

Kirjan puolessavälin tajusin suunnilleen kirjan jujun, mutta se ei mitenkään hälventänyt lukukokemusta. Oliver kirjoittaa mielestäni hyvin aidosti tästä päivästä, nuorista ja meistä aikuisista. Tässä pääosassa ovat nuoret, mutta teemat, joita käsitellään ovat hyvin aikuistenmaailmaan kuuluvia. Me aikuiset emme taaskaan ole kovinkaan mukavia. 

Kirjassa oli kivasti käytetty kuvia, mainoksia, sähköpostiviestejä, uutisia ja niiden kommentteja, siis tämän päivän viestintää. Ne sopivat joukkoon oikein hyvin ja toivat elämänmakua vielä enemmän.

Ei tämäkään Oliver ollut yhtä järisyttävä kokemus kuin ensimmäinen Oliver Kuin viimeistä päivää , mutta erittäin hyvä tämäkin.

Kirjasta on vaikea kertoa mitään syvällisempää, että ei paljasta liiaksi kirjan ideaa. 

Matti Laine: Merkitty mies (äänikirja)

Koska äänikirjojen tarjonta on pientä, joutuu sitä ylittämään oman mukavuusalueensa useinkin. Usea alueen ulkopuolisista kirjoista on jäänyt kesken, mutta jotenkin tässä teoksessa oli jotain, mikä sai alun tahmeudesta huolimatta kuuntelemaan loppuun ja olin siitä ihan tyytyväinen. Ehkä se jokin oli jääkiekko, sillä suurena lajin fanina en vain voinut jättää kesken kirjaa, jossa useassa keskeisessä roolissa on entinen tai nykyinen jääkiekkoilija. Lukijana uusi tuttavuus Ville Tiihonen, uusi tuttavuus siis nimenomaan lukijana. Pidän Tiihosen selkeästä artikuloinnista oikein paljon, hän oli oikein hyvä.

Elias Vitikka on entinen jääkiekkoilija, nykyinen pikkurikollinen, joka joutuu keskelle hyistä tapahtumaketjua, jonka keskiössä on nykyinen jääkiekkomaalivahtilupaus. Elias ei ole ainoa, joka on vaarassa, vaan myös hänen lähipiirinsä joutuu uhatuksi. Kirja sijoittuu talviseen Helsinkiin, jonka alamaailmassa on monenmoista yrittäjää. Elias on sydämeltään kiltti ja huolehtiva, mutta maailma on heitellyt häntä tilanteesta toiseen ja hän on joutunut tekemään asioita, jotka vaivaavat hänen mieltään.

Kirjassa vilahtelee käsittääkseni hahmoja Laineen muistakin kirjoista, niitä itse lukematta. Tämä ei haittaa mitenkään lukemista, voi toki olla, että teoksesta olisi mahdollista saada enemmän irti, jos olisi tutustunut aiempiin teoksiin. Lähes neljännes kirjasta oli kulunut ennen kuin päästiin kunnolla vauhtiin, ilman jääkiekkoa olisin jo luovuttanut tai jos kyseessä olisi ollut ihan paperikirja, olisin luovuttanut. Kirjailija kuvailee ajoin vähän liiankin yksityiskohtaisesti päähenkilön sisäistä pohdintaa, mikä toki ansaitsee roolinsa, mutta hienoinen tiivistäminen olisi vienyt tarinaa paremmin eteenpäin.

Kuten totesin, olen tyytyväinen, että en luovuttanut, sillä loppu oli tavallaan mukavan yllättävä. Itse en arvannut oikein pääsyyllistä, mikä sekin oli mukava yllätys. Tarina oli loppujen lopuksi aika pieni tarina miehestä, joka on hankalassa tilanteessa siksi, että haluaa auttaa ja joka haluaa päästä eteenpäin elämässään, mutta ei tiedä miten. Paljon kaikkea oli tämän ympärillä, osa turhaa, osa ihan paikallaan.

Pidin Eliaksesta, mutta pidän tietenkin jääkiekkoilijoista. Pidin hänestä, koska hän oli ihminen kaikkine vikoineen, mutta kuitenkin riittävän kiinnostava. Pidin kirjan muistakin hahmoista, he olivat hyvin elämänmakuisia ja todentuntuisia.

Ihan miellyttävä kokemus kokonaisuudessaan. Tämä menee kirjan vuoden haasteessa kohtaan 1. Kirjailija, jonka tuotantoa en ollut lukenut aiemmin.

Colleen Hoover: Never never

Colleen Hoover on yksi suosituimmista ya-genren kirjailijoista ainakin näin olen päätellyt Amazonin ja Goodreadsin kautta. Sanotaan, että näiden väylien yksi suosituimmista. Itsekin olen pari hänen teostaan lukenua aiemmin ja pitänyt lukemastani. 

Emmin pitkään tämän kirjan hankkimista, koska se oli luokiteltu novellaksi eli lyhyeksi kertomukseksi ja on trilogian eka osa. Kaksi asiaa, jotka saavat usein olemaan tarttumatta teokseen. Sitten luin Kirjaston Kummituksesta arvion ja päätin hankkia viikonlopuksi jotain tekemistä. Vaikka teos on novella, on siinä kuitenkin ilmoitettu olevan 159 sivua eli niin, aika pitkä lyhyt kertomus.

Charlie ja Silas huomaavat yhtäkkiä kesken koulupäivän, että ovat unohtaneet kaiken. Kaiken siitä keitä he ovat ja mitä ovat tehneet. He yrittävät löytää itseään ja toisiaan, sillä muiden puheiden perusteilla he ovat olleet pari ja pian löytävät tälle myös vahvistuksen, mutta myös paljon sellaista, jota eivät kenties olisi halunneet löytää. 

Silas on kiltti, rakastava, mutta hänessä on myös toinen puoli. Charlie pitää itseään Silasta huonompana, ei kilttinä ja moni asia tukee tätä ajatusta. Mitä he löytävät itsestään ja toisistaan...

Kirja on trilogian ensimmäinen osa ja loppuu erittäin ärsyttävään cliffhangeriin. Se sai naputtelemaan Kindlelle pre-orderin toiseen osaan, joka ilmestyy toukokuussa. Pidin siis kirjasta kovin. Se oli osittain hyvin omaperäinen ja kekseliäs, vaikka täytyy myöntää, että jonkinlaista samankaltaisuutta löysin muutamiin muihin teoksiin, joita en juonipaljastusten vuoksi viitsi kuitenkaan tässä mainita. Loppu saa miettimään kaiken taas uudelleen. 

Oikein hyvä ja kiinnostava lukukokemus. Odotan innolla jatkoa. Menkööt lukuhaasteessa kohtaan: Vuonna 2015 julkaistu kirja.

Kari Hotakainen: Huolimattomat (äänikirja)

Miksi tämä kirja? Siksi, että en vain yksinkertaisesti löydä kirjastosta mitään uutta ja kiinnostavaa. Lisäksi lukija Veikko Honkanen on ollut tosi hyvä aiemmissa kuulemissani ja vielä Hotakainenkin on ollut ihan viihdyttävä. Sain vastata itselleni tuohon kysymykseen monta kertaa kuuntelun aikana. Miksi ihmeessä kuuntelen tätä? Mitä tämä oikeastaan on?

Olisi mukava sanoa, että sain vastauksen kysymyksiini, mutta enpä saanut. En oikein missään vaiheessa päässyt selville miksi kirja oli kirjoitettu. Mikä sen funktio tässä maailmassa oikein on? Kirjassa vilahtaa mulkkuja, pornoa ja väkivaltaa, mutta se ei ole mitenkään eroottinen. Se on tarina yksinäisistä sieluista, jotka kaipaavat ihon kosketusta. Siksi en ihan tajunnutkaan tuoto pornoon liittyvää sivujuonta. (Nyt muistinkin, että alapääjutut olivat täällä kiellettyjä...) Mutta näin siis kirjassa kerrottiin.

Henkilöt ovat Mokka (poliisi), Leila (hyvinvointityöntekijä) ja Boström (uhri ja pahan tekijä). Näistä kukaan ei ollut mitenkään ymmärrettävä. Kaikki he ovat yksinäisiä, kaipaavat jotain, mutta eivät osaa sitä kenties hakea, saada tai pyytää. 

En oikein edes osaa sanoa, mitä tuli luettua/kuunneltua. Kuuntelin kuitenkin loppuun silkalla sitkeydellä ja Veikko Honkasen vuoksi. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että aika oli hukkaan heitettyä. En saanut mitään suurta kirjallista nautintoa, enkä ajattelemisen aihetta. Mutta hei, kuunneltua tuli, ehkä olen sentään kokemusta rikkaampi.

Tämä kirja menee kuitenkin lukuvuoden haasteeseen kohtaan: Kirja, jonka nimi on yksi sana.