torstai 14. helmikuuta 2013

Meg Gardiner: Pahuuden piiri

Olen kaivannut hyviä dekkareita ja tähän Gardineriin tartuin jälleen uskoen takakannen Stephen King lainausta tulevaisuuden merkkikirjailijasta. Selityksen tähän Kingin käyttämiselle kansissa keksin, ylläri Wikipediasta, jossa mainittin Kingin kirjoittavan (tai ainakin kirjoittaneen) viikottaista kolumnia Entertainment Weeklyssä. Tällä kertaa en pettynyt ainakaan paljoa, sillä tämä oli ihan kelpo teos. Ei ehkä huima, jännittävä ja seksikäs kuten markkinoitu, mutta ihan kiva.

Teos aloittaa uuden sarjan, joka kertoo poliisipsykologi Jo Beckettistä. Jo profiloi jo kuolleita henkilöitä silloin, kun epäillään kuoleman syynä olevan itsemurhan tai muutoin epämääräisen syyn. Häntä kutsutaan kuolleiden kallonkutistajaksi. Jotenkin en tähän ammattiin päässyt kiinni, pohdin miten se eroaa poliisista ja poliisin tutkimuksista, mutta kaipa tällaisiakin suuressa maailmassa ainakin on. 

Jo ei ole ihan tavallinen hahmo tai sitten kärjistetysti on, miten sen vain ottaa. Hänen miehensä on kuollut ja Jo haikailee yhä hänen peräänsä ja tuntee syyllisyyttä kuolemasta. Hänellä on outo naapuri ja tiivis sisarusparvi ympärillä. Jo on kohdannut elämässään ahdistavia asioita, jotka vaikuttavat hänen psyykkeensä yhä edelleen. 

Jo kutsutaan paikalle, kun nuhteettomalta vaikuttava  naissyyttäjä ajaa alas sillalta ja kuolee. Hänen jalkaansa on kirjoitettu huulipunalla "dirty". Mitä on tapahtunut. Pian Jo törmää Likaisten salaisuuksien klubiin, jossa jokaiselle jäsenellä on nimenmukaisesti salaisuus. Muitakin kuolleita yhdistetään syyttäjän turmaan, tappaako joku klubin jäseniä.

Lähtökohta ei ollut kovin kiinnostava ja ensimmäiset sata sivua oli aika puuduttavaa, mutta sitten oli esittelyistä päästy ja päästiin asiaan ja johan alkoi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyä. Loppua kohden kirja parani oikein huomattavasti ja viimeiset sata sivua luin jo aivan ahmien. Onneksi lainasin samalla sarjan toisenkin osan, joten pääsen heti fiilistelemään Jon seurassa enemmänkin. 

Tämä kirja tukahdutti ainakin osan dekkarinhimostani, mutta toisaalta sai haluamaan enemmän. Sielu kaipaisi sellaista täydellistä dekkaria, jossa olisi juoni, jännitys, henkilöt ja kaikki balanssissa. Löytyyköhän edes sellaista.

Suosittelen luettavaksi, itse ainakin aion seuraavan osan aloittaa jo kenties tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti