maanantai 18. helmikuuta 2013

Minut on haastettu

Onpa kiva saada haaste pitkästä aikaa. Sain haasteen Q+Blackilta Lukunurkasta. Tästähän on jo aikaa, mutta en ole ollut oikein luovalla tuulella, joten...

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.

Haastavaapa siis hyvinkin. Aloitetaanpa vaikka 11 asiasta, jotka nyt kerron itsestäni. Toivottavasti keksin uusiakin jo aiemmin kertomieni lisäksi.

1. Voisin toimia kirjanpitäjänä ja olen toiminutkin, tällä hetkellä en tosin ole.

2. En lennä, siis lentokoneella. Mielestäni se on ympäristön kannalta haitallista ja toisaalta saan lennon jälkeen huimauskohtauksia.

3. Kammoan hysteerisyyteen asti käärmeitä.

4. Tässä pohdin juurin tilinpäätökseen liittyviä kysymyksiä.

5. Haluaisin oppia ottamaan hyviä kuvia, syytän kameraa.

6. Vanhimman poikani valatilaisuus on tällä viikolla.

7. Olisin itsekin halunnut käydä armeijan, mutta olin jo liian vanha, kun se olisi ollut mahdollista.

8. Rakastan lumista maisemaa.

9. Olen jälleen koukussa WoWiin, jonka vuoksi lukeminen on selkeästi vähentynyt.

10. Lisäksi olen tilaillut kiloittain lankoja, joista pitäisi saada tehtyä lukemattomia sukkia ja muuta mukavaa.

11. Menen Adam Lambertin konserttiin maaliskuussa, kentälle tietenkin.

Ja sitten kysymykset...


1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä?
Haluaisin käydä Siperiassa. Olen aina ollut jotenkin sairaalloisen viehättynyt Siperian taigaan.

2. Ruoka, jota et voi sietää?
Olen melko kaikkiruokainen, mutta en kauheasti pidä makaronilaatikosta.

3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Toivon mukaan onnellisena vaeltamassa Lapissa.

4. Suurin haaveesi?
Saada kaikki lapset aikuisuuteen ilman suurempia kolhuja kommelluksia.

5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa?
Olen hyvin monella eri tapaa.

6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
Tanssi, olisipa vain aikaa.

7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle?
Woodiwissin Liekki ja kukka, ilman muuta.

8. Puhelin vai tietokone?
Tietokone, en pidä puhelimessa puhumisesta, tosin älypuhelin on ihan kiva, jos siihen ei tarvitse puhua.

9. Unelma-ammattisi?
En tiedä vieläkään...

10. Jos saisit muuttaa yhden asian Suomessa, mikä se olisi?
Suomi on kyllä melkoisen hyvä paikka elää. Jotenkin tulee mieleen turkistarhauksen kieltäminen, sen tekisin viimein, siis kielletyksi.

11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?
Näitähän riittää ja uusia tulee erilaisten bileohjelmien kautta, mutta kyllähän tuo Tuksu on ihan omaa luokkaansa.

Haaste on ehtinyt jumini aikana kiertää yhdellä ja toisella, joten tylsästi jätän tähän ja annan kutsun avoimeksi.

4 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja! Täytyy myöntää, että olen hieman kateellinen Adam Lambertin konsertista... =D Minä olen fanittanut kaiffaria American Idolsista asti, suurinpiirtein siitä hetkestä kun kuulin ja näin jätkän ekaa kertaa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin hienoa jonottaa paikallisella Ärkkärillä lippuja kahvitunnilla. Minä 40 vee, työkaveri 27 vee ja pari teinityttöä.

      Glitterit on hankittu.

      Poista
  2. Turkitarhauksen kieltäminen olisi kyllä hyvä juttu. Sen minäkin muuttaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkistarhaus on niin turhaa rääkkäystä. Kuka nyt minkkikauluksia oikeasti tarvitsee, turkeista puhumattakaan.

      Poista