lauantai 20. syyskuuta 2014

Fredrik T. Olsson: Ketjureaktio

Tulipa tehtyä tyhmästi. Sain ilmaisen koodin Blogatin kautta Elisa-kirjaan ja menin sitten valitsemaan kaikista kirjoista juuri tämän. Syy oli ihan tyhmä, tämä oli jostain syystä nuorten osastolla ja minusta ei sopinut sinne, joten ajattelin lukea. Kyseessä oli kesäkirja-kampanja. Valitettavasti kesä ei riittänyt minulle tämän lukemiseen. Jos kyseessä ei olisi ollut arvosteltava kirja, olisin varmasti jättänyt kesken. Ensimmäiset 50 sivua jaksoin lukea hyvin, sen jälkeen oli vähän hiljaisempaa ja viimeiset 200 sivua olivat jo melkein tuskaa.

Kyseessä on ihan tuore ruotsalainen teos. Vertailua Da Vinci koodiin ehkä tehdään, mutta valitettavasti tämä ei mielestäni kohoa mitenkään edes sille tasolle. Jossain Remeksin kirjan arviossa pohdin kuinka hankalaa on kirjoittaa jännitystä nopein leikkuksin. Remes siinä, mutta Olsson ei. En kokenut kovinkaan usein jännitystä leikkausvaiheessa.

Ruotsalainen kryptologi William kaapataan sairaalasta, jossa hän ollut itsemurhayrityksen jälkeen. Hollannissa kaapataan hieroglyfien taitaja Janine. Williamin vaimo ei usko miehensä vain kadonneen ja lähtee selvittelemään asiaa. Samoin tekee Janinen poikaystävä. Toisaalla William ja Janine ovat mysteerisen tehtävän kimpussa. On jotain, mikä muuttaa koko maailman.

Ihmiskunnan tuho, dnan mysteerit, muinaiset kansat, avaruusolennot, massakuolemat jne. Hirveän paljon on tähän kirjaan tungettu ja jotenkin kaikki on äärettömän epäuskottavaa. En lämmennyt, en sitten yhtään. Kirjan henkilöistä vain William tuntui todelliselta edes jotenkin. Naishahmot jäivät täysin ohuiksi.

En jännittänyt, lähinnä tympäännyin, valitettavasti. Olisi ollut kiva lukea hyvä kirja, kun kerran sai oikein valita, mutta tällä kertaa valinta epäonnistui. Remes on paljon parempaa.

1 kommentti:

  1. Voi harmi kun et tykännyt! Minulla oli tämä lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt lukea. Ilmeisesti tosin en mitään menettänyt :)

    VastaaPoista